Ficin nimi: Tanssi minulle kuun loisteessa
Kirjoittaja: Winga
Ikäraja: S
Tyylilaji: romance... maaginen realismi?
Paritus: Luna/Ginny
Vastuuvapaus: Leikin vain hahmoilla, Rowling yhä omistaa
Yhteenveto: Menneisyyden uskomukset saattavat olla tosia.
Tanssi minulle kuun loisteessa
Kuu valaisee yötä. Luna tanssii sen valossa nauraen. Tanssii vanhoja tansseja, joilla ennen kutsuttiin pimeydestä olentoja, joiden nimiä ei enää muisteta. Tansseja, joilla joskus vieteltiin niitä, jotka olivat esteinä omalle onnistumiselle. Tansseja, joita Luna pitää harmittomina pitkällisten tutkimusten perusteella.
Ginny istuu vähän matkan päässä viltillä ja katselee Lunan tanssimista. He tulivat tänne öiselle piknikille, koska päivällä on liian kuuma, eikä aurinko muutenkaan tee muuta kuin polta ihon karrelle. Ginnyn huulilla karehtii hymy, ja jos Luna pyytäisi, hän varmaan suostuisi tanssimaan, vaikkei osaa tansseja yhtä hyvin kuin Luna, vaikka he yhdessä ovat harjoitelleet.
”Minä luulen, että tämä on kunnianosoitus kuulle”, Luna melkein laulaa tanssinsa rytmissä niin kovaa, että Ginny varmasti kuulee. Ehkä joku muukin, mutta eivät he muita alueella nähneet tänne tullessaan.
”Eikö minun sitten pitäisi tanssia sinulle?” Ginny kysyy, vähintään yhtä kovalla äänellä ja nauraa. ”Toisaalta kuu tanssimassa toiselle on ehkä suurempi kunnianosoitus kuin mikään.”
Luna hymyilee ja tanssahtelee Ginnyn luo ja suutelee tätä kevyesti. ”Tule tanssimaan, haluat kuitenkin.”
”En minä vieläkään osaa askeleita”, Ginny vastustelee heikosti, mutta kun Luna ojentaa kätensä, hän tarttuu siihen. Hän vilkaisee nopeasti ympärilleen, vaikka ei hän lopettaisi vaikka paikalle olisikin ilmestynyt joku.
Luna ei päästä irti Ginnyn kädestä, vaikka tämä on jo ylhäällä, vaan kevyesti vetää tätä mukaansa ja alkaa astella taas päänsisäiseen rytmiinsä. Kun Ginny vain kävelee, alkaa Luna hyräillä sävelmää, jonka löysi tutkimustensa aikana. Sanat olivat olleet kuolleella kielellä, jota Luna ei vielä ole onnistunut ratkaisemaan – hän epäilee sen liittyvän johonkin taikaolentoon, jota hän ei vain vielä ole löytänyt, epäilee, ettei se välttämättä ole niin kuollut – mutta sävelen hän sentään pystyi selvittämään.
Ginny hymyilee Lunan hyräilylle ja alkaa tapailla askeleita, jotka Lunan tanssimina muistuttavat miltei leijumista. Kevyitä askeleita, ympäri pyörimistä – Luna vaihtaa omaa kuviotaan myötäilläkseen Ginnyn liikkeitä, jotta voi yhä pitää tämän kädestä kiinni.
Hetken aikaa he tanssivat rauhassa. Luna myötäilee hyräilyllään Ginnyn rytmiä, ja pian heillä on yhteinen askellus. Kuu valaisee heidät, ja Luna ajattelee valaistuksen olevan maailman kaunein.
Kun Luna hiljenee, Ginny jatkaa hetken vielä tanssimistaan ennen kuin pysähtyy ja tuijottaa Lunaa. ”Miksi lopetit?”
”Minä luulen, että viettelyosuus on ihan uskottava”, Luna vastaa ja hymyilee.
”Minä luulen, että meidän ei tarvitse vietellä toisiamme enää”, Ginny toteaa ja nauraa. Hän ei kuitenkaan saa silmiään irti Lunan kasvoista, ja pian he syleilevät toisiaan tiukasti.
”Mieti jos osaisin sanat”, Luna mumisee Ginnyn huulia vasten ennen kuin ajatukset katoavat hänen mielestään. Hetken hänen mielessään viivähtää epäilys siitä, että sanoilla saattaisi oikeasti pystyä kutsumaan pimeyden olentoja, ja eikö niidenkin tutkiminen kuuluisi hänen tutkimusalaansa ennen kuin Ginny valtaa hänen mielensä täydellisesti.
He eivät huomaa kuinka kuu laulaa aamulle sävelmiään ja toivottaa auringon tervetulleeksi ennen kuin erkanevat toisistaan, ja sittenkin heillä menee hetki käsittää, miten pitkään he toisiaan syleilivät. Eväskori kutsuu heitä syömään, eivätkö he osaa vastustaa kutsua.
Miettien yötä ja tanssin vaikutusta he syövät eväitään, ja Luna päättää jatkaa vanhojen magioiden tutkimista, vaikka alunperin hän perehtyikin tansseihin vain sen takia, että niillä piti pystyä kutsumaan taikaolentoja. Ginny sanoo kyllä, kun hän pyytää apua.
Ehkä seuraavana yönä he palaavat tanssimaan, tai kuukauden päästä, mutta meni siihen miten pitkään tahansa, he ovat jo päättäneet, että he palaavat.
