Ficin nimi: Niin sanottu poikamme
Kirjoittaja: Monki
Oikolukija: DucksAreEvil
Fandom: Varjojen kaupungit
Tyylilaji: Angst
Ikäraja: S
Paritus/ päähenkilöt: Bat, Isabelle, Jace, Maryse, Robert, Alec/Magnus
Yhteenveto: ”Maryse, muistatkos, kenen kanssa hän seurustelee?” Robertin ääni tärisi inhosta. ”Magnus Banen.” Hän lausui nimen kuin sen jokainen kirjain olisi ruoskan isku selkään.
Vastuunvapaus: Varjojen kaupungit ja sen unohtumattomat henkilöt ovat mahtavan Cassandra Claren, minä vain kirjoitan heistä.
A/N: Tässä on nyt tosi nopea ficci ja tehty aika lailla yöllä, joten laatu saattaa olla aika huono. Robert kyllä hyväksyi Alecin ja Magnuksen suhteen, mutta tähän ficciin sopi paremmin niin, että hän ei hyväksy. Toivottavasti tykkäätte!
-Niin sanottu poikamme-
”Myönnä, että haluat löytää jonkun alamaailmalaisen, jonka kanssa taistella”, Jace vannotti Alecia heidän kävellessään kohti Taki’sia. Isabelle vilkaisi heitä syrjäsilmällä. Tyttö oli ollut koko päivän huonolla tuulella, ehkä hänellä oli badhairday, tai jotain. Alec vastasi olevansa edelleen sitä mieltä, että halusi ravintolasta vain ruokaa. Jace huokaisi ärtyneenä ja tempaisi saavuttamansa Taki’sin oven auki.
”Kautta Enkelin, Jace! Tänne sieltä, et kyllä ala sen ihmissuden kanssa... No aloit sitten”, Isabelle huusi. Alec oli juuri kääntynyt tiskiltä keittokulhot käsissään, mutta pudotti ne nähdessään Jacen vastakkain ihmissuden kanssa.
”Jace...” Alecin äänestä kuulsi kauhu. Ihmissusi piti kädessään kindjalia niin, ettei Jace nähnyt sitä. Alec tarttui haparoivin ottein omaan tikariinsa ja siirtyi lähemmäs kaksikon ympärille tehdyn joukon reunaa. Hän asettui Isabellen taakse seuraamaan milloin tappelu alkaisi. Susi ikään kuin ulvaisi ja heittäytyi raskaasti Jacen päälle. Jace rojahti selälleen kynnet ja hampaat esillä oleva ihmissusi päällään maaten.
”Bat!” joku väkijoukosta huudahti. Alecin läpi kulki kylmä väristys. Bat oli Luken laumasta, oliko Jacen ollut pakko valita hänet?
Batin kurkusta kuului uhkaavaa murinaa ja samassa hän iski hampaansa Jacen niskaan. Jace potkaisi jaloillaan toisen pois päältään ja nousi nopeasti ylös. Kaksikko alkoi kiertää kehää toistensa ympäri. Viimein Jace hyökkäsi suden kimppuun. Hänellä ei ollut aseita, mutta sai käsivartensa Batin kaulan ympäri. Bat pudotti veitsensä kasvojensa muuttumassa punaisemmiksi.
”Jace, lopeta!” Alec huusi niin kovaa kuin pystyi. Jacen huomion herpaantuessa Bat kynsi hänen käsivarttaan. Jace irrotti otteensa ja samassa susi nappasi kindjalinsa. Bat hyökkäsi heti ja iski veitsensä pystyyn Jacen olkapäähän. Jace huudahti ja Batin yrittäessä hyökätä uudelleen Alec juoksi heidän väliinsä. Myös Luke ilmaantui paikalle ja kietoi käsivartensa Batin ympärille rauhoittaakseen tämän. Hän nyökkäsi vakavana Alecille ja tämä ymmärsi viestin heti; Lähtekää. Alec laittoi Jacen haavoittumattoman käsivarren olkapäidensä yli. Isabelle ilmestyi heidän vierelleen huolestuneesti puhuen, mutta Alec oli kuin ei kuulisikaan.
Alec kulki pitkin Instituutin käytävää kohti kirjastoa. Hän oli tehnyt muutaman parantavan riimun Jacelle ja samalla mumissut itsekseen Jacen tyhmyydestä. Jace oli vain hekotellut muistolle ja vaipunut viimein uneen. Alec oli silloin päättänyt käydä sanomassa vanhemmilleen muutaman sanan. He eivät juuri koskaan tavanneet ja Alec luuli heidän haluavan kuulla Jacen tilasta.
Nyt Alec oli raollaan olevan kirjaston oven edessä, josta pääsi käytävään pieni valon kaistale. Sisäpuolelta kuului vihaista puhetta. Hän jäykistyi. Miksi hän kuuli isänsä puhuvan vihaisesti? Hän painautui lähelle ovea ja piirsi nopeasti kuuloa parantavan riimun ranteeseensa.
”Minähän sanoin, ettei siitä pojasta ole mihinkään!” Robert, ei epäilystäkään.
”Robert...” Marysen äänensävy oli sekoitus varoittavaa ja anelevaa. ”Ei taas.”
”Eihän Alec osaa edes suojella parabateetaan...” Robert voihkaisi. ”Olen aina tiennyt, ettei se poika tule ikinä olemaan kunnon varjometsästäjä. Hän ei ansaitse Lightwoodin nimeä. Ja kaiken lisäksi hän on sairas.”
”Robert, hänessä ei ole mitään vikaa. Jacen pitää opetella pysymään poissa vaikeuksista. Ja kyllä hän Enkelin nimeen ansaitsee kuulua sukuumme. Ja mitä tarkoitat sairaalla?”
”Maryse, muistatkos, kenen kanssa hän seurustelee?” Robertin ääni tärisi inhosta. ”Magnus Banen.” Hän lausui nimen kuin sen jokainen kirjain olisi ruoskan isku selkään. ”Hän on sairas, niin sanottu poikamme on sairas.”
”Mutta...” Maryse oli erittäin järkyttynyt.
”Ei, älä sano mitään. Magnus on velho. Alamaailmalainen, Maryse. Ja mies. Alec seurustelee miehen kanssa! Olen jo muutaman kerran ehdottanut hänen riimujensa poistamista, mutta en ole saanut Konsulilta kertaakaan myöntävää vastausta. Johtunee siitä, että hän oli yksi tärkeimmistä taistelijoista Sebastiania vastaan...”
Alec ei enää kuunnellut, vaan juoksi. Juoksi sokeasti ulos Instituutista niin kauan, etteivät jalat enää kantaneet. Hän rojahti maahan, tietämättä edes, missä oli ja antoi kyynelten valua kuumina poskiaan pitkin.
”Alec. Alec...” Alec avasi hitaasti silmänsä ja näki Magnuksen tuijottavan häntä kissansilmät huolesta suurina. Alec tunsi kyynelten polttavan tunteen, mutta pakotti sen pois. Varjometsästäjät eivät itkeneet. Tosin, jos hän ei ollut varjometsästäjä ollenkaan, niin kuin hänen isänsä oli sanonut, sillä ei ollut väliä.
Magnus näki kyynelten valuvan Alecin poskia pitkin. Jokin oli pielessä ja pahasti. Alec ei koskaan itkenyt, oli tilanne miten paha tahansa. Hän oli jäljittänyt Alecin keskelle syrjäistä katua, jossa pummit nuokkuivat seinustoilla. Hän oli alkanut tulla huolestuneeksi, kun Alec ei ollut tullutkaan, vaikka oli luvannut.
Hän nosti Alecin syliinsä ja kerkesi ottamaan muutaman askeleen, kunnes hänen sylistään kuului; ”Anna minun itse kävellä.” Magnus laski Alecin jaloilleen maahan ja halasi tätä hetkellisesti. Hän tiesi, ettei Alec kertoisi ongelmistaan, ennen kuin haluaisi. He lähtivät kävelemään hiljaisuudessa kohti Brooklynia.
Alec seisoi hiljaa Magnuksen avatessa oveaan. Hän ei ollut puhunut mitään ja oli tuskin jaksanut kävellä tänne asti. Magnus oli vähän väliä vilkaissut häntä huolissaan. Viimein velho sai oven auki ja Alec astui eteiseen. Saman tien kun ovi oli sulkeutunut hän nojautui sitä vasten ja liukui pitkin puupintaa alas lattialle.
”Alec...” Magnus istuutui hänen viereensä ja otti tämän syliinsä. ”Voitko kertoa, mistä on kyse?”
Alec nyökkäsi. Hän oli hetken hiljaa, sitten tuskin kuuluvalla äänellä; ”Kun olin tulossa tänne, päätin käydä juttelemassa hetken vanhem-”, Alec ei tiennyt pystyikö hän sanomaan heitä vanhemmikseen. ”Robertin ja Marysen kanssa. En päässyt kuin kirjaston ovelle, niin kuulin Robertin puhuvan. Minusta”, Alecin ääni särähti ja petti. Hän puri huultaan. Hänen oli saatava tämä kerrottua.
Magnus kuunteli Alecin särähtelevää puhetta. Pitäessään tätä sylissä, hän tunsi kuumat kyyneleet ihoaan vasten. Alecin kyyneleitä. Koko ajan viha hänen sisällään kasvoi ja kasvoi, kunnes hän tuntui räjähtävän.
Alec lopetti.
Hetken Magnus pystyi olemaan paikoillaan. Se otti koville. Äkillisesti hän nousi seisomaan täristen vihasta. Alec ei edes tuntunut huomaavan vaan jäi makaamaan silmät kiinni lattialle posket kyynelten raidoittamana. Magnus purki vihaansa taikaan. Niin monta voimakasta loitsua kuin hän muisti, hän teki. Sitä mukaan kuin loitsu ilmestyi, hän kumosi sen. Jotkin niistä voisivat vahingoittaa Alecia. Tämä vei niin paljon voimia että, loppujen lopuksi hänkin lysähti lattialle Alecin viereen tuijottaen käsiään. Mitä kaikkea hän pystyisikään tekemään Robertille niiden avulla... Mutta hän ei voisi. Jokin pieni ääni hänen päänsä sisällä sanoi ei.
Magnus tarttui Alecin käteen. Hän nosti pojan syliinsä ja vei sängylle. Magnus asettui tämän viereen ja painautui tätä vasten. Hän sanoi hiljaa; ”Me selviämme tästä.”
Kommentteja?
