Nimi: Perinteiden joulu
Ikäraja: Sallittu
Haasteet: Osallistun tällä teksillä Joulumieltä haasteeseen.
Paritukset: Mainintana Aleksi/Niilo
Yhteenveto: Mikaelin näkökulmasta kerrottua joulunviettoa Korvisen perheen tuttuun ja turvalliseen (ehkei niin turvalliseen) tapaan.
Oma sana: Aloin keskiviikkona kuuntelemaan joululauluja ja halusin ehdottomasti kirjoittaa jotakin Korvisen perheen joulusta, samalla näin Joulumieltä haasteen ja päätin, että haluan sellaista kevyen joulutekstin, joka saa lukijan hymyilemää, mutta jossa on myös vähän ankeutta ja harmaata, suomalaisten negatiiviseen tyyliin
Näiden ajatusten myötä tämä syntyi, olkaa hyvät!
Perinteiden joulu Mikael PoV Mä katselin kun lumihiutaleet satoi maahan, joka oli jo peittynyt valkeaan. Silja ja Aleksi nukkuivat vielä, mutta mä en saanut enää unta, joten olin noussut aikaisin keittämään puuroa, joka porisi liedellä ja sitten unohtunut katselemaan ikkunan maisemaa. Silja oli aikaisemmin viikolla miettinyt haikeana, tulisiko meille valkeaa joulua, mutta sen iloksi lumisade oli alkanut kolme päivää aikaisemmin ja jatkui vieläkin.
”Huomenta!” Siljan pirteä ääni kuului mun takaa ja mä käännyin ikkunasta epäuskoisena. Oliko
Silja oikeasti hereillä tähän aikaan? Kello ei ollut vielä edes kahdeksaa ja se seisoi tonttulakki päässä keittiön ovella.
”Mitä ihmettä sä teet tähän aikaan hereillä?” mä kysyin epäuskoisena, mutta Silja vain tuhahti noustessaan varpailleen ottaakseen kahvikupin kaapista. Kahvinkeitin oli ollut päällä vähän aikaa.
”Ainahan mä olen näin aikaisin hereillä”, Silja yritti, mutta kun oli mun vuoro tuhahtaa se virnisti. ”En mä vain saanut enää unta.”
”Sitä jännitti se, saako se ollenkaan lahjoja tänä vuonna”, keittiöön tullut Aleksi virnuili ja Silja huitaisi sitä kädellään, mutta osui ohi. Mä pyörittelin päätäni, nyt kirjoitettiin maailman kirjoja uudestaan, Aleksikin oli hereillä tähän aikaan?
”Puhu sinä vain omasta puolestasi”, Silja sanoi ja kaatoi kahvia kolmeen kahvikuppiin. Mä nappasin kiireesti omani, ettei mun pikkusisko sählätessään kaataisi sitä. Aleksi otti maidon ensimmäisenä jääkaapista ja kaatoi kaikkiin kuppeihin saman verran maitoa. ”Piilotitko sä mantelin tonne?” Silja kysyi multa virnistäen ja osoitti puuroa.
”Totta kai”, mä sanoin myös virnistäen. ”Mites se menikään? Se, joka saa mantelin joutuu laulaa koko levyllisen joululauluja.”
”Iskän jouluperinteet on aina jotain niin outoa”, Silja totesi. ”Miettikää nyt, joissain perheissä se on kiva juttu jos saa mantelin ja jotkut joutuu juoksee alasti lumihankeen, mutta mitä meillä on? Joutuu laulamaan, ihan oikeasti.”
Mä ja Aleksi naurettiin, koska edellisenä vuonna Silja oli saanut mantelin ja se oli joutunut laulamaan kasan jouluvirsejä, jotka minä ja Aleksi oltiin valittu. Oli totta, että me voitaisiin vaihtaa perinnettä johonkin muuhun, mutta se oli ainoita juttuja, joita me muistettiin kaikki meidän lapsuudesta ja se oli ollut perinteenä niin kauan kuin mä vain jaksoin muistaa. Kun perinteiden aloittajat olivat jo kuolleet, mulle oli entistä tärkeämpää kunnioittaa niitä. Me istuttiin kaikki pöydän ääreen ja kerrankin mä en kuullut valitusta aamupuurosta, koska oli jouluaatto ja puuro kuului jouluun. Silja pyöritteli lusikkaansa puurossa etsien sieltä mantelia.
”Toi on sääntöjen vastaista”, mä muistutin sitä lempeästi, jolloin se vain tuhahti. Oli liian helppoa huijata toista ja meidän perheessä oli pikemminkin sääntö kuin poikkeus, että joku aina huijasi. Yleensä se joku oli Silja.
”Tää on tosi turhauttavaa”, Silja sanoi. Se laittoi melkein purkillisen kanelia puuronsa päälle ja mutristi mulle huuliaan. ”Mistä mä tiedän, ettette te huijaa?”
”Siitä, ettei me yleensä huijata tämmösissä asioissa niin kuin eräät meistä”, Aleksi vastasi pistäessään lusikallisen puuroa suuhunsa. ”Hmm, ei mantelia.”
”En mä huijaa!” Silja yritti vastustella, mutta kun me tuhahdettiin Aleksin kanssa molemmat, se virnisti. ”Okei, ehkä joskus. Yhden kerran, viime jouluna.”
”Ja toisen kerran sitä edeltävänä ja sitä edeltävänä ja...-”, Aleksi jatkoi, mutta vaikeni kun mä katsoin sitä moittivasti. Mun mielestä ei ollut oikein tapella tai kiusata toista jouluna, oli oltava joulurauha ja -mieli meillä kaikilla ja meni fiilikset jos kaksi kinastelivat koko ajan.
***
Myöhemmin illalla me istuttiin kaikki kolme sohvalla ja tuijotettiin Joulupukki ja noitarumpu elokuvaa, josta oli myös tullut osa perinnettä. Silja oli juuri aikaisemmin laulanut meille levyllisen joululauluja ja mun vatsaan sattui vieläkin kun mä olin nauranut niin paljon. Aleksi puolestaan katseli television sijaan puhelintaan, sen hymy paljasti, että se tekstasi poikaystävänsä Niilon kanssa.
”Niilo sai isältään joululahjaksi paketillisen vaaleanpunaisia villasukkia”, Aleksi nauroi ja virne pyrki munkin kasvoille. Pystyin liian hyvin kuvittelemaan Niilon pettyneen ilmeen sen avatessa innoissaan pakettia, josta paljastui vaaleanpunaiset villasukat. Niilo rakasti mustaa, mä en ollut ikinä nähnyt sillä edes harmaata päällä.
”Taisi olla puhdasta vittuilua?” Siljakin virnisti ja suoristi samalla punaisen hameensa helmaa. Se oli jouluruokaan mennessä vaihtanut jo ylleen punaisen hameen ja mustan pitkähihaisen paidan, meillä kaikilla oli tapana pukeutua jouluisin punaiseen, mulla ja Aleksilla oli punaiset kauluspaidat, tosin Aleksi oli vaihtanut jo aikoja sitten omansa mustaan huppariin.
”Joo”, Aleksi hymyili ja painoi sitten ilmeisesti ääniviestin kohdalta, koska alkoi sitten puhua. ”Kyllä mä ymmärrän, että sua vituttaa, niin vituttaisi muakin, mut hei, ei ne olleet sun ainoa joululahja ja...-”
”Mulla on sulle vielä joululahja, jossa on kans sukat!” Silja huusi väliin ja Aleksi ja se purskahti molemmat nauruun.
”Se oli Siljan kommentti aiheesta”, Aleksi virnuili. ”Joka tapauksessa, hyvää joulua, rakas.”
”Tuo loppu oli aika imelää”, mä kommentoin, mutta Aleksi ei välittänyt, vaan sen kasvot loisti ja siitä näki, että se oli onnellinen. Ja ihan sama, vaikka kuulostin jopa omassa päässäni imelältä, mutta se teki mutkin onnelliseksi. Mä olin onnellinen siitä, että olin osannut tehdä meille sellaisen joulun, joka oli täynnä iloa ja hyvää mieltä, vaikka me oltiin vain kolmestaan. Yleensä me kun oltiin menty mummolle jouluksi pohjoiseen, mutta sen joulun mä olin halunnut viettää kolmestaan. Aamupuuron jälkeen me oltiin käyty hautausmaalla viemässä äidin ja isän haudoille kynttilät ja toivotettu niillekin hyvää joulua. Sen jälkeen oltiin jääty vielä kerrostalon pihaan hetkeksi lumisotaan, Silja ja Aleksi kun eivät olleet pystyneet vastustamaan kiusausta heittää toisiaan lumipalloilla heti autosta poistuttuaan. Mä olin aluksi vastustellut, mutta kun Aleksi oli heittänyt mua suoraan niskaan, olin valmis kostamaan. Ja lopulta me kaikki oltiin pyöritty lumessa. Sen jälkeen olikin sitten mukavaa tulla sisälle lämpimään, laittaa glögiä ja jutella niitä näitä. Lahjat me jaettiin myös tässä vaiheessa, vaikka meidän kenenkään mielestä se ei edes ollut mikään tarpeellinen juttu. Olin kuitenkin itse ostanut Aleksille ja Siljalle muutaman lahjan ja mun hämmästykseksi ne olivat myös ostaneet mulle lahjoja, enemmän kuin yhden.
”Musta tää meidän joulu oli kuitenkin ihan onnistunut”, Aleksi totesi. ”Vai mitä olette mieltä?”
”Todellakin”, Silja hymyili. ”Vaikka mä jouduinkin laulamaan.”
”Se olikin kamalin asia tässä joulussa”, mä huomautin ja kun Silja heitti mua tyynyllä, me kaikki tiedettiin, että sota oli juuri aloitettu. Siinä me kolme sitten taisteltiin tyynyjen kera hetken verran ja naurettiin toisillemme ja yhteisesti ehkä kaikelle.
