Myrskylintu (kuolleena tai siipirikkona) | Charlie/Fleur, K11, 7/7 raapaletta

[FractaAnima]

Title: Myrskylintu (kuolleena tai siipirikkona)
Author: FractaAnima
Genre: draama, jälkeen daalioiden
Rating: K11
Pairing: Charlie/Fleur, Fleur/Bill
Status: 7/7
Disclaimer: J. K. Rowling omistaa hahmot, minä omistan mielikuvitukseni. En saa tästä minkäänlaista hyvitystä.

Raapalesarja

Haasteisiin:
OTS20 #2
Spurttiraapale V/14
Vuosi raapalehtien VII
Yhtyeen tuotanto II (Damien Rice - Dogs)

A/N: Halusin kirjottaa Waulishille jotain Charliesta, koska Waulishilla on pian synttärit. Hyvää (etukäteistä) synttäriä ihana Wallemyy. <3 Tämä teksti sijoittuu aikaan jälkeen daalioiden: Daaliat (eivät kestä hallaa), S

Myrskylintu (kuolleena tai siipirikkona)

1. (avaruus)

Tähtitaivas on kirkas ja korkea. Sitä tuijottaessaan Charlie osaa aavistaa, kuinka laaja on avaruus, kuinka ääretön, kuinka ikuinen. Charlie pelkää, että hänessä kasvava levottomuus on samaa kaliiperia.

Húsavík on hiljainen eikä kaupungin valot yllä Charlien leiripaikkaan. Vain nuotio loimottaa aamuyön pimeydessä. Charlien kahvista on jäljellä vain kapea rengas mukin pohjalla, eikä hänellä ole enää tekemistä ennen lähtöä, jota hän yrittää viivyttää.

Painaen kätensä suunsa eteen Charlie hengittää syvään ja harkitsee vielä kerran. Sinuun minä voin luottaa, Billin sanat kaikuvat hänen mielessään. Levottomuus kasvaa taas aavistuksen verran, ja Charlie tietää, ettei sitä voi kesyttää. Siitä huolimatta Charlie sammuttaa nuotion ja kaikkoontuu.

[Waulish]

Voi Fracta! Ihan melkein sekosin onnesta, kun työpäivän päätteeksi vilkaisin Finiä ja näin tämän! Ensinnäkin tulin tosi onnelliseksi siitä, että olet muistanut minua ja kirjoittanut minulle jotain, ja toisekseen iskin silmäni tekstin hätkähdyttävän kauniiseen nimeen ja kutkuttavan mielenkiintoiseen paritukseen. Charlie on yksi lempihahmoistani Pottereissa, ja Fleurissakin on minusta ihastuttavaa särmää ja sydäntä, joten erittäin kiinnostuneena lähdin lukemaan tarinaa heistä. Kolmanneksi täytyy tietysti vielä hihkua sitä, miten parasta on, että tarinaan on suunnitteilla seitsemän osaa ilmeisesti Spurttiraapaleen tahdissa! Hemmottelet minut ihan pilalle.

Daalioita en ole lukenut, joten varmaan pitää rientää sen pariin seuraavaksi, jotta pysyn kärryillä. Olenkin kuullut siitä paljon hyvää ja suosituksia monelta finiläiseltä! Tämän jatkosarjan ensimmäinen osa on jännittävän hämyisä ja jotenkin pahaenteinenkin - miksi Charlie on levoton, miksei hän halua lähteä, miksi hän muistelee Billin sanoja luottamuksesta? Tulee sellainen painostava fiilis, että jotain pahaa on joko tapahtunut tai tapahtumassa tai sekä että. Huh, herätit mielenkiintoni toden teolla!

Olin myyty jo ensimmäisen virkkeen luettuani, myönnän sen auliisti. Rakastan öistä tähtitaivasta ja avaruutta, kaukaisuutta, äärettömyyttä, ikuisuutta. Charlien havainnot kietoutuvat hänen ajatuksiinsa saumattomasti, ja kaikki on kuvattu henkeäsalpaavan kauniisti ja todentuntuisesti. On ihan uskomatonta, miten onnistut yhdessä raapaleessa maalaamaan niin kokonaisvaltaisen kuvan ympäristöstä ja tilanteesta, vaikkei lukijalla vielä tarkempia taustatietoja olekaan! Hienoa työtä. Yksityiskohdatkin kertovat tässä tekstissä niin paljon, esimerkiksi kapea kahvirengas kupin pohjalla. Huhhui.

Olen tosi innoissani tästä tarinasta, enkä malta oottaa, että tämä jatkuu ja saan tietää lisää! Lämpimät kiitokset ja halaukset ihanasta synttärilahjasta, ja tsemppiä kirjoitteluun! -Walle

// Ai niin, minun piti vielä pohdiskella tuota nimeä! Nyt kun sitä makustelen, tuntuu nimittäin siltä, että osittain tämä pahaenteinen lukufiilis viriää siitä. Myrskylintu, lintu myrskyn kourissa, joko kuolleena tai siipirikkona - ehjin nahoin (höyhenin?) selviäminen ei ole vaihtoehto. Todella mielenkiintoista!

[Saappaaton]

Mä tulen tägäytymään, että pysyn perässä jatkosta.

Sä tiedät, että Daaliat on kauatta aikain yksi mun suosikkiteksteistä Finissä, ja tiedät senkin, että menin ihan pööpöksi siitä, että saadaan se Charlien puoli asioihin! Mun lähtökohdat seurata tätä on tosi erilaiset kuin Wallella, joka ei ole vielä Daalioihin tutustunut (Walle, jos luet tätä, niin hopihopi Daalioiden kimppuun siitä!), ja olen sitäkin enemmän täpinöissäni, koska oletan tietäväni mistä Charlien levottomuus juontaa juurensa ja mitä ne Billin sanat siellä mielessä kaikuessaan tekevät.

Olen onnellinen, että Walle on kiva ja päätit kirjoittaa juuri Daalioihin jatkoa, vaikka se yksinäänkin toimii täydellisesti, koska vaikka oletkin hyvä kirjoittamaan asioita rivien väliin, on toinen näkökulma aina enemmän valoa asioihin. (Tiedän, että kirjoitan ihan oikeita sanoja, mutten tiedä onko niissä mitään järkeä.)

Tykkään sun Charliesta, tykkäsin Daalioissa, ja edelleen muistan nahan tuoksun ja kesyttämättömän parransängen, joka käy hermoille. Tykkään myös sun tavasta nostaa arkisia yksityiskohtia tekstiin, jotka tekee siitä vain niin paljon samaistuttavamman. Se, miten kahvista on mukin pohjalla vain kapea rengas, kuinkahan monet kerrat olen nähnyt sen näyn omassa mukissani ja miten elävästi se tuli sinne Charlien hämyiseen leiriin (ja tuntuu tosi hölmöltä täpinöidä kahvirinkuloista, mutta tunnet minut).

Mietin että kommentoinko vielä ekan rapsun jälkeen, koska sadasta sanasta on niin pirun vaikea keksiä järkevää sanottavaa, mutta kah kun satuilin sitten, kun aloitin. Ihana tietää, että tätä on tulossa nyt tasaisesti lisää, koska rakastan Daalioita ja rakastan sun Charlieta. <3

[FractaAnima]

Waulish Voihan että, ihana sinä. <3 Onpa ihanaa, että olen löytänyt jo ensimmäiseen raapaleeseen paljon sellaista, mistä pidät ja se toki oli ajatuksenakin. Syynäsin toiveitasi pitkään ja etsin sieltä mausteita tähän tarinaan. Sieltä kumpuaa myös siipirikkoisuus, jos asiaa oikein pohtii. Mennäänpä tarinassa siis eteenpäin. Ja daalioista, kyllä ne kannattaa lukea, jos haluaa tämän tarinan avautuvan kokonaan, mutta ehkä tästä selviää ilmankin, jos niin tahtoo.
Saappaaton Mäkin täpinöisin kahvirinkulan kaltaisista yksityiskohdista, joten ällös huoli, nää on näitä. <3 Et onneksi suinkaan luo kuin ihan vain hirveästi paineita, joten toivotaan, että tästä sarjasta tulee edes mukiinmenevä daalioiden rinnalla. Hehe. Kiitos, että kommentoit jo ekan rapsun jälkeen, on aina kiva jatkaa, kun kommentteja on ehtinyt tulla välissä. <3


2. (kolme)

Simpukkamökki näyttää vuosienkin jälkeen samalta. Ainoa muutos on etupihalla kasvava, rehevän näköinen appelsiinipuu, joka on pudottanut osan sadostaan. Charlie polvistuu poimimaan maasta yhden kypsän hedelmän ja jää tutkimaan sen kuoppaista pintaa. Aamu on jo alkanut valjeta Cornwallissa.

"Charlie?" yllättynyt ääni kuuluu portailta. Fleurilla on yllään valkoinen, lounaistuulessa leyhyvä mekko, ja Charlien on hetken hankala hengittää. "Mitä teet täällä?" Fleur astelee portaat vaikean näköisesti alas ja pysähtyy hiekalle epäröiden.

"Bill kirjoitti minulle, hän sanoo, että tarvitset apua sillä aikaa, kun hän ja lapset ovat Egyptissä", Charlie laskee katseensa takaisin appelsiiniin. "Hän myös kertoi punahukasta."

"Vai niin", Fleur sanoo ja katsoo merelle. Hän sulkee silmänsä, jolloin Charlie voi hetken tutkia hänen kasvojaan. Poskien punottava ihottuma muistuttaa muodoltaan perhosta.

"No sitten, toisitko minulle kolme appelsiinia. En ole saanut nukuttua, joten voin yhtä 'yvin tehdä aamiaista. Juotko yhä kahvisi mustana?"

"Juon", Charlien kasvoilla käy hymyn aavistus. Fleur kiipeää portaat hitaasti, eikä suostu vastaanottamaan apua.

[Vendela]

Ah, jatkoa Daalioille, pakko tulla seuraamaan tätä!

Charlie on ihana ja niin oma itsensä tuolla kaupungin laitamilla (pakko oli muuten Googlettaa tuo, sillä eipä ollut tuttu ennestään, nyt tiedän missä tuo on ) Ja Fleurilla ei ollut aavistustakaan, mitä Bill on suunnitellut tämän selän takana. Tässähän on ainekset vaikka mihin joten jään jännittyneenä odottamaan mihin suuntaan tarina lähtee soljumaan

Vendela

[FractaAnima]

Vendela Hahaa, googlaaminen on kyllä minunkin heikkouteni ja sieltä minä kyseisen mestankin löysin. No, tässä seuraavassa osassa on luettavissa toki missä muualla Húsavík sijaitsee kuin googlessa. Kiitos, kommentista ja ihanaa, että seuraat tätäkin. <3

A/N: Osallistun tällä nyt sitten samalla fff1000 sanalla 965. Islanti. Ja hei, HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ WAULISH <3


3. (haaveilla)

Ensimmäisten päivien ajan keskustelut ovat hapuilevia. Fleur yrittää parhaansa mukaan peittää kipujaan, mutta Charlie näkee naisen silmistä, kuinka punahukka koettelee hänen sietokykyään.

"Joten millainen on Islanti?" Fleur kysyy muka hillittyyn, tasaiseen sävyyn. Samaan aikaan hän puristaa kätensä nyrkkiin niin, että rystyset valkenevat. Charlie nielaisee ja on kuin ei huomaisikaan.

"Islanti on hyvin kaunis. Kylmä, kuuma, kumpuileva, jopa karu, mutta ennen kaikkea kaunis", Charlie hukkuu sanoihinsa, eikä yhtäkkiä ole enää varma, puhuuko hän yhä Islannista vai naisesta edessään. Hiljaisuus venyy, ja on selvää, ettei Fleur kykene kivuiltaan vastaamaan. Simpukkamökin seinien läpi kuuluu tuttu kohina, kun meri hengittää sisään ja ulos.

"Vieläkö sinä haaveilet siitä kaikesta - maailmasta?" Charlie täyttää hiljaisuutta. Fleur sulkee silmänsä tuskissaan ja nyökkää. Huomaamattaan nainen painuu aavistuksen kasaan.

"Eikö tuolle voi tehdä mitään? Enkö voi mitenkään auttaa?" Charlien kantti ei kestä pidempään. Kipu heijastuu nyt myös hänen kasvoistaan. Fleur naurahtaa, koska ei osaa tehdä muutakaan ja pudistaa sitten päätään.

[Saappaaton]

You are killing me.

Ensinnäkin, ei siitä kannata ottaa ressiä, että minä tykkään Daalioista niin kovasti. Mulla on täysi luotto, että sinä osaat jatkaa tätä tarinaa oikeaan suuntaan. :3

Mutta siis nämä kaksi uutta rapsua, uaah. Mulla ei ole oikeasti sanoja, muhun sattuu Charlien ja Fleurin puolesta ja yh. Etenkin Charlien. ;_; En oikeasti osaa sanoa mitään, tapat mut vielä tän tekstin kanssa (ei tää aktiiviseuraaminen ookaan kivaa, jos luen sit kerralla loppuun sunnuntaina ).

No ei, yritän edes. Koska Charlien tilanne puhuttaa mua hirveästi. Tää pääsee nyt jotenkin ihan hirveästi enemmän iholle kuin Daaliat siinä mielessä, että Daalioissa pystyi edes leikkimään, ettei Fleur ole Charlielle niin iso asia kuin Charlie on Fleurille. Ja nyt vesität tämän illuusion ja se vähän sattuu, koska tykkään Charliesta hirveästi, enkä halua, että siihen sattuu. Mutta totta kai sattuu, koska Fleur on Billin vaimo. Eikö ole kivaa, kun otan sun tekstin emotionaalisen elementin ja väännän sen takaisin sulle rautalangasta, ehehe?

Anteeksi ihan hirveän levoton kommentti, mutta siis tykkään ja kuolen ja seuraan kyllä julkaisutahtia. Pus. <3

[FractaAnima]

Saappaaton Mulla ei oo ihan yhtä hyvää luottoa kuin sulla, mut hyvä, että edes toisella meistä. Oot ihana ja levottomat kommentit best. <3 Tässäpä lisää, tää osa vähän venähti.


4. (varjo)

Seuraavat päivät ovat vähän helpompia. Kipu Fleurin kehossa tulee ja menee, mutta ei käy niin voimakkaaksi kuin aiemmin. Charlie hoitaa puutarhaa ja kantaa keittiöön puita. Fleur ei suostu luopumaan keittiöstään, joten Charlien on annettava naisen tehdä ruokaa. Ajoittain Fleur istahtaa hellan äärelta alas levähtääkseen ja hoitaa sekoittamisen taikakeinoin. Toisinaan he syövät ateriansa hiljaa, toisinaan he kiertelevät ja kaartelevat.

"Mitä sinä ajattelet?" Fleur kysyy, kun Charlie on unohtunut katsomaan häntä.
"Myrskylintuja", Charlie sanoo laskien katseensa. "Ne ovat huonoja kävelemään, mutta mahtavia lentämään ja uimaan", hymy käy hänen kasvoillaan ja kuivuu sitten kokoon.

"Täällä ei ole myrskylintuja", Fleur kääntää katseensa keittiön ikkunaan ja kauemmaksi merelle.
"Ei, ne pitäytyvät pohjoisessa. Toisinaan Cornwalliinkin ajautuu jokunen yksilö, yleensä kuolleena tai siipirikkona."

Fleur kääntää katseensa takaisin ja jää tuijottamaan Charliea.

"'Etken luulin, että vertaat minua siihen lintuun, mutta taidatkin puhua itsestäsi", Fleurin katse on niin tuima, että varjot hänen silmiensä alla tuntuvat syvenevän. "Pahinta ei edes ole kipu", nainen vaihtaa yllättäen puheenaihetta. "Pahinta on tietää, että tämän kanssa on elettävä loppuelämänsä."

Charlien rintaa puristaa, sillä hän voisi sanoa samaa ilman sairauttakin.

"Mitä parantajat sanovat?"

Fleur nauraa taas sitä toimetonta nauruaan.

"'E sanovat, että edessä voi olla parempaa tai sitten edessä voi olla pahempaa."
"Luulin, etteivät reumasairaudet ole niin yleisiä meillä?"
"Velhoilla ja noidilla? Ei kai olekaan, mutta tässä on tämä susiasia, se on kuitenkin punahukka", Fleur sanoo ja nousee pöydästä kääntyen selin Charlieen.

Charlie säikähtää äänen katkeruutta.

"Mutta ethän sinä ole - ?"
"En niin, mutta olen kantanut 'eitä. 'Eillä on sitä veressään. 'Yvin vähän, mutta on kuitenkin."

[Vendela]

Tämä on kyllä todella mielenkiintoinen tarina etkä (taaskaan) päästä lukijaasi helpolla tämän suhteen. Kun tuolla kolmannessa osassa mietti, että mikä ihmeen punahukka niin tässä nelosessa siihen saatiin vastaus. Todella hienosti olet punonut tätä juonta ja olisikin kiva tietää onko tämä sinulla pääpiirteittäin jo mietittynä vai kehitätkö tätä joka päivä?

Fleurin kivut ja Charlien reaktio niihin on sydäntä särkevää. Se, miten nämä kaksi kiertelevät toistensa ympärillä on jotenkin lumoavaa. Toisaalta sitä toivoo, että jompi kumpi ylittää rajan, toisaalta taas, että tilanne pysyy tällaisena. No, vielä on rapsuja jäljellä, joten suurella mielenkiinnolla odotan mihin tarina vie.

Kiitos jälleen kerran,
Vendela

[FractaAnima]

Vendela Vastaus kysymykseesi on: sekä että. Eiliseen asti olen kirjoittanut tietäen vain vähän tulevasta, mutta eilen sitten jaottelin vielä tarvittavia tapahtumia tulevien osien alle. Silti tänään kun aloin kirjoittamaan, en tiennyt vielä, mitä kaikkea tässä osassa tarkalleen tapahtuu, vaikka tiesinkin pääteemat. Joten tosiaankin, sekä että. Kiitos taas hurjasti kommentista. <3


5. (alku)

"Sinä olet ollut 'yvin 'iljaa tänään", Fleur tutkii Charliea katseellaan. He juovat kello viiden teetä ja kuuntelevat kohinaa. Sade ja tuuli vihmovat ikkunoita. Merellä myrskyää.

"Mmh", Charlie murahtaa seuraten sateen läpi vaahtopäitä, jotka iskeytyvät voimalla rantaan.

"Ajatteletko sinä taas niitä myrskylintuja?" Fleur nostaa teekuppinsa yrittäessään avata keskustelua.
"En", vastaus on lyhyt ja haluton.
"Mitä sitten?" Fleur yrittää yhä.

Charlie pudistaa päätään. Hän ei tahdo puhua siitä. Hän ei tahdo sanoa ääneen kuinka paljon häntä pistää vihaksi se, että hänen oma veljensä on aiheuttanut Fleurin sairauden ja kivut, joista nainen joutuu kärsimään. Bill ei ole tehnyt sitä tahallaan ja kantaa varmasti syyllisyyden taakkaa jo tarpeekseen, mutta se ei poista tunnetta, joka saa Charlien hengityksen käymään raskaaksi.

"Anna olla", Charlie puuskahtaa ja nousee ylös. Hänen on päästävä pois, joten hän suuntaa ulos. Simpukkamökin ovi narisee saranoillaan. Sade kastelee Charlien välittömästi litimäräksi, mutta Charlie jatkaa silti rantaan asti. Hänen huutonsa sekoittuu meren kohinaan ja hänen kyyneleensä sateeseen.


"Charlie?" Fleur kutsuu häntä, kun miehen hengitys alkaa taas tasaantua. Rintaa polttaa yhä.

"Mitä sinä teet täällä? Olet läpimärkä", Charlie huohottaa ja astelee hytisevän Fleurin luokse. Hän kietoo kätensä naisen ympärille ja painaa tämän rintaansa vasten.

"En kestä tätä enää yhtään enempää", sanat sekoittuvat Fleurin märkiin hiuksiin.
"Älä sitten", Fleur sanoo ja nostaa katseensa. "Älä sitten taistele vastaan."

Katse on anova. Charlien leuka vapisee, kun hän katsoo Fleuria silmiin ja harkitsee. Tällä kertaa hänestä tuntuu, että Bill on ansainnut sen. Hänestä tuntuu, että hän ainakin on, joten hän suutelee Fleuria, joka takertuu häneen kuin hukkuva pelastajaansa.

[Vendela]

Sekä että kuulostaa oikein hyvältä ja toimivalta ratkaisulta. Kiva kun valotit hieman tuota kirjoitusprosessia

Näin tässä sitten viimein kävi. Olen toisaalta helpottunut, että Charlie otti viimein sen askeleen, minkä on tahtonut ottaa jo pitkään. Toisaalta taas jään jännittämään, että oliko tämä nyt vain yksi suudelma, vai kehittyikö siitä jotain enemmän. Onneksi on vielä pari osaa jäljellä ja toivon että asia selviää niissä.

Toki täytyy sanoa, ettei Fleurkaan nyt aivan viaton tässä asiassa ole. Onhan hänkin toivonut tätä jo jonkin aikaa. Eikä häntä voi siitä moittia.

Viimeisiä osia jään odottelemaan.

Vendela

[FractaAnima]

Vendela olet päivieni ilo, kun jaksat kommentoida. <3


6. (kaihoisa)

Charlie istuu sängynlaidalla nojaten käsiinsä. On vielä aikaista, mutta aurinko on jo esillä. Meri on tavattoman hiljaa. Lakanat hänen takanaan kahahtavat.

"Et kai sinä aio taas lähteä ilman 'yvästejä?" Fleur kysyy lähes syyttäen. Charlie liikahtaa ja hymyilee hieman väkisin katsoessaan Fleuria, jonka hiukset ovat aavistuksen sekaisin ja kasvot punakat muustakin kuin ihottumasta. Fleur näyttää paremmalta kuin minään muuna päivänä. Hän näyttää vähän enemmän elävältä, vähän vähemmän siipirikolta.

"En, en. Lupasin odottaa Billiä ja lapsia, joten - ", lause päättyy ilmaa huitaisevaan kädenliikkeeseen. Fleur ei kykene muodostamaan edes väkinäistä hymyä, hänen suupielensä vain nytkähtävät.

Huoneilma on hidasta. Sisään siilautuvissa aamuauringon säteissä leijailee pölyhiukkasia. Edellispäivän myrsksystä on muistona enää vain kosteat vaatteet lattialla, jotka Charlie noukkii huokaisten käsiinsä.

"Kirjoitatko sinä minulle?" Fleur kysyy ennen kuin Charlie ehtii lähteä huoneesta.
"En", Charlie vastaa. "Siitä tulisi vain kysymyksiä, joihin meillä ei ole antaa vastauksia."

He katsovat toisiaan pitkään, huulillaan sanoja, jotka jäävät sanomatta.

"Olet varmasti oikeassa."

[FractaAnima]

7. (punainen)

Charlie katsoo ovensuusta, kuinka Bill suukottaa vaimonsa otsaa. Fleur sulkee silmänsä miehen kosketuksen alla, mutta ei hymyile. Lapset juoksentelevat meren rannalla, heidän kiljahduksensa kantavat kauaksi.

"Charlie, siinähän sinä olet. Fleur sanoi, että olit taas kadonnut. Pelkäsin sinun jo lähteneen", Bill kaappaa Charlien nallekarhumaiseen halaukseen. Charlien onneksi hänellä on sylissään laatikollinen joriinin juuria, joten hänen ei odoteta vastaavan lämpimään eleeseen.

"Poikkesin Kotikolossa, äiti lähetti nämä Fleurille. Hänen daaliansa ovat kuulemma rönsyilleet niin, että niitä on liiaksi."

Fleur katsoo punaista laatikkoa ja sitten Charliea epäuskoa silmissään.

"Mutta ne eivät kestä 'allaa", se on kuin kysymys.
"Ensi kesäksi", Charlie sanoo. Heidän katseidensa kohdatessa sanat kuulostavat lähes lupauksilta.

"Jääthän sinä vielä syömään?" Bill kysyy. Hän on niin kivuliaan tietämätön, että Charliea puistattaa. Charlien tekee mieli kirota ääneen, tarttua Fleuria kädestä ja varastaa tämä veljensä silmien alta.
 
"Valitettavasti minun on mentävä, olen jo viipynyt liiankin pitkään", hän tyytyy kuitenkin vastaamaan.
"Kiitos siitä. Tiesin, että sinuun voin aina luottaa", Bill taputtaa Charliea vielä olalle. Charlie hymyilee urheasti ja kääntyy lähteäkseen.

Kaukana Húsavíkissä taivas on yhä korkea. Tuttu suru hiipii Charlien rinnan alle, mutta sen kanssa Charlie on tottunut elämään. Se ei tykytä rinnassa, kuten levottomuus, jatkuvana ja nakertavana. Se on hiljaa läsnä ja pitää hänelle seuraa.

[Saappaaton]

Mä mietin viidennen raapaleen lopussa sun tekemää ratkaisua vähän katkerana, koska se lupasi vain särkyneitä sydämiä, enkä suoranaisesti ollut väärässä. Unohdin vain ajatella loppuun asti, eli sitä, miten Fleur ja Charlie tiedostivat molemmat, ettei se voi olla mitään sen enempää. Kumpikaan ei unohtanut sitä, että Fleurilla on perhe Charlien veljen kanssa, eikä se ole asia, jonka voisi vain pyyhkäistä pois.

Tykkään siitä miten IC:nä pidit Fleurin, vaikka olit löytänyt sinne perusteltua katkeruutta ja yksinäisyyttä. Charlie oli ehkä enemmän mun mieleen Daalioissa, mutta tämä toimi tämän juonikaaren kanssa ja tehdyt ratkaisut on ymmärrettäviä. Eli hahmon kehitys Daalioista tämän sarjan loppuun ei ole epälooginen, se ottaa vain erilaisen suunnan mitä odotin. Kaiken kaikkiaan tykkään näistä viimeisistä raapaleista, koska niistä kaikuu katumus ja yksinäisyys, sellaiset tunteet, joita ei pääse karkuun, koska tilanne itsessään on niin muutumaton - kumpikin on jumissa.

Tykkään myös siitä, miten palasit Húsavíkiin lopussa. Ja tavallaan Charlie sai ainakin hetkellisen mielenrauhan, levottomuus vaihtui suruun, joka on tuttu seuralainen, ja joka on ollut kuvioissa Daalioista asti.

Jätit mulle siis ristiriitaisia fiilliksiä käänteistä ja asioista, mutta tykkäsin tästä kokonaisuudesta ja tää on todella sopiva jatko Daalioille. <3 Osasit myös hyvin mitoittaa tän seitsemään raapaleeseen, taito jota en itse omaa.

Kiitos tästä. <3

[Vendela]

Minun käy todella paljon sääliksi Billiä. Mietin, että aavistaako hän, tai jopa tietää. Olisi todella mielenkiintoista kuulla tähän sarjaan myös Billin näkemys, vaikka pienen shotin muodossa. Kai hän ymmärtää mitä tekee vaimolleen ja kai hän myös näkee/aistii miten Fleur ei ole läsnä. Mutta tämän ajatuksen jätän hautumaan ja jään odottamaan, että tarttuisit siihen

Nämä kaksi viimeistä rapsua olivat, kuten Saaps tuossa jo sanoi, katumuksen ja yksinäisyyden täyttäminä. Raja ylitettiin ja nyt sen asian kanssa on elettävä. Charlien ele tuoda juuria oli symbolinen ja keskustelu Fleurin kanssa juuri sopivan kryptinen.

Tämä on kaunis rapsusarja ja tätä on ollut ilo lukea, kiitos!

Vendela

[Thelina]

Itsekkäästi tulin lukemaan tämän vasta nyt, kun kaikki osat ovat valmiina, tokihan huomasin tämän jo aiemmin, mutta aika kului ja sitten aloinkin huomaamatta säästellä tätä, jotta sain lukea monta osaa kerralla. Tämä (kuten Daaliat) oli kaunis, surullinen ja sydäntä rusentava, sellainen, että tekee mieli lakata hengittämästä ja vaikeroida hetki ääneen. Pidän niin kovin tällaisista tarinoista, joissa on jotain kipeää, mutta myös niitä kauniita hetkiä. Tässä oli molempia ja jäi tunne, että paluuta ei ole ja jos tarina vielä jatkuu, voi kipu olla suurempaa kuin kaipaus (jos esimerkiksi Bill saa tietää). Charlie on ihana ja pidin siitä, miten loppu kietoutui yhteen Daalioiden kanssa ja siitä, että loppu ei ainakaan minusta kuitenkaan ollut pohjattoman surullinen, vaan suru oli lempeästi läsnä, seuralaisena. Kiitos tästä <3

[Sokerisiipi]

En ole lukenut tuota aiempaa ficciä, mutta se ei haitannut ollenkaan. Tämä oli todella nätti ja kiehtova, juurikin tuon punahukan ja sen syiden vuoksi. Kamalaa, ettei sille voi tehdä mitään, ei kivuille eikä sairaudelle muutenkaan, ja juuri se katkera tietoisuus siitä, että tällaista tulee loppuelämä olemaan. Ja miten voi olla syyttämättä miestään tai lapsiaan näin kaameasta kohtalosta? Eiväthän he sitä tahalleen tehneet, mutta silti. Huh. Fleur on kyllä todella vahva.

Charlien kipuilu oli myös koskettavaa ja aitoa. Hän on yksinäinen ja syyllisyytensä kalvama. Ja tuo avuttomuuskin, kun ei voi tehdä mitään rakastamansa ihmisen hyväksi, kun tämä kärsii. Hirvittävää. Ja se, että hän ponnistelee ankarasti pitääkseen itsensä kurissa, ettei pettäisi veljensä luottamusta (jälleen.) Kovin inhimillistä myös Charlielle suuttua ja vihata hetken Billiä, kun tämä on aiheuttanut Fleurille niin paljon tuskaa ja kärsimystä, ja sen jälkeen on helppo kostaa pettämällä Bill, koska Charlie pystyy hetken vakuuttamaan itselleen, että Bill "ansaitsee" sen. Olet kyllä hienosti kiteyttänyt ihmisyyden eri vivahteet tähän ficciin, hienoa työtä!

Pidin myös kovasti siitä, miten kuvasit myrskylintuja, merta, sadetta ja muuta miljöötä. Miljöö toi omalla tavallaan tähän juuri sellaista kitkerää karuutta ja toivottomuutta. Vaikka loppu oli pääosin onneton, siellä on kuitenkin uudenlaista, kypsempää näkökulmaa surun. Siitä voi olla myös seuraksi, ja se on parempaa kuin tyhjyys. Hieno oivallus.

Kiitos tästä, tämä oli ihana!

[Kaarne]

Ouroboros-rakenne bestest!

Mun sydämessäni on aina hiljainen ja lämmin kolo Charlie/Fleurille, ja jostain syystä juuri tällaisena melankolisena ja surullisena. Kirjoittelin tänään itsekin tästä parituksesta ja sitten päädyin lukemaan tämän tekstin vähän sattumalta melkein heti sen jälkeen, kun oma oli valmis. Hauskaa, että molemmat sijoittuvat Simpukkamökkiin!

Minä pidin tästä kovasti ja varsinkin tuo punahukka oli tosi mielenkiintoinen keksintö! Toivottavasti Fleurin ei tarvitse kärsiä kivuista koko ajan, koska kuulostaahan se nyt aika epäreilulta. Mutta no, sellaisia sairaudet toki ovat, eivät hirveästi kysele.

Pidin Islannista ja siitä, miten tässä rakennettiin daalioihin siltaa lopussa, ja viitattiin sitten myös tulevaan. Ehkä tästä tulee trilogia? Charlie oli tässä myös synkempi kuin mitä olen tottunut ajattelemaan, mutta pidin kyllä siitäkin, toi häneen mukavasti särmää. Ja oi, kokonaisuus oli kyllä vaan todella katkeransuloinen!

Kiitos! ♥

[Kaarne]

P. S. Missä jatko? Kansa kaipaa Fractan Charlie/Fleur -tarinoita ja niiden melankoliaa. Ah, nää on niiiiiiin hyviä. ❤️