A/N: Uh, hupsista, tässä
hieman kesti ja nääkin on roikkunut editointia vaille valmiina jo ties kuinka kauan ja vielä muutama on odottamassa... Senpä takia suoraan neljä ficlettii, jee! Varsinkin viimesestä näkee jo hieman sitä arkea, jossa Kaamos on nostettu jalustalle ja isä työskentelee arvokkaassa asemassa ja vanhemmat kohtelevat lastaan kuin jotain prinssiä. Naattikaas.
9
303
viimeinen
Talvi tuli ja meni, oli jälleen viimeinen ilta Inarin taiassa. Kaamos oli jo hellittänyt aika päiviä sitten ympäröivästä maailmasta pienen pojan mielestä, ja perheeseenkin oli laskeutunut rauha. Kaamoksen vanhemmat olivat suuttuneet ensimmäisen viikon ajan hautajaisista pienimmästäkin asiasta, mutta muori ja ukki olivat lopulta saaneet puhuttua heille järkeä. Eivät he voineet syyttää itseään, toisiaan tai Kaamosta siitä, että tuli keskenmeno.
Taivas hohti sinisenä, vihreänä ja punaisena. Jostain revontulien alta näkyi tumma yötaivas, josta tähdet loistivat kirkkaina. Kaamoksen mielestä parasta Inarissa olemisessa oli se, että siellä näki revontulet ja tähdet hyvin. Ukilla oli tapana aina opettaa tähtikuvioita ja lukemaan tähtien asennoista erilaisia asioita.
“Tätä me teemme. Katso, kun tähti on tuossa asennossa suhteessa kuuhun, jotain hyvää tapahtuu lähiaikoina”, ukki kertoi tuonakin iltana osoitellen taivaalle. Kaamos venytti kaulaansa, vaikka niska tuntui väsyvän pään kannattelusta takakenossa.
Illalliseksi oli poroa ja syksyn perunoita, jotka omassa maassa oli kylvetty. Poronkin ukki oli itse metsästänyt, nylkenyt, paloitellut ja pakastanut. Kaamos piti poron mausta ja rapeudesta. Hän söi vatsansa täyteen, joi maitoa päälle ja nukahteli pirttipöydän ääreen väsymyksen vallattua kehon. Isä kantoi poikansa sänkyyn, peitteli, toivotti kauniita unia ja kertoi herätyksen olevan aikasin.
*
Aamu oli vielä pimeä, ei pienintäkään jälkeä auringosta, kun Kaamos heräsi epämukavaan kilinään. Ukki tuli herättämään kuulemma kymmeniä vuosia vanhalla lehmänkellolla. Ruostunut se jo oli, mutta ukki ei sille tehnyt mitään. Ehkä hän ei halunnut, mietti Kaamos, mutta antoi asian olla. Hänellä oli tärkeämpääkin tekemistä.
Tavarat oli pakattu edellisenä päivänä, se oli ehto, että Kaamos saisi aamulla tuoreita sämpylöitä. Muuten hän olisi joutunut tyytymään kovaan ruisleipään. Poika puki päälleen valmiiksi katsotut matkustusvaatteet, jotka olivat mahdollisimman mukavat, mutta myös siistit tarvittavia pysähdyksiä varten. Yleensä he pysähtyivät Sodankylään käymään jollain sukulaisilla ja syömässä pakollisten vierailuiden jälkeen.
Kaamos söi hyvällä ruokahalulla vielä lämpimiä sämpylöitä. Ne olivat niin lämpimiä, että voi ja juusto hieman sulivat mukavasti päälle ja saivat veden herahtamaan kielelle.
10
491
apinamies
Isä ja äiti laskivat matkalaukut ovensuuhun ja sulkivat oven. Kaamos oli ollut koko automatkan kovin levoton, mutta heti, kun hän sai kengät riisuttua jaloistaan, hän säntäsi syvemmälle suureen omakotitaloon. Taloudenhoitaja toivotti vanhemmat ja nuoren herran tervetulleiksi, mutta Kaamos ei välittänyt. Äiti yritti siitä sanoa, mutta pojan mielessä oli jotain muuta. Hän oli nimittäin ikävöinyt lelujaan todella paljon ja hän halusi vain päästä leikkimään. Hän halusi tietää, mitä esimerkiksi hänen apinamiehelleen kuului. Apinamies oli Barbien Ken-nukke, jolle Kaamos oli antanut nimeksi apinamies. Se oli kuulemma parempi kuin mikään Ken.
Taloudenhoitaja oli siivonnut koko talon läpikotaisin heidän poissaollessaan todennäköisesti useampaan otteeseen. Kaamos kaiveli lelulaatikoitaan, mutta ei löytänyt tärkeintä leluaan. Lopulta hän kyllästyi etsimään sitä ja hän säntäsi takkahuoneeseen, jossa taloudenhoitaja, rouva *JOKU NIMI* sytytti parhaillaan takkaa.
"Anne, Anne, missä apinamies on? En löydä sitä mistään", Kaamos valitti ja nyki keski-ikäistä naista hihasta.
"Minä tulen antamaan sen teille", rouva *NIMI* vastasi hymyillen ja nousi ylös takan äärestä. Sivusilmällä hän vahti, että se syttyi varmasti kunnolla, kun hän laittoi nopeasti ritilän tulen eteen ja seurasi pikkupoikaa hänen huoneeseensa. Kun Kaamos sai apinamiehensä käsiinsä, hän hihkui onnesta. Se näytti juuri siltä, miltä oli näyttänyt heidän lähtiessäänkin noin puolitoista kuukautta sitten. Kaamos rakasti käydä Inarissa, mutta hänen vanhempansa olivat aina sitä mieltä, että siellä olevat lelut saivat riittää, joten hän ei saanut ottaa mitään mukaan. Nyt poika kuitenkin sai olla taas tuttujen lelujen kanssa, joten onnea riitti. Rouva *NIMI* muistutti vielä ennen lähtöään Kaamosta siitä, ettei hän sotkisi. Nainen kuitenkin tiesi, ettei siitä olisi mitään hyötyä, koska poika tekisi niin siitä huolimatta. Onni oli kuitenkin siinä, että leluja ei oltu järjestetty kovin tarkkaan, joten ne oli helppo siivota takaisin paikoilleen.
Kaamos juoksi ympäri taloa apinamies kädessään leikkien, että se lensi. Lopulta hän törmäsi suoraan äitiinsä, joka nappasi pojasta kiinni.
"Kaamos, rauhoitu! Et voi juoksennella niin kuin haluat. Satutat vielä itsesi. Ethän sinä halua, että sinuun pistetään neulalla, ethän?" äiti käski lempeään sävyyn. Kaamos painoi katseensa lattiaan ymmärtämisen merkiksi. Hän rakasti juoksemista ja sitten se kiellettiin, eikä se tuntunut lainkaan mukavalta. Kaamos lähti takaisin omaan huoneeseensa, jossa hän levitti yhden suuren laatikon täynnä legopalikoita lattialle. Hän ei edes tajunnut ajatella, että hän ei saanut sotkea.
Kaamos rupesi rakentamaan. Hän rakensi talon, johon hän laittoi asumaan kaksi legoukkoa. Hän leikki niillä, kunnes äkkäsi, että talosta puuttui lipputanko. Hän ei halunnut siihen omaa kotimaan lippua, joten hän rakensi upean sateenkaarilipun.
Kaamos juoksi talonsa kanssa vanhempiensa luokse, jotka keskustelivat takan edessä rauhallisesti.
"Katsokaa, mitä minä rakensin! Heillä on sateenkaaren värinen lippukin pihassa", Kaamos julisti onnellisena. Hänen vanhempiensa kasvoille levisi lähes identtinen irvistys.
"Missä sinä olet nähnyt tuollaisen lipun?" isä kysyi ankaralla äänensävyllä.
"Joskus näin televisiossa", Kaamos vastasi hämmentyneenä. Hän ei lainkaan ymmärtänyt, miksi hänen vanhempansa noin reagoivat, eivätkä olleet iloisia.
"Tuo lippu kuuluu huonoille ihmisille. Me emme ole huonoja, me emme saa käyttää tuota lippua. Sinä purat heti tuon, etkä enää koskaan rakenna tuota", isä murahti käskyn. Kaamos käveli pettyneenä omaan huoneeseensa purkamaan talon. Hän halusi vain ilahduttaa vanhempiaan.
11
468
suru
Ensimmäinen päivä kerhossa sen vuoden puolella koitti jälleen. Kaamos odotti innoissaan, kun hänen äitinsä veti hänen päälleen muorin neuloman villapaidan. Samaan aikaan poika yritti syödä aamupuuroaan. Hänen oli ikävä tuoreita sämpylöitä, joita usein oli Inarissa ollessa ollut aamupalaksi. Kun hän sanoi siitä äidilleen, tämä sanoi arjen koittaneen ja silloin aamupalaksi syödään puuroa. Onneksi Kaamos sai kuitenkin sen päälle mansikkahilloa, jota hän ei yleensä saanut.
Automatka kirkolle, jossa kerho pidettiin, tuntui ikuisuudelta. Kaamoksella oli repussa ruisleipä ja pillimehu eväinä. Hän odotti jo malttamattomana vanhojen ystävien näkemistä. Erityisesti Miron tapaamista Kaamos odotti. Hän halusi jo nähdä pojan, jonka kanssa oli syksyllä leikkinyt aina. Pahimmillaan jopa ohjaajat olivat joutuneet puuttua poikien leikkeihin, kun he eivät päästäneet ketään muuta siihen mukaan. Nyt Kaamos kuitenkin muisti sen, että muutkin piti päästää leikkiin, jos he vain halusivat.
Autonkuljettaja parkeerasi kirkon eteen. Äiti astui ulos autosta ja kiersi auton toiselle puolelle avaamaan oven. He olivat joutuneet kehitellä Kaamoksen vilkkauden takia turvavyöhön lukituksen, jota pieni poika ei itse saanut auki. Se oli aiheuttanut varsinkin alkuun monia raivokohtauksia, mutta lopulta Kaamos oli oppinut hyväksymään sen. Kun hän pääsi vyöstä pois ja autosta ulos, hän juoksi suoraan kirkon sivuovelle, josta mentiin päiväkerhoon.
"Kaamos! Odota hetki, sano äidille ensin hyvästit", äiti huikkasi poikansa perään. Kaamos pysähtyi ja kiltisti jäi odottamaan naista pipo hieman vinossa. Kaulahuivikin oli miten sattui, mutta hän pääsi onneksi ihan pian sisälle.
Äiti käveli pojan luokse ja painoi nopean suukon hänen poskelleen.
"Muista olla sitten kiltisti", hän muistutti vielä, "tulen hakemaan sinut yhdeltä."
"Kyllä, äiti", Kaamos vastasi. Hän ymmärsi saaneensa luvan mennä sisälle, joten hän sanoi vain hei ja aukaisi oven. Hänen äitinsä jäi hetkeksi katselemaan kirkon lumista pihaa ennen kuin lähti takaisin autolle. Hänellä oli paljon tekemistä ennen kuin päiväkerho loppuisi.
Kaamos riisui nopeasti toppatakkinsa ja -housunsa ennen kuin meni pidemmälle. Repun hän sentään muisti ottaa mukaan, mutta senkin hän jätti kerhohuoneen seinustalle. Huoneessa oli jo useampi suunnilleen Kaamoksen ikäisiä lapsia. He juttelivat kaikki innoissaan, kun he keskustelivat joululomasta. Kaamos oli lähtenyt muita aikaisemmin pois edellisen vuoden puolella, joten useampi lapsi tuli heti hänen luokseen.
"Te olitte Inarissa tosi kauan!" eräs pikkutyttö hämmästeli. Kaamos nyökkäsi hymyillen, hänestä oli mukavaa olla tekemisissä hänen ikäistensä lasten kanssa pitkästä aikaa.
"Mitä kaikkea sinä teit joululomalla?" Miro kysyi. Kaamos rupesi selittämään huvittuneena muiden uteliaisuudesta:
"Ukki opetti minut hiihtämään! Näin myös paljon Etelän serkkuja, opin lisää saamea, olin hautajaisissa ja katselin revontulia." Lapset henkäisivät järkyttyneenä hautajaisten kohdalla, vaikka Kaamos mainitsi ne normaalilla äänensävyllä kuin erittäin arkisen asian.
"Kenen hautajaiset ne olivat?" eräs kerhonohjaaja kysyi varovaisesti, kun huomasi, että muitakin lapsia kiinnosti.
"Minun pikkusiskoni", Kaamos vastasi suoraan mieli synkentyen. Hänen ei ollut tarkoitus sanoa mitään niistä.
"Onko sinulla ollut pikkusisko?" Miro hämmästeli kulmiaan rypistellen. Eräs ohjaaja, Kaamoksen mielestä mukavin heistä, huomautti, ettei niin saisi sanoa kuolleesta, mutta Kaamos vastasi silti:
"Hän syntyi kuolleena."
Se hiljensi kaikki, kun heidän mielensä täyttyi surusta.
12
454
kampaamo
Äiti tuli hakemaan Kaamosta kerhosta juuri niin kuin oli luvannutkin. Kirkon käytävä, jolla oli naulakot, täyttyi lasten vanhemmista, jotka olivat tulleet hakemaan pikkuisiaan. Kaamos juoksi suoraan äitinsä syliin, kun näki tämän ennen kuin meni pukemaan ulkovaatteet päälle. Hänen äitinsä auttoi häntä sitomaan kengät, jotka tuottivat aina hieman vaikeuksia. Nyt naisella ei ollut kuitenkaan kärsivällisyyttä odottaa, että poika saisi itse ne sidottua, joten hän teki sen.
Kaamos piteli äitiään kädestä kävellessään autolle. Hänet sidottiin jälleen turvavöihin ja Kaamos katseli ikkunasta ulos mietteliäänä. Hänestä oli outoa nähdä jälleen aurinkoa ja valoa. Inarissa oli ollut niin kauan niin pimeää. Oli kuitenkin hyvä, että hän pääsi jälleen arkeen kiinni. Niin oli myös hänen äitinsä mielestä. Hän oli jo alkanut kuvittelemaan, että Kaamos laiskistuisi tai jotain muuta vastaavaa, kun hän söi isovanhempien luona niin paljon. Siitä ei kuitenkaan ollut huolta enää, koska vanhemmat kyllä katsoivat koko ajan hieman sen perään, mitä poika söi, vaikka se joidenkin mielestä julmaa olikin.
"Äiti", Kaamos aloitti mietteliäänä, mutta ei enää tiennyt, miten jatkaa. Hänen vieressään istuva nainen äännähti kysyvästi saamatta mitään vastausta. Hän ei kuitenkaan ihmetellyt, koska Kaamos oli sellainen. Poika sulkeutui helposti omiin ajatuksiinsa, aloitti ehkä jotain, mutta unohti jo, mitä hänen piti sanoa, kun ajatukset lähtivät jo toisaalle. Se ei haitannut, Kaamoksen vanhempien mielestä oli vain hyvä, että poika ajatteli kunnolla ennen kuin sanoi mitään. Lisäksi he toivoivat hänen olevan viisas ja nopea oppimaan, kun hän aloittaisi koulun. Esikouluun olikin vain puoli vuotta aikaa.
Automatka päättyi parturi-kampaamon eteen. Kaamos vilkaisi kauhuissaan äitiään, joka tiesi, ettei poika tykännyt hiustenleikkuusta. Kaamos rakasti pitkää tukkaansa, vaikka se olikin vähän väliä takussa ja sitä oli ärsyttävä harjata.
"Äiti, ei, minä en halua", Kaamos kitisi, kun äiti avasi hänen turvavyönsä ja yritti saada ulos autosta. Lopulta nainen turhautui taisteluun ja hän päätyi nostamaan pojan syliinsä. Kaamos onneksi oli melko pienikokoinen, joten häntä oli edelleen helppo kantaa.
"Kyllä, sinun hiuksesi pitää leikata. Et ole taaskaan huolehtinut niistä kunnolla", äiti vastasi yrittäen pitää itsensä rauhallisena. Hän kantoi väkisin pienen pojan parturi-kampaamoon, jossa oleva vakioleikkaaja oli ainut, joka onnistui leikkaamaan Kaamoksen hiukset tarpeeksi nopeasti ja osasi vielä saada hänet istumaan edes suunnilleen paikoillaan.
"Kaa - nuori herra Koivunen, hyvää päivää!" tuttu mies tervehti Kaamosta. Hän meinasi jo livauttaa tuttavallisesti pojan etunimen, mutta saatuaan varoittavan katseen Kaamoksen äidiltä, korjasi sen nopeasti kunnioittavampaan nimitykseen.
"Hei", Kaamos mutisi yhä ärtyneenä ja vihaisena äidilleen siitä, että hänen piti jälleen leikata tukkansa.
"Voi ei, älkää olko harmissanne! Mitä haluaisitte katsoa?" vasta noin 25-vuotias mies kysyi lapselta muistaen tällä kertaa puhetavan. Kun Kaamos oli tehnyt valintansa, parturi-kampaaja istutti lapsen tuoliin, laittoi jakson pyörimään ja aloitti leikkaamisen. Viisitoista minuuttia myöhemmin sekä Kaamos, hänen äitinsä että itse leikkaajakin olivat tyytyväisiä hiuksiin. Kaamos kiitti kauniisti, kumarsi hieman ja odotti kärsivällisesti, että hänen äitinsä maksoi laskun.
