Ficin nimi: Viimeinen aamu
Kirjoittaja(t): Kuolonsyöjäprinsessa
Oikolukija/Beta: Ei ole.
Tyylilaji/Genre: pienehkö angst, draama, romance, fluff
Ikäraja: S
Paritus/Päähenkilöt: Nimistä ei tietoa, mutta omasta mielestäni mies/mies
Varoitukset: -
Haasteet:
Oneshot10 (534 sanaa)
A/N: Kiitos inspikuvista ja -musiikista ja oikeastaan koko ideasta,
Waulish!
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Viimeinen aamu
Sen vierestä oli ihana herätä. Se tuntui oikealta ja mä odotin sitä joka ilta, kun me mentiin nukkumaan. Se tuhisi aina suloisesti mun vieressä, eikä tää aamu ollut poikkeus. Paitsi, että tänä aamuna se lähtisi taas pois. Mä rakastan joka hetkeä sen kanssa, aina. Sitä, kun se hyppää mun kaulaan juna-asemalla, sitä, kun me jutellaan autossa ja sitä, kun me kaadutaan suudellen mun sänkyyn. Mulle olis ihan sama, vaikka me seistäisiin koko viikonloppu pihalla, kunhan se on ”me”, eikä ”mä”.
Me ei riidelty oikeastaan koskaan, enkä mä ymmärrä, mikä siinä on niin ihmeellistä. Kumpikaan meistä ei oo mustasukkaista sorttia, joten riitoja ei tule siitä, kuinka toinen sattuu viettämään aikaa toisen miehen kanssa. Onhan se tietysti välillä raskasta, kun nähdään vain kerran parissa kuukaudessa kolmen päivän ajan, mutta sekin on enemmän kun ei mitään. Mä tiesin, että se kertoisi mulle jos haluaisi jonkun muun, kun mut. Ja mä kertoisin sille jos haluaisin jonkun muun, kun sen.
Me riideltiin viimeksi kunnolla varmaan kaks vuotta sitten ja sekin riita syntyi pelkästä väärinkäsityksestä. Okei, olihan meillä eilen se riita niistä kahvipavuista, mutta ei se ollut niin paha… Tollaset pikkuriidat oli ihan yleisiä, mutta ei me ikinä olla annettu niiden häiritä. Meillä on silti aina kivaa.
”Mitä sä mietit?” kuului kysymys mun vierestä. Mä säikähdin.
”Sua ja meitä” mä vastasin takaisin.
”Mitä musta ja meistä?” se kysyi hiljaa ja kaivautui mun kainaloon.
”Sitä, että mulle olis ihan sama, vaikka me seistäisiin sateessa nämä viikonloput, kunhan sä seisot mun kanssa” mä sanoin hiljaa ja punastuin.
Se naurahti mun kaulaa vasten. ”Aaw, ootpas sä söpö”
”Joo, oonhan mä” mä mumisin takaisin.
Me halailtiin siinä hetki, kunnes se avasi taas suunsa.
”Jättäisitkö sä mut, jos – ”
”Mä en jättäisi sua edes, vaikka Brad Pitt kosisi mua”
Se näytti kieltä. ”Sulla on huono miesmaku”
”Niinpä. Seurustelenhan mä kuitenkin sun kanssas” mä naurahdin, vaikka en tarkoittanutkaan sitä.
”Oo hiljaa” se mumisi mun korvaan ja nousi ylös.
”Hei, lämpöpatteri! Mihin sä meet?” mä huudahdin sen perään.
”Keitän kahvia!” kuului vastaus keittiöstä. Olin hetkessä ylhäällä.
”Ei niitä pahoja papusia taas!” huudahdin sille.
”Papusia?” kuului huvittunut naurahdus mun takaa.
Kun me viimein päästiin sopuun niistä papusista, me juotiin kahvit, tai oikeastaan mä join ja se tuijotti mua suloisilla nappisilmillään sen ison kahvimukin takaa. Se oli oikeastaan aika söpö, sekaisine hiuksinensa ja punertavine poskinensa. Mä kumarruin suutelemaan sitä pöydän yli ja sipsuttelin sitten makkariin pukemaan. Mä vedin nopeesti vaan collegehousut ja hupparin päälleni ja siirryin vessaan. Se tiesi jättää mut hetkeksi yksin, niin kuin aina. Mä halusin vuodattaa pari kyyneltä ennen kuin se taas lähtisi pois. Mä kuulin, että se oli jo ovella joten mä kävelin eteiseen ja puin kengät jalkaan.
”Mennäänkö?” se kysyi hiljaa ja otti mua kädestä kiinni, kun mä nyökkäsin. Me käveltiin hiljaa käsi kädessä kohti juna-asemaa. Mua itketti yleensä aina, kun se oli lähdössä, eikä tää kerta ollut poikkeus.
”Mulle tulee ihan kauhee ikävä sua” mä sopersin hiljaa, kun se veti mut pitkään halaukseen.
”Niin mullekin sua” se sanoi yhtä hiljaa, kun mä ja rutisti kunnolla. Mä painoin huuleni sen huulille ja se kääntyi pois.
Kyyneleet virtas pitkin mun poskia, kun se astui junaan ja katsoi viimeisen kerran taakseen. Se hymyili ja mä hymyilin. Sitten mun puhelin piippasi.
Älä itke. Mä rakastan sua. <3
