Otsikko: Kuin kukkaa kämmenellä
Kirjoittaja: LillaMyy
Ikäraja: S
Paritus: Aura/Taika
Oikolukija: -
Tyylilaji: maalaisromantiikka
Tiivistelmä: Sade rummuttaa kartanon suuria ikkunoita vasten. Salin takassa palava tuli räksähtelee iloisesti ja levittää lämpöä ympärilleen.Haasteet: FFF Exchange
K/H: Nappasin näistä neljästä (
1,
2,
3 ja
4) kuvasta inspiraatiota tähän ja kuuntelin samalla
tätä soittolistaa. Tästä piti tulla jotain tulevaisuuteen sijoittuvaa melankolista femmeä, mutta sitten tämä kääntyikin jotenkin jonkinlaiseen maalaisromantiikkaan ja ohoh.
Toivottavasti tämä kuitenkin kelpaa tekstini vastaanottajalle, eli Saappaattomalle! <3
Kuin kukkaa kämmenellä
Sade rummuttaa kartanon suuria ikkunoita vasten. Salin takassa palava tuli räksähtelee iloisesti ja levittää lämpöä ympärilleen. Taika nojaa ikivanhan ja koristeellisen flyygelin kanteen ja yrittää hengittää. Hänen mekkonsa korsetti vaan on kiristetty niin tiukalle, että se ei ole niin helppoa.
Aura hätäilee kartanon pienessä kamarissa, sillä Kuisma on myöhässä. Tämä lähti hakemaan tuoreita kukkia Auran seppelettä varten, eikä ole palannut vielä. Atlas yrittää rauhoittaa siskoaan, ettei mikään ole vielä pilalla.
”Hän tulee kyllä.”
Taika katsoo ulos ikkunoista syksyiselle pihamaalle. Kartanon maiden vieressä olevan metsän puut heiluvat tuulessa sateen heittäessä harmaan verhonsa kaiken ympärille.
Viimein Kuisma palaa takaisin ja kietoo marjapuskan oksista kietomansa seppeleen Auran hiusten lomaan. Atlas auttaa siskoaan pukeutumaan valkoiseen mekkoon Kuisman rientäessä saliin.
Taika kuulee oven kolahtavan auki ja näkee Kuisman kävelevän ripeästi Seelan luo, joka nyökkää. Terho asettuu istumaan flyygelin jakkaralle ja venyttelee sormiaan.
Hitaasti Terho alkaa soittaa tuttua sävelmää, ja Taika nostaa itsensä pystyyn. Kuisma avaa salin suuret pariovet selälleen päästääkseen Atlaksen ja Auran sisään.
Taian henki on salpautua, kun Aura kävelee musiikin tahdissa hänen luokseen veljensä käsipuolessa. Seppeleen tummat oksat, lehdet ja marjat loistavat upeasti Auran vaaleiden hiusten lomasta.
”Taika”, Atlas huomauttaa vaivihkaa, kun Taika on liian huumaantunut näystä, eikä huomaa kaksikon saapuneen luokseen.
”Näytät kauniilta”, Taika kuiskaa vaihtaessaan paikkaa Atlaksen kanssa.
”Niin sinäkin”, Aura vastaa hiljaa, ennen kuin he ottavat yhdessä pari viimeistä askelta kohti Seelaa.
”Rakkaat ystävät, olemme kokoontuneet tänään tänne…” Seela aloittaa kuulostaen äärimmäisen viralliselta. Taika puristaa Auran kättä jännittyneenä jonkun niiskauttaessa heidän takanaan.
”…liittämään Taian ja Auran yhteen rakastavina aviopuolisoina.”
Toinen niiskaus.
Aura pystyy keskittymään vain puoliksi Seelan sanoihin, koska hän on liian tietoinen Taian kädestä omassaan. Onneksi he ovat käyneet tämän harjoituksena läpi jo aiemmin, joten Aura tietää, koska on hänen vuoronsa sanoa:
”Tahdon!”
”Täten näiden todistajien läsnä ollessa julistan teidät aviopariksi! Voitte suudella”, Seela lopettaa.
Jostain syystä Auraa alkaa ujostuttaa, kun Taika kumartuu suutelemaan häntä. Tuttujen huulien kosketus hänen omillaan kuitenkin pyyhkii kaikki ajatukset yleisöstä Auran mielestä, ja hän vastaa suudelmaan palavasti.
Vasta Terhon vislaus saa Taian ja Auran irtautumaan toisistaan nauraen. He kääntyvät yhdessä ympäri katsomaan pientä yleisöään. Atlaksen silmät kiiltävät kyynelistä ja Kuisman suupielet ovat nousseet korviin. Terhon ilmeistä ei taas ota kukaan ikinä mitään selvää.
Kohta Terho istahtaa takaisin flyygelin ääreen ja alkaa näppäillä koskettimia. Taika ojentaa kätensä Auralle, joka tarttuu siihen epäröimättä. Musiikin tahdissa pyörähdellessä on helppo unohtaa kaikki ympäröivä harmaus ja viima.
Atlas katsoo vierestä sisarensa pyörimistä Taian käsivarsilla ja taistelee kurkussaan olevaa palaa vastaan. Hän muistaa vielä kaikki ne kerrat, kun Aura on tullut kotiin itku kurkussa. Jotenkin niistä on päädytty tähän, eikä Aurassa näy jälkeäkään siitä nuoresta tytöstä, joka itki isoveljen olkaa vasten maailman epäreiluutta.
Kappaleen vaihtuessa Atlas pyytää siskoaan tanssimaan kanssaan.
”Olethan onnellinen?” hän tarkistaa.
”En ole koskaan ollut onnellisempi”, Aura vastaa ja katsoo Taikaa katseessaan niin paljon rakkautta, että Atlas on pakahtua.
”Äiti olisi ollut ylpeä sinusta”, hän sanoo, ja Auran silmiin kohoaa kyyneleitä.
Illan päätteeksi kartanon eteen ajavat upeat hevosten vetämät vaunut. Atlas, Kuisma, Terho ja Seela saattavat Taian ja Auran vaunujen luokse. Atlakseen sattuu, kun hän halaa siskoaan, ennen kuin tämä nousee vaunuihin.
”Kohtelen häntä kuin kukkaa kämmenellä”, Taika lupaa hyvästellessään vuorollaan Atlaksen.
”Katsokin, että pidät lupauksesi”, Atlas vannottaa Taiankin noustessa vaunuihin.
Hitaasti vaunut katoavat kartanon pihamaalta horisonttiin. Hevosenkenkien kopinan hiipuessa kaukaisuuteen syyssadekin viimein lakkaa.
