Kirjoittaja: Ränts
Nimi: Vuosipäiväyllätys
Beta: mimamu
Ikäraja: S
Paritus: Harry/Draco
Haasteet: H/D-haaste ja Salainen ystävä -haaste. (Tämä on
Otakulle!
)
Vastuunvapautus: HP-universumi tai sen hahmot eivät suinkaan kuulu minulle, vaan J.K.Rowlingille. En saa tästä rahaa.
Vuosipäiväyllätys
Harry ei taaskaan ollut ajoissa kotona.
Draco ymmärsi kyllä, ettei mies välttämättä ilmestyisi takkaan tasan kello viisi, mutta jos työt loppuivat viideltä, tämän olisi pitänyt olla kotona ainakin ennen kuutta. Draco oli laskenut sen varaan, varsinkin kun Harry ei ollut ilmoittanut myöhästymisestään mitään. Oli siinäkin miesystävä! Draco oli uhrautunut ja alentunut tekemään ruokaa täksi päiväksi, vaikka yleensä hän välttelikin sellaisia palvelusväen töitä. Tavallisesti Harry oli heidän taloudessaan se, joka kokkasi ja pyykkäsi, ja sai käyttää kaikkia mahdollisia konsteja saadakseen Dracon auttamaan.
Mutta tänään oli erikoispäivä. Kyllä Draco saattoi vuosipäivän kunniaksi järjestää jotain hyvää päivällispöytään. Hän oli etsinyt hienon valkean pöytäliinan kaapista, kattanut pöytään Malfoyn suvun hienoimmat hopealautaset ja kristallipikarit ja ostanut vielä pullon kalleinta australialaista kuohuviiniä. Uunista leijaili huumaava kalkkunan tuoksu, kastike poreili hiljaa hellalla. Se vain, ettei sellaisista ollut mitään iloa, jos istui yksin kädet ja jalat ristissä tuijottamassa siippansa tyhjää tuolia.
Kello raksutti seinällä. Viisarit näyttivät jo kymmenen yli kuutta. Dracon vatsa kurni nälästä, ja hän naputti sormillaan käsivarttaan. Harry ei takuulla saisi ikinä anteeksi, jos ei ilmestyisi pikkuhiljaa kotiin.
Merkkipäivät olivat Dracolle paljon tärkeämpiä kuin Harrylle. Tässä se taas nähtiin. Dracon mielestä siinä todellakin oli juhlimisen aihetta, että he olivat jaksaneet toisiaan jo kokonaiset kolme vuotta. Se ei ollut mikään itsestäänselvyys, kun otti huomioon heidän menneisyytensä. Vihaa, kaunaa ja katkeruutta. Okei, olihan joku ihastuksenpoikanen vaikuttanut siellä taustalla, varsinkin sodan loppumisen jälkeen, mutta silti. Harryn ja Dracon suhde oli vaikuttanut aluksi suorastaan utopistiselta ajatukselta, mutta niin se vain oli saatu toimimaan. Ja olisi ollut ihan kiva myös juhlistaa sitä näin vuosipäivänä.
Draco hätkähti, kun olohuoneen takasta kuului kohahdus. Hän nousi ylös keittiön jakkaralta ja lähti kädet puuskassa miestään vastaan. Siinä Harry nyt puisteli tuhkaa kaapunsa helmasta, mutta lopetti äkättyään Dracon. Väsynyt hymy levisi Harryn kasvoille, kun hän astui ulos takasta. Tuhkaa oli jäänyt mustien hiusten sekaan, mikä sai hänet näyttämään paljon ikäistään vanhemmalta.
”Täällähän tuoksuu hyvältä”, hän sanoi. ”Oletko kokannut?”
”Harry, onko sinulla mitään hajua, paljonko kello on?”
Harryn ilme vakavoitui heti.
”Anteeksi, tiedän että olen myöhässä”, hän sanoi. ”Mutta en sentään ole unohtanut, mikä päivä tänään on!”
Draco kohotti hillityn uteliaasti toista kulmaansa, mutta piti kiukkuisen ilmeen kasvoillaan. Ei kai Harry ollut järjestänyt mitään vuosipäivää varten? Sellainen vaihtoehto ei ollut käynyt Dracolla mielessäkään. Yleensä se oli siinä ja siinä, muistiko Harry ylipäätään tällaisia päivämääriä. Mitähän ihmettä hän oli illan ohjelmaksi suunnitellut? Toivottavasti ei ainakaan mitään ruokaan liittyvää. Ehkä yö jossain upeassa velhohotellissa? Tai… nythän oli viikonloppu. Heillä oli useampi päivä aikaa käytettäväksi. Entä jos Harry oli päättänyt viedä Dracon jonnekin kauemmas parin päivän lomalle?
”Harry”, hän sanoi vaarallisen tyynesti, ”sinä tiedät, että minä inhoan ruoanlaittoa. Silti olen tänään kuorinut perunoita, paistanut kalkkunaa, opetellut käyttämään uunia ja vielä siistinyt keittiönkin! Arvaa, oliko minusta kiva, kun sinua ei kuulunutkaan ruoka-aikana kotiin?”
”Olen oikeasti pahoillani, kun en ilmoittanut mitään. Mutta minulla oli ihan hyvä syy myöhästyä. Lupaan, että kello…” Harry vilkaisi pikaisesti seinälle, ”seitsemään mennessä sinä viimeistään ymmärrät, miksi en voinut tulla aikaisemmin kotiin.”
Draco ei ollut suunnitellut leppyvänsä niin helposti, mutta kun Harry katsoi häntä vetoavasti, ei Draco saanut kauaa pidettyä kiukkuista naamiota kasvoillaan. Toinen suunpieli nytkähti hieman ylöspäin, ja kireä asento rentoutui.
”Toivottavasti tuo on totta”, hän sanoi ja kääntyi keittiöön päin. ”Mutta nyt minulla olisi tarjota sinulle hieno illallinen. Käy pöytään.”
*
Siihen nähden, ettei Draco yleensä suostunut laittamaan ruokaa ennen kuin Harry oli uhkaillut ja lahjonut häntä parin tunnin verran, ruoka oli ihan kohtuullista. Ja olihan heillä molemmilla jo nälkäkin! Paljon ei sanoja vaihdettu, kun miehet keskittyivät täyttämään vatsaansa. Romanttisella illallisella olisi varmaan kuulunut olla sosiaalisempi ja puhua pehmeitä, mutta mitäpä tuosta. Jospa sellaisten juttujen aika vielä koittaisi illan päälle.
Harry ja Draco saivat lautasensa tyhjiksi melko samanaikaisesti. He laskivat aterimet hopealautasille, Draco hienosti kello viiden asentoon ja Harry vain jotenkuten.
”Kiitos, aivan loistavaa ruokaa”, Harry kehui ja soi pienen hymyn puolisolleen. Draco ei yrittänytkään esittää vaatimatonta, vaan antoi omahyväisen ilmeen levitä kasvoilleen.
”Niin oli”, hän sanoi. ”Sinä voitkin sitten hoitaa tiskit.”
”Toki, sehän onkin niin kauhean raskasta”, Harry sanoi silmiään pyöräyttäen.
”Joko kerrot, missä oikein viivyit?” Draco kysyi. ”Sinun piti päästä viideltä töistä.”
”Pääsinkin”, Harry sanoi. ”Enkä minä aio kertoa sinulle yhtään mitään.”
”Puhuit kello seitsemästä tuossa aikaisemmin”, Draco muistutti. ”Se on nyt kymmentä vaille.”
”Ehdimme vielä. Voisit hakea meille viitat tässä odotellessasi.”
Draco loi Harryyn nyrpeän katseen, mutta nousi kuitenkin pöydästä. Harry aikoi siis viedä hänet ulos? Kai hänen olisi pitänyt tietää paremmin, ettei Draco ollut mikään ulkoilmaihminen? Jos Harry nyt veisi hänet jonnekin tuuliseen puistoon napsimaan mansikoita ja palelemaan, siitä ei hyvää seuraisi.
Draco marssi eteiseen ja etsi vaatekaapin perältä heille molemmille vähän paremmat viitat. Harry olisi takuulla halunnut pukeutua samaan rähjäiseen työviittaan, jonka oli riisunut tultuaan kotiin, mutta Dracoa ajatus ei miellyttänyt. Vuosipäivän kunnaiksi voisi laittaa jotain hienompaa päälle.
Keittiöstä kuului kalinaa Harryn siirrellessä astioita tiskialtaaseen. Uskomatonta, että mies oli todellakin muistanut vuosipäivän tällä kertaa! Yhtäkkiä Dracosta alkoi tuntua, ettei tiskeillä välttämättä olisikaan niin kiire. Vähät niistä, hän halusi tietää, mitä Harry oli järjestänyt heille! Pikaisesti Draco nappasi löytämänsä viitat käsivarrelleen ja lähti takaisin keittiöön.
*
Harrya ei tarvinnut kauaa houkutella. Hän jätti tiskit suosiolla altaaseen, ja he pukivat viitat päälleen. Harry kietoi kätensä tiukasti Dracon ympärille ja keskittyi ajattelemaan määränpäätään. Tuttu kuristava tunne alkoi, voimistui ja ehti jo käydä sietämättömäksi, kunnes se viimein hellitti miesten päästyä perille. Draco veti syvään henkeä päästyään ikävästä tuntemuksesta, ja suolainen tuoksu täytti hänen nenänsä.
Draco irrottautui Harrysta ja loi nopean vilkaisun ympärilleen. Hänen leukansa loksahti. He seisoivat valtavan veneen kannella, meren aallot loiskivat runkoa vasten. Kannella oli yllättävän hyvin tilaa, ja laskevan auringon säteet maalasivat veneen lattian hempeän oranssiksi. Jossain rääkäisi lokki. Nyt Draco ymmärsi, miksi he olivat tarvinneet viittoja. Merellä ei ollut koskaan niin tyyntä, etteikö vähän olisi tuullut. Draco ei tiennyt mitä sanoa.
”Tuota, ajattelin että pitäisit tästä”, Harry mutisi jostain Dracon selän takaa. ”Vaikka onhan tämä jästien keksintö… Mutta minä lumosin tämän niin, etteivät aallot pysty keinuttamaan tätä. En halunnut, että tulet merisairaaksi tai mitään sellaista…”
Draco kuuli kyllä, mutta ei vastannut. Hän kiersi kannen kertaalleen ympäri tutkien samalla maisemia joka suunnalta. Rantaviiva näkyi, mutta varsin heikosti. Merta ja aaltoja oli silmänkantamattomiin, ja taivaalla seilasi valtavia kumpupilviä. Katsastettuaan kannen Draco kääntyi pientä hyttiä kohti. Harry oli hänen huomaamattaan siirtynyt seisomaan hytin ovelle. Käsi puristi metallista kahvaa, ja kasvoilla oli varovaisen kysyvä ilme. Draco päätti päästää miehen piinastaan ja soi hänelle pikaisen hymyn.
”Näytä minulle tuo hytti”, hän pyysi, ja Harry väänsi ovenkahvaa.
”Tämä ei sitten ole mikään kovin iso”, mies sanoi vältellen.
Hytti oli pyöreä ja varsin valoisa, kiitos isojen ikkunoiden. Huoneen vastakkaisella laidalla oli iso parisänky ylellisen näköisine petivaatteineen. Lattialla oli pyöreä, oikein upottava karvalankamatto ja ikkunoiden edessä pellavaverhot. Kaikki sävyt olivat joko valkoisia tai ainakin hyvin vaaleita. Draco astui peremmälle hyttiin ja alkoi tutkia sitäkin yhtä tarkasti kuin aiemmin veneen kantta. Voi Merlin, miten Harry oli järjestänyt tämän kaiken?
”Sanoisit nyt jotain”, Harry pyysi jo hieman turhautuneena.
”En minä tiedä, mitä sanoa”, Draco mutisi. ”Harry, tämä on… tosi hieno. Miten ihmeessä sinä sait tällaisen järjestettyä?”
”Lainasin tämän”, Harry vastasi olkiaan kohauttaen.
Draco katsoi häntä kulmat koholla. ”Keneltä? Tietääkseni sinulla ei ole jästiystäviä. Ellei…?”
”Okei, en minä mitään lainannut”, Harry myönsi lopulta. ”Tai siis… lainasin, kyllä minä aion palauttaa tämän, mutta en ole kysynyt lupaa. Tämä on minun Vernon-setäni vene. Ei hän sitä nyt tarvitse mihinkään. Jouduin kyllä sisustamaan koko rotiskon uudestaan; Dursleylla ei ole minkäänlaista makua.”
”Vau”, Draco sanoi ja vislasi. Hän oli kerran joutunut kohtaamaan Harryn pahamaineisen sedän, eikä se kerta hevin unohtunut. Draco huvitteli hetken kuvitellessaan, miten se ukonkäppänä reagoisi, jos tajuaisi mihin käyttöön hänen veneensä oikein oli otettu.
Harry näytti valtavan helpottuneelta. Draco muisti, miten rehvakas mies oli ollut vielä kotona, ja ihmetteli, mistä hiidestä tämä yhtäkkinen vaivaantuneisuus johtui. Ei Draco enää aikuisena miehenä ollut niin vaikea tapaus kuin joskus kakarana. Hän asteli määrätietoisin askelin Harryn luokse, työnsi tämän hytin suljettua ovea vasten ja painautui aivan kiinni. Hän työnsi molemmat kätensä Harryn sotkuisten hiusten sekaan ja antoi miehelle hetken aikaa toipua ällistyksestä. Lopulta Harry kohotti katseensa Dracon silmiin ja kietoi kätensä tämän vyötärön ympärille.
”Hyvää vuosipäivää, muru”, Draco sanoi käheällä äänellä ja suuteli Harrya nälkäisesti. Sanojen sijasta teot saisivat nyt toimia kiitoksena. Ja olihan se vuode niin houkuttelevan näköinen…
