Ficin nimi: Nouseva aurinko
Kirjoittaja: Odo
Fandom: Hobitti (elokuvat)
Paritus: Bilbo/Thorin
Genre: draamaa, angstia, romantiikkaa
Ikäraja: K-11
Vastuunvapaus: En omista hahmoja/maailmaa, enkä saa tästä taloudellista hyötyä.
A/N: Hyvää syndee
Vilna. ♥ Olen päivän ajoissa, mutta parempi sekin kuin puoli vuotta myöhässä. Inspiksen sain toiveestasi:
"ja Bagginshield, kaikenlaiset sydämen korjaavat fix it -AU:t", johon tämä ehkä menee?
Fracille ja
LillaMyylle kiitos siitä, että vilkaisitte tämän ennen julkaisua! Ajattelin, että ehkä Vilna suhun toimii tällainen surkuonnihöttö, ja kuulemma tämän uskaltaa sinulle omistaa. Ole hyvä! Osallistuu Vuosiraapalehtien V:hen.
Nouseva aurinko
1.
Bilbon maailma tuntui pysähtyneen. Hän ei kyennyt kuin värjöttelemään siinä paikallaan, silmät sumeina ja tuntien rinnassaan kuin toistuvien tikarien iskut.
Kuningas oli kuollut.
Hengittäminen tuntui mahdottomalta ja katkonaiselta, eikä Bilbo olisi edes halunnut hengittää. Silti hänen keuhkonsa haukkoivat pätkittäin happea, pitivät hänet elossa, ja ainoa hänen kuulemansa ääni oli hänen oman sydämensä hakkaava syke.
Taistelu tuntui kadonneen Thorinin kuoleman myötä Bilbon maailmasta, vaikka se raivosikin edelleen kaikkialla ympärillä.
Bilbo tuskin huomasi, kun Tauriel tuli hänen luokseen ja kumartui Thorinin ruumiin ylle. Bilboa huimasi, eikä hän kyennyt kuulemaan haltian sanoja.
"Kuninkaan sydän lyö." Eikä Bilbo ymmärtänyt, mitä se tarkoitti menettäessään tajuntansa.
2.
Verhojen raoista tunkeutuneet laskevan auringon säteet herättivät Bilbon. Hän tunsi pehmeän vuoteen allaan, mutta keho tuntui raskaalta ja hänen mielensä sumealta.
Hän muisti, miten oli nähnyt Kuninkaan silmien sulkeutuvan, kuullut rahisevan henkäyksen. Viimeiset sanat, jotka oli osoitettu vain hänelle.
Sitten hän oli nähnyt Taurielin kumartuvan ruumiin puoleen ennen kuin maailma oli pimennyt. Bilbo ei vieläkään käsittänyt, mitä oli tapahtunut.
Taistelu oli ilmeisesti lakannut, koska kaikkialla oli liian hiljaista. Bilbo makasi yksin vuoteellaan ja tunsi menetyksen tuoman väsymyksen painavan silmänsä uudelleen kiinni.
Ehkä unessa hän tapaisi jälleen Thorinin. Hämärän verhotessa huoneen Bilbo vaipui uneen, eikä osannut ajatella muuta kuin menetettyä Kuningastaan.
3.
"Herää." Se oli kuiskaus, joka hiipi vaivihkaa hauraan univerhon läpi. Bilbo rutisti silmiään paremmin kiinni tunnistaessaan Thorinin hiljaisuuden.
Karkeat huulet painautuivat hobitin otsalle ja saivat tämän avaamaan silmänsä. Bilbo katsoi Thorinin haavoittuneita kasvoja, tuttuja syviä uurteita ja silmiä, jotka vangitsivat hänet hetkeen.
Aurinko oli noussut.
"Sinä kuolit -", Bilbo sanoi peloissaan ja tunsi kyynelten kirvelevän.
"Olen tässä, voroni", Thorin sanoi pakottaen vahingoittuneille kasvoilleen hymyn. Bilbosta tuntui, että hän oli edelleen unessa, mutta tuttu käsi hänen kätensä päällä tuntui todelliselta.
"Kuninkaan sydän lyö." Thorinin suudellessa Bilbon poskilta suolaiset kyyneleet hobitti ymmärsi, että hänen Kuninkaansa todella oli siinä, eikä hän olisi voinut olla onnellisempi.
"Sinä olet haavoittunut! Sinun pitää levätä -", Bilbo parahti tajutessaan, miten pahasti kääpiö oli haavoittunut. Hän oli nähnyt, miten miekka oli lävistänyt Kuninkaan.
"Mieleni lepää, kun olet kunnossa." Thorinin sanat saivat Bilbon silmät taas kostumaan. Kääpiö varasti itselleen tilaa toisen viereltä.
Bilbo olisi halunnut sanoa niin paljon, mutta Thorin vain hiljensi hänet. Kääpiön silmissä oli surua menetettyjen puolesta, mutta myös helpotusta.
Taistelu oli ohi ja he elivät.
"Olen tässä", Thorin sanoi vielä kerran ja veti rakkaan voronsa vasten rintaansa. Bilbo kuuli Thorinin sydämen sykkeen ja tunsi toisen kehon lämmön.
Pimeys oli väistynyt ja nouseva aurinko tuonut takaisin hänen Kuninkaansa.
