Nimi: Kari Kana - Vapaustaistelija vieläkin kateissa
Kirjoittajat: mursuhilleri ja Crysted
Ikäraja: K-11
Genre: Angst, deathfic
Varoitukset: Vapaudenriisto, mestaus, kuolema
A/N: spin-off meidän aikaisemmin kirjottamaan originaaliin:
Halki, poikki ja pinoon, K-15
Kari Kana - Vapaustaistelija vieläkin kateissa
Ihmiset ovat sortaneet pienempiä kautta aikojen. Heidän alkeellinen tekniikkansa ei ole vieläkään selvittänyt sitä totuutta, että jokaisella suupalalla, jonka he pistävät poskeensa, on tunteet sekä identiteetit. Vapaudenriisto on jatkunut ihmisen synnystä lähtien, mutta eräs kana on onnistunut tekemään merkityksen historiaamme.
Kari Kana kasvoi Ilkka-Ihmisen maatilalla. Nuoruudestaan lähtien, Kana oli tuntenut vahvaa paloa puolustaa itsensä ja ystäviensä oikeuksia. Valmistuttuaan kanakoulusta Kana opiskeli kanalakimieheksi ja auttoi työllään monia kanoja, mutta vain kanojen keskuudessa. Hänellä oli kuitenkin himo laajentaa bisnestään, mutta ennen unelmansa saavuttamista, tuli hänen vuoronsa joutua ihmisten teurastamoon.
Päättömyys ei lannistanut Kari Kanaa. Hän jatkoi bisneksensä edistämistä orjamarketin hyllyllä, sekä myöhemmin orjanostajansa kylmässä vankilassa. Kun Kana saapui vankilaan, hänelle kerrottiin sen olevan kaiken loppu, mutta kukaan ei aavistanutkaan mihin Kana oli kykenevä.
Kun Kanan elämänkaari oli vihdoin saavuttamassa loppuaan, tämä tekikin jotain yllättävää: Tämä luiskahti vangitsijansa kädestä ja potkaisi tätä päähän, jolloin barbaarin veitsi lävisti tämän oman kurkun. Barbaari kaatui maahan Kanan paetessa paikalta. Auki jäänyt vankilanovi mahdollisti tapahtumalle useita silminnäkijöitä. Sinä iltana Kari Kanasta ei tullut vain ensimmäistä, joka oli ikinä paennut pataa, vaan myös innoittaja lukemattomille yhdistyksille, kuten Vihannesten Vapaustaistelijat -liikkeelle. Kanan nykyinen olinpaikka on tuntematon.
Lähde: Hilla Hillahillo: Elämäni jääkaapissa, 2016
Kari Kana käänsi katseensa sanomalehdestä, joka oli hänen onnekseen heitetty aivan hänen viereensä kaatopaikan perimmäiseen nurkkaan. Siitä olikin aikaa kun hän oli saanut luettavaa. Hän oli joutunut kaatopaikalle päiviä sitten, mutta hän muisti tapahtuman kuin eilisen. Ihmisten päivissä se olisikin ehkä ollut eilen, mutta universumin oikea aika ei kulu niin.
Oikeasti koko tapahtuma oli ollut onnekas sattuma. Vanha ihmispapparainen oli sattunut liukastumaan ja iskemään itseään Karilla päähän, jolloin veitsi oli iskeytynyt barbaarin kurkkuun. Papparainen oli kaatunut lattialle potkaisten Karin kauemmas sätkiessään maassa. Sen jälkeen, kun Karin kaula oli katkaistu julmasti ja hänet oli nyitty ja pakattu hapettomaan pakkaukseen, hän oli menettänyt kykynsä liikkua, joten hän oli odottanut lattialla kunnes ruumista vienyt ihminen oli viskannut hänet roskakoriin. Sieltä hänen tiensä oli johtanut viimein tähän tilanteeseen: kaatopaikalle rojun sekaan.
Ei Kari toki kenellekään myöntäisi tapahtumien oikeaa kulkua, olihan se artikkelin mukaan innoittanut muita taistelemaan vapauden puolesta. Vaikka hän mätänikin ulkosalla, saisipahan hän kuolla pois tähtitaivaan alla, aivan kuten oli syntynytkin.