Kirjoittaja Aihe: Itsemurhakirjeistä | K-11, syömishäiriö  (Luettu 1901 kertaa)

Uhkarohkea

  • piilossa
  • ***
  • Viestejä: 141
  • unelmoija
Itsemurhakirjeistä | K-11, syömishäiriö
« : 25.06.2016 18:45:24 »
Nimi: Itsemurhakirjeistä
Kirjoittaja: Uhkarohkea
Beta: Räntsäke
Genre: angst
Ikäraja: K-11
Varoitukset: Itsetuhoisuus kuolemaan asti (syömishäiriö, itsemurha).
 

Mun piti lukea totuus sen kasvoilta. Mutta silloin mä en vielä tiennyt siitä koko totuutta. Mä pidin sitä ystävänä, ja kuinka mua siitä rangaistiinkaan. Sen salaisuudet poltti mua kuin suolajääpala käsivartta ja vaatimukset repi mun sydämen irti. Se satutti mua, mutta silti mä en jättänyt sitä yksin, kun se räjäytti pankin. Sitä syytettiin yhden tytön itsemurhasta.

 
(ja sitä syytettiin aina jostain)

 
Mä tiesin itsemurhakirjeistä, mitä se oli joskus saanut aikaan, ja ennen kaikkea, mihin se oli syyllinen. Ja silti se esitti mun rakasta, silti se väitti rakastavansa. Se ei koskaan tajunnut satuttavansa mua sanoillaan, niin mä halusin uskoa.

 
(mä tiesin olevani tyhmä)

 
Mä olin kaunis, mutta mä en ollut nälkiinnyttänyt itseäni, ja sitä se vaati multa. Se halusi multa mahdottomia, mutta mä en tiennyt sitä.

 
(ehkä… joskus se rakastaisi mua oikeasti? niin mä uskoin)

 
Mutta mä silti tiesin, että se halusi satuttaa mua. Se onnistuikin siinä, ei osoittanut häviämisen merkkejä. Eikä se luovuttanut, kun joku löi sitä. Se löi lujempaa takaisin. Jollain sairaalla tavalla mä ihailin sitä. Vaikka se oli pahin, sairain ja julmin olento jonka mä tiesin, mä silti ihailin sitä. Ja välitin siitä.

 
(silti, silti)

 
Se herätti mussa ensimmäistä kertaa halun jättää syömättä, oksentaa, juosta kaikki pois. Juosta jalat tunnottomiksi, keuhkot vaille happea ja pää endorfiinihumalaan. Se kannusti mua muuttumaan enkeliksi. Enkä mä tajunnut. Mä juoksin itseni melkein sairaalaan, mutta se löysi mut. Se ei halunnut mun selviävän.

 
(jos joku ei kuolisi, ehkä se lopettaisi)

 
Se halusi nähdä, kuinka mä riutuisin hengiltä. Sitä se ei kuitenkaan saanut nähdä. Mä en alkanut syömään, mä en lopettanut juoksemista enkä oksentamista. Mutta mun päässä heräsi ajatus siitä, että se oli valehdellut mulle tästä olosta.

 
(miksi se teki sen?)

 
Se oli väittänyt kuihtumisen tuntuvan taivaalliselta. Mulla oli jatkuvasti jäätävä päänsärky eikä elimistö saanut edes nesteitä tarpeeksi. Ja hitaasti mä heräsin todellisuuteen, itseeni, syömishäiriööni. Mä olin kahlinnut itseni sen oletuksiin, vaatimuksiin, toiveisiin, haluihin. Mutta mä en aloittanut parantumisprosessia.

 
(en väitä asioita, joita en ole tehnyt)

 
Mä liityin niihin tyttöihin, jotka kirjoitti itsemurhakirjeen ja lähti meidän keskuudesta. Mä en hypännyt jyrkänteeltä alas, en hirttäytynyt, en vetänyt ranteita auki. Mä vedin pään täyteen lääkkeillä.

 
 
(siis yksi perinteisimmistä tavoista, mitä ihminen voi itsemurhakeinoksi tietää länsimaissa)
[16:38] <@Odo> Uhis hanki samantien koko kerä punasta lankaa ja vedä se sellaseen solmuun et lopulta tajuat sen olevan yliarvostettua!



lasken päiviä järkevään hetkeen

Kiirsu

  • ***
  • Viestejä: 2 181
Vs: Itsemurhakirjeistä | K-11, syömishäiriö
« Vastaus #1 : 23.09.2016 21:34:31 »
Kommettikampanjasta hei! Tämän simppeli otsikko ja synkkä aihe houkuttelivat minut tämän pariin.

Alkuun tämä vaikutti tavalliselta ihmissuhdeangstilta, mutta kun olin hetken lukenut, tajusin, että ei tämä "se" tainnutkaan olla kukaan ihminen. Ja se sai katsomaan tätä tekstiä ihan uusin silmin ja tykkään todella paljon tuosta syvemmästä tasosta. Tässä oikeasti käsitellään syömishäiriötä sairautena, eikä vain tyytymättömyytenä ulkonäköön. Syömishäiriöt ja muut mielenterveysongelmat ovat kuitenkin niin moniulotteisia juttuja ja niitä turhan usein yksinkertaistetaan. Syömishäiriö ei parane vain syömällä lisää ja tässä tulee mielestäni hyvin esiin miksi.

Lainaus
Mutta mä silti tiesin, että se halusi satuttaa mua. Se onnistuikin siinä, ei osoittanut häviämisen merkkejä. Eikä se luovuttanut, kun joku löi sitä. Se löi lujempaa takaisin. Jollain sairaalla tavalla mä ihailin sitä. Vaikka se oli pahin, sairain ja julmin olento jonka mä tiesin, mä silti ihailin sitä. Ja välitin siitä.

Tämä on tosi hienosti kirjoitettu kuvaus asiasta. Samaistun hyvin siihen tunteeseen, että jostain itselle haitallisesta tahtoo pitää kaksin käsin kiinni. Mielenterveysongelmat ovat juuri siitä ongelmallisia, että niistä ei tahdo päästää irti. Niihin kehittyy ajan mittaan joku todella sairas tunneside ja pian paraneminen tuntuu täysin poissuljetulta vaihtoehdolta ja sitä sairautta alkaa ikään kuin suojella siltä, että kohta joku tulee ja vie sen pois. Koska vaikka sitä vihaa, sitä myös omalla tavallaan rakastaa.

Lainaus
Se halusi nähdä, kuinka mä riutuisin hengiltä. Sitä se ei kuitenkaan saanut nähdä.

Ja tämä. Koska ei sitä loppujen lopuksi välttämättä tahdo itseään tappaa. Mutta ainoa vaihtoehto pahan tappamiselle tuntuu joskus olevan itsensä uhraaminen samalla. Haaa, onpa surullista miten hyvin ymmärrän tätä tunnetta :/

Tykkään myös tästä tekstin muotoilusta. Rakasta sulkeita ja kursiiveja. Ne toimivat tässä tosi kivasti ja toivat esiin tämän päähenkilön ristiriitaisia ajatuksia. Ne tuntuivat paljon epävarmemmilta pohdinnoilta, kuin leipätekstin pohdinnat. Kaikkiaan tässä on kivan kevyt ja ilmava rakenne, jota nuo kursivoidut sulkeet tauottavat kivasti.

Tykkään tästä teksti tämän synkästä aiheesta huolimatta. Tai ehkä juuri siksi. Tässä käsitellään näitä asioita jotenkin karummin kuin yleensä, paljon aidommin. Vaikka tykkään tarinoista taistelemisesta ja ongelmien voittamisesta, tällaisessa luovuttamisessa on jotain niin raastavan aitoa. Sitä toivoo, ettei kenellekään koskaan kävisi näin ja että kaikki tarinat päättyisivät onnellisesti, mutta liian usein niillä on tällainen loppu.

Kiitos paljon tästä, pidin kovasti!

And some people, dance.
"Ja pysyä loitolla heteromiehistä, lesboista ja biseksuaaleista."
-Severus Kalkaros

Hazyel

  • Master of Godspeed
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 4 817
  • Not killing people is really hard.
Vs: Itsemurhakirjeistä | K-11, syömishäiriö
« Vastaus #2 : 30.09.2016 01:17:47 »
Kiinnostuin tästä tekstistä otsikon takia, joka kaikessa yksinkertaisuudessaan on kuitenkin aika raaka. Alkutiedoista myös syömishäiriö herätti mielenkiinnon, sillä en oikeastaan ole kauheasti lukenut syömishäiriöön liittyviä tekstejä.

Komppaan Kiirsua, että luulin alkuun tämän olevan jonkinlaista ihmissuhdeangstia! Ajattelin, että tässä on kaksi suhteessa olevaa, ehkä tyttöä, joista toisella on syömishäiriö ja hän koettaa saada toistakin mukaan siihen. Mutta sitten tajusin, että tässä "se" taitaakin olla itse syömishäiriö. Tosi hienosti toteutettu ja tykkäsin tästä twististä ja siitä, ettei heti alusta lähtien ollutkaan selvää mikä tuo se oli!

Pidin tässä myös siitä miten tää oli vähän tällainen pohtiva, kertoi siitä minkälaista syömishäiriöisellä ihmisellä oli. Tykkäsin myös noista suluissa olevista lisäyksistä, ne sopi tosi hyvin noihin kohtiin ja toi kiva lisän tekstiin, joka ehkä muuten olisi voinut olla aika raskas kokonaisuus lukea, etenkin näinkin synkällä aiheella.

Olin kyllä vähän yllättynyt lopussa siitä, miten tämä tarinan henkilö kuoli. Ehkä odotin, että hän olisi kuollut kuitenkin syömishäiriön johonkin ravinneainepuutteeseen tai muuhun, ja hetken ajattelin että ehkä hän ei kuolekaan ollenkaan alkutiedoista huolimatta. Mutta joka tapauksessa loppukin oli hyvä, ja sopi kyllä tähän tekstiin, jossa lopultakaan sille syömishäiriölle ei tavallaan antauduttu kokonaan. Kiitos tästä tekstistä!
"When I say it doesn't hurt me, that means I can bear it."