Nimi: Itsemurhakirjeistä
Kirjoittaja: Uhkarohkea
Beta: Räntsäke
Genre: angst
Ikäraja: K-11
Varoitukset: Itsetuhoisuus kuolemaan asti (syömishäiriö, itsemurha).
Mun piti lukea totuus sen kasvoilta. Mutta silloin mä en vielä tiennyt siitä koko totuutta. Mä pidin sitä ystävänä, ja kuinka mua siitä rangaistiinkaan. Sen salaisuudet poltti mua kuin suolajääpala käsivartta ja vaatimukset repi mun sydämen irti. Se satutti mua, mutta silti mä en jättänyt sitä yksin, kun se räjäytti pankin. Sitä syytettiin yhden tytön itsemurhasta.
(ja sitä syytettiin aina jostain)
Mä tiesin itsemurhakirjeistä, mitä se oli joskus saanut aikaan, ja ennen kaikkea, mihin se oli syyllinen. Ja silti se esitti mun rakasta, silti se väitti rakastavansa. Se ei koskaan tajunnut satuttavansa mua sanoillaan, niin mä halusin uskoa.
(mä tiesin olevani tyhmä)
Mä olin kaunis, mutta mä en ollut nälkiinnyttänyt itseäni, ja sitä se vaati multa. Se halusi multa mahdottomia, mutta mä en tiennyt sitä.
(ehkä… joskus se rakastaisi mua oikeasti? niin mä uskoin)
Mutta mä silti tiesin, että se halusi satuttaa mua. Se onnistuikin siinä, ei osoittanut häviämisen merkkejä. Eikä se luovuttanut, kun joku löi sitä. Se löi lujempaa takaisin. Jollain sairaalla tavalla mä ihailin sitä. Vaikka se oli pahin, sairain ja julmin olento jonka mä tiesin, mä silti ihailin sitä. Ja välitin siitä.
(silti, silti)
Se herätti mussa ensimmäistä kertaa halun jättää syömättä, oksentaa, juosta kaikki pois. Juosta jalat tunnottomiksi, keuhkot vaille happea ja pää endorfiinihumalaan. Se kannusti mua muuttumaan enkeliksi. Enkä mä tajunnut. Mä juoksin itseni melkein sairaalaan, mutta se löysi mut. Se ei halunnut mun selviävän.
(jos joku ei kuolisi, ehkä se lopettaisi)
Se halusi nähdä, kuinka mä riutuisin hengiltä. Sitä se ei kuitenkaan saanut nähdä. Mä en alkanut syömään, mä en lopettanut juoksemista enkä oksentamista. Mutta mun päässä heräsi ajatus siitä, että se oli valehdellut mulle tästä olosta.
(miksi se teki sen?)
Se oli väittänyt kuihtumisen tuntuvan taivaalliselta. Mulla oli jatkuvasti jäätävä päänsärky eikä elimistö saanut edes nesteitä tarpeeksi. Ja hitaasti mä heräsin todellisuuteen, itseeni, syömishäiriööni. Mä olin kahlinnut itseni sen oletuksiin, vaatimuksiin, toiveisiin, haluihin. Mutta mä en aloittanut parantumisprosessia.
(en väitä asioita, joita en ole tehnyt)
Mä liityin niihin tyttöihin, jotka kirjoitti itsemurhakirjeen ja lähti meidän keskuudesta. Mä en hypännyt jyrkänteeltä alas, en hirttäytynyt, en vetänyt ranteita auki. Mä vedin pään täyteen lääkkeillä.
(siis yksi perinteisimmistä tavoista, mitä ihminen voi itsemurhakeinoksi tietää länsimaissa)