Title: Valikoiva ansa
Author: Larjus
Chapters: Lyhyehkö oneshot
Fandom: Yuri!!! on ICE
Pairing: Otabek Altin/Yuri Plisetsky
Genre: Slice of life, lopussa pikkuisen fluffia
Rating: S
Disclaimer: En omista oikeuksia hahmoihin, se kunnia kuuluu Kubo-senseille ja Yamamoto-senseille ja muille YOI:n parissa työskennelleille. Teksti on kirjoitettu ilman mitään korvauksia mihinkään suuntaan, vain viihdykkeeksi.
Summary: Sohvalla nukkuva Potya kerää huomiota.
A/N: Iski taas vaihteeks pienoiset Otayuri-vieroitusoireet, kun en ole heistä hetkeen mitään yhteistä ficiä kirjoittanut
Piti sitten paikata tilannetta pienoisella, yhdeltä istumalta kirjoitetulla arkipalalla. Mullahan riittää näitä ties kuinka vanhoja ideoita, joita en ole vielä ehtinyt kirjoittamaan (mutta hiljaa hyvä tulee).
Valikoiva ansaYhteiset kauppareissut isommassa marketissa olivat aina oma urakkansa, mutta vaivattomampaa sekin oli kuin juosta päivittäin kodin ja lähikaupan väliä. Yurista oli oikeastaan mukavakin käydä Otabekin kanssa ruokaostoksilla, sillä tämän kanssa se sujui jouhevasti ja tehokkaasti, ja hän salaa nautti siitä, miten tämä aina halusi kantaa kassit hänenkin puolestaan (vaikka hän ei siihen koskaan suostunutkaan, sitä hänen miehisyytensä ei olisi kestänyt). Kotiovesta sisään astuttuaan Yuri kuitenkin ajatteli, että ilman hänen omaa jääräpäisyyttään hänen kätensä eivät ehkä tuntuisi keitetyiltä nuudeleilta kauppakassien kantamisen jäljiltä. Mutta siinä tapauksessa Otabek tosin saattaisi olla kädetön.
”Et jätä niitä eteiseen vaan kannat ne keittiöön asti”, Otabek komensi, kun Yuri vapautti kätensä kantamuksistaan.
”Joo, joo, jahka tässä ehtii. Jos nyt saisin edes kenkäni riisua.”
”Et”, Otabek hymähti ja käveli tämän ohi peremmälle asuntoon omien kassiensa kanssa.
”Kissanhiekka joutaa kyllä suoraan komeroon”, Yuri vielä lisäsi.
”Joo. Kissoista puheen ollen, tule katsomaan Potyaa.”
”No mitä nyt?”
Yuri lähti Otabekin jäljessä olohuoneeseen jättäen eteiseen niin kissanhiekkasäkin kuin aiemmin kantamansa kauppakassin. Otabek oli seisahtunut keskelle huonetta kassit käsissään ja katseli sohvalla köllivää Potyaa. Kissa makasi selällään oikein pitkäksi venyneenä, ja se oli paljastanut vatsansa kaikkien nähtäväksi.
”Suloinen”, Yuri virnisti katseensa kissassa.
”Niin on”, Otabek vahvisti. ”Ja tekee mieli koskea sen vatsaan, kun se esittelee sitä noin. Ihan kuin koira, joka haluaa vatsaansa hierottavan.”
”Joo, mutta ei kannata yrittää”, Yuri varoitti. ”Tuo on ansa, niin suloiselta ja houkuttelevalta kuin se näyttääkin. Heti kun vain hipaisetkin Potyan vatsaa, se iskee kyntensä kiinni käteesi. Usko pois, minä kyllä tiedän. Minulla on siitä monta arpeakin todisteena.”
”Kiitos varoituksesta”, Otabek sanoi. ”Minä olen kuitenkin tällä kertaa jääräpää, enkä usko sanoja.”
Hän laski kauppakassit käsistään ja lähestyi sohvalla makoilevaa Potyaa. Hän kyykistyi sen edessä ja ojensi hitaasti kättään sen vatsaa kohti.
”Saat sitten itse paikkailla haavasi”, Yuri hymähti hivenen omahyväisesti ja jäi seuraamaan sivusta, miten Potya aivan pian valpastuisi ja upottaisi kyntensä Otabekin käteen.
Sitä hän joutui kuitenkin jäämään odottamaan. Potyan tassut eivät värähtäneetkään, vaikka kissa aivan selvästi tunsi ja tiedosti kosketuksen. Se pääsi hassun kimeän purahduksen ja taivutti sitten selkäänsä kuin tarjoten vatsaansa Otabekille vielä enemmän silitettäväksi. Yuri näytti suorastaan tyrmistyneeltä.
”Mitä hittoa?” hän älähti. ”Ei se ole
ikinä ennen noin tehnyt!”
”Taisi tällä kertaa unohtaa virittää ansan”, Otabek sanoi hymyillen ja jatkoi kätensä kuljettamista pitkin Potyan vatsaa.
”Tämä on ihan uskomatonta”, Yuri totesi. ”Mutta jos se nyt tosiaan antaa silittää vatsaansa, niin minäkin tahdon tehdä niin! Eihän tällaista tilaisuutta voi jättää väliin.”
”Siitä vain.” Otabek nousi ylös, teki tilaa Yurille ja meni noutamaan lattialle jättämänsä kauppakassit. Sillä aikaa Yuri kyykistyi Potyan eteen ja ojensi kättään hitaasti sitä kohti, ihan niin kuin Otabek hetkeä aikaisemmin.
Yurin käsi ei ehtinyt edes hipaista Potyan vatsakarvojen kärkiä, kun kissa oli jo paljastanut kyntensä ja iskenyt ne kiinni omistajaansa. Yuri älähti kivusta ja yritti kiskaista kätensä pois. Potya ei alkuun ollut irrottaa otettaan mutta antoi lopulta periksi, kun Yuri vain kiskoi kättään kauemmas kahta kauheammin. Lopulta hän peruutti poispäin muutaman askeleen ranteestaan kiinni pidellen. Käteen tulleet naarmut olivat jo alkaneet punoittaa ja osasta tirskui verta. Yuri puri hampaitaan yhteen ja kirosi mielessään kaikilla tietämillään sanoilla ja ilmaisuilla. Hän odotti, että Otabek olisi sanonut jotain, mutta tämä pysyi hiljaa. Hän pystyi kuitenkin tuntemaan tämän katseen niskassaan.
”Älä sano mitään”, hän pyysi, vaikka se olikin täysin turhaa.
”En aikonutkaan”, Otabek ilmoitti.
”Miksi, Potya? Miksi?” Yuri kääntyi Otabekin puoleen. ”Miksi se antoi sinun koskea vatsaansa mutta kävi heti minun kimppuuni?”
Otabek kohautti olkiaan. ”Ehkä se onkin valikoiva ansa”, hän totesi ja lähti kauppakassiensa kanssa keittiöön. ”Älä sitten unohda sitä viimeistä kassia eteiseen”, hän muistutti vielä Yuria. ”Maidot ovat siinä.”
”Joo, joo”, Yuri mutisi ja suuntasi yhä ranteestaan kiinni pidellen eteiseen. Hän ei kehdannut myöntää ääneen, miten paljon tilanne häntä kismitti. Ei tietenkään ollut kiva joutua kissansa kynsimäksi, mutta samaan aikaan hän myös ajatteli, että hänen Potyan omistajana pitäisi olla viimeinen ihminen, jonka kimppuun tämä kävisi. Olihan hänestä tietysti mukavaa, että Potya piti Otabekista ja toisinpäin, mutta tällaisen erityiskohtelun kuuluisi kohdistua vain
häneen.
”No niin, tulehan tänne näyttämään, millaista tuhoa se peto sai aikaiseksi”, Otabek sanoi, kun Yuri ilmestyi keittiöön viimeisen kauppakassin kanssa. ”Minä paikkailen haavasi.”
”Äh, ei sinun tarvitse”, Yuri sanoi vähätellen. Hän ei kuitenkaan vastustellut, kun Otabek sivuutti hänen sanansa ja otti hänen kätensä tarkasteluun, vaikka kaikkia ostoksiakaan ei vielä ollut purettu kaappeihin. Jopa heidän ostamansa jäätelöpaketti odotti vielä pöydällä pääsyä pakastimeen.
Yuri ei sanonut vastaan vielä silloinkaan, kun Otabek puhdisti Potyan aiheuttamat haavat ja peitti niistä pahimmat laastareilla. Kun tämä vielä lopuksi hellästi suukotti hänen kämmenselkäänsä (”jotta kipu lähtisi pois”), hän ajatteli, että ehkei Potyan kynsien uhriksi joutuminen ollutkaan sittenkään niin kamalaa, vaikka Otabek sellaisen onnistuisikin välttämään. Ainakin hän sai kun saikin osakseen erityiskohtelua, ja vielä erityisen mukavaa sellaista. Siinä tilanteessa ei häntä voisi kismittää enää mikään.