Kirjoittaja: Lauchuo
Beta: Ronen
Ikäraja: S
Genre: angst
Paritus: Harry/Draco
Vastuuvapaus: Hahmot omistaa Rowling, tarinaidean minä
Tiivistelmä: Kun taikamaailmaan iskee ruttoepidemia.
A/N: Tyylikkäästi hieman myöhässä julkaisen 12+ virkettä, no oli tämä melkein deadlinepäivänä valmis, olin vain 10min myöhässä. Olihan tässä pakertaminen ja osittain tämä tuli ihan vain pakolla, mutta en suostunut luovuttamaan koska en ole
ikinä feilannut virkehaastetta. Omatuntoni ei antanut periksi feilata sitä nytkään
Haasteet:
12+ virkettä XIV Angst10 IIFanFic100 (074. Pimeys.)
One True Something 20 #2Rutto
Aurinkoinen iltapäivä vaihtui hitaasti synkkenevään iltaan, ja yön tullen taivasta verhosivat jo tummat ukkospilvet. Draco huokaisi siirtäessään nukkuvan Harryn sormet pois päälaeltaan. Velhomaailmaa ravisuttavan taikaruttoepidemian alkamisen jälkeen hän oli kammonnut kaikkea kosketusta - jopa Harrylta, vaikka tiesi, ettei mitenkään ollut mahdollista, että Harry olisi saanut tartuntaa yhtään sen enempää kuin hän itsekään. Vain tahto pitää Harry lähellä sai Dracon sietämään niitä harvoja hetkiä, kun he nykyään koskettivat toisiaan.
Draco makasi hereillä sängyssä, kunnes hänen oli noustava käymään vessassa. Kun hän palasi takaisin Harryn viereen, hänen katseensa kiinnittyi yhteen Harryn oikean jalan varpaankynsistä. Hän henkäisi ja vilkaisi Harryn kasvoja eikä voinut olla kiinnittämättä huomiotaan oudon näköiseen hiustöyhtöön Harryn otsalla. Hän henkäisi nostaessaan peittoa hyvin varoen, ettei herättäisi toista miestä: mutaatio oli jo alkanut.
Draco astui hyvin hiljaa parvekkeelle ja sytytti tupakan - ennen epidemian alkua hänen oli ollut tapana tehdä niin halutessaan haaveilla, nykyään hän teki niin lähinnä hermostuneena. Hän käänsi katseensa taivaalle ja mietti, mahtoiko jossain tuolla avaruudessa olla vielä planeetta, jota epidemia ei ollut saavuttanut, vai oliko koko taikayhteiskunta kärsitty tuomimaan niistä rikoksista, joiden suorittamisissa
hän itse oli ollut mukana. Draco tumppasi tupakkansa lopun liian pirteän keltaiseen tuhkakuppiin ja astui sisälle yhtä hiljaa kuin oli tullut uloskin. Hän otti kulauksen ikkunalaudalla olevasta pullosta: tuskin se enää estäisi tartuntaa, mutta kannatti yrittää silti. Hän huokaisi raskaasti, päiväkodin lapset pettyisivät, kun hän jättäisi tulematta huomenna. Mutta ei hän voinut ottaa sitä riskiä, että lapset sairastuisivat, he olivat vielä niin pieniä ja hentoja, ettei heillä olisi mitään mahdollisuuksia selvitä.
***
Vastaanottotiskin takana istuva velho viittasi kohti seinälle ripustettua taulua Dracon avatessa suunsa kysyäkseen neuvoa. Draco käveli portaat ylös kolmanteen kerrokseen osastolle
Sairastumisepäilyt ja ilmiannot, otti vuoronumeron ja istuutui odottamaan ja juomaan automaatista tilaamaansa teetä. Hän vihasi tätä paikkaa - oli vihannut siitä asti, kun oli hyvästellyt siellä oman poikansa, mitään ei kuulemma ollut tehtävissä - eikä asiaa auttanut se, mitä hän oli nyt tulossa sinne tekemään.
Juuri kun Draco ryysti viimeiset teepisarat kertakäyttömukin pohjalta, hänet kutsui sisään miesparantaja, jonka käsivarressa komeili hyvin tuoreelta näyttävä tatuointi. Draco ei voinut käsittää sellaista vastuuttomuutta parantajalta, se oli... suoranaista ilkeyttä potilaita ja oikeastaan kaikkia muitakin kohtaan.
***
Vaikka hän kammoksuikin kosketusta nyt yhä enemmän, Draco ei voinut olla silittämättä yhä nukkuvan Harryn hiuksia vielä viimeisen kerran ennen kuin hänet vietäisiin pois. Hän näytti niin... rauhalliselta, niin tavalliselta. Draco pyyhki kyyneleensä jo valmiiksi kosteaan nenäliinaan. Hän oli ollut rauhaton jo kotimatkalla, ja nyt hän tunsi olonsa eksyneemmäksi kuin vuosiin.
Pitikö sen idioottimaisen ruton viedä häneltä ihan
kaikki?