Nimi: Vääryyttä
Kirjoittaja: Isfet
Ikäraja: K11
Genre: riitely, drama, angst
Hahmot/Paritus: Sirius/Remus
Varoitukset: mautonta kiroilua ja typerää riitelyä
Vastuunvapautus: J.K omistaa Potter-universumin, en saa rahaa ja tuskin juuri mainettakaan
Yhteenveto:
Remuksesta tuntuu hyvältä huutaa koettu vääryys julki, nähdä Siriuksen kasvojen punoittuvan raivosta ja satuttaa. Se saa suden murisemaan tyytyväisesti.A/N: Hmm. Tämä ei tunnu tavallaan sopivan näille pojille, mutta minun piti kirjoittaa riitelystä
Aina eka kerta-haasteen puitteissa. Ja tekee välillä hyvää puhdistaa ilmaa, vai mitä? Tämän sopii jatkoksi pieni ikuisuus sitten kirjoittamani pätkä
Älä lähde yksin baariin (K11 myös) jos joku kaipaa toisenlaista loppua.
*
Ulkona tuulee. Remus puristaa kätensä tiukemmin vasten teekupin polttavaa pintaa, vaikka kämmenet punottavat ja kiiltävätkin jo. Hän kuvittelee paljaat oksat ensin hamuaviksi sormiksi, sitten ne näyttävät liehuvan kuin kurittomat hiukset. Leukaa jomottaa jo, mutta Remus ei voi lopettaa hampaiden puremista yhteen. On liikaa tunteita, joita hän ei osaa eritellä. Eikä oikeastaan vielä haluakkaan.
Hän on tarkkaillut kadulle ilmiintyviä velhoja koko illan, puolet yöstä ja aamun, juonut määrättömästi teetä ja jopa sortunut polttamaan pari Siriuksen tupakkaa.
”Hemmetti”, Remus kiroaa ja kaivelee kolmatta sätkää askista, kun Sirius viimein poksahtaa paikalle. Remus pudottaa tupakat ja säntää eteiseen, tee läikkyy naarmuiselle puulattialle. Suojataiat laskeutuvat alas ja Sirius astuu sisään.
Remus ei tiedä mitä sanoa, vai pitäisikö sittenkin huutaa. Itkeä, nauraa vai lyödä? Nuorukainen näyttää kyllä jo löylytetyltä. Otsassa on mustelma, hiukset ovat sekaisin ja varjot tummat silmien alla. Parransängen joukossa on kuivunutta verta.
”Hei”, mies murahtaa ja tunkee Remuksen ohi keittiöön.
Remus ei saa sanaa suuntaan. Tunteiden sotkuinen vyyhti, josta vielä äsken oli vaikeaa saada otetta
(siinä oli pelkohuoltasuruavihaakatkeruuttatuskaa)
alkaa äkkiä purkautua. Nyt, kun Sirius on täällä, hänellä on oikeus olla loukkaantunut, sekä ennen kaikkea vihainen. Hän haraisee hiekanruskeita hiuksiaan, hengittää kahdesti syvään ja ottaa kaksi askelta voidakseen nojata keittiön oviaukon reunaan.
”Missä sinä olit? Mikset tullut takaisin? Ja minkä helv-…”Remus puree jälleen hampaansa yhteen ja hengittää.
Sirius laskee kahvipukin takaisin työtasolle ja kääntyy laiskasti. Hän hieraisee otsaansa ja irvistää. Paita on saastainen, farkut revenneet polvista. Remus haistaa vanhan viinan parin metrin päästä.
”Kuule Kuutamo. Minä olen ihan
helvetin väsynyt, enkä jaksa millään keskustella kotiintuloajoista”, äänen piikikkyys saa Remuksen puristamaan kuppia rystyset valkeina.
”Luuletko sin-”
”Sinä tiedät minne minä lähdin”, Sirius korottaa ääntään, ”eikä vittu ollut mikään hupireissu, tiedäkös? Eikä me saatu yhtäkään kuolonsyöjää edes kiinni!”
”Minä
tiedän! Miksi luulet minun olleen niin huolissani! Et tullut kotiin, et edes saatana lähettänyt viestiä olitko elossa! Onneksi Fabian edes tajusi laittaa pöllön! Sain sen
neljältä yöllä ja sinä lähdit helvetti
seitsemältä! Siinäkin luki vain, että ketkä kaikki olivat kuolleet ja että loput ovat ”OK”, minä –” Remus huutaa.
”No sori, oli vähän muutakin ajattelemista, kuten että sain sen haavan Jamesin kyljessä umpeutumaan, ennen kuin Lilystä tule leski ja yksinhuoltaja! En halunnut että lapsi syntyy isättömänä! Sitten Gideon kutsui meidät luokseen, ettei tarvitsisi ilmiintyä!”
”Ja ryyppäsitte sitten vähän siellä vai?” Remus sanoo purevasti.
Hän tietää, että koko juttu on täysin typerä, Sirius ja James ovat molemmat elossa, ja se on tärkeintä. He ovat kuitenkin molemmat nukkuneet liian vähän, vasta vuorokausi sitten hän heräisi alastomana ja pahoinvoivana kuutamoyön jälkeen ja kaikki on ihan liian hajalla. Remuksesta tuntuu
hyvältä huutaa koettu vääryys julki, nähdä Siriuksen kasvojen punoittuvan raivosta ja satuttaa. Se saa suden murisemaan tyytyväisesti.
”Ihan miten vain! Voi jumalauta Remus, miksi hitossa minä tulinkaan tänne! Kun täällä on vain tuommoinen SAATANAN AKKA!”
”Onko vaikka SUOJELIUS liikaa vaadittu? Helvetti, nyt riitti! MULKERO!” Remus karjuu viskaten teekupin seinään Siriuksen taakse.
Koko juttu on
todella typerä, mutta Remus on liian vihainen tajutakseen sen. He molemmat ovat. Remus riuhtaisee viitan naulakosta ja syöksyy rappusiin.
”Hyvä! Painu vaikka helvettiin täältä! Sieltä minä tulen, kuulitko? PAINU HELVETTIIN!”
Remus paukauttaa kadulle vievän oven kiinni.
*
Siriuksen sisällä kiehuu. Hän ei paljon pyytänyt, toivoi vain voivansa laittaa kahvin tulemaan ja kömpiä hetkeksi sänkyyn – mutta ei! Hemmetin Remus.
Miestä ei näy kadullakaan, vaikka Sirius avaa keittiön ikkunan. Katse osuu pöydällä lojuvaan teekannuun, ja loppu tapahtuukin ennen kuin Sirius ehtii edes ajatella. Pinta tuntuu kuumalta käsiä vasten, räsähdys on huomattavasti kovaäänisempi kuin kaikkoonnuttaessa. Sirpaleet ja puolisen litraa teetä leviävät mukulakiville, pari ihmistä vilkaisee pelokkaasti ylöspäin. Ohikulkeva noita katouttaa sirpaleet, ettei pieni tyttö käsipuolessa astuisi niihin.
Sirius huohottaa tuijottaen katua, mutta viha valuu ulosnopeammin kuin hän tahtoisi. Olihan Remuksella oikeus tunteisiinsa. Sirius sulkee ikkunan, laittaa kahvin vihdoin valmiiksi ja odottaa Remuksen ilmestyvän. Eihän tämä voinut oikeasti lähteä pois, eihän? Kyllä Remus palaa.
”Entistus”, Sirius mutisee, korjaten taikasauvallaan ne sirpaleet, joille voi jotain. Teemuki palaa nöyrästi pöydälle, Remuksen paikalle.
Sirius juo puoli pannua kahvia ja odottaa, möykky vatsanpohjalla kasvaa kasvamistaan. Se on naurettavaa, Sirius ei ole huolehtivaa tyyppiä.
Tai ehkä sittenkin.
”Hemmetti, Remus”, hän murahtaa, nappaa oman viittansa ja katoaa portaikkoon.
Hän alkaa aavistaa, miltä Remuksesta tuntui.
