Ficin nimi: Samantekevää
Kirjoittaja: Kaste6
Genre: romance, angst, songfic
Ikäraja: S
Paritus: Yksipuolinen Sirius/James, James/Lily, (Remus/Sirius, jos sen nyt haluaa sillä tavalla tulkita)
Yhteenveto: ”Kuohuviinipullo kiertää ihmiseltä toiselle ja muistan sen kuudennen luokan uuden vuoden, kun ammuimme raketteja joutomaalla vähän matkan päässä Jamesin vanhempien talosta ja kiertävässä pullossa oli jostakin Merlinin syystä tuliviskiä.”Vastuunvapaus: Hahmot ovat J.K.Rowlingin ja ficin nimi sekä lopussa olevat lyriikat Tiktakin samannimisestä biisistä. Minä vain järjestelen palasia huvikseni uudestaan. En saa tekstistäni rahaa, enkä muuta palkkiota kuin hyvän mielen kirjoittamisesta.
A/N: Hmmm, jännää, kirjoitin Sirius/Jamesia ja oon siitä itekin aika yllättynyt, koska oon henkeen ja vereen Sirius/Remus –ihmisiä ja mun mielestä Siriuksen ja Jamesin suhde on puhtaasti veljellinen. Inspiroiduin kuitenkin tänään tosta biisistä niin paljon, että tää syntyi nopeasti ja yllättävän kivuttomasti (itseasiassa sekin on aina jännää, koska en oo ikinä varsinaisesti tykännyt tästä biisistä). Jännää on myös se, että tää on ihka ensimmäinen ficci, jonka koskaan julkaisen (ja varmaan myös ensimmäinen jonka oon kirjoittanut valmiiksi saakka...) vaikkei todellakaan ole eka kirjoittamani ficci.
Kommentit on kivoja, sellaisia saa siis jättää!
__________________________________________________________________________
SamantekevääUuden vuoden aattona seison Pottereiden ovella enkä ole yhtään varma, haluanko koputtaa oveen ja mennä sisään. En ole ihan varma, miksen vain keksinyt jotakin tekosyytä ja jättänyt tulematta. Ehkä vanhasta tottumuksesta.Tai Remuksen ja Peterin takia. Tai vain välttääkseni kysymykset, mikä on lopulta varmasti lähimpänä totuutta. Olen jo melkein päättänyt, että lähden sittenkin vain takaisin kotiin ja ilmoitan tulleeni yllättäen sairaaksi, kun Peter tulee ja sitten on pakko mennä sisään.
James tulee avaamaan oven, nauraa ja halaa ja minua ahdistaa, kurkkua kuristaa ja on vaikea hengittää, mutta yritän hymyillä.
Lilykin tulee tervehtimään, enkä ole varma, onko hymyileminen koskaan ollut näin vaikeaa.
Jamesin tukka on oudon siisti, vaikka pörrössä onkin ja vastaus siihen löytyy olohuoneen pöydältä; pöydän reunalla on puolillaan oleva vesilasi, jossa on pystyssä kampa. Mieleeni nousee kuva Lilystä kampaamassa Jamesin hiuksia, vaikka kovasti yritän taistella sitä vastaan. James huomaa minun katselevan kampaa ja hän virnistää minulle huvittuneena ja kohottaa toista kulmakarvaansa niin, että oletan eleen tarkoittavan jotakin sen suuntaista kuin: ”Tiedäthän sinä naiset...” Yritän virnistää takaisin mahdollisimman huolettoman oloisesti, mutta kurkkua kuristaa ja jokseenkin epäonnistun siinä ja pakenen Jamesin lievästi kysyvää ilmettä sohvalle Remuksen viereen, mutten katso sitäkään.
Myöhemmin illalla istun yksin keittiössä ja yritän hukutaa tunteeni Lilyn mustikkabooliin. James ja Peter ovat menneet hetki sitten ulos, varmaan tupakalle tai jotain ja Remus istuu olohuoneessa. Lily tulee keittiöön kantaen olohuoneesta kerättyjä astioita ja sanoo jotain raketeista ja keskiyöstä, mutten vastaa, vaan kumoan loppulasillisen boolia naamani. Jameskin tulee siihen, suljen silmäni ja haluan vain kadota, mutta istun silti paikallani.
"Lisää viiniä, Anturajalka?" se kysyy naurua äänessään. Nyökkään ja taas sitä naurattaa. James kaataa lasini täyteen ja hyvä etten juo koko lasillista kerralla tyhjäksi. Lily hiplaa taas sen niskaa, vasemmassa nimettömässä kimaltelee uusi sormus ja minua ihan oikeasti itkettää.
Kello on kymmentä vaille kaksitoista ja minut revitään puoliväkisin ulos katsomaan jotain hemmetin raketteja. Kuohuviinipullo kiertää ihmiseltä toiselle ja muistan sen kuudennen luokan uuden vuoden, kun ammuimme raketteja joutomaalla vähän matkan päässä Jamesin vanhempien talosta ja kiertävässä pullossa oli jostakin Merlinin syystä tuliviskiä. Keskiyöllä, suurimman raketin räjähtäessä kaikkiin sateenkaaren väreihin yläpuolellamme, James tarttui minua melko väkivaltaisesti olkapäistä ja suuteli ihan yhtä väkivaltaisesti suoraan suulle välittämättä Peterin ja Remuksen melko järkyttyneistä ilmeistä. Ja minä vastasin siihen suudelmaan samanlaisella vimmalla, välittäen ihan yhtä vähän siitä, mitä Peter tai Remus ajattelivat sillä hetkellä. Sinä yönä Jamesin nahkatakin hihassa, ohuessa metallisessa ketjussa, roikkui minun sille sinä jouluna lahjaksi antamani tähden muotoinen heijastin ja minun tukkani oli solmussa kaikesta siitä ulkona riehumisesta ja suutelemisesta.
Nyt, kun täysin samanlainen sateenkaaren väreissä loistava raketti räjähtää suoraan päittemme päällä ja vuosi vaihtuu uuteen, katselen kuinka James kietoo Lilyn syleilyynsä, tarttuu kiinni kuin hukkuvaan ja suutelee, eikä sen takin hihassa enää roiku sitä heijastinta. Remus katsoo minua kulmat vähän koholla ja otsa pienesti rypyssä. Sen silmissä on myötätuntoinen sävy ja tiedän että se näkee lävitseni, se näkee aina, saamari!
Minulla on yhtäkkiä ihan helvetin kylmä, enkä voi enää estää kyyneliä nousemasta silmiini. Käännyn pois ja hautaan kasvoni käsiini. James ei edes huomaa, se on niin kiinni Lilyssä. Tunnen että minua tuijotetaan, se on luultavasti Peter, mutta minulle on ihan sama mitä se ja Remus ajattelevat, kyllä ne tietävät.
Hetken päästä, vaikka minulla ei ole mitään käsitystä siitä, onko kulunut viisi minuuttia vai puoli tuntia, tunnen varovaisen kosketuksen oikeassa olkapäässäni. Käännyn hitaasti katsomaan kosketuksen suuntaan samalla pyyhkien naamaani vasemman käden lapasella. Remus seisoo edessäni vakavana, vaaleanruskeat silmät täynnä myötätuntoa ja ymmärrystä. Muut ovat jo menneet sisään, ulkona ei ole muita kuin me kaksi. Se vetää kätensä varovasti pois olkapäältäni ja jää seisomaan eteeni. Seisomme siinä muutaman minuutin niin, tuijottaen toisiamme silmiin ja minä yritän saada hengitykseni tasaantumaan. Kun kiristyvään pakkaseen suustani pöllähtelevät höyrypilvet saavat tasaisen rytmin, eivätkä enää poukkoile ulos miten sattuu, Remus ojentaa kätensä minua kohti ja hymyilee ihan pienesti. Vastaan hymyyn samanlaisella melkein olemattomalla hymyllä, tartun vaaleankeltaisen lapasen peittämiin sormiin ja annan Remuksen taluttaa minut takaisin sisään.
Tänään taas vähän hankalampaa
olla tässä ja nähdä sut.
Se tyttö sun tukkaa kampaa.
Se on nätti ja meikannut.
Kun sä katsahdat minuun,
mä lasken silmät kämmeniin.
Ei, mä en anele, en kinuu.
Sä lähdit pois, siis olkoon niin!
Hän koskee sun niskaa
ja hymyilee.
Mä en kestäisi olla,
mitä mä teen?
Sul oli metalliketjussa heijastin,
ja mul oli sotkuinen tukka.
Ja maailma kuin siinä ei muita ois.
Nyt mä oon väsynyt, turta ja sekaisin.
Mä oon säälittävä rukka,
joka murheeseen uppoo, eikä pääse pois.
Mitä musta jää?
Kasa ikävää.
Samantekevää.
Viiniboolissa mustikoita,
mun suu on sininen.
Se tyttö kerää astioita.
Ja sanoo jotain,
mä vastaa en.
Sä tuut ulkoa sisään,
mä lasken silmät kämmeniin.
Vähän viiniä lisää.
Sä naurat, sanot "Juuri niin!"
Hän koskee sun niskaa
ja hymyilee.
Mä en kestäisi olla,
mitä mä teen?
Sul oli metalliketjussa heijastin,
ja mul oli sotkuinen tukka.
Ja maailma kuin siinä ei muita ois.
Nyt mä oon väsynyt, turta ja sekaisin.
Mä oon säälittävä rukka,
joka murheeseen uppoo, eikä pääse pois.
Mitä musta jää?
Kasa ikävää.
Samantekevää.
Ja mä vähenen, palelen.
Mä haluun pois ja mä haluu en.
Ilman sua ei oo mua, ei ollenkaan!
Mikset sä?
Ja miksen mä?
Miksei enää ikinä?
Ja ulkona kaukana jäätyy maa.
Mitä musta jäljelle jää?
Sul oli metalliketjussa heijastin,
ja mul oli sotkuinen tukka.
Ja maailma kuin siinä ei muita ois.
Nyt mä oon väsynyt, turta ja sekaisin.
Mä oon säälittävä rukka,
joka murheeseen uppoo, eikä pääse pois.
Mitä musta jää?
Kasa ikävää.
Samantekevää.
Mitä musta jää?
Kasa ikävää.
Samantekevää.
