Otsikko: Keijupölyä ja salaisia suukkoja
Kirjoittaja: Violetu
Fandom: Supernatural
Genre: Kepeä draama, fluff (joulu!)
Ikäraja: Sallittu
Paritus/Päähenkilöt: Destiel (Sam & Mary)
Summary: Mary on innostunut koristelemaan bunkkeria joulun alla, mutta kaikki koristeet eivät olekaan miltä näyttävät.
Varoitukset:
Sijoittuu kaudelle 12, ei kuitenkaan spoilaa mitään yksittäistä jaksoaA/N: Kiitokset erityisesti
Fredulle Finin joulukalenterin luukusta 20, josta koko tämän idea alun perin lähti. (bongaa lainaus)
mursuhilleri toivoi
Crystedille joululahjaksi supernaturalia ja destieliä, ja tämä on siis myös kyseinen joululahja pienen välikäden kautta
Hyvää joulua! ^^
Tämän piti olla alun perin pieni, söötti kohtaus mistelin alla, mutta se vaan kasvoi ja kasvoi.
Rakastan ihan liikaa about kaikkea Peter Panin tarinassa, enkä ole lainkaan pahoillani.
***
Keijupölyä ja salaisia suukkojaSe löytyi kirjeiden miesten laatikosta. Pieni ja viattoman näköinen mistelinoksa, josta kaikki suurin piirtein alkoi. Sen laatikko ei ollut edes lukossa. Ja se oli vain yksi monien tavallisista poikkeavien esineiden joukossa.
Mary oli haravoinut koko joulukuun bunkkerin varastoja joulukoristeiden toivossa, ja niitä ilmestyi pikkuhiljaa pitkin käytäviä, olohuonetta ja keittiötä. Bunkkerissa oli alkanut tuoksua kardemummalta ja neilikalta.
"Mitä hel - " Dean säikähti yhtenä aamuna lyödessään päänsä keittiön oviaukossa roikkuvaan kimaltelevaan enkelikoristeeseen.
Sam istui keittiönpöydän ääressä aamukahvinsa kanssa ja yritti pidätellä naurua, kun Dean kääntyili puukon kanssa oletettua hyökkääjää etsien, ja enkelikoriste heilui villisti oviaukossa. Kuullessaan askelia käytävästä Dean tunki puukon äkkiä takaisin aamutakkinsa taskuun.
"Huomenta", Mary tuli keittiöön lämmin hymy kasvoillaan ja pyyhkäisi Deanin ohi mennessään hopeista glitteriä tämän ohimolta. Deanin käsivarret nousivat kananlihalle.
"Huomenta", pojat toivottivat äidilleen, Sam edelleen naureskellen.
"Tiedän, että kyseessä on äiti, mutta me tarvitaan pelisäännöt", Dean sanoi heti, kun Mary oli mennyt, omien sanojensa mukaan etsimään lisää joulukoristeita, olihan aatto ihan korvalla.
"Älä nyt, kimalle pukee sinua, ja joulu on vaan kerran vuodessa. Antaa äidin pitää vähän hauskaa", Sam virnisti ja sai vastaukseksi silmien pyöritystä.
"Jos näen jossain mistelin, niin menen ja sanon suorat sanat", Dean uhkasi ja oli Samin vuoro pyöräyttää silmiään.
"Niin varmaan. Et osaa sanoa hänelle ei yhtään sen paremmin kuin minäkään."
***
Myöhemmin samana päivänä Dean heräsi tv-huoneen sohvalta omituiseen, leijuvaan tunteeseen.
Hän otaksui nälän saaneen tunteen aikaan, kietoi viltin hartioilleen - tv-huoneessa oli viileää - ja nousi sohvalta lähteäkseen keittiöön syömään jotain.
Jo ensimmäinen askel osoitti, ettei kaikki todellakaan ollut kunnossa.
"AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAGHHHH!"
Sam ja Mary olivat ovella ennätysajassa, ja todistivat Deania leijumassa melkein puolen metrin päässä lattiasta viininpunainen viltti edelleen hartioillaan kuin joulun supersankarin viitta.
Tilanne vain paheni päivän edetessä ja Deanin kohotessa yhä korkeammalle.
***
"Ei, Cas, en tiedä miten Dean päätyi alun perin leijumaan, hän vain heräsi sillä tavalla päiväunilta, olettaisin", Sam raapi stressaantuneena niskaansa yrittäessään selittää bunkkerin hätätilannetta puhelimessa Castielille, joka kyseli enemmän kuin kolmevuotias.
"Haluan alas", Dean uikutti. Hän olisi varmasti kohonnut jo pariin metriin, jollei Mary olisi keksinyt kiinnittää vanhinta poikaansa käsiraudoilla nilkasta messinkiseen porraskaiteeseen. Deania huimasi silti.
"Tiedän, äiti yrittää keksiä keinoa", Sam vastasi Deanille ennen kuin palasi Castieliin.
"Sinua oikeasti tarvittaisiin täällä, sinun voimillasi Dean olisi ehkä mahdollista pitää lattian tasolla."
"Tulen niin pian kuin pystyn", Castiel vastasi hetken hiljaisuuden jälkeen ja Sam huokasi helpotuksesta.
***
Castiel saapui seuraavana aamuna melko samoihin aikoihin, kun Dean rysähti alas.
Hyvin nopeasti enkelivoimillaan Castiel paikansi keittiön oviaukossa roikkuvan koristeen, joka ei esittänytkään enkeliä, vaan keijua.
"Keijupölyn päästessä kosketuksiin ihmisen pään kanssa, tapahtuu leijumista", Castiel tiesi kertoa ja Dean otti varmuuden vuoksi vielä askeleen taaksepäin koristeesta.
"Ihan kuin Peter Panissa", Sam virnisteli ja Dean läppäsi veljeään takaraivoon.
"Jos täältä löytyi avain Oziin, niin miksei keijupölyäkin... pitääkö seuraavaksi ruveta pelkäämään hirnyrkkejä ja animaageja..." Dean jupisi.
"Ei animaageja tarvitse pelätä", Sam pisti väliin, mutta vaikeni, kun Dean mulkaisi häntä erityisen rumasti.
Castiel näytti yksinomaan hämmentyneeltä pakatessaan koristeen takaisin laatikkoon.
"Miten tällainen taikaesine ylipäätään päätyi esille, luulin että tiesitte bunkkerin ja tuntemattomien esineiden vaarat?" Castiel sulki laatikon kannen päättäväisellä napsauksella.
"Äiti", Sam ja Dean sanoivat yhteen ääneen ja vaihtoivat sitten huolestuneen katseen.
"Hän on vuorannut koko bunkkerin löytämillään esineillä, joita pitää joulukoristeina", Sam selvensi Castielille, Deanilla oli liian kiire luetella kaikki osaamansa kirosanat ja keksiä varmuuden vuoksi myös pari uutta.
"Minähän sanoin, että tarvitaan pelisäännöt, vaikka kyseessä kuinka on äiti", Dean manasi.
***
Onneksi suurin osa "joulukoristeista" osoittautui melko harmittomiksi. Olohuoneen joulusukka täyttyi itsekseen minttupastilleista, eikä kukaan keksinyt miten se voisi olla vaarallinen, jos he eivät söisi pastilleja, joten sukka sai jäädä.
He keräsivät pois olkipukit ruokailuhuoneesta, sillä Castiel epäili, että ne saattaisivat mahdollistaa yhteydenotot muiden maiden kirjeiden miehiltä, jos näillä oli samanlaisia pukkeja.
Olkipukit olivat myös paloturvallisuusriski, sillä Mary oli mieltynyt eläviin kynttilöihin.
"Ruotsissa tällainen suuri pukki tuhopoltetaan joka vuosi", Sam tiesi kertoa, vaikka ketään ei kiinnostanut.
Mary yritti parhaansa mukaan muistaa kaikki paikat, jonne oli koristeita vienyt, ja bunkkeri näytti tyhjentyneen jouluesineistöstä aika hyvin, kunnes Dean ei jouluaattoaamuna päässytkään pois viileästä varastohuoneesta, jonne oli piilottanut ostamansa joululahjat.
"Mitä helvettiä?" Deania vastaan tuntui puskevan jokin näkymätön voima, kun hän yritti kulkea oviaukon läpi. Dean puski vastaan, mutta kimposi aina takaisin.
Pysähdyttyään huohottamaan kädet polvilla, hän päätti kokeilla erilaista lähestymistapaa, ja yritti livahtaa huoneesta oviaukon reunoja pitkin tekeytyen mahdollisimman pieneksi.
Ei tullut mitään.
"Sam! Äiti! Cas!" Dean karjaisi niin kovaa kun keuhkoista lähti, sillä huone oli käytävän perällä, eikä siellä kovin usein kukaan käynyt. Hän loi katseensa ylöspäin toivoen, että edes joku oli kuullut, ja huomasi oviaukossa killuvan kitukasvuisen mistelinoksan, jossa oli pieni, punainen silkkirusetti.
"Piru vie", Dean iski kätensä seinään ja hengitti syvään nenänsä kautta yrittäen rauhoittua.
Siinä se helvetin misteli nyt oli, jota oli pari päivää yhteisvoimin etsitty.
"Kuulin kutsusi", Castielin ääni hätkähdytti Deanin harmistaan, ja Dean huokasi helpotuksesta. Hän olisi varmaan joutunut virumaan oviaukossa tunteja, jos Castiel ei olisi ollut bunkkerissa.
"Älä tule liian lähelle. Luulen että olen jumissa tuon pirulaisen takia", Dean osoitti mistelinoksaa.
"Hemmetti kun ei ole sytkäriä mukana."
"Taika-kasvin polttamisella voisi olla arvaamattomia seurauksia. Minä haen Samin ja Maryn, odota siinä", Castiel sanoi ja katsoi tutkivasti misteliä ennen kuin palasi yläkertaan joutuisin askelin.
"Minnepä minä tästä menisin!" Dean ei voinut olla huutamatta perään. Hän ei voinut olla toivomatta, että olisi pyytänyt Casia tuomaan hänelle viltin tai jotain, alkoi nimittäin tuntua siltä, ettei hän pääsisi ihan heti vapaaksi mistelin kirouksesta. Miten nämä kaikki onnettomuudet sattuivatkin hänelle?
***
"Misteli on suojaava yrtti, sen pitäisi suojata pahoilta hengiltä", Mary oli ymmällään ja ojensi kättään misteliä kohti, mutta mistelin ympärillä tuntui olevan jonkinlainen suojakehä, joka esti koskemasta kasviin, ja jonka sisään Dean vaikutti myös joutuneen.
Dean hönkäisi käteensä ja haistoi.
"Tuokaa suuvettä, jos tuo sitten päästäisi minut pois."
"Tosi hauskaa, Dean", Sam kohotti kulmiaan. "Minä menen hakemaan yhden kirjan, josta voisi olla apua."
"Ja mistähän kirjasta tällaiseen voisi löytyä apu... etsi hullun mistelin käyttöopas!" Dean huusi Samin perään ja sai vastauksekseen keskisormen.
Mary hieroi ohimoitaan otsa rypyssä ja Castiel tuntui yksinkertaisesti jumittuneen tuijottamaan misteliä päätään kallistellen.
Enkeli oli yrittänyt kaikkia mahdollisia keinoja, mutta oksa ei yksinkertaisesti suostunut väkisin poistettavaksi.
"Yleensä mistelin alla suudellaan", Mary pohti ja sai heti Deanin ja Castielin jakamattoman huomion.
"Norjalaisessa mytologiassa oli siitä jotain, toivottavasti Sam löytää oikean kirjan."
***
"Mistelin kerrotaan suojelevan pahoilta hengiltä siksi, että norjalainen jumala Baldur, ylijumala Odinin ja rakkauden jumalattaren Friggan nuorin poika, sai surmansa mistelinoksasta tehdystä nuolesta. Frigga pelasti lapsensa Helistä ja siunasi mistelin, niin että sen alla seisojaa ei kohtaisi mikään onnettomuus, vain hellyyttä ilmentävä suukko."Sam paukautti kirjan voitonriemuisena kiinni ja kaikki läsnäolijat vaikuttivat huojentuneilta, Dean kaikkein eniten. Ehkä hän ei joutuisikaan viettämään koko joulua oviaukossa.
"Äiti, autatko minut pois tästä?"
Mary astui varovaisesti oviaukkoon, kietoi kätensä Deanin ympärille ja painoi suukon vanhimman poikansa otsalle. Äiti tuoksui kahvilta ja neilikalta.
Mary perääntyi takaisin käytävään ja Dean yritti tulla perässä, mutta törmäsi samaan näkymättömään, joustavaan seinään kuin aiemminkin.
"Ehkä meidän pitäisi hokea jotain loitsua samaan aikaan kun vapauttava suudelma tapahtuu?" Sam hautasi nenänsä taas kirjaan ja Dean puristi kätensä nyrkkiin estääkseen epätoivoa vyörymästä ylitseen.
Mitä jos hän ei koskaan pääsisi tästä pois?
"Ehkä on suudeltava suulle", Castiel rikkoi hiljaisuuden ja sai kaikkien jakamattoman huomion.
"Miksi niin?" Sam kysyi, Deanin sydän hakkasi liian lujaa ja hänen oli liian vaikeaa saada henkeä puhuakseen. Miksi juuri Castiel sanoi sen?
"Sellainen on yleisen uskomuksen mukaan voimakkaampi suudelma", Castiel vastasi katse tutkivana mistelissä, jonka alla Dean yhä kiemurteli.
"Yritetään", Mary sanoi ja astui uudemman kerran mistelin alle. Nyt hän painoi kevyen, äidillisen suudelman Deanin huulille ja Dean sulki silmänsä toivoen joka solullaan, että tämä kerta tehoaisi.
Hän yritti tällä kertaa pois ihan pienin askelin silmät edelleen kiinni, mutta ei päässyt kynnyksen yli.
"Ehkä mistelin taian murtaa vain suudelma tosi rakkauden. Tai salainen suukko, samanlainen, josta Peter Pan sai elinvoimansa takaisin", Samin otsa oli edelleen rypyssä, mutta Dean olisi voinut vaikka vannoa, että näki tämän kasvoilla huvittuneisuuden häivähdyksen.
"Hyvä, jättäkää minut vain tähän ikuisiksi ajoiksi", Dean murahti.
Sam kohautti olkiaan.
"Rakastan sinua varmaan enemmän kuin ketään, mutta tässä siitä ei taida olla paljon apua."
"Minä voin yrittää."
Castiel astui seinän viereltä keskelle käytävää ja Deanin sydän oli pysähtyä. Sam ja Mary katsoivat Castielia kuin olisivat nähneet tämän ensimmäistä kertaa.
"En tiedä mitä ovat tosi rakkauden suudelma tai salainen suukko, mutta tämä tuntuu olevan viimeinen vaihtoehto", Castiel katsoi Deania ja väänteli käsiään.
Deanille tuli heti huono omatunto.
"Cas, ei sinun tarvitse tehdä sitä jos et halua - "
"Pitäisikö sinut jättää siihen vai?" Castielin ääni oli äkkiä täynnä terästä. "Tiedostan, että tämä on sinusta kiusallista, ja ettet halua sitä, mutta en näe tässä muita mahdollisuuksia."
"En vain halua, että sinä joudut tekemään jotain mitä et halua -" Dean aloitti turhautuneesti.
"Olenko minä muka sanonut etten halua - "
"Suudelkaa nyt jo", Sam keskeytti Deanin ja Castielin alkavan huutokilpailun.
"Sam, turpa kiinni", Dean ärähti kasvot helottaen ennen kuin kiinnitti huomionsa takaisin Casiin.
"Cas, sinun ei oikeasti tarvitse..."
Ennen kuin Dean ennätti sanoa enempää, Castiel tönäisi hänet ovenkarmia vasten ja ärähti:
"Dean, ole hiljaa."
Äkkiä Deanin näkökenttä oli täynnä Castielia, enkelin siniset silmät tulivat niin lähelle, että Deanin oli pakko sulkea omansa ja keskittyä yksinkertaisesti hengittämiseen. Castielin huulet painuivat hänen omilleen ensin lujasti ja taitamattomina, mutta pikkuhiljaa Castiel tuntui saavan jutun jujusta kiinni.
Nopeasti tämän huulten liike liukui vaativasta hellään ja Deanin koko kroppaa kihelmöi aina päälaesta kantapäihin. Hän uskaltautui vastaamaan suudelmaan raottamalla huuliaan, ja Castielin utelias kieli kirvoitti Deanin kurkusta epämääräisen urahduksen.
Dean ei olisi hämmästynyt, vaikka olisi taas joutunut keijupölyn vaikutuksen alle, niin kevyeltä hänestä tuntui. Hänen kätensä hakeutuivat Castielin lapaluille jotain kiinnekohtaa etsien, ja enkeli värisi kosketuksen alla.
"Öh, tuota, Dean, Cas? Riittää jo?" Samin ääni tuntui kuuluvan jostain kaukaa.
"Antaa heidän olla, mennään", Maryn ääni kuului vieläkin etäisempänä, ja kun Dean avasi silmänsä, hän tajusi olevansa vapaa mistelin alta.
He olivat jotenkin huomaamatta kulkeutuneet Casin kanssa toiselle puolelle käytävää, ja hengittivät edelleen samaa ilmaa.
Tajutessaan mitä tapahtui, Dean irrotti otteensa toisesta ja kavahti automaattisesti kauemmas. Tai olisi kavahtanut, jos ei olisi ollut selkä seinää vasten. Castiel ilmeisesti huomasi hänen epämukavuutensa, sillä enkeli astui heti kaksi askelta taaksepäin. Deanille tuli kylmä, kun toisen ruumiinlämpö kaikkosi.
"Anteeksi, ei ollut tarkoitukseni..." Castiel aloitti vaikeana raapien niskaansa, katse lattiassa.
"Ei mitään, sinä vapautit minut, kiitos... kiitos, Cas", Dean takelteli ja yritti olla katsomatta enkelin huulia, jotka olivat yhä suudelmasta punaiset.
"Meidän ei tarvitse puhua tästä koskaan enää", Castiel kasasi itsensä ja sanat saivat Deanin sisuksissa aikaan ikävän pistoksen, jollaista hän ei ollut osannut odottaa.
"Niin, ei kai, jos haluat niin", Dean vastasi hiljaa, mutta Castiel oli jo menossa samaan suuntaan johon Mary ja Sam olivat kadonneet vain hetkeä aikaisemmin.
Cas, odota! Sanat olivat ihan Deanin kielen päällä, mutta hän ei saanut suutaan auki. Mitä hemmettiä juuri äsken oikein oli tapahtunut?
Hän oli saanut sen mistä oli uneksinut varmaan vuosia - tietenkään myöntämättä sitä kenellekään, edes itselleen - ja yhtä nopeasti se oli otettu häneltä pois.
Mutta jos Castiel ei halunnut puhua tapahtuneesta, niin hän ei kyllä pakottaisi. Dean ei ollut sitä tyyppiä, joka tietoisesti lähti tekemään muiden olon epämukavaksi, hän lakaisi kaiken tunnepaskan maton alle.
Dean lähti Castielin perään unohtaen tyystin mistelin juuri samaan paikkaan, missä oli sen uhriksi joutunut.
***
"Aikamoinen salainen suukko", Sam katsoi soveliaaksi avata suunsa joulupöydässä, kun Dean tai Cas ei kumpikaan päässyt tilanteesta pois. Dean potkaisi veljeään pöydän alla, mutta muikea virne ei lähtenyt Sammyn naamalta mihinkään.
Kinkkua leikkaavan Marynkin huulille levisi hymy, joka sai Deanin korvat kuumottamaan. Castielia hän ei uskaltanut edes katsoa.
"Te olitte näkemässä, ei siinä ollut mitään salaista", Castiel sanoi tylsästi ja haarukoi porkkanalaatikkoa suuhunsa. Dean epäili että enkeli teki niin siksi, ettei voisi hetkeen puhua.
"Ehkä se sitten oli tosi rakkauden suudelma", Sam pohti edelleen sama pirullinen hymy kasvoillaan.
"Sammy", Dean sanoi hampaidensa välistä "Cas ei halua puhua siitä, joten voisitko mitenkään...?"
Castiel nielaisi äänekkäästi ja Deanista tuntui, että enkeli harkitsi nielaisevansa tahallaan väärään kurkkuun päästäkseen pois pöydästä.
"Miksi minusta tuntuu, että sinä olet se, joka ei halua puhua aiheesta", Samin hymy kapeni ja hän katsoi Deania syyttävästi.
Nyt Deania alkoi suututtaa. Mistä Sam oikein repi idioottimaiset päätelmänsä?
"Kyllä minulle sopii, että puhutaan siitä", vanhemmalla veljeksellä naksahti.
"Mitä haluat tietää? Cas on aika hyvä suutelija, kun hän pääsee vauhtiin, siinä meinasi mennä jalat hyytelöksi."
"Oho, marjahyytelö unohtui, käyn hakemassa", Mary nousi pöydästä ja paineli keittiöön, mutta Dean tuskin huomasikaan äidin poistumista.
Hän tuijotti edelleen Samia vihaisesti.
"Kysy ihmeessä lisää jos jäi jotain epäselväksi. Cas toivoi, ettei aiheesta tarvitsisi puhua, mutta pitäähän sinun uteliaisuutesi tyydyttää muiden kustannuksella."
Dean repäisi luumunpunaisen kauluspaitansa nepparit auki, hänelle oli äkkiä tullut tukalan kuuma. Hän vilkaisi Castielia, eikä enkelin punaisen naaman näkeminen ainakaan viilentänyt. Dean oli alkanut äkkiä voida suorastaan pahoin.
"Dean, en tarkoittanut..." Sam näytti vihdoin tajuavan millaista muurahaispesää oli mennyt sohaisemaan, mutta Dean ei kuunnellut veljen anteeksipyyntöä loppuun vaan nousi pöydästä.
"Minulla ei ole enää nälkä", hän julisti ja poistui aikomuksenaan löytää mahdollisimman syrjäinen, yksinäinen soppi, jonne mennä hakkaamaan päätä seinään.
Kiireessään Dean ei edes huomannut, että Castiel poistui huoneesta heti hänen jäljessään.
"Dean, odota!" Castiel seurasi häntä käytävällä muutaman askeleen Deanin jäljessä, mutta vanhempi Winchesterin veljeksistä pysähtyi vasta juuri ennen varaston kynnystä.
"Mitä nyt Cas?" Dean kurtisti kulmiaan. "Anteeksi Samista, hän..."
"Ei, minä..." Cas aloitti, mutta ilmeisesti sanojen löytäminen oli enkelille yhtä hankalaa kuin aina ennenkin.
Castiel vilkaisi oviaukon yläkulmaa ja miehen kasvoille levisi epävarma hymy, joka hitaasti kääntyi melkeinpä ilkikuriseksi.
"Kun katsoo minne olet menossa, voisi luulla, että haluat uuden salaisen suukon."
Dean seurasi Castielin katsetta ja huomasi aamuisen mistelin. Hänen sydämensä tuntui nousevan kurkkuun hakkaamaan. Nyt oli hänen tilaisuutensa korjata aiempi väärinkäsitys, jos se nyt oli sellainen. Miksi Castiel olisi muuten lähtenyt hänen peräänsä?
"Minä..." Dean aloitti, mutta oli niin paljon helpompaa astua askel mistelin alle, kuin pukea sanoiksi se, mitä hän halusi kertoa.
Dean rykäisi.
"Haluan, mutta vain jos sinä haluat."
Castiel tuijotti häntä silmät laajenneina ja Dean toivoi, että se oli hyvä merkki.
"Tai siis haluan, vaikka sinä et haluaisi, mutta toivon niin paljon, että sinäkin haluat..." Dean tunsi kasvojensa kuumenevan ja toivoi, että Castiel sanoisi jotain.
Hän vilkaisi misteliä ja toivoi, ettei juuri ollut tuominnut itseään seisomaan loppuikäänsä sen alla.
"Voi Dean", Castiel astui häneen kiinni ja otti hänen kasvonsa hellästi käsiinsä ennen kuin tukki Deanin suun hellällä suukolla.
"Haluan kaikki salaiset suukot sinun kanssasi."
Sitten Castiel suuteli häntä oikeasti.
***
Sinä iltana tv-huoneessa katsottiin Peter Pan, eikä Cas meinannut millään lakata painamasta salaisia suukkoja Deanin huulille, ohimoille ja kaikkialle minne ylettyi aina kun Samin tai Maryn silmä vältti.
Ei vielä silloinkaan, kun Sam julisti ettei kestänyt enempää ja poistui dramaattisesti huoneesta.
"Ihan oma vikasi, Sammy!" Dean huusi veljensä perään ja moiskautti kunnon pusun Castielin huulille siinä, aivan äitinsä silmien alla.
Maryn silmät tuikkivat, kun hänkin hetken kuluttua ilmoitti vetäytyvänsä yöpuulle ja poistui yhä höyryävän glögimukinsa kanssa.
"Hyvää joulua, pojat", äiti toivotti ovelta ja Dean tunsi olonsa lämpöiseksi ja onnellisemmaksi kuin vielä koskaan elämänsä aikana.
***
