Värikartta (älä astu harhaan) | K-11 | Yksittäisiä raapaleita/ficlettejä

[Odo]

Ficin nimi: Värikartta (älä astu harhaan)
Kirjoittaja: Odo
Genre: Draamaa, romancea, sotkua
Ikäraja: max K-11 (ikärajat ja varoitukset ficcikohtaisesti.)
Vastuunvapaus: J.K. Rowling omistaa Potter-maailman ja sen hahmot, minä vain lainaan saamatta taloudellista hyötyä.
A/N: Halusin tehdä ketjun FF50 (Luihuiset), FF100 (Puhdasveriset) ja Ficlet300 haasteiden väreille. Mietin kyllä ensin yksittäin julkaisua, mutta tämä tuntui sittenkin paremmalta idealta. Minulla on pari muutakin raapaleketjua, jotka on pääasiassa Kerää kaikki hahmot-haastetta varten, mutta tännekin saattaa lipsahtaa keräyksiä. Tänne tulee pitkiä raapaleita (300-350) ja ficlettejä, jotka eivät liity toisiinsa. Yksittäisiäkin saa kommentoida, jos haluaa. Kaikkia ei tarvitse lukea. Nauttikaa!


Ikäraja: S (ei varoitettavaa)
A/N: Ei osallistu haasteisiin vaan tämä on tavallaan aloitus.

Värikartta (älä astu harhaan)

Suuret mäet saivat tummanvihreän sävyjä, joet hohtivat sinisen ja valkoisen värein. Punaiset merkit kertoivat poluista, joilta ei saanut astua harhaan, sillä violetti oli hukan tie. 

Luna maalasi suurelle paperille vapain vedoin, harkitsemattomasti ja harkitusti. Valitsi sen värit sydämellään tietäen, että ne johdattaisivat hänet perille, minne hän ikinä olikaan menossa. 

"Mitä sinä teet?" Se oli äidin pehmeä ääni, joka sai ajattelemaan keltaista. Iloa.

Utuinen katse kohosi työstä, joka oli vienyt Lunan huomion pitkäksi aikaa. 

"Karttaa", Luna sanoi hymyillen ja hänen äitinsä katsoi sitä hetken. 

"Se on hyvin värikäs."

"Eksyessä on seurattava tunteita. Värit kuvastavat niitä", Luna kertoi.

Äiti hymyili. "Olet oikeassa."

[Odo]

Ikäraja: S (ei varoitettavaa)
Genre: Draama, paritukseton
Hahmot: Draco Malfoy, Luna Lovekiva
A/N: FF50 (keltainen), Vuosi raapalehtien V.

Keltaiseen verhottu luihuinen

Se oli yksi pirullinen päivä muiden joukossa. Professori Lockhart oli saanut uuden idean, joka tietenkin hänen mielestään oli erinomainen. 

Draco oli tapellut koko ensimmäisen vuoden Harryn kanssa ja samaa linjaa hän oli jatkanut tänäkin vuonna. Arvon professori oli saanut heidät kiinni siitä, että he yrittivät kirota toisiaan kasvihuoneiden luona. Siitä se sitten lähti. 

Kävellessään pihamaalla Draco toivoi, että voisi kadota. Hänellä oli yllään keltainen kaapu ja musta kaulahuivi suojaamassa pakkaselta. Kuuluisalla Draco Malfoylla keltaista, miten naurettavaa. Blaise oli ollut tikahtua nauruun, sillä hänellä sentään oli ollut parempi tuuri saadessaan ylleen korpinkynsien värit.

"Arvon teille uuden tuvan, jonka väreissä edustatte koko päivän! Hurmaavaa, eikö? Ehkä te ette sitten kinastelisi niin paljon. Muistakaa sitten hymyillä!"

Kirpeä pakkanen pisteli Dracon poskia. Ainakin hänellä oli hyvä syy peittää kasvonsa, sillä parhaillaan hän piilotteli katseilta. Löydettyään sopivan paikan järven rannalta hän istui alas loitsuin lämmitetylle viltille ja sytytti pienen nuotion.

Kurja päivä, mutta keltaiseen pukeutumistakin pahempaa olisi istua tärähtäneen riikinkukon jälki-istunnossa. Jotenkin professori oli keksinyt, miten sääntöä tottelemattomat saatiin kiinni.

"Tiesitkö, että keltainen kuvastaa iloa? Me isän kanssa pukeudumme häissä keltaiseen." Draco säpsähti, kun kuuli puhetta viereltään. Lööperi seisoi siinä ja hymyili.

Draco ei vaivautunut edes vastaamaan, mutta katseli hetken toisen vihreää vaatetusta.

"Tämä on minusta ihanaa", Luna sanoi Dracon ollessa vahvasti eri mieltä. Hän ei kuitenkaan väittänyt vastaan tytön istuessa hänen viereensä viltille. 

Oikeastaan oli ihan mukavaa,  kun hänelle ei naurettu. Draco ei ollut halunnut edes nähdä luihuistovereidensa ilmeitä Blaisen reaktion jälkeen.

"Näytät hyvältä, vaikka musta ja vihreä pukevatkin sinua paremmin." Draco hymyili tahtomattaan.

Luna hiljeni ja katseli jonnekin kaukaisuuteen. Draco ei oikeastaan tuntenut tyttöä kovin hyvin, mutta muisti tämän lajittelusta. Kukapa ei muistaisi? Luna oli erottunut joukosta ja oli puhdasverinen, joten nimi oli tuttu entuudestaan.

"Minulla oli hauskaa", Luna ilmoitti noustessaan toisen yllättyessä nopeasta lähdöstä.

Draco myönsi itselleen, että Luna oli ihan kiva.

[Odo]

Ikäraja: S (ei varoitettavaa)
Genre: Draama, paritukseton
Hahmot: Regulus Musta
A/N: FF50 (011.Sininen.), Aakkoshaaste (K), Ficlet300 (64.Valinta)

Kahden sinisen välissä

Viimeinen päivä ennen lukuvuoden loppumista sai Reguluksen olon haikeaksi. Edessä olisi jälleen kesäloma, joka tuntuisi pitkältä ja yksinäiseltä. He eivät ole olleet Siriuksen kanssa vuosiin läheisiä, mutta silti veli oli ollut paikalla. Ei enää, sillä Sirius oli karannut kotoa eikä palaisi enää ensivuonna Tylypahkaankaan Reguluksen luokse. 

Sininen taivas yläpuolella houkutteli lentämään vapauteen ja hengittämään vuoristoilmaa, joka oli kilometrien päässä todellisuudesta.

Järven tummansininen pinta heijasti valoisana päivänä taivaan hempeämpää sineä, mutta nyt päivä oli harmaampi kuin tavallisesti. Vesi näytti tummalta, kylmältä ja luotaantyöntävältä. Silti Regulus mietti luovuttamistakin. Hän täyttäisi pian seitsemäntoista ja Sirius oli poissa. 

Edessä oli vastuu suvun perillisenä, koska esikoista ei enää ollut. Oli vain Regulus, jolla oli velvollisuuksia ja vastuu kantaa sukunsa kunniaa. Äiti ei antaisi koskaan anteeksi, jos hän tuottaisi pettymyksen. Seisoessaan vihreällä nurmella Regulus tiesi olevansa kahden sinen välissä. Taivaan, joka kuvasti vapautta ja järven, joka toisi helpotuksen. Ei olisi enää taakkaa, ei mitään.

Regulus ei tiennyt, kumpi kutsui häntä enemmän luokseen. Lentäminen jonnekin kauas olisi isoveljen jälkien seuraamista. Sirius oli valinnut vapauden ja ottanut kantaakseen verenpetturin leiman ja sukunsa vihan. Regulus oli aina halunnut hyväksyntää ja elänyt sen mukaan. Koettanut antaa veljelleen mahdollisuuden ymmärtää häntä ja lopulta vetäytynyt saamatta vastakaikua. Noudattanut äitinsä ohjeita ja hankkinut tärkeitä ystäviä omasta tuvastaan, luihuisesta. 

Regulus jopa piti heistä oikeasti ja oli oppinut sellaista, mikä muissa tuvissa ei olisi mahdollista. Jos hän ei valitsisi sinistä polkua jäljelle jäisi vain yksi vaihtoehto. Viettelevä pimeys, joka antaisi hänelle kunnioitusta ja valtaa. 

Sitä äiti halusi, eikä Regulus voinut kieltää, etteikö se olisi houkutellut. 

Kunnianhimon voimakas tunne repi hänen katseensa pois järvestä, joka hetki sitten oli tuntunut kutsuvalta. Taivaan hän oli jo unohtanut miettiessä veljeään. Hän ei halunnut tulla hylätyksi, eikä hänellä olisi ollut paikkaa mihin mennä. 

Ei ollut vain kahta vaihtoehtoa vaan oli se kolmas, joka puheiden perusteella antoi eniten. Kaikkea, mitä hän halusi, mutta samaan aikaan hän pelkäsi. 

Järvi veti häntä taas puoleensa, kun hän mietti riskejä. Pimeyteen johtavalla polulla saattoi odottaa kuolema, ikuinen nöyryytys ja itsensä kadottaminen. 

Heittäessään maasta poimimansa oksan järveen sen sininen pinta hajosi hetkeksi, aallot väreilivät sen pinnassa ja pian se oli taas täysin tyyni.   

Kaikkein eniten Regulus kaipasi vapautta. Ja taivaalta hän sen voisi saada, uuden tulevaisuuden.

Palattuaan taas samaan ratkaisuun hän painoi päänsä, jättäen taakseen järven ja taivaan kävellen takaisin linnan viileään varjoon, oleskeluhuoneeseen, jossa ystävät määrittäisivät hänen tulevaisuutensa

Sininen kuvasti rauhaa, mutta Regulus joutui myöntämään itselleen, että se olisi vain pakotie.

[Sokerisiipi]

Oi, tässä päästiin ihanan lähelle Reguluksen sisäistä maailmaa ja hänen elämänsä suurinta (ja kohtalokkainta) päätöstä. Pidin erityisesti siitä, miten Sirius oli alituisen läsnä Reguluksen ajatuksissa. Miten tämän valinnat ja poissaolo vaikuttivat pikkuveljeen, vaikka veljekset eivät kenties ole enää minkäänlaisissa väleissä. Mutta toisin kuin muu perhe, Regulus ei ole valmis kääntämään kokonaan selkäänsä Siriukselle vaan todella harkitsee tämän jalanjäljissä kulkemista.

Jotenkin niin liikuttavaa ja riipaisevaa tuo, miten eksyksissä Regulus on eikä hän tiedä, minkä tien hän voisi valita. Hieman yllätyin tuosta itsemurhan miettimisestä, koska en jotenkin osaa ajatella, että miksi Regulus olisi niin epätoivoinen. Eihän nyt perhevelvollisuudetkaan nyt ihan niin murskaavia voi olla. Toisaalta vanha, arvostettu puhdasverinen suku kyseenalaisella psyykkisellä mentaliteetilla, joo-o, ehkä kuolema tosiaan on houkutteleva vaihtoehto.

Jos hän ei valitsisi sinistä polkua jäljelle jäisi vain yksi vaihtoehto. Viettelevä pimeys, joka antaisi hänelle kunnioitusta ja valtaa.

Sanoisin silti, että tässä elämänvaiheessa, nuorena ja elämänjanoisena, tämä vaihtoehto ja sen lupaamat mahdollisuudet houkuttelevat Regulusta kaikkein vahvimmin. Hän ei olisi yksin ja kaiketi hänet vedettäisiin mukaan joka tapauksessa, koska valtaosa hänen ystävistään on kuitenkin menossa Voldemortin suuntaan. Siksi pidinkin erityisesti tästä kohdasta:

-- oleskeluhuoneeseen, jossa ystävät määrittäisivät hänen tulevaisuutensa.

koska se kuvaa niin hyvin sitä, ettei päätös oikeastaan ole edes Reguluksen. Hän vain menee virran mukana ja katsoo, mitä tapahtuu. Toki sekin on omanlainen päätös, mutta ei niin aktiivinen kuin esim. karkaaminen tai hukuttautuminen, ja tosiaan, pakeneminen ei välttämättä ratkaisisi mitään. Mitä Regulukselle jäisi, jos hän lähtisi? Ei mitään, ellei Sirius sitten tekisi täyskäännöstä ja tulisi veljeään vastaan, mutta hänen uppiniskaisuutensa tuntien, en minäkään laskisi tulevaisuuttani sen varaan. Siksi ymmärrän niin hyvin Regulusta, että miksi hän valitsi tuon, minkä valitsi. Tuollaisessa tilanteessa on aika huonot vaihtoehdot, koska vapauskin voi olla petollista ja toisenlaista, kuin mitä sen kuvittelee olevan ja olisiko se mitään vapautta, jos kuitenkin joutuisi pakenemaan?

Pimeyteen johtavalla polulla saattoi odottaa kuolema, ikuinen nöyryytys ja itsensä kadottaminen.

Pidän kaikkein olennaisimpana tuota viimeistä kohtaa, vaikka Reguluksen kohtalon tuntien hän voitti siinä kohtaa. Jotenkin upeaa, miten hyvin hän tiedostaa kunkin valinnan mahdolliset seuraukset ja pitää itsensä kadottamista tasavertaisena kuoleman kanssa. Pitää todella antaa rispektiä tälle jätkälle.

Todella upeaa tulkintaa Reguluksen hahmosta ja hetki aiheineen oli valintana napakymppi. Pidin tosi paljon! Kiitän

[Odo]

Lupa, kivaa, että löysit tän! Joo-o, vaikka itsekin tiedän, että nämä toimivat yksinään niin Lunasta hyppäys Regulukseen on vähän hassu. Mietin pehmentäisinkö jollain muulla hahmolla välissä, mutta ei tullut oikein mitään mieleen. Ja kumma kyllä, tämä jatkuu Reguluksella. Kaksi sitäkin siis. Hienoa, että olet tykännyt näistä, eikä Dracon ja Lunan välinen hetki mennyt liian OOC:ksi, kun jotkut ajattelevat, ettei nämä kaksi tulisi toimeen ollenkaan. Sitten päästäänkin Regulukseen, joka on ikirakkautteni. Oon vielä sopivasti napannut Aakkoshaasteeseen Reguluksen ja OTS20 haasteeseen Siriuksen ja Reguluksen. Saa tulla vilkuilemaan niitä. Oon kyllä samaa mieltä siitä, että näistä on aivan liian vähän ficcejä. // Niin ja se töksähtely, jonka kanssa kompuroin, mutta ehkä mä hiljalleen pääsen siitä. Oon mä sentään johonkin edenny vuosien varrella. : D

Sokru, joo-o itsemurhan ajatteliminen on hyvin radikaalia, mutta tämä juontaa juurensa myös siihenkin, että Walburga on ihan hirviö ja pidän Orionia vielä pahempana omissa headcanoneissani. Ajatusta siitä, että kuolemakin olisi parempi vaihtoehto kuin verenpetturuus. Regulus tosiaan ansaitsee kaikki rispektit, vaikka tekikin "väärän valinnan", mutta se oli enemmän muiden johdatusta ja vaihtoehtoja ei kuitenkaan ollut loputtomasti. Hahmo on mulle ehdoton ykkönen, ja mahtia kuulla, että pidit mun näkemyksestä. Kirjoissa kun kerrotaan siitä niin vähän.

Molemmille yhteisesti kiitos kommenteista, ootte mahteja!

[Odo]

Ikäraja: S (kuoleman pohdinta)
Genre: draama synkistely
Hahmo: Regulus Musta
A/N: Nyt jatkuu värejä varsin värittömästi, eli FF50: Luihuiset (012.Väritön.), Aakkoshaaste (L) ja OTS20 (Sirius&Regulus). Vuosiraapalehtien V tietysti myös!

Läpinäkyvää

Maailmassa oli ollut värejä, mutta varjot piilottivat ne alleen. Regulus yritti muistaa, mutta kaikki oli väritöntä ja läpinäkyvää. Ei mustaa niin kuin olisi voinut kuvitella. Lasittuneet silmät kenties kykenivät näkemään vain lasipintoja, läpi värien, jotka ennen kertoivat omaa tarinaansa. 

Kodin vihreä ja hopea ei muistuttanut enää kuin vääristä valinnoista ja nähdäkseen edes jotain Regulus yritti avata suljetun oven, taioin sinetöidyn, ettei kukaan astuisi hylättyyn huoneeseen. Se narahti auki, vaikka hän oli olettanut sen pysyvän visusti kiinni. 

Vaikka huone haisi ummehtuneelta, Regulus kuvitteli isoveljensä ominaistuoksun, joka oli kadonnut sieltä aikaa sitten. Pimeyden lordin pettäminen oli riistänyt hänen silmiltään punaisenkin, joka ennen oli muistuttanut Siriuksesta. Mieli häivytti kirkkaat sävyt, jotka sotivat talon muita pintoja vastaan. 

Väritön maailma oli tukahduttaa hänet. Tutut värit olivat vain kadonneet, kun hän oli tehnyt päätöksensä ja suunnitteli matkaansa luolaan, josta tulisi hänen hautansa. 

Oli enää vain otettava askel, jonka jälkeen hän ehkä näkisi verhoutuiko Kuolema oikeasti mustaan.