Ficin nimi: Kettu sydämessämme (sinussa ja hänessä)
Kirjoittaja: Odo
Hahmot: Roxanne ja George Weasley
Genre: draama
Ikäraja: Sallittu
Vastuunvapaus: J. K. Rowling omistaa Potterversumin hahmoineen ja minä vain leikin saamatta taloudellista hyötyä.
A/N: Olin aloittamassa sanasotaa ja pihalla kuin lumiukko, ja jotenkin Finin kettubuumi pisti minuunkin hetken mielijohteesta. Ketut ovat kivoja, joten ei se mitään, mutta hämmennyin pahasti saadessani idean Roxannesta. Tämä on vasta toinen kerta, kun kirjoitan mitään 3. sukupolvesta. Hui! Tällaista fiilistelyähän tämä on, olkaa hyvät. Kerään tällä Roxannen, FF100: Puhdasveriset (037. Kuulo) ja osallistuu myös Vuosi raapalehtien V. Inspistä sain myös Fluffy10:n sanasta järvi, jonka käänsin päässäni lammeksi. Ei tästä tosin fluffya sitten tullut. Otsikko riipi minua kauheasti, joten lykkäsin tuon vaan hatusta.
Kettu sydämessämme (sinussa ja hänessä)
Vihreän nummen yläpuolella leijaili ohut sumuharso ja kastepisarat helmeilivät ruohonkorsilla. Ketun tassut astelivat pehmeästi ja vatsa viisti lähes maata, kun se kaarteli tuttua reittiä kohti metsän reunaa. Ilmassa tuoksui kesän ensimmäiset tuoksut, kukkaan puhkeavat kasvit, ja männynneulaisten pistäyvyys. Kettu pysähtyi hetkeksi lintuparvin lehahtaessa lentoon, mutta jatkoi sitten matkaansa.
Sen jokainen aisti nautti valkenevasta aamusta ja se eteni verkkaisesti.
Saavutettuaan metsän laidan se nuuhki ilmaa mustalla kirsullaan. Päästäisen hajujälki johdatti eläintä vähän matkaa, mutta sitten se poikkesi jyrsijän käyttämältä polulta.
Harhailtuaan hetken kettu otti päättäväisesti suunnan, johon oli alun perin ollut pyrkimässä. Se kuljeskeli puiden varjoissa, kunnes saavutti aukean, joka kylpi aamuauringon valossa.
*
Kettu asteli lammen rannalle ja kallisti hieman päätään katsoessa peilikuvaansa. Punainen turkki oli hyvin hoidettu ja ruskeissa silmissä oli utelias pilkahdus. Sitten se keskittyi juomaan lammen vettä, joka pulppusi syvältä maan sisältä ja nautti sen raikkaasta viileydestä.
Juotuaan kettu asettui kerälle lepäämään ja nuoli muutaman kerran tassuaan laiskanpuoleisesti ennen kuin sulki silmänsä. Vaikka eläin vaikutti nukkuvalta se pysytteli valppaana ja sen korvat värähtelivät havaitessaan ääniä.
Meni jonkun aikaa ennen kuin kettu kuuli sen, mitä oli odottanut. Askeleet, jotka rikkoivat metsän äänekästä hiljaisuutta. Tömähdykset, jotka kantautuivat ötököiden surinan yli, ja napsauttivat poikki maahan pudonneita oksia peittäen lehtien havinan.
"Roxanne?"
*
Ruskeat silmät tapittivat tulijaa hetken ja kettu nousi ylös ravistellen lehtiä turkistaan. Sitten se venytteli ja alkoi muuttaa muotoaan ja pian paikalle saapunutta miestä katseli viisitoista kesäinen tyttö.
"Isä", tyttö tervehti kohottaessaan kasvoilleen pehmeän hymyn. Georgen kasvoilla oli surumielinen ilme, kun hän katseli tytärtään, joka haroi takkuisia hiuksiaan. Metsä tuntui hetkeksi pysähtyvän kuuntelemaan heitä, mutta pian sen soinnut palasivat. Linnut sirkuttivat ja Roxanne epäili kuulleensa rasahduksen, jonka aiheuttaja saattoi olla jänis.
George asteli rauhallisesti aivan lammen rannalle ja istahti siihen katselemaan sen lähes tyyntä pintaa. Roxanne meni isänsä vierelle ja katseli hopeakylkien kiitoa pinnan alla.
"
Hän piti ketuista", George kuiskasi.
*
Lampi oli aina vetänyt Roxannea jollain tapaa puoleensa, eikä hän tiennyt, miksi. Kun hän oli vihdoin saavuttanut täydellisen muodonmuutoksen hän oli alkanut käydä siellä usein. Hän oli huomannut, että myös hänen isänsä kävi siellä silloin, kun muisteli kuollutta kaksoisveljeään.
Siihen hän ei tiennyt syytä.
Kun George oli saanut tietää, että tyttären animaagihahmo oli kettu se oli aluksi saanut hänet sulkeutuneeksi. Roxanne oli kysynyt asiasta ja saanut tietää, että kaksosten suojeliukset olivat olleet kettuja. Animaagihahmo oli alkanut tuntua silloin entistä sopivammalta.
Roxanne painautui vasten isänsä olkaa ja haistoi vaatteisiin takertuneen savun tuoksun, joka sekoittui metsän raikkauteen.
*
Roxannesta tuntui hyvältä olla siinä kahden isänsä kanssa. Hän tiesi, että Georgen kävi mielessään läpi muistoja, joista kaikista hän ei ollut edes kuullut. Ehkä George tunsi lammen luona saman rauhan, jonka hän itsekin tunsi istuessaan siellä.
Tänään hän oli kuitenkin tullut nimenomaan siksi, että tiesi isänsäkin tulevan. Sen oli saattanut aistia aamiaspöydässä ja nähdä äidin katseista, joista huokui ymmärrys.
Roxanne piti siitä, että he asuivat niin lähellä metsää maaseudun rauhassa.
"Minun on näytettävä sinulle jotain", George sanoi yllättäen tyttärelleen. Hopeakyljet livahtivat kivien taakse piiloon, kun hän hipaisi sormenpäällään tasaista vedenpintaa, josta hetken aikaa oli heijastunut heidän kasvonsa. Roxanne nyökkäsi katsoen isäänsä odottavasti.
"Tämä oli
meidän salaisuutemme."
*
Ilma väreili Georgen ympärillä ja Roxanne tunsi jännityksen, joka sai hänen ihonsa kananlihalle. Isän hymy oli pehmeä ja vaikeasti tulkittava, mutta tytär luuli ymmärtävänsä sen.
Jälleen metsä hiljeni hetkeksi – sekunneiksi, jotka olivat samaan aikaan silmänräpäys ja ikuisuus. Sen jälkeen Roxannen katseeseen vastasivat punaturkkisen ketun ruskeat silmät hänen isänsä silmien sijaan. Niissä oli tuttu pilkahdus ja hieman luimussa olevat korvat kertoivat epävarmuudesta. Tuuhea häntä kuitenkin heilahti pari kertaa kokeilevasti.
Roxanne huokasi ihaillen, mutta yllättyneenä. Hänen isänsä oli salannut asian niin kauan, eikä maininnut asiasta kertaakaan sinä aikana, kun Roxanne oli opiskellut muuttaakseen hahmoaan tahdon voimasta.
"Olitte rekisteröimättömiä animaageja", Roxanne ymmärsi.
*
Toivuttuaan hämmästyksestään Roxannen huulilta karkasi nauru. Oli vaikea hyväksyä, ettei hänelle oltu kerrottu aiemmin, mutta toisaalta hän ymmärsi.
Se oli isän ja Fredin yhteinen salaisuus – ja tähän asti se oli pysynyt kaikilta piilossa. Roxanne lupasi sydämestään, lammen rannalla, että pitäisi salaisuuden. George otti eläimen hahmossa muutaman haparoivan askeleen tunnustellessaan maata käpäliensä alla ja puski sitten päällään tyttärensä jalkaa.
Roxanne hymyili ja kyykistyi alas rapsuttamaan eläintä hetkeksi. George livahti hänen otteestaan ja juoksi vähän matkaa pois päin lammelta pysähtyen sitten. Tytär tajusi, mitä hänen isänsä viesti, joten hänkin muutti hahmoaan.
Saavuttaessaan suurempaa kettua Roxanne nappasi hampaillaan kiinni valkoisesta hännänpäästä ja aloitti leikin yhdessä isänsä kanssa. He telmivät kauan, näykkivät ja jahtasivat toisiaan pitkin metsämaita, kunnes päätyivät taas lammen luokse.
Ketut nuuhkivat hetken aikaa toisiaan ja vanhempi näykkäisi hellästi nuoremman korvaa. Sitten molemmat muuttuivat takaisin ihmishahmoonsa ja jäivät makaamaan auringon kuivattamaan maahan.
He eivät tarvinneet sanoja, kun jakoivat sen hetken ja salaisuuden.