Title: Muuttuneet tunteet
Author: LillaMyy
Rating: S
Fandom: Hobitti
Pairing: Thorin/Bilbo
Beta: Evelix
Genre: drama kaiketi
Disclaimer: En omista hahmoja itse keksimiäni lukuun ottamatta, enkä väitä minkään ficcissäni tapahtuvan asian olevan totta. En saa tästä myöskään minkäänlaista rahallista korvausta.
Summary: Thorin huomaa eräänlaisen muutoksen itsessään.
Challenges: Albumihaaste (Sannin Sotke mut: Luodinkestävä)
A/N: Eräät henkilöt toivoivat lisää Bagginshield-fluffya, jotenjoten, pakkohan sitä sitten oli myös kirjoittaakin, vaikka tämä ei taidakaan olla enää mitään fluffya (kait?).
Kesti ihan turkasen kauan keksiä idea tälle, joten toivottavasti se ei ole ihan kamala. Koittakaa olla vinkumatta (kuten allekirjoittanut idean keksiessäni), kun pääsette tämän loppuun! (((: Kursiivilla olevat repliikit on joko suoraan elokuvan tekstityksistä otettuja tai sitten niistä alkuperäisistä laineista itse kääntämiäni (joka tapauksessa kuitenkin leffasta napattuja!).
Muuttuneet tunteet
Thorin ei voinut tehdä mitään muuta kuin katsoa vierestä, kuinka yksi örkeistä mittaili miekallaan hänen kaulaansa. Hän ei ollut voinut jättää isoisäänsä kostamatta, mutta Azog oli ainakin vielä osoittautunut liian suureksi vastukseksi hänelle. Valkoisen hukan hampaissa ollessaan kääpiö oli menettänyt liikaa energiaansa ja hänen miekkansakin oli liian kaukana, hänen kätensä ulottumattomissa, joten Thorin ei pystynyt surmaamaan ylleen kumartunutta örkkiä. Niinpä hän olikin harvinaisen yllättynyt, kun hänen odottamaansa iskua ei ikinä tullutkaan, koska kaikista mahdollisista seuralaisistaan juuri Bilbo hyökkäsi örkin kimppuun. Viimeisenä ajatuksenaan ennen kuin hän menetti tajuntansa Thorin huomasi näkevänsä Bilbon aivan eri valossa kuin ikinä aikaisemmin tämän matkan aikana.
~*~*~
Tulevan Vuorenalaisen kuninkaan menetettyä tajuntansa Fíli, Kíli ja Dwalin ryntäsivät Bilbon avuksi puolustamaan tätä örkeiltä ja näiden ratsuilta. Juuri kun tilanne alkoi näyttää toivottomalta, saapuivat Sumuvuorten kotkat Gandalfin ja erään mötiäisen kutsumina pelastamaan kääpiöt seurueineen ahdingosta. Kääpiöt katsoivat vierestä, kuinka eräs kotkista nosti edelleen tajuttomana olevan Thorinin kynsiinsä ja lähti lentämään pois paikalta muiden kotkien tulessa perässä kantaen toisia.
Kotkat lensivät pidempään kuin kukaan oli osannut aavistaakaan ja laskivat sitten taakkansa eräälle kielekkeelle. Thorin vaikutti täysin elottomalta, joten Gandalf riensi tarkistamaan tämän olevan vielä elävien kirjoissa. Hän painoi kätensä Thorinin kasvojen ylle ja mutisi jotain outoa kieltä saaden toisen heräämään.
~*~*~
Thorin avasi silmänsä ja huomasi Gandalfin kumartuneen ylleen. Heti ensimmäisenä hän kysyi erään pienen voron perään haluten tarkistaa tämän olevan kunnossa. Hän oli huolissaan tästä, vaikka oli heti matkan alussa sanonut, ettei halunnut olla vastuussa tästä. Jotenkin vain, mitä pidemmälle matka eteni, sitä enemmän hän huomasi välittävänsä puolituisesta. Hän huomasi helpottuneensa enemmän kuin oli itsekään uskonut, kun kuuli Gandalfin sanovan Bilbon olevan kunnossa. Thorin alkoi kompuroida ylös maasta Dwalinin ja Kílin auttaessa häntä, toinen toiselta ja toinen toiselta puolelta. Tuleva kuningas katsoi pientä helpottuneen näköistä voroa tuikeana.
”Sinä!” hän tiuskaisi heti ylös päästyään.
”Mitä sinä oikein teit?” hän jatkoi tivaamistaan, ja Bilbon ilme muuttui helpottuneesta ihmetteleväksi. Hobitin ilmeen vaihtuessa Thorin huomasi, ettei tämän nuhteleminen ollutkaan ihan niin helppoa.
”Melkein tapatit itsesi! Enkö sanonut, että olisit vain taakaksi? Että et selviäisi erämaassa? Että sinulla ei olisi paikkaa joukossamme?” Thorin jatkoi, ja Bilbo näytti harvinaisen surkealta hänen syytöstensä edessä. Kääpiö huomasi sydämensä käpertyvän kasaan toisen näyttäessä niin surulliselta, mutta hän halusi tämän ymmärtävän, minkälaiseen vaaraan tämä oli itsensä asettanut. Thorin halusi myös kerrankin todistaa olleensa väärässä, eikä hän osannut ilmaista sitä muuten.
”En ole eläissäni ollut yhtä väärässä”, Thorin lopettikin, ja Bilbon ilme kirkastui ja muuttui hämmennykseksi, kun kääpiö halasi häntä tiukasti. Thorin oli rusentaa pienen voron halauksellaan, kun muut heidän ympärillään hurrasivat.
”Anteeksi epäilyni”, Thorin pyysi vilpittömästi anteeksi erehdystään. Hän tekisi mitä vain vetääkseen aiemmat sanansa takaisin, koska tiesi niiden viiltäneen toista. Mutta koska aikaa ei ollut takaisin kääntäminen, hän ei voinut tehdä muuta kuin pyytää anteeksiantoa ja toivoa saavansa sen.
“Ei, olisin itsekin epäillyt itseäni. En ole sankari, tai soturi. Enkä edes voro”, Bilbo vastasi hänelle, ja muut hymähtelivät.
Kotkat kaartelivat heidän yläpuolillaan ennen kuin ne lensivät pois. Thorin nosti katseensa Bilbosta ja huomasi kaukaisuudessa siintävän vuoren.
”Onko tuo se, miksi sitä luulen?” Bilbo kysyi käännyttyään itsekin katsomaan Thorinin katsomaan suuntaan. Hobitti halusi varmistaa olevansa kartalla.
”Erebor, Yksinäinen vuori. Viimeinen suurista kääpiövaltakunnista Keski-Maassa”, Gandalf vastasi.
”Meidän kotimme”, Thorin sanoi lyhyesti. Hän ei kuitenkaan tarkoittanut niinkään hänen ja toisten kääpiöiden kotia kuten kaikki paikalla olevat olisivat kenties voineet luulla, vaan hän tarkoitti toivovansa Ereborin voivan olla hänen ja Bilbon tuleva koti.