Yhä toisemme, S, Pansy/Luna, ficlet

[neaemilia]

Ficin nimi: Yhä toisemme
Kirjoittaja: Neaemilia
Ikäraja: S
Paritus: Pansy/Luna
Summary: Hulluilla ei ole oikeutta tietää

Yhä toisemme

Hänen ruskeat silmänsä yrittävät etsiä ymmärrystä ympäriltään. Pansy näkee ainoastaan Lunan, jonka katse harhailee ikkunasta ulos. Sekään maisema ei ole totta. Täällä monet asiat ovat valhetta, sillä totuus satuttaa. Täällä ei ole kipua, eikä satuttavia asioita. Pansy huomaa monesti kaipaavansa niitä. Jos hän keksii tavan satuttaa itseään, hänet viedään toiseen huoneeseen. Pois Lunan luota. Silloin Pansy kiljuu ja huutaa, mutta lopulta rupeaa väsyttämään niin paljon, että ääntä ei tule. Siitä huolimatta Pansy ei ikinä lopeta kapinointia.

"En ymmärrä miksi meitä pidetään täällä. Siis me yritimme vain elää normaalisti ja saada hieman arvostusta. Sinuakin voisi sanoa sotasankariksi. Ja mitä meille annetaan palkkioksi?" Pansy sanoo vihaisesti.

Lunan hopeansiniset silmät (kuin kaksi tähteä) kääntyvät katsomaan Pansya. Naisen ilme on levollinen. Niin se on aina. Niiden silmien kohtaaminen satuttaa, ja Pansy siirtää katseensa hetkeksi toiselle puolelle huonetta. Siellä on mies, joka itkee. Miehen tunnetila vaihtelee minuuteissa. Nyt se itkee, joskus se huutaa. Pansyakin rupeaa itkettämään, kun mies itkee. Jotkut on onnekkaita, Pansy miettii. Luna ei itke eikä huuda. Nainen ei voi olla miettimättä, että menettikö tuokin mies läheisensä sodassa. Sodan jälkiseuraukset tuntuvat ajavan monet tänne. Eikä Pansy aina meinaa muistaa, että sodasta on jo vuosia.

"Täältä ei pääse pois. Me olemme täällä ikuisesti. Aivan kuten Longbottomit. Meidätkin kidutettiin järjettömyyteen. Mutta meitä ei kiduttanut kuolonsyöjät. Me kidutimme itse itsemme. Itse toisemme", Pansy sihahtaa, mutta hillitysti. Jos täällä huutaa, niin lopulta saa lääkkeitä. Silloin tulee tyhjä olo, eikä edes Lunalla ole merkitystä.

Luna ei vastaa. Ikkunassa on paistanut päivisin aurinko jo kauan. Aikaa Pansy ei ole seurannut moniin vuosiin. Välillä Pansy kysyy Lunalta, että millainen sää on oikeasti. Tämän rakennuksen ulkopuolella. Vai onko tämän ulkopuolella mitään? Hulluilla ei ole oikeutta tietää.

"Miksi me edes olemme täällä? Me emme ole ansainneet tämmöistä kohtelua. Minä täytin juuri kolmekymmentäkaksi. Niin paljon vuosia. Mitä minä olen tehnyt tällä elämällä? En yhtään mitään, koska olen täällä. Yhä vain! En ole saanut aikaiseksi mitään. Kuuntele. Minä tiedän, että meitä ei edes yritetä parantaa. Olemme olleet täällä neljätoista vuotta. Se hoitaja kertoi sen eilen minulle. En ymmärrä miksi me olemme täällä. Me olemme normaaleita. Meillä... meillä ei vain ole enää ketään", Pansy jatkaa, mutta ääni sortuu loppua kohden.

Luna ottaa haparoivin käsin kiinni Pansyn kädestä.

"Onhan meillä toisemme", Luna sanoo.

Ja vaikka Pansy ei vieläkään ymmärrä miksi he ovat siellä, hän on viimeinkin hiljaa ja kuuntelee Lunan hengitystä.

[Arte]

Aikoinaan tykkäsin paljon Pansy/Lunasta, joten päätinpä vilkaista, mistä tämä kertoo! Tykkään sallitun ikärajan teksteistä ja Pimeyden voimat kuulosti kiinnostavalta paikalta täälle paritukselle.

Ja kiinnostavahan tämä olikin! Tykkäsin hirveästi asetelmasta: sodan piinaamat nuoret ovat päätyneet Mungoon eivätkä pääse sieltä koskaan pois. Jotenkin ehkä stereotyyppistä mutta toisaalta niin uskottavaa, että nimenomaan Luna on siellä Pansyn kaverina. Tykkäsin myös siitä, kuinka tämä paritus voisi olla myös enemmän symbolinen kuin konkreettinen: Pansy tarrautuu kiinni Lunaan, koska tämä on ainoa asia, johon hän pystyy kiinnittymään ja jonka hän voi ymmärtää ja nähdä. Luna on hänelle jotain, mihin uskoa, kun kaikki muu on valhetta.

Minusta preesens sopi tälle pätkälle tosi hyvin. Kuvaa hyvin sitä pysähtynyttä ja muuttumatonta tilannetta, joka Pansyn elämässä vallitsee. Muutenkin kieli oli tosi kiva. Tykkäsin mm. tästä:

Silloin tulee tyhjä olo, eikä edes Lunalla ole merkitystä.

Hyvin kuvaavaa!

Tämä kyllä vaatii jo melkein jonkinlaista spin-offia tai muuta jatko-osaa, sillä kyllähän Pansylle olisi hyvä selvitä, miksi he ovat vielä 14 vuoden jälkeenkin suljetulla osastolla!

[LillaMyy]

Kylläpäs nyt oli rare paritus, tai en ainakaan muista nähneeni Pansy/Lunaa aikaisemmin. Luna nyt teoriassa sopii melkein kenen tahansa pariksi, mutta katsotaan, kuinkas tämä oikein toimii tässä. (:

Tämäpäs olikin jännittävä tapaus. Ajattelin tästä aluksi jotain romanttisempaa, hieman angstista pätkää siitä, kuinka kaikki ei aina ole täydellistä, mutta sitten hahmot olivatkin Pyhässä Mungossa muiden hullujen keskellä. Onnistuit siis kyllä yllättämään mut aika täydellisesti tällä miljöö-valinnallasi! Jotenkin aluksi ehkä ajattelin, että tässä olisi kyse sotatilanteesta (ennen kuin siis tajusin, että Pansy ja Luna ovat Mungossa), mutta myöhemmin selvisikin, että sota oli loppunut jo 14 vuotta sitten.

Voin kyllä hyvin kuvitella, että sodan jälkeen varmaan useampikin on tarvinnut ainakin jonkinlaista terapeuttista apua, joten ei ole kovin vaikeaa kuvitella, että sitten Pansy ja Luna ovat menneet vielä asteen pidemmälle ja joutuneet sen jälkeen suljetulle osastolle. Se ei kuitenkaan ole kovinkaan helppoa alle kaksikymppisenä joutua sotaan ja vaikka siitä selviäisikin, niin harva selviää täysin vammoitta ja jotkut vammat ovat psyykkisiä eikä niinkään fyysisiä. Olet muuten kyllä tosi hyvin onnistunut kuvailemaan tätä hullujenhuoneskenaariota näin toisella lukukerralla, koska nyt tuo on jo paljon selkeämmin esillä.

Tämä oli kyllä todella pysäyttävä teksti, pisti oikein kunnolla ajattelemaan asioita ja tykkäsin tästä (jos niin voi sanoa tällaisesta aiheesta)!