Ficin nimi: Kuu tanssittaa merta
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: The Legend of Korra
Ikäraja: S
Paritus: Pieni Tahnorra
Genre: Draama, slice of life
Summary:
”Älä huoli...” Tahno virkkoi hänen korvaansa. ”Minä vien, sinä vikiset.”A/N: Tästä piti alun perin tulla noin ficletin mittainen, mutta teksti alkoi sitten vähän elää omaa elämäänsä tuplasti pidemmäksi.
***
Hääjuhlan ilonpito kuului etäältä musiikkeineen ja puheensorinoineen, mutta Korran onnistui luoda itselleen pieni hiljaisuuden hetki iltaillassa. Ulkona oli enemmän tilaa hengittää kuin juhlasaleissa. Viime vuosien aikana Korra oli tottunut osaansa väkijoukkojen silmätikkuna, mutta se ei tarkoittanut, että hän olisi koskaan erityisemmin nauttinut siitä. Etenkin viime aikojen mullistusten jälkeen hän todella tunsi olevansa pienen loman tarpeessa.
Korra oli säikähtää kuullessaan askelia. Tulija suuntasi kulkunsa ensin etäämmälle, mutta sitten ilmeisesti hänet huomattuaan päättikin lähestyä.
”No hei,
ahhvatar.”
Korra oli varautunut tervehtimään jotakuta ystävistään, mutta sai yllättyä kuullessaan viekkaan äänensävyn. Toki hän oli pannut merkille Tahnon ja tämän pari kaveria kutsuvieraiden joukossa ja vielä lavallakin musiikkia luritellen, mutta jotenkin se oli jo päässyt unohtumaan mielestä.
”Siitä onkin aikaa, nätti poika”, Korra tokaisi noustessaan ylös. Oli paljon miellyttävämpää puhua toisen kanssa samalta tasolta.
”Muutama vuosi sinne tai tänne”, nuorukainen virkkoi sipaisten kihartuvia hiuksiaan, joiden tyyli oli säilynyt ennallaan viime näkemältä. ”Mitä sinä täällä mökötät, kun kemut pidetään tuolla sisällä?”
”Tarvitsin hetken saadakseni ajatuksiani kasaan.”
”Hmm. Paljon mietittävää?”
”Liiankin kanssa”, Korra totesi olankohautuksella. ”Entä itse? Mikset itse ole etunenässä juhlimassa vaan liityit mökötysseuraksi?”
Tahno kallisti päätään tavalla, josta henki tuttu lipevyys. ”Tulin tänne asti hakeakseni sinut tanssipartnerikseni.”
”
Tanssiin?” Sellaista vastausta Korra ei ollut osannut odottaa.
”Olet taatusti kohdannut suurempiakin outouksia”, Tahno hymähti kätensä ojentaen.
”Älä mene vannomaan.”
Yhtä kaikki Korra huomasi ottaneensa tarjouksen vastaan. Hän saattoi tuntea uteliaita silmäpareja niskassaan Tahnon johdattaessa heidät ripeästi tanssilattialle orkesterin juuri aloitellessa seuraavaa kappaletta. Onneksi tanssimassa oli muitakin kuin he. Koko salin huomion kohteena oleminen olisi ollut kiusallisuudessaan päätähuimaavaa.
”Oletan, ettet ole monesti tanssinut, ahhvatar?” Tahno virnisti asettaen hänen kätensä hartialleen itse, kun hän ei ollut sitä heti tajunnut.
”Siitä on jokunen tovi!” Korra murahti säpsähtäen nuorukaisen tukevaa otetta vyötäröllään. Oli vaikea vaikuttaa yhtään vähemmän amatööriltä kuin mitä hän totuuden nimissä oli.
”Älä huoli...” Tahno virkkoi hänen korvaansa. ”Minä vien, sinä vikiset.”
”Anna palaa, nätti poika.”
Musiikin soljuvaa rytmiä kuunnellessa oli helppo vaipua hetken tenhoon. Korralla ei totisesti ollut liiaksi kokemusta tanssimisesta etenkään parin kanssa, mutta Tahnon johdattaessa mukana seuraaminen ei ollut vaikeaa. Hän liu’utti kätensä nuorukaisen hartialta käsivarrelle ja uskaltautui vähitellen olla ajattelematta jatkuvasti jokaista askelta.
Kuin lehti tuulenvireessä, Korra muisteli hymyillen varhaisia tuulentaitajaharjoituksiaan. Ilman sijasta hänen johdattajanaan toimi nyt vesi. Hän liikkui jokivirrassa hopeakylkisen taimenen tavoin kuin olisi koko ikänsä tehnyt niin.
Samassa se kirkastui hänelle siinä paikassa. Jokainen tiesi, että avatarin osa maailmassa oli pyrkiä säilyttämään tasapaino ottamalla haltuunsa jokainen alkuvoima. Se oli ollut hänen päämääränsä jo vuosia, mutta niin hyvin kuin Korra olikin uskonut toteuttavansa kohtaloaan, kolme muuta elementtiä olivat työntäneet kauemmas ensimmäisen, jonka ydin oli piirtynyt hänen sieluunsa syntymästä lähtien.
Hän hallitsi tuulta, liekkejä, maata, metalliakin, mutta vedellä oli muita syvempi merkitys. Niin se oli, eikä hän saisi milloinkaan unohtaa sitä.
Korra puristi tiukemmin kanssaan tanssivan nuorukaisen kättä, ja hänen rintaansa vasten sykki Tahnon vedentaitajan sydän. Askel toisensa jälkeen palautti hänen mieleensä vesimassojen vaivatonta liikuttelua, niiden kohottamista ympärilleen seesteiseksi virraksi ja kohmettamista kristallijääksi. Vedessä piili elämän alku, mitä oli vaikea ymmärtää vielä vuosienkin jälkeen, Korra ajatteli pyörähtäessään ympäri ja takaisin. Toisen saman elementin taitajan liikkeisiin oli helppo mukautua.
Katsoessaan Tahnon kuunkalpeaa ihoa Korra huomasi ajattelevansa henkiä. Kuun ja meren henget olivat kautta aikojen kiertäneet toisiaan ikuisessa tanssissaan. Ensimmäisenä vedentaitajana kuu hallitsi virtauksia ensin yksin, kunnes ihmisetkin omaksuivat taidon tuhansia vuosia sitten. Ihmiset, joiden sielua virtasi heidänkin veressään veden hallitsemisen periytyessä jälkipolville.
Jos hän koskaan olisi ystävilleen selostanut äsken heränneitä mietteitään, he eivät olisi ymmärtäneet niin hyvin kuin hän olisi toivonut.
Korra kohtasi Tahnon kasvoilla hymyn, johon hän huomasi vastaavansa.
Sen lisäksi hän oli selkeästi pysähtynyt pohtimaan liiaksi kuuta ja vedentaitamista, sillä muutaman tahdin jälkeen Tahno seisahtui vetäen hänet kiinni itseensä kappaleen lopputahdin kajahtaessa ilmoille.
”Yuan ajatuksistasi, ahhvatar”, tämä virnisti Korran jäädessä kiinni hölmistymisestään.
”Minä... Enpä tiennyt sinun osaavan tanssia”, hän tokaisi takelluksen makua äänessään.
”Hmm, osaan yhtä ja toista...” Tahno sormeili mietteliäänä hänen puista kaulakoruaan. ”Jaan viisauttani mielelläni eteenpäin.”
”
Yksityistunteja, vai miten se oli?”
”Tarjous on aina voimassa, tyttöseni.”
Korra pyöräytti silmiään huvittuneena. ”No, lupaan nykäistä hihasta tarpeen vaatiessa.”
”Ilahduttavaa”, Tahno hymähti. ”Valitettavasti nyt minun on hakeuduttava toisaalle.”
”Siitä vain.” Hänkin kaipasi pienen hengähdystauon.
Tahno laski irti hänen kaulakorustaan ja silmäsi hänet vielä päästä varpaisiin. ”Perinteikästä.”
”Modernia”, Korra vastasi samaan sävyyn napaten nuorukaisen takinhihasta.
”Lasketaanko tämä hihasta nykäisemiseksi?”
”Ei tietenkään!” Korra pudisti sormensa kankaasta kuin se olisi antanut sähköiskun. ”Kuule, tee molemmille palvelus ja hilaa luusi muualle.”
Tahno astui kauemmas naama virneestä loistaen. ”Törmätään taas, ahhvatar.”
”Ihan varmasti, nätti poika”, hän tuhahti takaisin ja kääntyi kannoillaan suunnatakseen hakemaan lasillisen jotain kylmää. Ikävä kyllä jääteetä jakamassa olevat Ikki ja Meelo olivat hänet nähdessään siinä samassa valmiita kyselemään ja kommentoimaan jokaisesta pienestäkin seikasta, joka liittyi äskeiseen tanssituokioon.
”Ei hän ole kaverini”, Korra murahti napatessaan lasin Meelon ojennetusta kädestä vastaten samalla sarjatulituksena ilmeneviin uteluihin.
”Vehkeilitkö sinä
vihollisen kanssa? Häpeällistä!”
”Pidä pienempää ääntä, Meelo!”
”Minusta se oli huikean romanttista!” puuttui puheeseen Ikki ikään kuin Korra olisi ollut halukas tietämään mitään tämän näkemyksistä. ”Olitte kuin joki, joka virtaa yhtä uomaa sulassa sovussa!” tyttö selitti innoissaan havainnollistaen samalla aaltoliikettä käsillään.
Niin paljon kuin Korraa sapettikin myöntää sellaista edes itselleen, Ikkin havainto oli käynyt hänen mielessään parikin kertaa.
”Tanssiminen ei ole vaikeaa, kunhan sen oppii edes jotenkin”, hän yritti kuitata tilanteen parhain päin samalla osoittaen, että pääasiassa kyseessä oli ollut vain musiikin tahdin ja määrättyjen askeleiden yhdistelmä, jolla ei ollut niinkään suurta painoarvoa seuralaisen kannalta. Tanssi kuin tanssi, ja se oli pääasia.
”Olet niin mestaritanssija, että saatoit katsella sitä kalpeaa poikaa silmiin koko ajan!” Ikki huokaisi samalla silmäten häntä niin ilkikurisesti, että Korran oli vaikea pysytellä tyynenä.
”En minä häntä silmiin katsonut! Näit omiasi!”
Kuinka moni muu sen oli sitten pannut merkille? Se taisi olla se todellinen kysymys.
”Shh, kuulitko?” Meelo kallisti päätään salakavalasti hänen puoleensa. ”Se poika kutsui sinua juuri ja
heei, hän tulee tänne!”
”Hmh?” Korra katsahti olkansa yli, kunnes tajusi välittömästi loikanneensa ansaan. Sekä Ikki että Meelo purskahtivat hersyvään nauruun, joka sai ponnetta hänen kirotun punaisiksi käyvistä poskistaan. Tuulentaitajaipanat eivät kai koskaan lakkaisi ajamasta häntä hulluuden partaalle.
”Mrrh, kadotkaa ärsyttämään jotakuta toista!” Korra ärjäisi lähettäen toisaalle kirmaavien tenavien perään muutaman puhurinpuuskan sanojensa vakuudeksi. Savu korvista nousten hän tarttui toiseen teelasiin ja sitä ryystäessään tuli luoneeksi katseensa salin toiselle laidalle, jossa
kukapa muukaan kuin Tahno näytti parhaillaan jutustelevan jonkun silmälasipäisen miehen kanssa. Hengille kiitos tämä ei todellakaan ollut saapastellut häntä kohti tai kutsunut häntä. Äskeinen pikku kohtaus olisi ollut entistä nolompi, jos Meelon höpinät olisivat pitäneet paikkansa.
Sen Korra silti huomasi, miten Tahnon katse hakeutui ohimennen hänen suuntaansa, mikä sai hänet hörppäämään juomaansa nopeammin. Hän oli nähnyt väärin. Tahno ei taatusti ollut iskenyt vaivihkaa silmää. Hänellä ei ollut sellaista supernäköä, jolla olisi varmistunut asiasta, mutta hän oli tarpeeksi päättäväinen toteamaan, että sellaista ei takuulla juuri tapahtunut.
Typerä nätti poika, Korra puuskahti suunnaten kulkunsa kohti ulkoilman viileyttä.
