Nimi: He ja muut
Kirjoittaja: Ooka
Beta: Wordi ja kirjoittaja itse
Genre: Fluff, angst, violence, death
Ikäraja: K11
Fandom: Original
Hahmot: Asif ja Juho
Paritus: Asif/Juho
Luvut: Oneshot
Varoitukset: Päähenkilöiden kuolema, nyrkinisku
Yhteenveto: Hänen ilmeensä oli yllättävän neutraali, yhtäkään kyyneltä ei vierähtänyt.
Tekijänoikeudet: Teksti, idea ja hahmot ovat omiani. En tee tällä rahaa.
A/N: Osallistuin
FFF Exchange round III:seen ja tämä onkin kirjoitettu
Räntsäkeelle! Toivottavasti pidät tästä : D
♦♢♦♢♦♢♦♢♦♢♦
He ja muut8.2.2014
”No miltä tuntuu vihdoinki olla täysi-ikänen?” Juho kysyi ja pörrötti poikaystävänsä hiuksia.
”Vanhalta?” Asif ehdotti ja suki hiuksiaan takaisin oikeaan asentoon.
”Ei se tunnu nii äkkii, höhlä”, vanhempi tokaisi ja nappasi pöydän äärestä tuolin ja istuutui sille väärinpäin kyynärpäitä puisen esineen selkänojaan nojaten.
”Miltä susta tuntu vuosi sitten? Eiku anteeks, kaks kuukautta sitte”, tummempi heitti ja virnisti. Hän tiesi, että Juhoa nyppi joulukuussa syntyminen.
”Nii halusitko sä meille yökylään vai et?” Juho kysyi ilkikurinen virne naamallaan. Se ei koskaan luvannut hyvää.
1.7.2014
”Sun veljes sai meidät kiinni rysän päältä...” Asif totesi aavistuksen kauhuissaan. Poikien välille laskeutui pitkä hiljaisuus, mutta pian molempia jo hymyilytti ja pian he nauroivat kovaan ääneen.
”Tietääpähän ainakin, mitä teemme suljetun oven takana”, Juho nauroi ja kaappasi tuoreen poikaystävänsä syliinsä. Heiltä oli jäänyt suudelma kesken, joten vanhempi päätti korjata asian. Pikkuveli, Tuukka, ei ollut sentään onnistunut keskeyttämään heidän ensisuudelmaa, joka oli tapahtunut vain minuutteja aikaisemmin.
”Kertookohan se sun äidille?” Asif kysyi ja kieputti hartiamittaisia tummia hiuksiaan etusormensa ympärille.
”Vaikka kertoiski ni se on okei. Porukat tietää mun suuntautumisen ja on vaa ilosia et se oot sä, jonka kanssa oon”, Juho rauhoitteli ja painoi pitkän suudelman nuoremman kuumottavalle poskelle.
29.12.2014
”Muistako, ku tulit pyytää mua leikkii päiväkodissa?” Asif kysyi naurahtaen.
”Muistan, kun lähes purskahdit itkuun sen johdosta! Olit oikea itkupilli lapsena”, vaaleampi Juho nauroi ja jätti huulilleen leveän hymyn.
”Olin vain herkkä lapsi!” Asif tuhahti ja mutristi huuliaan.
”Olit suloinen jo silloin, katso vaikka”, Juho hymyili ja osoitti yhtä vanhaa valokuvaa albumissa. Juhon äiti oli siivoillut kaappeja ja löytänyt ison pinon valokuvia. Mukana oli perhekuvia ja lapsuudenkuvia niiltä ajoilta, kun Juho ja Asif eivät vielä olleet tunteneet toisiaan kunnolla. Vaaleahiuksinen kuitenkin osoitti kuvaa ensimmäisiltä kaverisynttäreiltä, joissa Asif oli ollut mukana. Lapsen pyöreät posket ja tummat kutrit sekä tummansiniset totiset silmät katsoivat kameraan. Asif sulki molempiin nyrkkeihinsä tupon tummia hiuksiaan ja tukisti itseään. Kyyneleet valuivat vuolaina poskilla ja nenä vuoti lähes samaa tahtia. Hyvät muistot olivat kipeitä ja saivat nuoren miehen syyttelemään itseään. Jos häntä ei olisi. Jos he eivät olisi koskaan tavanneet. Jos he eivät olisi rakastuneet. Jos he olisivat kulkeneet eri reittiä. Asif antoi äänensä paeta tärisevänä ja särkyneenä ilmoille, vain huoneen seinät kuuntelivat. Heidän yhteinen asunto oli kylmä ja pimeä, siellä leijui liikaa hyviä muistoja.
25.5.2015
”Asif hei, rauhotu rakas”, Juho tyynnytteli poikaystäväänsä ja piti tätä samalla hartioista paikoillaan.
”Tuo keskenkasvuinen ääliö haukkus sua ja tönäs. Miten voin rauhottua?!” Asif ärähti ja teki viimeisen terävän hyökkäystä muistuttavan eleen Juhon otteessa. Lopulta tummahiuksinen tyytyi vain mulkoilemaan humalaista idioottia, joka oli tullut häiritsemään.
”Ei se haittaa! Tuo menettää paljon enemmä ko mä koskaan”, Juho yritti selittää ja kehonpainollaan työntää Asifia kauemmas. Vaaleahiuksinen kiitti mielessään suomalaisten sisukkuutta, kun Asif perääntyi lopulta hitaasti.
”Kattokaa! Noi hintit menee lohduttaa toisiaa homostelemalla!” aikaisempi häirikkö huudahti vielä. Juho sulki silmänsä ja laski viiteen, ettei ärähtäisi takaisin. Valitettavasti sinä viiden sekunnin aikana Asif karkasi hänen otteestaan ja kävi lahjoittamassa kovan nyrkiniskun härnääjän leukaan.
”Asif! Idiootti. Me mennää kotiin nyt”, Juho korotti ääntään ja tarttui rakastaan käsivarresta ja kiskoi yllättävällä voimalla toisen pois tilanteesta. Hän ei halunnut mitään poliisijuttua tästä, vaikka hiljaa mielessään hän oli kiitollinen saamastaan puolustuksesta.Tummahiuksinen hymyili pienesti muistolle, joka oli johtanut ensimmäiseen isompaan riitaan. Juhon vihaisten kasvojen ajattelu auttoi pahaan oloon paljon paremmin kuin se leveä pepsodent-hymy, joka oli täynnä rakkautta. Samaan aikaan kuitenkin vihaisen naaman muistelu johti syvempiin itsesyytöksiin.
Oli Juhon hautajaisia edeltävä ilta.
8.7.2015
Seremonia itsessään oli kaunis, pappi puhui kauniita sanoja. Asif kuitenkin unohti puheet samalla sekunnilla, kun ne kuuli. Hänen ilmeensä oli yllättävän neutraali, yhtäkään kyyneltä ei vierähtänyt. Heidän perheensä vei omalla vuorollaan kukkia puisen arkun päälle ja Asif luki kortissa olevan pienen tekstin vakaalla äänellä. Äiti puristi poikansa hartiaa rohkaisevasti.
Asif oli saanut kunnian toimia yhtenä arkunkantajana. Hän tiesi, että se herätti paheksuntaa joissakin Juhon sukulaisissa. Miten syntyjään suomalaisen pojan arkkua sai kantaa maahanmuuttaja? Harva kuitenkin tiesi, että Asif oli kasvatettu kristittynä ja oli itsekin syntyjään suomalainen. Eikä kansalaisuudella ollut edes merkitystä tässä asiassa, Juho oli hänen rakkaansa ja sillä oikeudella hän kantoi puista arkkua hartiallaan.
Kun ensimmäinen lapiollinen multaa osui valkoisen arkun pintaan, Asifin poskelle valui yksi kyynel. Nyt se oli lopullista. Hän ei koskaan näkisi leveää hymyä ja kuulisi rohkaisevia sanoja.
Tummahiuksinen teki päätöksen päänsä sisällä, hän ei jaksaisi yksin.
23.7.2015
”He taapavat toisensa taivaissa ja elävät onnellisina yhdessä. Heistä huomasimme, että rakkaus on kaiken ylittävä voima, joka saattaa ihmiset aina uudestaan ja uudestaan yhteen muista riippumatta. He sietivät paheksuntaa ja pilkkaa, mutta eivät luovuttaneet. Heidän rakkautensa oli aitoa.”
♦♢♦♢♦♢♦♢♦♢♦
