Katkeria pieniä tarinoita (Andromeda, Remus/Sirius, S)

[Letizia]

Ikäraja: S
Päähenkilöt: Andromeda, Remus/Sirius
Sanamäärä: 254 + 125 + 155

Kolme fragmenttia, jotka tarkkaan katsottuna nivoutuvat joistain kohden yhteen.




(1) Kolme kirjettä

Minulla on sisko. Viimeisten neljänkymmenenviiden vuoden aikainen kirjeenvaihtomme koostuu kolmesta kirjeestä.

Elokuussa 1977 Narcissa kirjoitti sisarelleen, että Regulus Black oli liittynyt Kuolonsyöjiin. Andromeda ei ryhtynyt arvailemaan, oliko kirje olevinaan uhkailua, leventelyä vai varoitus - eikä hän vastannut siihen - mutta päätti vihdoin lähteä maasta miehensä ja tyttärensä kanssa, ennen kuin heidät kaikki tapettaisiin. He eivät palanneet ennen kuin sota oli ohi, tai niin he luulivat.

Kesällä 1998, Malfoyiden oikeusjutun jälkeen, Andromeda päätti kirjoittaa. Ei hän enää itsekään muista, miksi ja mitä. Tarjosiko hän sovintoa? Vai vannoiko vain, ettei koskaan antaisi anteeksi? Vai kiittikö hän Narcissaa siitä, että tämä oli tullut pelastaneeksi Potterin pojan hengen? Oli miten oli, vastausta ei kuulunut, ja kirje vaipui unohduksiin, kun vuodet kuluivat.

Kaksikymmentäneljä vuotta myöhemmin Narcissalla on kuitenkin otsaa kirjoittaa kertoakseen, että hänen miehensä on kuollut. Niin on minunkin mieheni ja Odotatko surunvalitteluja olivat Andromedan ensimmäiset, kitkerät ajatukset, mutta kyllä hän osasi yhä lukea rivien välistä: Narcissa oli nyt vapaa tekemään sovun, jos Andromeda vielä huolisi.

Narcissa Malfoy istuu nyt hänen olohuoneessaan: laiha ja kalpea noita vihreällä samettisohvalla, joka saa kenet tahansa näyttämään meritautiselta. Hän on tuonut mukanaan kuusitoistavuotiaan pojanpoikansa, ja Theodorekin on siellä esittämässä talon isäntää sillä välin, kun Andromeda käyttää hyvän aikaa teen valmistamiseen. Narcissa näyttää jäykältä ja pelokkaalta ja paljon vanhemmalta kuin Andromeda kuvitteli, mutta molempien nuorten miesten suupielet nykivät. Naurakoot vain, mutta siellähän nuo nyt saavat luvan istua isoäitiensä esiliinoina.

Voi pyhä Morgana, anna nyt voimia selvitä tästä, Andromeda mutisee rukouksensa jonnekin tiskialtaan suuntaan, kun pannu täyttyy vedellä ja hän asettelee kupit tarjottimelle ja vetää syvään henkeä.

***

(2) Nimetön

Hän ei tietenkään voinut muistaa, että olimme tavanneet kerran aikaisemminkin, entisessä elämässämme. Elokuussa 1977, juuri ennen kuin he lähtivät evakkoon Ruotsiin. Andromeda oli kai yllättynyt, että toit minut mukanasi hyvästejä sanomaan, etkä James Potteria, joka oli silloin ainoa veljesi, niin kuin julistit.

"Regulus on ottanut Pimeän Piirron", Andromeda kuiskasi sinulle, niin hiljaa ettei lapsi kuullut. Eipä sillä, että hän olisi ymmärtänyt.

Muistan ilmeen kasvoillasi sillä hetkellä. Olit kuin jokin olisi kuristanut sinua, ja siihen päättyi elämäni onnellisin kesä. Meillä oli vielä yksi vuosi koulua edessäpäin, vielä vuosi aikaa olla nuoria ja vastuuttomia, mutta varjot olivat langenneet.

Andromedan tyttärestä kasvoi aurori, eikä sota vieläkään ollut ohi. Sinä päivänä, kun hän liittyi Kiltaan, olin näkevinäni hänen silmissään saman katseen, jonka sinä olit kadottanut Azkabaniin. Hymähdin itselleni.

***

(3) Ja pese pois meidän syntimme

Vuoden 1995 kesä on kuin outo, vääntynyt peilikuva kaukaisesta kesästä seitsemänkymmentäseitsemän. Keittiön puolen ovella on kalmankoira.

"Oletko kuoleman sanansaattaja, vai Albus Dumbledoren?" kysyn.

Koirat eivät puhu, joten päästän sinut taloon. Enpä tiedä mitä muutakaan tehdä.

"Sarkasmistasi ei sitten pääse eroon", sanot ensimmäiseksi sen jälkeen kun olet muuttanut muotosi. Se on toteamus; ei piikittelyä eikä sarkasmia sarkasmista.

Saviset jäljet vaihtuvat ihmisjalan jäljiksi keskellä mattoa. Et voi riisua kenkiä, koska niitä sinulla ei ole.

Vietät suihkussa hyvän aikaa, kolme kertaa päivässä, ja epäilen, että yrität hukuttautua siellä. Kaksitoista kertaa kuuntelen veden kohinaa seinän takaa, kerran jokaista vuotta kohden. Neljän päivän kuluttua liityn seuraan, varmistaakseni ettet huku.

Putket pitävät melua, ja mielessäni käy yläkerran rouva Cattermole, ennen kuin muistan, ettemme ole Lontoossa, ja että Cattermolen mummo on todennäköisesti jo kuuntelemassa taivaallisten vesijohtojen kolinaa.

Vesi on vuoroin kuumaa ja vuoroin kylmää ennen kuin lämpö tasaantuu, aivan kuin kauan sitten sateisina aamuina, jolloin emme olisi halunneet herätä sotaan.

***

[Sakura]

Oih, ihana. Tai ihania. Hienoja. Selailin tuossa huvikseni kommenttikampanjaa ja bongasin tämän sieltä, ihmettelen ettei tätä ole kommentoitu aiemmin! Pidän tuosta nimestä, ehdottomasti. Sopivasti mahtipontisuudesta riisuttu (pieniä), mutta kuitenkin tyylikäs ja jotenkin kutsuva. Tuollainen toteava, tässä näitä nyt olis, katkeria pieniä tarinoita. Ja silti toi katkeruus houkuttaa ja kertoo että luvassa on jotain mielenkiintoista, ainakin mulle.

Osittelu toimii, osat erikseen ja yhdessä, ja erityisesti osien nimet, ytimekkäitä, kaksi ensimmäistä lyhyempiä ja kolmanteen ne ikään kuin huipentuvat. Ja merkitykset, etteivät ne ole ihan tuulesta temmattuja mutteivät liian itsestäänselviäkään. Ficleteissä ihastuin ensin ensimmäiseen, siihen miten siinä kerrotaan kuin ohimennen kaikkea arkista kuten käyttää hyvän aikaa teen valmistamiseen, näyttää meritautiselta. Kuinka sen nyt sanoisi, suuret linjat tulevat selviksi ilman turhaa selittelyä. Tämä kyllä täsmää kaikkiin muihinkin osiin, joten voin pitää niistä yhtä lailla! Tulee mieleen hiilipiirustus, nopeita irrallisia viivoja joista kokonaisuus muodostuu. Kieli on sujuvaa, kuvailu elävää ilman turhaa maalailua. Tuntuu harkitulta ja hiotulta muttei liikaa. Ja rytmi. Saako tästä mitään selvää? :D (Onko tuo pyhä Morgana muuten joku yleinen tai canonista peräisin oleva juttu vai oma keksintösi? Hauska yksityiskohta jälleen!)

Kakkosessa sain ensin pohtia hieman enemmän että keitä ja missä, mutta kyllähän se siitä selvisi. Siinä lomittuvat hienosti historia ja ns. nykyisyys, Remus ja Sirius ja Tonks ennen ja nyt. Tykkäsin miten hahmottelit Siriusta noilla huomioilla:

Andromeda oli kai yllättynyt, että toit minut mukanasi hyvästejä sanomaan, etkä James Potteria, joka oli silloin ainoa veljesi, niinkuin julistit.

Tää tekee siitä jotenkin kovin elävän, todellisen. Olisin kyllä kirjoittanut niin kuin erikseen, mutta en mene vannomaan käsi kielioppikirjan päällä, koska en sellaista omista.

Kolmaskin on hyvä ellei loistava, oikeastaan mitä enemmän näitä pyörittelen, sitä paremmaksi nämä muuttuvat. Nää sanat on jotain taikuutta näennäisestä yksinkertaisuudestaan huolimatta. Niin kuin tuo rouva Cattermole. Periaatteessa mitätön juttu, mutta silti tuo maininta on tärkeä osa tunnelmaa, kuten kaikki muutkin pienet huomiot.

Vuoden 1995 kesä on kuin outo, vääntynyt peilikuva kaukaisesta kesästä seitsemänkymmentäseitsemän. Keittiön puolen ovella on kalmankoira.

Ehkäpä suosikkikohtani. Nuo(kin) sanat ovat hyvinkin täydellisesti tuossa paikoillaan ja selvästi kuin kotonaan. Ja sen jälkeen, kuoleman sanansaattaja vai Albus Dumbledoren, kuinka hyvä! Remus on hyvä ja Sirius on hyvä ja sarkasmi on hyvä. Loppukin on sopivan haikea, ei liian dramaattinen vaan juuri kuin ne sateiset aamut.

Kiitokset näistä, kovasti. Täytyy tulla myöhemmin makustelemaan uudelleen, nää on vähän kuin sellaisia kovia karkkeja joita saa pyöritellä kielellä ja maistella pitkään. Ja nyt lopetan ennen kuin tämä lähtee tyystin käsistä!

[Letizia]

Sakura: Kiitos aivan mielettömästi pitkästä kommentistasi! :D Tykkäsin näistä itse melko paljon, mutta olen vähän miettinyt, että onkohan nää kaikkien muiden silmiin joko täysin käsittämättömiä tai täysin itsestäänselvyyksiä. Siksi on mukava kuulla, että olet poiminut tuolta samoja kohtia, joista itsekin pidin (mm. tuo kolmosen aloitus).

Näiden takana on aika paljon 'headcanonia', ja voisin periaatteessa kirjoittaa pitkänkin stoorin kesästä '77, kertoa lisää rouva Cattermolesta, ja sillekin on syynsä, miksi sijoitin ensimmäisen juuri vuoteen 2022. Siksi epäilytti, että näissä raapaisuissa on niin sisäpiirin juttua, ettei kukaan saa niistä mitään irti. Sen kyllä tiedän, että "rivien välit" ovat niin laveita, että 2 - 3 eivät varmaankaan avautuisi lukijalle, jolle Remus/Sirius on ihan uppo-outo paritus, koska ne nojaavat paitsi canoniin, myös tyypilliseen "canonin täytteeseen". (Mutta toisaalta R/S on harvoille täysin uppo-outo, olipa siitä mitä mieltä tahansa).

Alunperin kirjoitin näitä erillisinä teksteinä, mutta niihin tuli yhtymäkohtia ja ne lopulta pelkistyivät tähän muotoon, joten hyvä kuulla, että ne kuitenkin toimivat kokonaisuutena.

Kakkosesta tiesin, että varmaankaan heti ensimmäisistä lauseista ei avaudu, kuka kertoo ja kenestä. Mutta kun se on niin lyhyt, niin sen jaksaa lukea uudelleenkin. :) 'Niin kuin' taitaa tosiaan olla erikseen, kiitos huomiosta.

Ai niin, ja "Pyhä Morgana" ei ole canonista, mutta kirjoissahan käytetään huudahduksia tyyliin "Merlinin tähden", ja tätä viljellään fikeissäkin. No, olen vääntänyt tätä ajatusta vähän pidemmälle, ja minun päänsisäisen-canonini pimennoissa etenkin noidilla, jotka tulevat sellaisista suvuista kuin Andromeda tulee, on tapana turvautua Merlinin sijaan mieluummin Morgan le Fayhin eli Morganaan. Tästä voisi ehkä vetää alluusioita mm. katoliseen kirkkoon ja Neitsyt Mariaan, mutta tarkoitukseni ei ole rienata tahi loukata ketään.

(Ja se, että Andromeda rukoilee muinaista velhotarta, jota on kuvattu 'pimeyden noidaksi': minun silmissäni Andromeda on Black, ja mihinkäs kissa karvoistaan pääsee. Mutta nyt menee ylenmääräisen selityksen puolelle. ^^)

[Sisilja]

Kommenttikampanjasta melkein ajoissa (mutta ei lähellekään myöhässä)! Yritin kommentoida ficciäsi heti kun olin sen itselleni napannut, mutta en osannut sanoa mitään sellaista, mitä olisin halunnut ja mitä sinä ja ficcisi olisitte ansainneet. Joten yritän uudestaan nyt.

Taisinpa tähän ficciin ihastua jo ensimmäisellä lukukerralla ja aikas kovasti ihastuinkin. Miten hienoja ja monimutkaisia ja silti niin vähäsanaisia ficlettejä! En muista milloin viimeksi olisin joutunut näkemään näin paljon vaivaa ja aikaa ymmärtääkseni jonkin tekstin ja silti nauttineeni siitä ihan hirveän paljon.

Niin kuin yllä olevasta ehkä käy ilmi, nämä olivat vaikeita tekstipätkiä. Ne eivät tuntuneet kertovan mitään aivan suoraan ja samaan aikaan ne kertoivat vaikka mitä. Olisin ehkä toivonut jonkinlaista vinkkiä kertojasta jokaisen ficletin alkuun, se olisi helpottanut hahmottamista huomattavasti (eikä minun olisi tarvinnut lukea esimerkiksi kakkosficlettiä monenmonta kertaa kulmat kurtussa, kun en vain tajunnut, kuka siinä puhui. Asettelin kertojaääneksi ensin Reguluksenkin ennen kuin tajusin että kyseessä olikin Remus (olihan?) ja vasta sitten teksti näkyi minulle kaikissa väreissään), vaikka kertojan suora paljastaminen olisikin saanut jotain katoamaan itse tekstistä. Toisinaan liian mutkikas on liian mutkikasta, eikä lukija aina kykene pysymään kirjoittajan ajatusten perässä, vaikka ne olisivat kirjoittajalle itselleen selkeääkin selkeämpiä.

Eivät nämä ficletit silti täysin käsittämättömiä olleet! Näitä luki itse asiassa ihan mielellään useampaan kertaan, ja joka kerralla esiin kuoriutui yhä uusia ulottuvuuksia. Hienovarainen linkki, joka sitoi ficletit kokonaisuudeksi, sellaiset ovat aina mielettömän upeita. En tiedä mikä erityisesti minua tässä kokonaisuudessa viehättää, koska tahdoin takertua milloin mihinkin yksityiskohtaan. Jotkin sanat ja lausahdukset loivat hengästyttävän hienoja kohtauksia, kuten esimerkiksi ensimmäisen ficletin sohva, joka saa kenet tahansa näyttämään meritautiselta tai toisessa ficletissä mainittu Nymfadoran ja Siriuksen katseiden samankaltaisuus. Oi, se sai Tonks/Lupinin tuntumaan aivan eri tavalla luonnolliselta ja uskottavalta!

Suosikkini näistä ficleteistä oli kuitenkin ilman epäilystäkään tuo viimeinen. Sen tunnelma on katkera ja väsynyt ja silti välittävä, se on niin täynnä eri sävyjä, yksinkertaiset sanat kätkevät taakseen niin paljon, etten tiedä miten päin olisin. Olen käsittämättömän vaikuttunut, kuinka mielenkiintoisia ja uudenlaisia jotkut tuttuakin tutummat hahmot olivat, ja toisaalta kuinka helppoa oli samaistua itselle vieraampiin hahmoihin, kuten vaikka Andromedaan.

Ja koska joskus sanat eivät riitä kuvaamaan omaa ihastusta, lainaan suosikkikohtani:

Vietät suihkussa hyvän aikaa, kolme kertaa päivässä, ja epäilen, että yrität hukuttautua siellä. Kaksitoista kertaa kuuntelen veden kohinaa seinän takaa, kerran jokaista vuotta kohden. Neljän päivän kuluttua liityn seuraan, varmistaakseni ettet huku.

Tässä on jotain... jotain sellaista, joka muistuttaa minua paremmin kuin mikään muu, miksi sitä tahtoo lukea ja kirjoittaa niin paljon. Sitä haluaa oppia kertomaan ja kuvaamaan muutamalla sanalla, tavallaan yksinkertaisin keinoin, näin vahvan tunnetilan ja näin ainutlaatuisen suhteen kahden ihmisen välillä.

Vaikka itse ficcikokonaisuuden nimi ei herätä mitään suurempia intohimoja (siitä huolimatta, että se on ihan osuva), nuo väliotsikot varastivat sydämeni. Varsinkin keskimmäinen on nerokas.

Aah, olisikohan tämä tässä? Toivottavasti saat tajunnanvirtakommentistani jotain irti. Kiitos häkellyttävästä lukukokemuksesta, kiitos oikein paljon!

//

En ole täysin varma mitä ja ketä tarkoitat tuolla lainauksen alkuosalla

Tarkoitin Remusta ja Siriusta. Anteeksi epäselvyyteni!

[Letizia]

Susimus: Suuret kiitokset, että jaksoit nähdä vaivaa lukeaksesi ja kommentoidaksesi!

Toisen ficletin alussa taisi itseasiassa jossain luonnoksessa olla Remusin nimi, mutta miellyin liiaksi siihen ajatukseen, että Remusta, Siriusta ja Tonksia ei mainita nimeltä koko (nimettömässä) tekstissä. Pysyn tämän ratkaisun takana tällä kertaa, vaikka se taisi kyllä sitten tehdä tekstistä jopa vaikeaselkoisemman kuin luulin. Olen toivoton yksityiskohtien nysvääjä, ja kuulemma minulla on toisinaan myös puhuessani tapana vatvoa asiaa hiljaa mielessäni ikuisuudet ja sitten möläyttää ilmoille lopputulos. :P Kenties ajatuskulut olisi pitänyt yrittää saada vähän näkyvimmiksi.

Ykkösessähän ei ole varsinaisesti minäkertojaa, mutta ensimmäinen rivi voisi periaatteessa olla joko Andromedan tai Narcissan ajatus. Andromedan ääneksi se ensisijaisesti oli tarkoitettu - itse asiassa lauseessa 'minulla on [yksi] sisko' on merkitys, jonka suoranainen jatkokehittely ei mahtunut tähän tekstiin.

Olen käsittämättömän vaikuttunut, kuinka mielenkiintoisia ja uudenlaisia jotkut tuttuakin tutummat hahmot olivat, ja toisaalta kuinka helppoa oli samaistua itselle vieraampiin hahmoihin, kuten vaikka Andromedaan.

Olen mielettömän iloinen, että Andromeda tuntui tässä samaistuttavalta, koska itselleni Andromedasta on tullut tietyllä tavalla läheinen hahmo, vaikka canonia hänestä ei paljon ole. En ole täysin varma mitä ja ketä tarkoitat tuolla lainauksen alkuosalla, vaikka olen kovin imarreltu! Mutta, minulla on Remusista ja Siriuksesta vahvat mielikuvat, ja olen iloinen jos pystyin näinkin lyhyessä tekstissä välittämään niistä jotain, joka ei ole ihan itsestäänselvää.

Yläotsikosta täytyy muuten myöntää, että se syntyi mielessäni jotakuinkin juuri siten, kuin Sakura tuossa ylempänä kuvailee - "tässä näitä nyt sitten olisi". :D

Kiitos vielä kommentistasi ja kehuista, olen otettu!

//edit:

Tarkoitin Remusta ja Siriusta. Anteeksi epäselvyyteni!

Näin toki oletinkin, koska ei tässä kovin montaa muuta vaihtoehtoa ollut. :) Et ollut epäselvä, varoin vain tekemästä vääriä johtopäätöksiä.

[Sleeping Sun]

Moi!

Varoitan, että tästä voi tulla lyhyt kommentti, koska olen väsynyt ja kuumemittari kainalossa on vaikea kirjoittaa. Kuitenkin.

Viimeinen ficlet on ehkä suosikkini. Remus ja Sirius ovat kuitenkin aina Remus ja Sirius varsinkin yhdessä ollessaan. Pidän siitä, miten kuvailet Siriusta Azkabanin jälkeen ja sitä, miten Remus suhtautuu, se tuntuu niin aidolta. Taas kerran hupaisa lause, aivan kerta kaikkiaan mainio:

Cattermolen mummo on todennäköisesti jo kuuntelemassa taivaallisten vesijohtojen kolinaa.

Loppu on suloinen.

Ensimmäinen ficlet on mielenkiintoinen. Mustan sisarusten suhteet ovat kiinnostavia ja pidän siitä, ettei bellatrixia ole sotkettu mukaan, vaikka hänestä pidänkin. Andromedasta on mielenkiintoista lukea, hän on minusta kuitenkin hyvin ristiriitainen hahmo, enkä usko hänen elämänsä olleen koskaan kovin helppoa. Lopun jääminen auki on hyvä juttu, ei ole aina hyvä, että lukija saa tietää liikaa.

Toinen ficlet on tavallaan hyvä johdatus Tonksin ja Remuksen tulevaan suhteeseen, vaikka kyseiseen suhteeseen vähän skeptisesti suhtaudunkin. Toisaalta juuri näin voin sen ehkä ymmärtää, Remus näki Siriuksen Tonksissa. Pidin pätkän tunnelmasta ja siitä, että Remus oli kertojaäänenä. Muutenkin viimeinen lause oli jotenkin sellainen, että se nostatti karvat pystyyn. Hieno ja vaikuttava.

Pidin jälleen.

- Sleeping Sun kiittää!

[Letizia]

Sleeping Sun: Ohoo, olipa kerrassaan iloinen yllätys nähdä kommentteja näin monessa tekstissä! Toivottavasti kuume on kuitenkin jo hellittänyt. :)

Siitä on jonkin aikaa kun itsekään viimeksi luin nämä läpi. (Vaikka rouva Cattermole ja vesijohdot ovat kummitelleet muuallakin... Yritän kovasti vastustaa kiusausta viitata omiin fikkeihini, mutta. x) Mukava kuulla että pidit. Nämä ovat minulle tavallaan aika rakkaita, olkoonkin että näissä on paljon kaanoninselitystä. :) Bellatrixin poissaolo oli tarkoituksellista, joten mukava kuulla että se näkyi tekstissä.

Kiitos paljon!

[nauha]

Tämä teksti on ollut kirjanmerkeissäni nyt melkein puoli vuotta. Olen lukenut sen tänä aikana useaan kertaan ja yrittänyt aloittaa kommentin kirjoittamista, mutta olen ollut saamaton ja jumissa. Vika ei selvästikään ole tekstissä, vaan minussa, muutenhan olisin sen kauan sitten jo poistanut merkinnöistäni.

Sanoin tänään aiemmin Renneton ficciä kommentoidessani, että Mustat kiehtovat minua, etenkin Mustan naiset. Andromeda minut siis tänne toi alun perin ja toki nimesi kirjoittajan paikalla.
Vastauksessasi Sakuralle totesit, ettei Sirius/Remus varmaan ole kenellekään uppo-outo, vaikka olisi siitä mitä mieltä tahansa. Mun täytyy myöntää, että itselleni se kyllä on vallan outo, koska kokemusta on vain muutaman lyhyen ficin verran, enkä siksi varmasti tunnekaan mitään ”canonin täytteitä”, joita paritukseen sisältyy. Ei se tosin häirinnytkään.

Joka kerta tätä lukiessani olen ajatellut jokaisen osan kohdalla, että tämän täytyy olla suosikkini. Ehkä tekstissä on jotain todella oikein, jos kaikki osat ovat niin hyviä, ettei yhtä voi valita yli muiden.
Ensimmäisessä kosketti kyllä tuo Andromedan ja Narcissan suhde, sen käsitteleminen kirjeiden kautta oli loistelias idea ja toimii. Kirjeiden sisältö myös, se miten ensimmäinen toimii siltana seuraavaan osaan ja oli niin monitulkintainen, ja miten kolmannessa Narcissa tulee rivien välistä vastaan.
Ted ja Scorpius isoäitiensä esiliinoina oli mehukas ajatus. Hymyilytti, että pojat ovat kasvaneet sodan raunioista ja sen ulkopuolella, mutta vielä tuossakin vaiheessa ovat mukana paikkailemassa jälkiä.

Toisessa osassa hapuilin ensin itsekin hieman kertojan kanssa. Ensin luulin, että puhuja on Andromeda, kuten ensimmäisen alussa, enkä muista kävikö mielessäni ensimmäisellä kerralla myös Regulus, kuten Sisiljalla, mutta löysin kyllä muistaakseni melko kätevästi Remuksen pariin lopulta.
Tässä viehätti ehkä se sukupolvien ja tarinan kerrosten kohtaaminen. Sirius ja Remus sodan kynnyksellä, ennen Azkabania ja Tonks, joka on vasta lapsi, eikä varmasti vielä oikein ymmärräkään.

Andromedan tyttärestä kasvoi aurori, eikä sota vieläkään ollut ohi. Sinä päivänä, kun hän liittyi Kiltaan, olin näkevinäni hänen silmissään saman katseen, jonka sinä olit kadottanut Azkabaniin.

Tämä maalaili mielessäni aikaa Siriuksen jälkeen ja sitä, mihin Remus kirjoissakin ehkä olisi voinut Tonksissa rakastua. Tuntui kovin oikealta.

Kolmannen otsikko on huikaisevan raamatullinen ja jopa harras, mutta yhdistyy ihanasti tekstin sisältöön. Sulla on taito maalata yksityiskohdilla aivan tajuttomia fiiliksiä. Rouva Cattermole ja taivaalliset vedijohdot olivat hurmaavia, vaikken aivan rouvan suhdetta miehiin sisäistänytkään. Tai siis, naapuri vuosien takaa selvästi, mutta niin. Ilmeisesti siis viittaus johonkin toiseen ficciisi?
Sun teksteissä Remus/Sirius tuntuu todella luonnolliselta ajatukselta, vaikka aika vähän olen tosiaan paristusta lukenut. (On tainnut ylipäätään jäädä nämä slash-paritukset vähemmälle viime vuosina)

Vuoden 1995 kesä on kuin outo, vääntynyt peilikuva kaukaisesta kesästä seitsemänkymmentäseitsemän. Keittiön puolen ovella on kalmankoira.
"Oletko kuoleman sanansaattaja, vai Albus Dumbledoren?" kysyn.

Pelkästään tämän kohdan takia olisi varmasti pitänyt kommentoida paljon aikaisemmin.

Moniulotteinen tämä on, muttei liian abstrakti, eikä kyllä itsestään selväkään. Sopivan vain.
Vuosiluvuilla pelaaminen viehätti minua, siitä tuli tietynlaista ajankulun tuntua, johon oli helppoa lähteä mukaan.
Dialogia ei ollut paljon, mutta se mitä oli, toimi. Eikä enempää tarvittukaan.

Se pitänee vielä sanoa, että otsikko oli yksinkertaisuudessaan toimiva ja väliotsikoista pidin myös erittäin kovasti.

Kiitos lukukokemuksesta, välillä toivoisin kyllä, ettet vetäisi mua niin sanattomaksi, että kommentoimiseen kuluu kuukausia. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ja oikeastaan on aika ihanaa olla välillä hiljaa.

[Letizia]

Nauha, puoli vuotta kuluu niin kavalasti! Minä en ole tainnut saada kirjoitettua kommentinpuolikastakaan, mitä, neljään kuukauteen?! On jäänyt muiden toimien jalkoihin, mutta sitäkin enemmän lämmitti tänne pitkästä aikaa uskaltautuessani huomata ekana kommentti tässä (näinkin vanhassa) tekstissä. Kiitos!

Haha, tuli noista aikaisemmista kommenteistani mieleen, että en ole ihan aina pitänyt tästä parituksesta. Se on pitkä juttu, mutta joskus kun fandom oli tuoreempi ja minä olin eri ikäinen kuin nyt, niin... no, antaa olla, mutta on aina äärettömän kiva kuulla, jos joku pitää minun versioistani. Canonin täytteillä tarkoitin ehkä sellaisia juttuja kuin että R & S asuivat jossain vaiheessa yhdessä Lontoossa, mikä toisaalta ei vaadi kummoistakaan päättelyketjua.. Rouva Cattermole tuli olevaksi tässä, mutta hän myöhemmin esiintyi toisessakin fikissäni.

Nämä ovat niin "vanhoja" että hirvitti vähän, mutta kommenttisi rohkaisi kovasti. Ehkä tästä vielä palataan elävien kirjoittajien kerhoon. Vuosiluvut - epäilin muistaakseni, että haittaavatko ne vain, mutta mukava kuulla että ne toimivat muutenkin kuin pitämään aikajanan suorassa. Jana on kyllä mahdottoman pitkä sanamäärään nähden, mutta tässä taisi olla asioita joita en vain malttanut jättää pois (kuten esiliinat).

Meinasin sanoa, että mullahan on paha tapa hautoa tekstejäni liian pitkään, ja olen pahoillani jos se tarttuu niistä lukijaankin... mutta oikeasti olen tosi otettu omasta puolestani mutta myös Andromedan, koska hän (muiden Mustan naisten ohella) suosikkejani. :) Kiitos vielä.

[ultramariini]

Toivottavasti ei haittaa, että nostelen vanhaa tekstiä, mutta kun tykkäsin niin kovasti. Huomasin AO3:ssa sadepäivän ratoksi ficcejäsi selaillessani, että siellähän oli vielä jotain, mitä en ollut aikaisemmin lukenut. Alkujaan piti kommentoida ihan sinne, mutta halusin lainailla suosikkikohtiani eikä se AO3:n kommenttiformaatti taivu tällaiseen fiilistelyyn samalla tavalla.

Tätä onkin jo kommentoitu niin monipuolisesti, että toistan varmasti muiden jo sanomaa – mutta silti tekee mieli hihkua kuinka taitava olet kääntämään pienen sanamäärän vahvuudeksi. Teet ihan yksittäisillä lauseilla sellaista hahmojen rakennustyötä, joka yleensä vaatisi kappaleittain pohjustusta ja vaikka tällainen kirjoittaminen varmasti edellyttää sanojen tarkkaa asettelua, niin silti tekstit eivät tunnu turhan sommitelluilta. Harvassa ovat sellaiset kirjoittajat, joiden tekstejä lukiessa ajattelisi, että jes, nyt mä pääsen ratkomaan asioita, mutta toisen osan kohdalla lievä vaikeaselkoisuus oli mielestäni jopa miellyttävää. Kun kertoja paljastui Remukseksi se tuntui hirveän luonnolliselta, jotenkin kävi sellainen ajatus, että niinpä juuri, tältähän se Remuksen kertojaääni kuulostaakin.

Näissä oli kovasti sellaisia juttuja, joihin suhtaudun hieman varauksella, minä-muotoa ja Azkabanin jälkeistä Remus/Siriusta, ja silti tykkäsin juuri niistä asioista, jotka yleensä eivät itseäni välttämättä nopeasti sytytä. Erityisesti tämä Sisiljan jo lainaama kohta oli todella upea:

Vietät suihkussa hyvän aikaa, kolme kertaa päivässä, ja epäilen, että yrität hukuttautua siellä. Kaksitoista kertaa kuuntelen veden kohinaa seinän takaa, kerran jokaista vuotta kohden. Neljän päivän kuluttua liityn seuraan, varmistaakseni ettet huku.

Ehkä tällainen suhteen mutkaton ja suoraviivainen eteneminen sopiikin erityisen hyvin ficlet-muotoon? Yleensä kaipaan hirveästi Lie Low -aikakauden ficceihin lisää suhteen pohjustusta ja silti tässä oli mielestäni ihanaa juuri se, että muutaman lauseen sisällä asiat kallistuvat luonnollisesti tähän suuntaan. Kyllä sä vaan olet taitava. Jotenkin tässä toimi myös hienosti tämä monesta ficistä tuttu asetelma: Sirius saapumassa koirana ja Remuksen muuttumaton sarkasmi ja matkan pölyjen (ja kuluneiden vuosien) peseminen pois. Nämä toistuvat aika monessa ficissä ja silti asetelma ei tunnu tässä yhtään kuluneelta, koska otteesi on niin omaperäinen. Mainitsit jossain vastauksessa, että nämä nojaavat osittain tyypilliseen "canonin täytteeseen" ja ehkä tällainen itseni kaltainen lukija, jolla on aina Remus/Sirius lasit päässä värittämässä tekstin ymmärrystä, hyötyy siitä erityisesti. Koska tarinoissa on muuten sellaisia juttuja, joita saa hieman pyöritellä, jotkin tutut asetelmat luovat tässä niille mukavaa runkoa.

Ei ollut tarkoitus takertua pohtimaan vain Remusta ja Siriusta, pidin myös ensimmäisestä ficletistä kovasti. Narcissan ja Andromedan sisaruussuhde on todella mielenkiitoinen aihe, ja molemmat Mustan naiset tulevat tässä sopivasti aseteltujen yksityiskohtien kautta omina itsenään esille, ja myös talon isäntänä Teddy linkittää muiden yhtymäkohtien ohella ensimmäistä tarinaa muihin. Pidin siitä, miten kaikkia ficlettejä tuntui sitovan yhteen ajan kuluminen, se teki omassa mielessäni tarinasarjasta surumielisen hyvin hienovaraisella tavalla, jonka tunsi vielä ehkä vahvemmin kun ficletit luki uudemman kerran niiden kytköksiin erityistä huomiota kiinnittäen. Tapasi käyttää kieltä taivaallisten vesijohtojen kolinoineen on sellainen, että niitä uudempia lukukertoja kertyy aina vähintään muutama, koska tekee mieli palata nautiskelemaan hitaasti parhaita juttuja, kuten näitä:

Narcissa näyttää jäykältä ja pelokkaalta ja paljon vanhemmalta kuin Andromeda kuvitteli, mutta molempien nuorten miesten suupielet nykivät. Naurakoot vain, mutta siellähän nuo nyt saavat luvan istua isoäitiensä esiliinoina.

Nykivät suupielet ja lastenlapset esiliinoina, ah.

"Oletko kuoleman sanansaattaja, vai Albus Dumbledoren?" kysyn.

Vai kenties molempien? Tykkään teksteissäsi siitä, että niissä on niin paljon hitaasti avautuvia juttuja, että joidenkin lauseiden kohdalla tulee pohdittua, että näkevätkö aivoni yhteyksiä, joita et ole ehkä tarkoittanutkaan. Tai siis on mukavaa, että tapasi kirjoittaa avaa aivoja pureutumaan kunnolla tarinaan, niistä tunnelmista on usein mukavaa siirtyä itse kirjoittamaan jotakin.

Kiitos paljon näistä, nautin lukemisesta kovasti! ♥