Name: Omenapuutarha
Author: Siunsäe
Ikäraja: Sallittu
Tyylilaji: romance, fluffy, one-shot
Paritus: Leidi Avalon & Lordi Stannis
A/N: Kirjoitin tällaisen Ylpeys ja ennakkoluulo -tyylisen pikkutarinan äidilleni äitienpäivälahjaksi, koska hän on hulluna englantilaisiin vanhoihin elokuviin ja tv-sarjoihin. ^^ Faktat voi olla vähän niin ja näin, mutta tämä on vain pikainen raapustus, joka on tarkoitettu viihdykkeeksi.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Omenapuutarha
- Englanti 1781 -
Mustien hevosien vetämä parivaljakko eteni hiekkatietä pitkin. Lehtipuiden runsaat lehvät kaartuivat muodostaen tien ylle vihreän katon, jonka läpi auringonsäteet siivilöityivät tien pintaan. Kiiltäväkarvaiset friisiläishevoset pärskyivät, kun ne hölkkäsivät rennosti eteenpäin. Ajuri vihelteli itsekseen ja kannusti niitä leppoisasti eteenpäin vauhdin verkkaantuessa.
Sisällä vaunussa kaksi matkalaista alkoivat käydä jo malttamattomiksi.
"Hyvä leidi, onko teillä kaikki hyvin?" koristeelliseen punaiseen juhlaleninkiin pukeutunut vanhempi rouva kysyi otsa huolestuneessa rypyssä.
"Oi, kyllä! Olen vain niin innoissani, täti Wilson", vaalea nuori nainen vastasi vaivaantumatta edes vilkaisemaan seuralaistaan. Hän löyhytti itseään vimmatusti kädessään olevalla valtavalla, tummansinisellä viuhkalla ja vilkuili kärsimättömänä vaunun pienistä ikkunoista avautuvaa metsämaisemaa.
"Mikä teidät erityisesti saa noin kiihtyneeksi?" vanhempi nainen kysyi vieno hymy huulillaan.
Kysymyksen kuullessaan puna levisi nuoremman kasvoille. Hän piilotti virnistyksen höyhenreunusteisen viuhkansa taakse.
"Ehkäpä nuori lordi Stannis on paikalla", leidi Wilson sanoi tutkimaton ilme kasvoillaan.
"Ehkäpä, täti Wilson."
"Ja sekös teitä ilostuttaisi..."
Neito vilkaisi tätiään silmät viiruiksi kaventuen. "Niin. Lordi Stannisin läsnäolo olisi mitä miellyttävintä", hän vastasi lyhyesti, päättäen tukalaksi muuttuvan keskustelun.
He kuulivat ajurin pidättävän hevosiaan ja tunsivat vaunujen vauhdin hidastuvan. He olivat vihdoin perillä.
"Voi, kylläpä kolme tuntia kului jälleen verkkaan! Muuten kyllä soisin mielelläni itseni matkustavan useamminkin, mutta inhoan tätä yksitoikkoista körryyttelyä", leidi Wilson valitti suoristaessaan juhlaleninkinsä helmaa vaunujen pysähdyttyä kirskuen paikoilleen.
Nuorempi ei viitsinyt tuhlata aikaansa sanailuun saati itsensä ehostamiseen, vaan kumartui kohti vaunujen kapeaa ovea ja työnsi sen auki. Lämmin, mutta raikas ilmavirta löyhähti hänen kasvoilleen, ja katsoessaan ympärilleen kirkas auringonvalo sokaisi hänet hetkeksi. Kauempana soiva viulumusiikki kantautui hänen korviinsa puoleensa vetäen.
"Leidi Avalon", hän kuuli tervehdyksen viereltään.
Hän hymyili lämpimästi ja tarttui hovimiehen ojennettuun käteen. Hän hivuttautui vaikeasti ulos ahtaasta oviaukosta, varoen jättimäisten vaaleansinisten helmojensa repeilemistä, ja astahti portaan kautta laatoitetulle pihatielle. Siniliivinen hovimies kumarsi syvään, ja hän niiasi vastaukseksi. Sitten hän siirtyi sivuun, jotta hänen tätinsä pääsisi seuraamaan.
Maisema oli upea. Sinitaivaan alla hänen edessään avautui vaikuttava, korinttilaistyylinen linna, joka nousi kohti yläilmoja jyhkeine torneineen. Vaaleahiuksinen nainen veti ilmaa keuhkoihinsa ja tunsi jännityksen aallon pyyhkäisevän ylitseen. Tätä päivää hän oli odottanut viikkokausia.
Hän kuuli tätinsä äänen takanaan. "No niin, tyttöseni. Lähtisimmekö sitten?"
"Kyllä!" hän henkäisi innoissaan.
Sitten naiset lähtivät yhteistuumin käsikynkässä askeltamaan kohti edessäpäin kutsuvana odottavaa linnaa, jossa kevättanssiaiset olivat jo täydessä vauhdissa.
Eteisaulassa toinen sinisiin pukeutunut palvelija -tällä kertaa naispuolinen - saattoi heidät läpi linnan käytävien kohti juhlasalia, josta kuului alati voimistuvaa musiikkia sekä sitä sekoittavaa puheensorinaa ja naurua. Neiti Avalon tunsi virneen hiipivän kasvoilleen ja korjaili vaaleita korkkiruuvikiharoitaan hajamielisesti. He astuivat sisään juhlakoristeltuun saliin, joka oli täynnä ihmisiä, musiikkia, ruokaa ja juomaa sekä tanssia.
Vaalea, nuori nainen antoi katseensa kiertää läpi ilakoivan juhlakansan, etsien jo erästä tiettyä henkilöä. Kauaa hänen ei onneksi tarvinnut etsiä, sillä kohta hän jo ilokseen näki tutun, raamikkaan mieshahmon lähestyvän heitä rempsein askelin ja hän tunsi sydämensä sykähtävän. Naiskaksikon huomatessaan mies selvästikin hylkäsi aiemmat suunnitelmansa taka-alalle ja harppoi suoraa päätä heidän luokseen.
"Leidi Eleanor Avalon", tummahiuksinen mies tervehti kujeileva hymy huulillaan karehtien.
"Lordi Stannis", neito sanoi ja vastasi hymyyn lämpimästi.
Nuori mies kumarsi syvään ja kohteliaasti. Eleanor niiasi.
"Olette jälleen erittäin viehättävä, leidi Avalon", lordi Stannis lausui kohteliaisuuden säntillisesti.
Eleanor tunsi punastuvansa mielihyvästä. "Kiitoksia, lordi Stannis."
Lordi Stannis nyökkäsi. Sitten hän kääntyi Eleanorin tädin puoleen ja kumarsi tällekin. "Leidi Wilson, jos se vain teille sopii, niin veisin mitä mieluimmin sisarentyttärenne tanssimaan."
Leidi Wilson nyökkäsi tietäväisesti. "Minulle se käy vallan mainiosti, jos vain nuori neiti itse niin haluaa."
Lordi Stannis kääntyi kysyvänä kohti nuorempaa naista, jonka iho hohti kuulaan lumenvaaleana. "Leidi Avalon?"
"Se olisi kunnia, lordi Stannis", kysytty vastasi naurahtaen keveästi. Eleanor oli odottanut Stannisien tanssiaisia. Hän oli odottanut tätä nimenomaista tanssia. Ja hän oli odottanut lordi John Stannisia.
Hän tarttui miehen ojennettuun käteen ja antoi tämän johdattaa itsensä tanssilattialle. Hölmö virne oli väkisin tarttunut hänen kasvoilleen. Seisahduttuaan salin keskiosaan he kumarsivat ja niiasivat toisilleen toistamiseen ja liittyivät sitten leikittelevän musiikin vietäväksi keväiseen valssiin. Eleanor värähti tuntiessaan miehen käden kiertyvän lantiolleen. Toinen käsi kannatteli hänen kämmentään ilmassa ylevästi kuin kukkaa.
"Oletteko nauttineet lomastanne tätinne kartanossa?" lordi Stannis tiedusteli.
"Olen kyllä. Heidän tiluksensa ovat aivan toista kuin kotonani", Eleanor vastasi ja soi miehelle loistavan hymyn.
"Hienoa kuulla, neiti Avalon."
"Entä te, herra Stannis? Kuinka opintonne sujuvat?"
"Hyvin, kiitos kysymästä. Yliopisto tosin vie luvattoman paljon aikaa ja lähiopintoviikkomatkat Lontooseen ovat puuduttavia ja voimaa vieviä, jos rehellisesti puhutaan."
"Sitä en epäile", Eleanor vastasi ja hetken mietittyään päätti vielä jatkaa, "Tulisitte toki käymään joskus, kun matkustatte Lontooseen. Mehän asumme aivan matkan varrella."
"Mielelläni. Kiitoksia kutsusta", lordi Stannis sanoi virnistäen ja pyöräytti naisen ympäri.
Eleanor tunsi olonsa luontevaksi miehen käsivarsilla, eikä hän uskonut koskaan saavan tarpeekseen noiden yhtävällisten ruskeiden silmien katseesta. Tavallisesti he tapasivat toisensa muutaman kuukauden välein, kun Eleanor matkusti vierailulle tätinsä luokse, ja kun Stannisien linnassa järjestettiin samaan aikaan tanssiaiset. Nyt hän oli kuitenkin sairastelunsa sekä tätinsä kiireisen kalenterin vuoksi joutunut siirtämään matkaansa aina uudelleen, minkä takia hänen ja lordi Stannisin viime tapaamisesta oli ehtinyt kulua jo lähes puoli vuotta. Voi, kuinka kovasti hän olikaan jännittänyt nuoren lordin tapaamista uudelleen niin pitkän ajan kuluttua! Kuitenkin nyt, kun he olivat viimein kohdanneet, hänestä tuntui kuin viime kerrasta ei olisi päivääkään kulunut.
Valssin loputtua he erkanivat toisistaan, ja lordi Stannis suuteli Eleanorin kämmenselkää kiitokseksi. Eleanor hymyili, vaikka sisimmässään häntä harmittikin, sillä heidän kahdenkeskinen aikansa oli loppumaisillaan. Hän olisi halunnut tanssia miehen kanssa vielä lisää, muttei tietenkään tohtinut sitä ääneen tunnustaa. En lordi Stannisille.
Mutta mies yllättikin hänet käsisuudelmaa seuranneella kysymyksellään: "Haluaisitteko liittyä seuraani puutarhaan? Esittelisin teille kernaasti kuuluisat omenapuumme."
Ilo läikähti Eleanorin puuteroiduilla kasvoilla. Heidän yhteinen aikansa ei vielä päättyisikään. "Mieluusti!"
Lordi Stannis tarjosi hänelle käsipuoltaan, johon nainen hyvillään tarttui. Sitten he lähtivät puikkelehtimaan rinnatusten väkijoukon halki. Mennessään he vastaanottivat kirjavan nipun kiinnostuneita katseita. Eleanor toivoi, ettei hänen kasvoillaan karehtiva puna näkyisi ulospäin liian selvästi. Nuorella ja komealla lordi Stannisilla oli kannoillaan paljon sinnikkäitä tavoittelijoita, eikä hän halunnut vaikuttaa epätoivoiselta onnenonkijalta, joka hyväuskoisuuttaan luuli olevansa jotain erityistä.
Linnan puutarha oli vihreä ja kaunis sekä miellyttävän hiljainen. Kevään ja kesän rajamailla taiteilevat lehtipuut rönsyilivät jo lupaavasti ja nurmikko kukoisti koristeenaan siellä täällä ryppäinä kasvavia vaaleansinisiä ja liiloja lemmikkejä. Lordi Stannis esitteli seuralaiselleen omenapuut, joiden valkoiset kukat olivat vielä ohuesti vihertävillä nupuilla. Eleanor ihasteli puita ja salli itsensä nojata kevyesti vasten miehen kylkeä. Hän varoi kuitenkin ottamasta katsekontaktia toiseen, sillä pelkäsi sen paljastavan liikaa, eikä halunnut joutua noloon tilanteeseen. Punasteluineen ja harkitsemattomine nauruntyrskähdyksineen hän tunsi jo nyt käyttäytyvänsä kuin pahainen pikkutyttö, ja kerta toisensa jälkeen hän joutui muistuttamaan itseään. Lordi Stannisin kaltainen mies ei voisi koskaan ajatella sinusta sillä tavalla.
He olivat pysähtyneet katselemaan omenapuista vanhinta ja komeinta. Jyhkeän puun lumo oli vaivuttanut heidät miellyttävään hiljaisuuteen - joka kuitenkin puhui paljon, jos vain kumpikaan heistä olisi sitä osannut oikein kuunnella.
Lopulta lordi Stannis selvitti hermostuneesti kurkkuaan. "Leidi Avalon."
"Niin, lordi Stannis?"
"Olen otettu siitä, että kutsuitte minut luoksenne käymään."
Eleanor jännittyi äkisti ja puristi mekkonsa helmaa. "...Mutta?"
"Ei, älkää ymmärtäkö minua väärin! En tarkoittanut sanojani sillä tavalla", tummahiuksinen mies ehätti korjaamaan, "Tarkoitin, että tarkemmin ajateltuani voisin itse asiassa vierailla luonanne jo hyvin pian."
"Voisitteko?" Eleanor kysyi ja huokaisi helpottuneena. Nyt hän uskaltautui varovasti katsomaan miestä, joka tuijotti häntä silmät loistaen.
"Kyllä. Ensi kuussa matkustan jälleen yliopistoon, ja jos se vain teille sopisi, voisin lähteä matkaan aiemmin ja viettää luonanne muutaman päivän."
Eleanor virnisti ja nyökkäsi. "Lordi Stannis, olette enemmän kuin tervetullut."
Sitten hän yllättyi, kun tajusi miehen tarttuvan käsiinsä. Lordi Stannis katsoi häntä intensiivisesti, kuin ei ollenkaan saisi tarpeekseen näkemästään. Eleanor vilkaisi miehen huulia ja taas ruskeita silmiä, joihin pelkäsi hukkuvansa aina uudelleen.
"Tapaisin myös isänne." Miehen ääni oli matala, paljonpuhuva.
"Mitä todennäköisimmin. Hän varmasti pitäisi teistä", Eleanor sopersi, vaikka pelkäsi jännityksessä menevänsä sekaisin sanoissaan. Hänen poskiaan kuumotti, ja kädet hikosivat.
"Sitä toivonkin mitä suurimmin", mies sanoi, ja hänen kätensä puristuivat vahvemmin naisen sormien ympärille.
Eleanor tunsi lämpimän aallon huuhtovan ylitseen ja henkäisi. "Niin minäkin, lordi Stannis."
Sitten mies kosketti hänen poskeaan. Käsi tuntui voimakkaalta, mutta samalla pehmeältä hänen kasvojensa ihoa vasten. Eleanor sulki silmänsä hetkeksi ja hengitti syvään. Varpaanpäitä nipisteli. Hän pystyi tuntemaan miehen sydämen voimistuneen sykkeen tämän kämmenestä. Sitten hän avasi silmänsä hitaasti ja katseli miestä, tämän hiuksia, silmiä ja kasvonpiirteitä, yrittäen painaa joka kohdan tarkasti muistiinsa. Samalla hän toivoi suunnattomasti, että kuukausi olisi kulunut jo.
