Nimi: Kuuprinsessa ja kallankukka
Kirjoittaja: Vlad
Ikäraja: S
Paritus: Luna/Pansy
Genre: romance, femme
A/N: Ensimmäinen Luna/Pansyni (tai ylipäänsä Potter-femmeni) ikinä. Tämä sai alkunsa joskus nanon aikana irkissä ja on omistettu kaikille niille, joiden kanssa on tullut irkissä juteltua, olette ihania <3 En ole vieläkään ihan varma siitä, mitä mieltä miun pitäis tästä tekstistä olla, mutta tällä mennään, koska en tällä hetkellä pysty parempaankaan. Se ei kuitenkaan vähennä yhtään sitä fiilistä, että miun pitäis pystyä parempaankin, mutta yritän olla vähemmän itsekriittinen, koska tämä teksti sanoi selvästi olevansa valmis tällaisenaan. Osallistun tällä tekstillä Femmekymppiin. (ja pakko sanoa, että ficcien julkaiseminen ei ole ollut näin pelottavaa enää vuosiin :S Ilmeisesti pienimuotoisen ficcitauon pitäminen toi takaisin sen, että uuden julkaisu pelottaa ja jännittää kauheasti, mutta ehkä se menee ajan myötä pois)
Pehmeät valkoiset hiutaleet kieppuivat ilman halki keijukaistanssissaan ja laskeutuivat lepäämään maassa makaavan korpinkynnen vaaleille hiuksille. Tytön huulilla kareili unelmoiva hymy, kun tämä vain keskittyi hengittämiseen silmät kiinni. Pansy hymyili katsellessaan, kuinka toinen onnistui jopa silmät kiinni vaikuttamaan juuri niin unelmoivalta kuin aina muulloinkin. Luihuinen ei edes muistanut, milloin oikeastaan oli tajunnut, että nuoressa korpinkynnessä oli jotakin ainutlaatuista. Tässä tuntui melkeinpä olevan haltiaverta, sillä tämän vaaleat hiukset tuntuivat olevan asteen verran vaaleammat kuin kenelläkään muulla ja tämän harmaat silmät tuntuivat katselevan aina hieman tämän maailman ohi.
Pansy hymyili istuutuessaan maahan Lunan viereen, irvistäen jo pelkälle ajatukselle siitä, että sotkisi omat vaatteensa vain tuon tytön takia, mutta yksi vilkaisu Lunan autuaaseen ilmeeseen sai kaikki ajatukset pyyhkiytymään hänen mielestään. Luna oli niin kaunis maatessaan talven tappamalla nurmella ja tämän vaaleiden hiusten lähestulkoon hehkuessa illan pimeydessä jotakin eteeristä valoa.
”Luna?” Pansy hymisi katsellessaan, kuinka lumihiutaleet takertuivat hänen tyttöystävänsä vaaleisiin hiuksiin ja sulivat hänen huulilleen.
Luna ei vastannut, mutta hymyili entistä leveämmin ja raotti hieman silmiään. Pansy ei voinut mitään hymylle, joka levisi hänen huulilleen välittämättä ollenkaan siitä, mitä luihuinen olisi itse halunnut. Pansyn olisi tehnyt mieli kirota. Hän ei tiennyt, missä vaiheessa hänestä oli oikein tullut niin pehmeä, niin puuskupuh, että hänestä tuntui kuin hän olisi sulanut vain yhdestä noiden harmaiden enkelinsilmien katseesta, joka häneen luotiin. Kuitenkin niin oli käynyt melkein varkain, hänet oli kiedottu niin tiiviisti Lunan pikkusormen ympärille eikä hän nähnyt keinoa päästä tuosta haaveksuvasta otteesta pakenemaan. Pansy huokaisi. Hän ei edes halunnut paeta, sillä hän ei voinut olla myöntämättä, että Lunan kanssa ollessaan hän oli onnellisempi kuin aikoihin. Edes hänen taannoinen suhteensa Dracon kanssa ei ollut saanut häntä tuntemaan oloaan yhtä rakastetuksi, sillä suhde luihuisen kanssa oli vain molemminpuolista hyväksikäyttöä. Heillä molemmilla oli ollut omat tavoitteensa, joihin pyrkiäkseen he olivat julmasti hyödyntäneet toisiaan. Lunan kanssa sellaisesta ei ollut tietoakaan, sillä vaalea tyttö rakasti kaikkea ja kaikkia.
”Huurrekeijut eivät tanssi enää.”
Pansy havahtui Lunan hiljaiseen ääneen, joka kantautui aivan hänen korvansa juuresta. Hän ei ollut ajatuksiltaan huomannut tämän liikkuneen, mutta hän ei voinut kuin hymyillä tytön sanoille.
”Taasko sinä näet olemattomia?” Pansy kysyi nauraen ja kurkotti pyyhkäisemään sulaneen lumihiutaleen pois Lunan kalpealta poskelta. Hän pystyi tuntemaan, kuinka tyttö värisi hänen höyhenenkevyttä kosketustaan vasten.
Lunan huulet painuivat mutruun, kun hän katseli Pansya vakavin ilmein.
”Huurrekeijut ovat erittäin todellisia”, hän mutisi ja käpertyi lämmittelemään luihuisen kylkeen, työnsi jäisen kylmät sormensa Pansyn puseron alle ja sai tämän huudahtamaan ja hypähtämään kauemmas.
”Luna”, Pansy aloitti, mutta ei päässyt kovin pitkälle ennen kuin vaaleaverikkö painoi hengästyneenä huulensa hänen huuliaan vasten. Pansy unohti välittömästi, mitä hän oli ollut sanomassa ja kietoi varovasti kätensä korpinkynnen ympärille, varoi palelluttamasta heitä kumpaakaan.
Lopulta he molemmat tarvitsivat happea ja erkanivat ujo hymy huulillaan ja vain pysyttelivät lähekkäin, otsat toisiaan vasten painettuina ja tuijottelivat toisiaan silmiin. Pansy huokaisi, sulki silmänsä ja punoi sormensa Lunan sormien lomaan. Tummahiuksinen pää lepäsi vaaleampaa vasten ja he hengittivät. Kuuprinsessa ja kallankukka, muulta maailmalta suojassa tuossa hiljaisessa hetkessä talvisen lumisateen keskellä.