Fandom: The Illusionist (Silmänkääntäjä)
Disclaimer: En omista leffan hahmoja enkä maailmaa, enkä saa tämän kirjustamisesta mitään palkkiota.
Otsikko: Yksi yleisön joukossa
Kirjoittaja: Pics
Hahmot: Walter Uhl & Eisenheim (Eisenheim/Sophie)
Ikäraja: S
Genre: draama
Summary: Taikurin yleisö halusi tulla huijatuksi.
A/N: Fiksaatioista ficeiksi -haaste innoitti kirjoittamaan taikureista, joihin mulla on joku heikko kohta. Osallistuu myös Valloita fandom -haasteeseen.
Mitään erityisen ihmeellistä tai leffaa laajentavaa tästä ei tullut eikä tarkoitus ollutkaan, mutta aina maailmaan mahtuu vähän lisää pointitonta heruttelua ja Eisenheim on hot.
Yksi yleisön joukossa
Taikurin yleisö halusi tulla huijatuksi. Kun he istuutuivat paikoilleen katsomossa ja odottivat esiripun avautuvan, he halusivat nähdä ihmeitä ja he halusivat uskoa niihin, ainakin esityksen ajan. Walter ei sisimmässään ollut yhtään erilainen.
Leopold saattoi määrätä hänet paljastamaan, että Eisenheim oli huijari ja kaivamaan esiin mitä tahansa, millä mies saataisiin pidätetyksi. Ja Walter saattoi yrittää noudattaa määräyksiä ja laukata Eisenheimin esityksessä toisensa jälkeen, katsella lavalle silmä tarkkana, yrittää ymmärtää kuinka temppu todella tehtiin ja löytää todisteita Eisenheimia vastaan.
Kaikesta siitä huolimatta hän oli yksi yleisön joukossa ja yhtä lumoutunut kuin kuka tahansa, ja lopulta hän huomasi taputtavansa vähintään yhtä lujaa kuin muut. Joka kerta.
Osansa asiaan saattoi tuoda se, että hän oli aina rakastanut taikatemppuja ja osasi niitä itsekin hiukan. Pieniä kortti- ja kolikkotemppuja, vähän sorminäppäryyttä. Ei mitään vaikuttavaa, mutta tarpeeksi siihen, että tiesi kuinka vaikea ja kiehtova ala oli kyseessä. Hän tiesi sen verran, että tunnisti mestarin kun näki sellaisen edessään.
Miten monta kertaa Leopold ikinä lähettikään hänet keräämään todisteita, joka kerta ennen esiripun avautumista hänen sydämensä pamppaili yhtä innostuneesta odotuksesta. Ja hän halusi lumoutua.
Eisenheimin esityksiin ei ollut mahdollista kyllästyä. Hän asteli lavalle ja loi yleisöön pistävän katseensa, ja he olivat kaikki valmiita syömään hänen kädestään. Tai uskomaan, kun esineet hidastivat kulkuaan kesken ilmalennon, tuolit katosivat ja ilmestyivät uudelleen, hansikkaat muuttuivat kyyhkysiksi ja peilikuvilla oli oma tahto.
Walter ei pystynyt keksimään, kuinka yksikään niistä tempuista tehtiin. Hän keksi useita sinne päin -selityksiä, jotka saattaisivat toimia hieman samantapaisessa esityksessä. Sitten hän meni seuraavaan esitykseen pitäen juuri sitä nimenomaista yksityiskohtaa silmällä valmiina paljastamaan sen, ja huomasi joka kerta olleensa väärässä. Hän ei koskaan löytänyt niitä näkymättömiä kannatinlankoja tai piilotettuja projektoreja, joita oli kuvitellut selityksiksi.
Ja hän oli siitä iloinen, koska pohjimmiltaan taikurin yleisö halusi tulla huijatuksi. Sellainen sai vähäksi aikaa tuntemaan, että maailmassa oli vielä ihmeitä ja että mahdoton oli mahdollista.
Eisenheim otti vastaan jokaisen haasteen ja suoriutui siitä. Jos hänen haluttiin esiintyvän ilman takkiaan ja ranteet paljaina, jotta varmistettaisiin ettei hän piilotellut hihoissaan mitään, hän teki sen. Hän pystyi viihdyttämään yleisöä missä tilassa tahansa valmistelematta sitä etukäteen, virittelemättä lankoja tai kätköpaikkoja esineille. Hän ei epäröinyt nöyryyttää Leopoldia yleisön edessä tämän typerästi kerjätessä sitä, hän oli yhtä aikaa röyhkeä ja kohtelias, ja jossain kohtaa pitkäksi venyvää tutkintaa Walter huomasi pitävänsä hänestä paljon enemmän kuin työnantajastaan.
Asiat muuttuivat mutkikkaammiksi sen oivalluksen jälkeen eikä Walter käsittänyt niitä yhtään enempää kuin Eisenheimin esityksiäkään. Teatterin haamut sekä silmien edessä kasvava appelsiinipuu pysyivät arvoituksina yhtä sitkeästi kuin se, miten ihmeessä hän oli ajautunut suorastaan suojelemaan taikuria Leopoldilta.
Kuinka hän oli yhtäkkiä ajautunut epäilemään Leopoldia murhasta ennemmin kuin ketään muuta. Ja kun Eisenheim kertoi kaipaavansa Sophieta, hän tunsi aitoa myötätuntoa.
Se oli kaikkien aikojen suurin ja tarkimmin harkittu taikatemppu, ja se onnistui, koska yleisö halusi tulla huijatuksi.
Kun Walter lopulta seisoi asemalla vanha kansio käsissään ja asiat keriytyivät auki hänen mielessään, kun hän vihdoin pystyi näkemään kaikki tarkoin valikoituihin paikkoihin viritetyt näkymättömät ripustuslangat ja ymmärtämään kuinka tarkasti niistä oli vedelty...
Hän ei piitannut lainkaan siitä millaisia katseita veti ohikulkijoilta puhjetessaan nauruun, ja pian hän taputti käsiään. Olihan hän seurannut esitystä aitiopaikalta ja niin henkeäsalpaava näytös ansaitsi aina aplodit.
