Ja niin on kevät | Severus | S

[Kiirsu]

Otsikko: Ja niin on kevät
Kirjoittaja: Kiirsu
Ikäraja: S
Tyylilaji: draama, angst
Hahmot: Severus
Vastuuvapaus: Hahmot kuuluvat Rowlingille, minä vain lainaan niitä hetkeksi.
Yhteenveto: Severus ei usko kevään illuusioon.

A/N: Kevätturnajaisiin kirjoitettu ficlet. Tykästyin tähän sen verran, että halusin sen julkaista myös omana aiheenaan.



Ja niin on kevät

Pimeys antaa virheet anteeksi. Se piilottaa tahrat ikkunoissa, kätkee alleen lehdettömät puunrangat ja kellastuneen nurmen. Estää näkemästä kasvoille kohonnutta hymyä tai silmäkulmassa kimmeltävää kyyneltä. Naamiot riisuttuna, vailla teeskentelyn taakkaa ei kenenkään tarvitse esittää onnellista.

Kevät taas ei tunne armoa. Se tuo esiin mutaiset pihamaat sekä pakkasissa kuolleet kukkaset ja saa pellot tulvimaan. Kirkuvat kurjet palaavat matkoiltaan ja rinnassa uinunut intohimo nostaa päätään. Onni koristaa jokaisen ohikulkijan kasvoja eikä murheelle jää sijaa.

Kevät paljastaa halkeaman Tylypahkan ikkunassa, luo varjot Severuksen liian terävien poskipäiden alle ja saa vaalean ranskattaren hiukset tuivertamaan tuulessa tämän kasvoille. Suortuvat iskeytyvät silmiin, tunkeutuvat suuhun, mutta neitokainen vain heilauttaa hymyillen päätään eikä välitä kasvoilleen levinneestä huulipunasta. Fleuria seuraa joukko nauravaisia vaaleaverikköjä, kikatus kiertää pihamaata tarttuen uhrista toiseen, kunnes kukaan ei ole enää vapaa.

Nämä kevytmieliset ihmiset elävät auringon mukaan. He vaipuvat talvisin apeaan horrokseen ja kevään saapuessa heräävät uuteen loistoon. He luottavat luonnon illuusioon uudesta alusta, mutta heidän hutera onnen korttitalonsa kaatuu tuulten muuttaessa suuntaa.

Kihertävä tyttölauma on herättänyt huomiota ja nuorten poikien kasvoilla loistavat saavuttamattomat haaveet. He palvoisivat maata Fleurin jalkojen alla, kohtelisivat kuin kukkaa kämmenellä. Naiiveina uskoisivat ikuisen rakkauden viittaan kääriytyneeseen keväthurmokseen.

Aivan liian helposti Severus riisuisi tämän viitan heidän harteiltaan.

Hän saisi neidon puhkeamaan kukkaan, hekumoimaan hedelmällisyyttä, koreilemaan väriloistossaan ja juuri kun päivä olisi kauneimmillaan, kukka kuihtuisi, varisisi maahan eikä kukaan itkisi sen perään. Amor heittäisi sekaan lisää kukkia, särkyneitäsydämiä ja verenpisaroita, vaille ottajaa jääneitä. Kevätsateet huuhtoisivat terälehdet puroon, ne virtaisivat ryppäinä järveen ja vesi saisi ne kimaltamaan kaikissa sateenkaaren väreissä. Rannalla puiden varjossa onnelliset parit katsoisivat kukkamerta rakastuneina lämpimän syleilyn suojatessa heitä viileältä tuulelta. Lopulta virta veisi kukat mukanaan ja järven sineen upotessaan ne hukuttaisivat tarinat rikkinäisestä rakkaudesta.

Mutta pienen tytön juostessa sinisessä leningissä nauraen siskoaan kohti, luovat ikkunan säröt kivisen kuilun heidän väliinsä ja Severus tietää, ettei häntä tarvittaisi unelmien murskaamisessa.

Tuo vieno kukkanen saisi vielä tuntea kevätmyrskyn mahdin.

[Ansa]

Ihana teksti (yksi pimeitä syysöitä palvova ja kevätaurinkoa inhoava täällä vain hei! o/)

Masentavuudestaan ja kyynisyydestään huolimatta kaunis teksti, koska; Pimeys antaa virheet anteeksi. Se piilottaa tahrat ikkunoissa, kätkee alleen lehdettömät puunrangat ja kellastuneen nurmen. Estää näkemästä kasvoille kohonnutta hymyä tai silmäkulmassa kimmeltävää kyyneltä. Naamiot riisuttuna, vailla teeskentelyn taakkaa ei kenenkään tarvitse esittää onnellista.

Inhottavan onnellinen ja kaunis Fleur, haha! :,D Tämä teksti saa mut haluamaan laittaa mustan hupullisen viitan silmille ja mennä samoilemaan synkkään korpimetsään, kiitti vaan (okei, teen sitä muutenkin, ilman viittaa kylläkin.)

Kiitos. <3

-Ansa

[Kaatosade]

Tämä oli turnajaisissa lempparini; tällainen katsantotapa kevääseen vain aina sykähdyttää, kun vihaan vuodenaikaa tuhannen auringon voimalla. Sopi musta Severuksen hahmoon hurjan hyvin.

Tykkäsin kielenkäytöstä ja metaforisuudesta tässä kovasti, samoin kuin siitä kyynisrealistisesta pohjavireestä, että kyllä se elämä vielä opettaa, vaikkei itse edes vaivautuisi mitään tekemään.

Kiitoksia tästä. <3

[Grenade]

Mun on jo niin monta kertaa pitänyt kommentoida tätä, että nyt on aika ottaa itseään niskasta kiinni ja sanoa jotain, kun tää on vaan niin hieno teksti. Sentään äänestin tätä turnajaisissakin, niin olisi aika hyvä vähän ajatuksiaan kasailla kommentiksikin asti.

Sanankäyttö tässä on jotenkin herkkää, vaikka samalla paljon kertovaa ja Severus on kiehtova hahmo tähän päähenkilöksi. Näin sinänsä lyhyeen tekstiin oli saatu koottua jotenkin vahva lataus ja sanavalinnat tuntuivat jotenkin (en osaa ilmaista enää itseäni tarpeeksi selvästi) eläviltä ja tarkkaan valituilta. Ja koska oon suuri virkkeet alkakoon rinnastuskonjuktiolla-fani, niin jo tää tekstin nimi oli hyvin houkutteleva. Hyvin luistavaa ja mukaansatempaavaa tekstiä siis ja pidin tästä tosi paljon.

He luottavat luonnon illuusioon uudesta alusta, mutta heidän hutera onnen korttitalonsa kaatuu tuulten muuttaessa suuntaa.

Kyllä, kiitos tästä! <3

[Nava]

En jostain syystä muistanut tätä turnajaisista (en kyllä muista mitään muitakaan tekstejä, taisin lukea ne kiireessä), joten kiva, kun julkaisit tämän täällä.

Pimeys antaa virheet anteeksi. Se piilottaa tahrat ikkunoissa, kätkee alleen lehdettömät puunrangat ja kellastuneen nurmen. Estää näkemästä kasvoille kohonnutta hymyä tai silmäkulmassa kimmeltävää kyyneltä. Naamiot riisuttuna, vailla teeskentelyn taakkaa ei kenenkään tarvitse esittää onnellista.

Tää ensimmäinen kappale sai miut koukkuun ja oli sellainen ahaa-elämys. En oo mikään kesäihminen enää nykyisin, ja nyt ymmärrän miksi. Syksyn ja talven pimeydessä kukaan ei edes odota, että jaksaisi olla energinen ilopilleri. Ei tarvii esittää mitään, kun ei heti epäillä, että jotain olis vialla.

Tykkään tällaisesta Severuksen tyynen rauhallisesta suhtautumisesta, jota angstaus ei oo sumentanut. Tuntuu, että se näkee asiat kirkkaasti eikä tumman verhon takaa. Muut on niitä, jotka kulkee vaaleanpunaiset lasit silmillä ja leijailee pilvilinnoissa. Severus ei yrittänyt siirtää pahaa oloaan muihin eikä vaivautunut romauttamaan muita todellisuuteen, vaan katsoi sokeaa ilakointia vierestä ja odotti tuhon saapumista hyväksyen elämän tosiasiat.

Pidin siun ficistä Kalmankukkia ficcipiirissä, ja tää teki minuun yhtä suuren vaikutuksen. Siulla on omalaatuinen kirjoitustyyli ja tuot yksinkertaisia asioita esille hyvin kauniisti. Haluun ehdottomasti lukea lisää siun ficcejä. Kiitooos~!

[Kiirsu]

Kiitos hurjasti kaikille kommenteista, olette ihania <3

Ansa, pimeät syysyöt ovat ihania ja kannatan ehdottomassi korpimetsissä samoilua!

Kaatosade, hauskaa, ette muutkin jakavat inhoni kevättä kohtaan! Mielestäni tämä suhtautuminen sopi hyvin myös Severukseen, joka ei kovin suuri ilopilleri ole ja voin hyvin kuvitella tämän suhtautuvan kevääseen samalla mentaliiteetilla kuin minäkin.

Grenade, hauskaa että pidit otsikosta, koska tämä oli pitkään vailla otsikkoa ja tuo otsikko oli lopulta sellaisen 'ihan sama en keksi mitään järkevää otsikkoa' -ratkaisu.

Demure, ilahdun aina hirveän paljon, kun joku kehuu kirjoitustyyliäni, kiitos siitä! Pidän Severusta varsin rauhallisena ihmisenä, joka osaa katsoa asioita kirkkaasti, eikä sorru turhaan angstiin tai dramaattisuuteen, kiva että se välittyi tästä!

[priinia]

Nämä kevytmieliset ihmiset elävät auringon mukaan. He vaipuvat talvisin apeaan horrokseen ja kevään saapuessa heräävät uuteen loistoon. He luottavat luonnon illuusioon uudesta alusta, mutta heidän hutera onnen korttitalonsa kaatuu tuulten muuttaessa suuntaa.

Täydellinen kappale. Herättää ajatuksia ja aiheuttaa kismittävän "miksen itse keksinyt tätä" -fiiliksen, ja se jos mikä on kohteliaisuus.

Severus on niin kovin mahtava hahmo. Riipaiseva realisti ja tosielämän tuntija, antaa muiden iloita mutta ajattelee että korkealtapa kohta putoavat. Severuksen viileä tyyneys välittyi tästä tekstistä erityisen hyvin, kiitos siitä.

[LetsPotterHeadFanFic]

Kaunis! Kirjoitusvirheitä löytyi, mutta niistä huolimatta teksti oli silti selkeää. Runollista ja hyvin, hyvin kaunista. Sen lukeminen oli helppoa ja Severuksen pakoileva luonne tuli hyvin esiin. Kouluarvosanoissa 10-

[Kiirsu]

Kiitos paljon kommenteista priinia ja LetsPotterHeadFanFic! Harmi, että löytyi kirjoitusvirheitä. Luin tekstin läpi monta monta kertaa ennen julkaisemista, mutta nähtävästi sitä on sokea omille virheilleen.

[Neiti Syksy]

Miun oli pakko vielä pinnistää itseni kirjoittamaan kymmenes kommentti tälle päivälle, joten täällä ollaan! Suruisaa Severusta, onneksi saan pian lämpimiä voileipiä ja voin syventyä himymiin taas hetkeksi. Ja ennen kuin etenen pidemmälle, bongasin sieltä särkyneitäsydämiä, olisiko tämän pitänyt olla erikseen?

Mutta siis! Itse olen niitä ihmisiä henkeen ja vereen, jotka nauttivat keväästä. Kesä on inhokki, mutta syksy, talvi ja kevät ovat se kaunis kehä, jota niin rakastan. Rakastan puita, jotka puhkeavat lehtiin ja yleisesti sitä ilmapiirin muutosta. Kaamos on väistynyt ja aurinko paistaa ja sitä rataa. Idyllistä, mutta olenkin optimisti. Tämä oli siis aika kylmää kyytiä melkein kirjaimellisesti. Laskelmoiva Severus, joka tuhahtaa varjoissa, katse kiinnittyneenä sinisessä leningissään.

Tämä oli jollain tavalla pelottava? En tiedä. Tuli vain tunne, että Severus aikoo vietellä tämän tytön ihan vaan koska voi ja sitten katsoa, kuinka oppii oikeaa maailmaa. Mutta sitten taas en tähän tavoittanut sellaista tunnelmaa, mikä kielisi sellaisesta, vaan enemmänkin että Severus katsoo ulkopuolelta, eikä tavoita niitä iloisia tunnetiloja. Tai siis. Hm. Kateus kevättä kohtaan, en tiedä (minähän olen neiti syksy enkä kevät haha). Toisaalta toisin ajateltuna, Severushan toimii hyvin ennaltaehkäisevänä ja opettajana nimenomaan, kuten hänen tehtävänsäkin on. Hän murskaa unelmat vain siksi, että lapset eivät joutuisi pettymään useammin kuin tarpeen, kun heidän unelmansa murskataan heti eikä hetken päästä. Nykymaailmassa on muutenkin jotenkin sellainen meno, että kukaan ei uskalla sanoa suoraan niitä asioita, mitkä tällä hetkellä ovat tapahtumassa. Kaunistellaan, peitellään ja koetetaan maalata jotain paremmaksi kuin se on (ja sitten tulen minä, joka näen rakkautta ja iloa sielläkin, missä sitä ei todellakaan ole).

Ää, nyt lähdin vähän liiaksi syventämään omia ajatuksiani ja meniin ihan sekaisin, mitä halusinkaan sanoa alunperin. Tykkäsin tästä kovin, varsinkin otsikon toteava ja niin on kevät ja ihan korvissani kuulin loppuun sanan "taas". Pimeydestä selvitty ja itse (kenties masentuneena? pettyneenä?) joutuisi katselemaan muiden onnea ja iloa ja toiveita ja unelmia. Kaikkea sitä, mikä ei kuitenkaan tule kantamaan pidemmälle, koska Severus on elänyt pidempään ja oppinut kivikoista. Ja siitä, että mitä korkeammalla lentää, sitä korkeammalta tipppuu.

Tykkäsin. <3

- Syksy

[Kiirsu]

Syksy, kiitos paljon <3 Ehkä tämän kuuluukin olla hieman pelottava? Tai ainakin Severuksen kuuluu olla aina vähän pelottava :'D Ehkä kevät on optimistien vuodenaika ja Severus pessimistinä on niin kovin viehtynyt syksyyn. Ihania sun tulkinnat ja ajatukset! Voi että, en edes ajatellut, että nykymaailmassa täytyy kierrellä eikä uskalleta sanoa asioita suoraan, mutta siinä on kyllä perää. Särkyneitäsydämiä kuuluu yhteen, koska se on kasvin nimi ja siksi se kirjoitetaan vähän hassusti

Kiitos paljon ihanasta pohdiskelevasta kommentista <3