Kesäkuu 1981 | S | Sirius/Remus | oneshot, angst | rakkauskirje 2010-luvun Finille

[DulzGraham]

Author: Dulz
Ikäraja: S
Fandom: Harry Potter
Disclaimer: En tienaa, en rienaa.
Paritus: Sirius/Remus
Genre: angst, darkfic
Warnings: mainintoja väkivallasta
Haasteisiin: FinFanFun 1000 - 934.  Tukehduttaminen, 5 x jotain uutta II - uusi miljöö: Lontoo -81, Juhannustaikoja 2021


Summary: Remuksen hiukset olivat niskasta hien kostuttamat. Sirius kuljetti sormiaan ruskettuneella iholla ja nieli epäilyksen katkeran sapen. Tämä oli Remus. Remus ei pettäisi heitä.

Kesäkuu 1981: Ensimmäinen velhosota oli etenemässä / juuri edennyt avoimeen sotaan, taikaväkeä kuoli ja katosi viikottain, ja Ministeriöllä oli kädet täynnä työtä sen yrittäessä pitää velhomaailma salassa jästeiltä samaan aikaan kun jästien surmat lisääntyivät. Kukaan ei luottanut enää kehenkään. Potterit elivät piilossa, Peter oli jo paljastanut heidän olinpaikkansa Voldemortille ja Sirius ja Remus epäilivät toistensa olevan pettureita. -- Harry Potter Wiki


A/N: Tämä on kesäkuussa aloitettu, unohdettu ja vihdoin muistettu rakkauskirje 2010-luvun Finille. Luin 2014 tienoilla paljon sirremusta ja tää muotoutui peilikuvaksi niiltä ajoilta muistiin jääneille tunnelmille. Meinasinpa jopa tehdä tästä songficin, mutta siihen en taipunut. Ihan näin synkkä tästä ei pitänyt tulla, vaan nostalgisen haikea :-D mutta menin lukemaan ensimmäisestä velhosodasta ja irl Lontoosta kesällä -81, ja hupsis. Tässä on kyllä otettu paljon taiteilijanvapauksia.

Kiitän Finiä olemassaolosta: Fini ja sen käyttäjät ovat muovanneet mua viimeiset 8 ja puoli vuotta, sekä hyvässä että pahassa, enkä tiedä, missä olisin ilman.

Kesäkuu 1981

Painostava kuumuus viipyili Lontoon kaupunkilähiöiden yllä vielä laskeutuneessa yössäkin. Lämpöaalto oli kestänyt kesäkuun alusta asti ja nurmet kärvistelivät ruskeina. Kaupunki oli levoton. Kuin helle ei olisi ollut ainoa, mikä sitä näännytti. Kuin se olisi tiennyt, että sen kaduilla ja kortteleilla käytiin sotaa.

Taivas oli oikeasti liian kirkas lentää, mutta Ministeriöllä oli kädet täynnä työtä jästien murhien lavastamisessa onnettomuuksiksi ja perhesurmiksi. Jästit olivat hyviä uskomaan mitä halusivat, olivathan työttömyysluvut vuosisadan masentavimmat, mutta pikkuhiljaa nekin alkoivat puhua vaihtoehdoista. Viiltäjä-Jackista ja mafioista. Taivaalta käsin surmat kutistuivat pieniksi kuin postimerkkitonteilla nousevien talojen valaistut ikkunat. Viima vetisti silmät ja heitti tukan taakse, haihdutti hien iholta. Taivaalla kaikki oli hetken varmaa.

Sirius ajoi, kunnes varmuuden eteen alkoi lipua pilviä, joita ei hälventänyt enää edes syöksy niin matalalta, että hän oli murtaa varpaansa savupiippuun. Hän laskeutui maahan Hampsteadissa suoraan postimiehen edessä. Ei kukaan miestä kuitenkaan uskoisi. Korttelin varrella huojui humalaista sceneporukkaa, joka piti häntä yhtenä omistaan: kotoaan karanneena hylkiönä, köyhänä ja työttömänä. Ne eivät olleet kaukana totuudesta.

Kolmannen kerroksen keskimmäisestä asunnosta paistoi lukuvalon pehmeä hehku. Ikkuna oli auki. Tyvenessä verho ei hievahtanutkaan.

Remus makasi vatsallaan sängyllä lukemassa kirjaa. Remus oli ohuen lakanan alla alasti. Sirius leijutti moottoripyörän sisään ja riisui hitaasti kenkänsä ja nahkaliivinsä. Ja lopulta farkkunsakin. Hän ei kysynyt mitä Remukselle kuului eikä kertonut miten oli itse melkein tappanut kuolonsyöjän, tainnuttanut niin että Dolohov oli pudonnut kymmenen metriä, sillä välin kun Remus oli juossut laumassa ja leikkinyt sietävänsä sitä sadistista paskiaista, joka oli pilannut viisivuotiaan lapsen elämän ihan huvikseen ja urheilun vuoksi. Ehkä Remuksen ei tarvinnut enää teeskennellä. Sirius puri itseään poskeen. Tämä oli Remus. Hän tunsi Remuksen. Remus käänsi sivua ja sanoi, että jääkaapissa oli tähteitä. Sirius nyökkäsi ja kysyi, mitä Remus luki.

”Tällaista kevyttä jästiromanssia vain”, Remus sanoi poissaolevana.

Sirius haukahti naurusta: ”Romanssia? Sinä?”

Remus näytti hänelle kieltään ja käänsi sivua, vaikka ei mitenkään ollut voinut lukea edellistä aukeamaa loppuun, ja käänsi sitten sivun takaisin. Sirius kasteli kasvonsa ja niskansa hanavedellä, jota joutui näpäyttämään taikasauvalla, jotta se muuttuisi kädenlämpöistä viileämmäksi. Hän koppasi vettä jääkaapista Remuksen kylmähaudutetun teen vierestä. Keittiön pöytätasolla oli Päivän profeetta, josta Sirius yritti parhaansa mukaan huomata vain luutamainoksen. Kuvassa taaperoikäinen lapsi roikkui luudalla hädin tuskin ilmassa. Tulevaisuuden tupamestareille! Markkinoiden turvallisin! Erinomaiset pehmustusloitsut! Taapero nauroi pudotessaan selälleen maahan. Sirius laski vesipullon pöydälle. Ehkä hän voisi hankkia tuollaisen Harrylle syntymäpäivälahjaksi. Jos kukaan heistä olisi kuukauden päästä vielä elossa. Siriuksen suu vääntyi synkkään hymyyn. Hän meni Remuksen luokse ja poimi kirjan tämän edestä.

”Eihän tämä ole romanssi vaan kauhua”, hän pudotti Hohdon pyykkikoriin.

”Sen keskiössä ovat ihmissuhteet ja tunteet”, Remus protestoi. Sirius laskeutui polvilleen sängyn viereen ja painoi huulensa Remuksen huulille, vei kätensä helteestä kuumeiseen niskaan. Remus suuteli takaisin samalla pelokkaalla raivolla. Sirius ohjasi Remuksen selälleen ja nousi hajareisin tämän päälle. He sotkeutuivat lakanaan, mutta saivat sen lopulta revittyä syrjään. Suudelmat rauhoittuivat, mutta kiihko ei laantunut. He rakastelivat perusteellisesti, eivät hellästi, mutta kiirehtimättä. Oli liian kuuma olla nopea.

Remuksen hiukset olivat niskasta hien kostuttamat. Sirius kuljetti sormiaan ruskettuneella iholla ja nieli epäilyksen katkeran sapen. Tämä oli Remus. Remus ei pettäisi heitä. Mutta Remuksen hartioilla ja niskassa oli arpia, joista osa oli tuoreempia kuin toiset. Uusia arpia ei ollut paljon laumassa vietettyjen kuiden jäljiltä. Siriuksen päässä pyörivät Päivän profeetan otsikot. Floor ja Felix Fireside kateissa. Brixtonin mellakoitten kaltaiset levottomuudet voivat edelleen toistua. Jästimellakat ylittivät uutiskynnyksen ainoastaan siksi, että eräs Madeleine Shmithereen oli joutunut Mungoon oltuaan väärässä paikassa väärään aikaan. Kyynelkaasu ei reagoinut hyvin elimistössä yhdessä älynteroitusjuoman kanssa. Tapaus oli herättänyt kiihkeää väittelyä siitä, oliko tiedät-kai-kuka sittenkin oikeassa. Jästiperhe löytyi kotoaan vegetatiivisessa tilassa. Alle kolmen kuukauden ikäinen vauva oli jo nääntynyt perheen löytyessä. Oli epävarmaa, oliko vauvakin saanut ankeuttajan suudelman. Perhe oli kolmas kahden viikon sisään. Hyökkäys lähellä Godrigin notkoa, mukana ihmissusia. Tällä kertaa oli sentään ollut täysikuu. Taikaministeriö kiristää epäihmisiä koskevia lakeja. Remus oli saanut eilen pöllöntuoman kutsun joka kuukautiseen täyden kuun jälkeiseen kontrolliin, jossa kynsien alta ja hampaista otettiin näytteet. Ennen käyntiä ei toivottu peseytyvän.

Sirius sulki silmänsä ja painautui vasten Remuksen paljasta selkää. Remus vetäytyi unissaan pois. Oli liian painostavan kuuma.

”Ehkä ankeuttajasta saisi hyvän ilmanviilentimen”, hän mutisi ja nielaisi kurkkuun pompanneen sydämensä, kun Remus vastasikin: ”Älä vitsaile tuollaisilla asioilla.”

Remus oli aina niin vakava. Sirius painoi suudelman Remuksen niskaan. Tämä oli Remus. Hän rakasti Remusta. Vaikka helvettiin ja takaisin. Sirius painoi tuhahtavan Remuksen niskaan toisen suudelman, nousi sängystä ja torkahteli loppuyön koirana ikkunan alla. Aamuyöstä sisään tulvahti viileä henkäys, mutta tunne lipui nopeasti ohi.

[Uhkarohkea]

Tämä oli oikein kaunis teksti. Kiitos.

Näin myöhemmin vielä lisään: kirjavalinta oli huikea ja sopi mielestäni tekstiin.

[DulzGraham]

Uhkarohkea, kiitos kun luit ja pidit ♥ Kaunis ei ollut sana, jota odotin!

[hiddenben]

Oho, olipa tämä hienon synkkä ja ahdistava, mutta samalla, niin kuin Uhrarohkea sanoi, kaunis! En tiedä, mikä tästä tekee kauniin. Ehkä se on tuo Siriuksen rakkaus epäilyksistä huolimatta ja jonkinlainen toivo tai usko kaiken epätoivon keskellä. Kuinka vain, tämä on kyllä todellinen rakkauskirje Finille! Sirremus löysi paikkansa sydämessäni jo silloin 2010-luvulla, joten tämä tuntui ihan oikealta ficcilahjalta

Tykkäsin tästä kyllä tosi paljon! Myös se, että olit yhdistellyt velhomaailman tapahtumia 80-luvun Lontoon kanssa sopi tähän hyvin ja pidin siitä, että tässä nuo kaksi maailmaa yhdistyvät juurikin hallitsemattomaksi käyneen sodan takia. Tällaisesta tilanteesta saadaan toki myös vähän vihjauksia 6. ja 7. Potter-kirjan alussa, mutta tämä ensimmäinen velhosota on aina tuntunut pahemmalta ja raaemmalta, minkä takia tätä oli mielenkiintoista lukea. Pidin myös siitä, miten Siriuksen suhtautuminen moottoripyörällä lentämiseen muuttuu välinpitämättömäksi, sillä etenkin se kuvaa hyvin tuota, miten pahaksi tilanne on mennyt.

Remuksen ja Siriuksen välinen keskustelu on täynnä jännitteitä ja samalla siinä näkyy vuosien ystävyys ja rakkaus. Oli jotenkin kivuliasta lukea tuota luottamuksen ja luottamuksen puutteen ristiriitaa Siriuksessa, ja etenkin tuo

”Ehkä ankeuttajasta saisi hyvän ilmanviilentimen”, hän mutisi ja nielaisi kurkkuun pompanneen sydämensä, kun Remus vastasikin: ”Älä vitsaile tuollaisilla asioilla.”

jäi mieleeni tosi vahvasti. Tuo jännite tulee vain niin iholle! Myös tuota kohtaa edeltävä pitkä kappale, jossa Sirius miettii kaikkia huonoja uutisia ja miten Remus saattaisi olla niihin yhteydessä, ja kuinka ihmissusia kutsutaan kontrolliin, oli todella hyvä ja hyytävä. Se onnistui kuvaamaan tilanteen kaoottisuutta täysin.

Koko tämä teksti pääsi kyllä kiemurtelemaan ihon alle, olemalla samaan aikaan kamalan synkkä ja samalla kaunis. Kiitos siis, että kirjoitit tämän

[marieophelia]

Onpa jotenkin painostava teksti! Siis hyvällä tavalla! Mielessä jäytävät toinen toistaan pelottavammat epäilykset yhdistettynä tukahduttavaan kuumuuteen on semmoinen dystooppinen yhdistelmä, joka toimii tosi hyvin. Mielestäni kuvaa myös tosi hyvin sitä todellisuutta, jossa nämä elävät, että velhosotaan verrattuna Hohtoa voi ihan hyvin pitää vaan kevyenä ihmissuhdedraamana. (Siinähän on vaan yksi hullu mies ja kirves, ei kovin paha.)

Korttelin varrella huojui humalaista sceneporukkaa, joka piti häntä yhtenä omistaan: kotoaan karanneena hylkiönä, köyhänä ja työttömänä. Ne eivät olleet kaukana totuudesta.

Voi Siriusta! Tämä oli kyllä hyvä, lakonisen osuva kuvaus hänestä! Tässä oli muutenkin tosi hyvää ajankuvaa ja pidän siitä, miten jästit pohtivat tilannetta. Se, että Viiltäjä-Jack riehuisi vielä satavuotiaana Lontoon kaduilla, ei edes kuulosta kovin absurdilta totuuden rinnalla. Muutenkin kaikki uutiset toi tähän sellaista sopivaa kaaottisuutta ja painostavuutta. Ja sitten Sirius muuttuu koiraksi, että kuumuutta ja sotaa olisi helpompi kestää </3

”Ehkä ankeuttajasta saisi hyvän ilmanviilentimen”, hän mutisi ja nielaisi kurkkuun pompanneen sydämensä, kun Remus vastasikin: ”Älä vitsaile tuollaisilla asioilla.”

Hahhah, mun mielestä tämä oli hauska läppä. Mutta siitä, että Remusta ei naurata tuli mieleen, että hän ehkä itse uskoo joutuvansa pian Azkabaniin, eikä juttu siksi naurata..

Vaiks itse en (nyyhh) ole pyörinyt Finissä 2010-luvulla (urpo, kun olin), tunnistin tästä tosi paljon sellaista räjähdysherkkää Sirius/Remus -angstia, jota vähän vanhemmista ficeistä löytää (niitä oon kuitenkin paljon lukenut!) Tuommoiset jutut, että Remus juo teetä (kesällä tietysti kylmähaudutettua ) yms. yhdistän myös tosi kiinteästi tähän fanoniin.

Kiitos, kun kirjoitit!<3

[DulzGraham]

Oon tässä taas lukenut ja lukenut näitä kommentteja ja miettinyt, miten ikinä pystyn vastaamaan näihin niiden ansaitsemalla tavalla. Vastaus on että en mitenkään, joten parasta kai vastata vain parhaalla mahdollisella tavalla.

hiddenben, olen siis onnistunut kuin onnistunutkin lähes mahdottomassa (ja parhaassa) yhdistelmässä: ahdistavan synkkä ja kaunis. Mahtavaa että tää toimii rakkauskirjeenä Finille, pelkäsin että oon haukannu isomman palan kuin mihin pystyn 
Oon kans sitä mieltä, että 2. velhosota ei tunnu koskaan saavan samoja kaoottisia mittasuhteita kuin 1. velhosota, koska kyllähän se ensimmäinen kesti avoimena kauemmin kuin toka, ja sit koko tokan sodan avoimen osan Harry ja kumppanit on telttaretkellä, ja gotta admit Tylypahkassakin oli traumaattisempaa kuin niiden angstivaelluksella. Juonellisesti se telttaretki oli tärkeä, mutta oon vähän harmissani siitä että sillä skipattiin paljon traumaattista actionia.
Tuo lainaamasi kohta on muuten ensimmäinen mitä tästä kirjoitin! Kun eräs tukala kesäyö ajattelin sarkastisesti tismalleen sitä samaa mitä Sirius.
Kiitos kun tykkäsit ja kommentoit ♥
 
marieophelia, kiitos kauniista kommentista ♥ Haha mitäpä on yks hullu mies ja kirves kokonaisen sodan rinnalla? Tykkään paljon kuulla mistä asioista ihmiset on eniten tykänny, joten tämäpä upea kommentti <3

Mutta siitä, että Remusta ei naurata tuli mieleen, että hän ehkä itse uskoo joutuvansa pian Azkabaniin, eikä juttu siksi naurata..

ja tässäpä muuten niin masentava ajatus, että ihan herättää univelkaisenkin. En tullut edes ajatelleeksi, että näinhän Remus voi hyvinkin ajatella D:
Olet kyllä ollut hyvin urpo, kun et oo ollu Finissä 2010-luvulla (never too late!), mutta sentäs olet löytänyt aikakauden Sirius/Remus-ficit! Niissä on jotain hyvin kaunista. Ja totta kai Remus juo teetä. Tässä ficissä ei sentään polteta tupakkaa ikkunalaudalla.
Kiitos itsellesi ♥

[flawless]

Ah, tämä oli kyllä niin nostalgista ♥ Vanhaa kunnon sirreremppa-angstia, oih ja voih, onko olemassakaan montaa asiaa joka olisi yhtä nostalginen mutta edelleen yhtä oivallinen kuin silloin 2010-luvullakin Tässä oli ihanan synkkä tunnelma, mä niin fiilaan tässä parituksessa sellaista rappioromantiikkaa ja melankolista erotiikkaa, ja tässä oli kyllä se perinteinen tunnelma tavoitettu paremmin kuin hyvin. Kirjoitustapa, kuvailu, tunnelma, kaikki vaan niin toimi. Yksityiskohdatkin olivat ihania, erityisesti pidin Remuksen jästiromantiikkakirjasta sekä tietysti Harryn synttärilahjasta, joka kyllä osui kaikkiin feelsseihin, voih. Tuo tapa millä kerroit leikkiluudasta mainosten kautta oli tosi onnistunut ja nokkela, ja siihen vielä perään tuo lause siitä olisiko kukaan heistä elossa kuukauden päästä... </3 Siriuksen vitsi ankeuttajasta ilmanviilentimenä oli mun lempparijuttu, ensinnäkin koska lol ja toiseksi koska musta huumori sopii Siriukselle ja tähän tekstiin niin loistavasti.

Sirius laskeutui polvilleen sängyn viereen ja painoi huulensa Remuksen huulille, vei kätensä helteestä kuumeiseen niskaan. Remus suuteli takaisin samalla pelokkaalla raivolla. Sirius ohjasi Remuksen selälleen ja nousi hajareisin tämän päälle. He sotkeutuivat lakanaan, mutta saivat sen lopulta revittyä syrjään. Suudelmat rauhoittuivat, mutta kiihko ei laantunut. He rakastelivat perusteellisesti, eivät hellästi, mutta kiirehtimättä. Oli liian kuuma olla nopea.

Oih, miten kaunis kohtaus ♥

Tämä kommentinrääpäle ei nyt yhtään kuvasta sitä miten hieno teksti tämä oli, mutta jankkaan vielä lopuksi että oli kyllä ihan törkeen upeaa luettavaa, ja ah kuinka nostalgista. Täydellistä ♥ Kiitos tästä!

[Thelina]

Minulla on roikkunut tämä välilehdessä iät ja ajat! Nyt tuli fiilis lukea Sirius/Remusta ja voi kun tämä olikin ihana. Painostava, niin helteen kuin sodankin puolesta, mutta myös tunteikas. Tässä oli ihania yksityiskohtia, kuten melkein varpaansa murtava Sirius, kirjaa alasti lakanan alla lukeva Remus, romanttinen kirja, joka onkin itse asiassa Hohto, luutamainos ja se tosiasia, että Harry tosiaan sai sellaisen luudan, kiirehtämätön rakastelu, koska on liian kuuma olla nopea. Samaan aikaan nuo uutiset ja maailman tilanne pitivät karut tosiasiat mielessä ja antoivat ajattelemisen aihetta. Varsinkin vegetatiivisessa tilassa löytyneet jästit ja kuollut vauva olivat ihan kauheita! Kiinnostava myös tuo täydenkuun kontrolli, en ole aiemmin ficeissä törmännyt.

Kiitos tästä, upea teksti!

[DulzGraham]

flaw, kiitos upeasta kommentista ♥ rääpäle mukamas, pyh pah! Hymyilin sille aivan yhtä paljon kuin näille muillekkin kommenteille tässä taas nyt kun avasin ficin listauksestani ja huomasin, että en, kauhistus, oo vastannut näihin viimeisimpiin! Asia, joka tuli pikimmiten korjata. Sirreremppa-angst ei koskaan vanhene. Ääh oon niin otettu että oot tykänny tästä että en osaa edes sanoa mitään! Toimii, ja täydellistä, kiitos ♥♥ Luin tämän itsekin uudelleen ja ihan totta onhan tämä kaunis, ihan kuin ei ois omasta kynästä lainkaan  Niinhän se menee, että Siriuksen kuuluu viljellä mustaa (hih) huumoria, ja fanficeissä parasta on sekaan viljellyt canon-yksityiskohdat.
En osaa sanoa edelleenkään muuta kuin että kiitos.

Thelina, kiitos kaunis itselles ♥ Olen hyvin iloinen, että tälle ei käyny sun välilehdessä samoin kuin sadalle ficille mun omassa välilehdessä valitettavasti :'> Ihanaa että tykkäsit! En muista itsekkään mistä tuon täydenkuun kontrollin olen ajatuksena saanut, mutta muistaakseni se ei ole täysin omaa keksintöäni. Tai sitten oon saanut idean johonkin toiseen ficciin, mutta tähän se ei syntynyt uutena. En osaa ilmaista tätä elegantisti, joten ilmaisen sen vain suoraviivaisesti: kiitos!