Ruutupaitoja, maustepähkinöitä ja indigonsinisiä haaveita | K-11 | slash, hömppädraama | raapalesarja 100/100

[Sokerisiipi]

A/N: 2 osaa jäljellä! Oon niin lähellä voittoa, maaliviivaa ja, no loppua!! Tämähän on pitänyt saada valmiiksi jo ikuisuuuuuden. Mut kaikkeahan ehtii vielä tapahtua :'D Tässä saatte mehevän palan Eetua, joka ei siedä mitään paskapuheita. Teemamusiikiksi sopii hyvin tämä. Yup. I'm so done.

98. Vittuun sä ja Tatu Vuorinen
K-11
draama
34. Kokonainen
350 sanaa

Eetu

Mitä Jooa multa oikein halusi? Musta ei nimittäin ollut katumaan sanomisiani. Oli vaan helvetin ylpeä itsestäni, että olin oikeasti saanut kerrottua niistä asioista jollekulle. En ollut selvinnyt kaikesta paskasta vaan tullakseni tänne murskattavaksi vielä kertaalleen. Jooalla ei ollut mitään oikeutta tehdä niin.

Ja mitä se oli olevinaan, että olinko mä oikeasti tällainen? Luuliko Jooa mun vaan näytelleen omaksi huvikseni kaksi vuotta? Tai siis, totta kai mä käytin kaiken vapaa-aikani ihmisten kusettamiseen ja satuttamiseen. Oli oikein vittu jonoa kadulle asti. Jooa oli helvetin idiootti. Ehkä mun pitäisikin jättää se eikä vain odottaa sen tuomiota tällä tavalla niin kuin Jooa muka olisi aina se, joka kokisi vääryyttä tässä suhteessa. Ehkä mä en vaan koskaan olisi tarpeeksi hyvä ja ihana sille.
   
Ennen kuin mä ehdin avata suuni ja sanoa jotain peruuttamatonta, Jooa naurahti ja sen olemus muuttui kertaheitolla. Se oli pelkkää helpotusta ja iloa.

”Luojan kiitos”, se henkäisi, ”anteeksi. Totta kai sä olet tismalleen se, jollaisena sut tunnenkin.”

”Mut sä epäilit”, totesin enkä yhtään mielissäni.

”Mä epäilin”, Jooa myönsi. ”Tatu sanoi, että se on terveellistä. Olla skeptinen.”

”Vittuun joku Tatu Vuorinen ja sen sanomiset”, puhahdin. ”Mä tiedän, miltä tuntuu epäillä kaikkea ja kaikkia. Siinä ei ole mitään tervettä. Siksi mulla kesti niin kauan kertoa sulle. Se oli vaikeinta, mitä olen ikinä joutunut tekemään. Uskallakin syyllistää mua siitä. Mun sieluun ei voi vaan ostaa jotain ranneketta ja aatella, että sillä saa lystiä koko rahan edestä. Mitä vittua sä naurat siinä?”

”Anteeksi”, Jooa sanoi ja yritti vakavoitua. ”Tajusin vaan, miten paljon oon kaivannut tätä. Sua läksyttämässä mua ja puhumassa mulle järkeä sivaltavammin kuin kukaan ikinä. Oon tarvinnut sitä.”

”Jos jotain menisi perille, niin se olisi ihan kiva”, tuhahdin. Jooa hymyili ja se nosti kätensä mun poskelle. Toisella kädellään se puristi tiukasti mun omaa.

”Kyllä mä tajuan”, Jooa vakuutti. ”Anteeksi. Mä en ajatellut.”

”Oot idiootti”, tokaisin, mutta mun ääni oli jo aika ponneton.

”Jep. Huoliks sä mut vielä?” Jooa kysyi hiljaisella, varovaisella äänellä. Mun kurkkua kuristi. Vittu. Tolle miehelle oli ihan mahdotonta pysyä vihaisena. Niinku mä muka kykenisin olemaan ilman Jooaa. Se teki musta onnellisen ja jumalauta kokonaisen.

Hautasin kasvoni Jooaa olkapäähän ja rutistin.

”Todellakin huolin.”

[Räntsäke]

Hyvä Eetu!
Hienoa, että sillä on tota omanarvontuntoa.Vaikka Eetua kuinka hävetti ja hirvitti kertoa tuosta asiasta, sekin sentään tietää, että Jooa lähti vähän tekeen kärpäsestä härkästä. Eetun kaappiluuranko kun ei mikään tuon pahempi juttu ollut, niin olisihan se ollut aika hiton naurettavaa, jos Jooa ois hylänny sen ton takia. Ei sillä, en kyllä uskonut hetkeäkään, että niin kävis. Eetu ja Jooa kuuluu niihin siun parituksiisi, joihin mä uskon ja luotan. En silleen tosissani osaa pelätä, että nää eroais, vaikka sä tekisit näille mitä. Niin, ja Jooalla näyttikin olevan perimmäisenä ongelmana se, ettei Eetu ollut aikaisemmin kertonut tuollaista. Ei niinkään se ite asia, vaan se, ettei hän ollut tiennyt eikä osannut kuvitella. Noniin, jospa ne ois tosta asettunneet. Niin, ja totta kai Tatua oli kiva nähdä. Jostain kumman syystä vaan tuo rommi on vähän sellanen juoma, joka tuo väkisinkin Jack Sparrown mieleen... : ) En tiedä, oisko piraatti-mielleyhtymää tullut samalla lailla, jos ne oiskin juoneet vaikka kossua. : >

[Orenji]

Äää? Kaikki on nyt ilmeisen hyvin ja sanamäärän puitteissa luulen, että draamaa tästä ei enää kehity. Kaikki tarpeellinen on vihdoinkin kerrottu, tunnustettu ja ainakin suurin piirtein käsiteltykin. Tatun kriisiapu olisi mukava hyödyke omaankin elämääni, ilmeisesti siitä oli edes vähän hyötyä, vaikkakin Vittuun joku Tatu Vuorinen. Älkää olko ilkeitä Tatulle, se ei ole tässä tekstissä se idiootti! Jos jotain olen oppinut matkan varrella, niin sen, että ongelmat ratkeavat vatvomalla, puhumalla, vääntämällä rautalangasta ja juomalla rommia. Eetu ja Jooa saisivat olla kiitollisia toistensa olemassaolosta viimeistään tässä vaiheessa, koska mä mietin pariin otteeseen kesken osien, että ei tästä tule kyllä mitään. Jään siis odottelemaan vielä kahta viimeistä osaa ja loppuratkaisua, kiitos!

[Sokerisiipi]

Räntsäke: Eetulle pojoja ja suosionosoituksia! Joo, siis Jooan perimmäinen ongelma oli juurikin tuo, että melkein vuoden seurustelun jälkeen se saakin kuulla jotain tuollaista, joka tuli sille ihan puun takaa. Haha, Tatu on beibe. Laitoin ne juomaan rommia, koska imo rommi on parempaa kuin jokin kossu. Merirosvofiilikset on vaan fiiliksiä, vaikka Tatusta varmaan saisi kelpo merirosvonkin Kiitos kommentista!

Orenji: Puhuminen, vatvominen ja rautalangasta vääntäminen ovat tosijuttuja ihan oikeassakin elämässä, vaikka tässä tarinassa nekin elementit ovat välistä korostuneet oikein reilusti. Kyllä ne ovat kiitollisia, sitten lopulta, ehkä. Kiitos jälleen kommentista!

A/N: Olen melkein valmis. Melkein. Tahkoan parhaillaan vikaa rapsua ja sehän TULEE tänne tämän yön aikana. On joo ollut aikamoinen matka tämänkin tarinan kanssa, mutta fiilistelen sitä enemmän, kun saan tuon 100. tottelemaan minua ja päättymään juuri niin kuin haluan. Sillä välin tarjoan 99. osan, jossa on ihana Tatu, sanaton Jooa ja tylsä, vakiintunut Eetu Olkaa hyvä!

99. Harvinaisen sanaton
S
kesähömppä
150. Indigo
300 sanaa

Jooa

Juuri ennen lukuvuoden alkua me mentiin kaveriporukalla jokirantaan. Me oltiin sekalainen joukko opiskelijoita, amislaisia ja työssäkäyviä ihmisiä. Kun alkoholi oli saatu virtaamaan, alkujähmeyden jälkeen kaikki tulivat toimeen enempi vähempi.

Eetu oli omittu sen kavereiden toimesta, koska sitä näkyi kuulemma liian vähän, ja syy taisi olla mun. Olin vähän levoton, koska monet Eetun miespuolisista kavereista olivat sen vanhoja säätöjä ja nytkin meininki oli hyvin tuttavallista. Toki mä tiesin voivani luottaa Eetuun, mutta mustasukkaisuus orasti silti.

”Voi helvetti, Jooa, lopeta sen miehes vahtaaminen edes hetkeksi”, Tatu mun vieressä huokaisi ja kaikki, jotka kuulivat sen sanat, nauroivat. ”Ei se mitään tee. Tai ei ainakaan sun silmien edessä.”

Pyörittelin sille silmiäni ja yritin osallistua keskusteluun. Onneksi ei tarvinnut yrittää kauaa, koska Eetu tuli istumaan mun jalkojen väliin suojaan merituulelta. Mulle tuli heti paljon parempi fiilis, kun sain halia ja pusutella sen niskaa.

”Muuttakaa täältä pois, jooko”, Tatu voihkaisi.

”Ei tarvii katella”, Eetu hymähti sille.

”Trust me, en todellakaan katso”, Tatu sanoi. Se puhui totta, koska se lojui nurmella ja tuijotti kohti taivasta. ”Mulle on ihan tarpeeksi, että tiedän teidän ällöhöpöpäiden olemassaolosta.”

Se nousi ja konttasi tasokkaampaan seuraan. Me ei pantu pahaksemme, vaikka Eetunkin kaverit kyräilivät meitä aika nyreän näköisinä.

”Niitä vituttaa, että sä teit musta, niiden luottobilekaverista tylsän, varatun pariskuntaihmisen”, Eetu kuiskasi.

”Kaipaatko sä sitä?”

”Ai sekoilua noiden pinnallisten ikiteinien kanssa? En vitussa”, Eetu tuhahti ja veti mun käsiä tiukemmin ympärilleen. Mun sormet rutistivat pehmeää, indigonsinistä flanellia. Olin harvinaisen sanaton, mutta saattoi myös olla, ettei tää hetki edes tarvinnut mitään sanoja. Mun olo oli rauhaisa ja kevyt. Se ei ollut enää vain sitä ylitsevyöryvää onnellisuutta vaan jotain vakaampaa ja lujempaa. En ollut koskaan tuntenut sellaista.

Hitaasti Eetu nousi ylös ja otti mua kädestä, hellästi, mutta varmasti.

”Lähetäänks kotiin?”

Savunsiniset silmät tuikkivat ja poskiin ilmestyivät hymykuopat. Mun sydän otti odottamattoman varaslähdön, yhä vieläkin.

”Lähdetään vaan.”

[Sokerisiipi]

A/N: !!! Fucking raapaleet ja täsmälliset sanamäärät oikeesti aaargh ja fucking lopetukset kanssa. Mutta! Kaikista näistä vastoinkäymisistä selviytyen Sokerisiipi kuittaa ja höpöttää enempi lopetuksen alla. Vika osa, höpöisät! VIKA OSA!!

100. Olennaista on tämä
S
fluffy
95. Syksy
350 sanaa

Eetu

Sivelin kuoharipullon loisteliasta etikettiä ja mietin, olisiko säälittävää avata pullo yksin. En harkinnut kauaa vaan otin lasin, kaadoin sen puolilleen ja avasin ikkunan, jotta tuntisin kasvoillani syyskuisen auringon. Ilma tuntui iholla viileänraikkaalta ja nenässä suloisen kirpeältä. Ruska olisi komeimmillaan vasta ensi kuussa, mutta värit kääntyivät jo enemmän syksyyn kuin kesään. Olin aina rakastanut syksyä tai niin ainakin luulin. Saattoi tietysti olla, että noin tasan kaksi vuotta sitten alkanut suhde oli samalla tehnyt syksystä mun lempivuodenajan. Ei ollut tarpeen olla varma asiasta.

Kuohuviinistä oli jäljellä enää pari kulausta, kun ulko-ovi kävi. Mun jaloissa mankui kissa, joka halusi kipeästi ulos. Me kuitenkin tiedettiin, että jos Pahvis pääsisi vapauden makuun, sitä tuskin kuuluisi takaisin ja me rakastettiin sitä liikaa ottaaksemme mitään riskejä.

”Arvaa miksi rakastan asua sun kanssa?” Jooa arvuutteli multa, kun se tuli ja kietoi kätensä mun vyötärön ympäri ja painoi leukansa mun olkapäälle.

”Kerro toki.”

”Mikään ei ole niin ihanaa kuin mies kotona ja kuoharipullo pöydällä”, Jooa sanoi.

”Älä totuttele siihen”, hymähdin. ”Tämä on erikoistilaisuus.”

”Ai?” Jooa kysyi ja käänsi mut lempeästi ympäri. ”Minkä sortin?”

Laskin lasini maahan, koska Jooa oli yhä arvaamaton liikkeissään.

”Mä sain ylennyksen.”

Jooa huudahti, ja tietysti sen idiootin piti nostaa mut maasta ja kieputtaa silkasta villistä ilosta. Se meni aina liiallisuuksiin kaiken kanssa.

”Laske mut alas!” nauroin. Lopulta Jooa malttoi totella. Se hymyili leveästi kasvot sädehtien.

”En halunnut sanoa sulle mitään ennen kuin se oli varmaa”, sanoin, ”mutta nyt on. Oon Lidlin uusi myymäläpäällikkö.”

”Ihan mahtavaa!” Jooa hihkui. ”Kerro kaikki! Oota, mä haen sen pullon.”

Se säntäsi keittiöön ja palasi lasin ja pullon kanssa. Juhlallisesti me kilistettiin ja juotiin malja mun menestykselle.

”Oon niin ylpeä susta!” Jooa sanoi mun selonteon päätteeksi ja suuteli mua pehmeästi. Hymyilin sille, meille, syksylle ja ikkunasta ulos yrittävälle Pahvilaatikolle. Jooa nappasi karkulaisen syliinsä ja höpötti sille moitteita. Pahvis loukkaantui verisesti ja pakeni makkariin.

”Miten sun päivä meni?” kysyin.

”Vietin monta hikistä tuntia, kun jäljitin mun kadonneita opintopisteitä”, Jooa sanoi ja veti mut taas itseään vasten, koska se oli pahuksen haliriippuvainen. Kai mäkin olin, mutta se ei ollut olennaista.

Olennaista oli nykyisyys, me kaksi ja Pahvilaatikko meidän yhteisessä kodissa.

Olin lakannut epäilemästä.



A/N2: Jumaliste. Mä tein sen. Oikeasti. En oikein edes tiedä, mitä tässä tapahtui, koska siis. Osallistuin spurttiin ja sit vaan? Öö. No tämä tapahtui. Ja se jatkui ja jatkui, koska rakastuin hahmoihin, koska tahdoin tarinan jatkuvan, koska en voinut päästää irti näistä miehistä ja koska oli niin paljon sanottavaa ja höpöiltävää ♥ ja minulla oli ihan älyttömän antoisaa, hauskaa ja ihanaa Eetun ja Jooan ja kumppaneiden kanssa. Ja eihän tässä mennyt kuin vuosi, 8 kuukautta ja 9 päivää, mitä pienistä! Sanamäärä on lähemmäs 33K. Jestas. Mikä ihana, minulle merkittävä ikuisuusprojekti, joka on nyt ohi, hurraa!

Kiitos hirrrmuisen paljon kaikille, jotka ovat tätä tarinaa lukeneet ja kommentoineet. On lämmittänyt ja tsempannut mua huisin paljon alusta loppuun, kiitos!! ♥

[Middy]

Apuaaa, se loppui! Mitä mä nyt teen, kun en ole kyttäämässä onko tähän tullut jatkoa?

Okei, oli pakko tulla sanomaan, että olen tykännyt tästä tarinasta ihan hirveästi. Eetusta tykkään erityisesti siksi, kun tuo asioista kertomisen vaikeus on niin todellista. Sen takia se tuntui jotenkin läheisemmältä. Ja Jooa on tietty tosi piristävä persoona:) Mutta, paljon on tapahtunut ja käyty läpi, ja nyt asiat on kohdallaan, joten tähän on hyvä lopettaa.

Muuten, tämä oli ensimmäisiä slash-juttuja mitä aikanaan aloitin, ja näiden löytämisestä on ollut tooosi paljon iloa. Kiitoksia siitä, vakuutit mut toden teolla!

[Orenji]

Nyt se on loppu?? Hämmennyin tästä tunnesiteestä, jonka mä olen huomaamattani muodostanut tähän tekstiin ja sen hahmoihin. Tavallaan helpotus, että tämä on nyt tasan tarkkaan 100/100 eikä mitään uuvu enää. Joten onnittelut tämän projektin päätökseen saamisesta, koska aikaa on mennyt ihan kiitettävästi. :') Jooasta ja Eetusta kuullaan varmasti vielä! Tykkäsin kovasti noista kahdesta viimeisestä osasta, koska kesähömppä on aina hyvä idea ja etenkin Tatun vierailu ilahdutti. Viimeinen raapale oli taas juuri oikeanlainen sopiakseen ihan loppuun. Tämä on yksi niistä teksteistä, joiden päätyttyä jää vain hymyilemään eikä ärsyyntymään huonoista viimeisistä sanoista. Joten väännetään vielä kerran rautalangasta, että tämä on mahtava raapalesarja ja olen erittäin iloinen lukukokemuksesta. Kiitos!

[Sokerisiipi]

kuuskidi: On ollut aikamoinen matka tosiaan! Kaikki tuli sanotuksi ihan perusteellisesti :'D En mä olisi voinut jättää tilintekoa välistä, koska tarvitsihan nämä sen kaiken draaman jälkeen. Kyllä Jooa osaa kiivastua, kun on kyse jostain sille tärkeästä, mutta ihan hyvä Jussille, ettei ole enää samassa todellisuudessa Jooan kanssa. Aww, Huvikumpu muistetaan! Kyllä, nyt siellä olisi kaikki tarvittava :3 Kiitos sulle, että luit ja nautit matkasta! Ja kiitos tietysti myös kaikista ihanista kommenteista!!

Middy: Kaikki tarinat loppuu johonkin, valitettavasti :> Aww, ihanaa, että tulit sanomaan! Merkitsee hirveän paljon ♥ Oi, ihanaa, että tämä slash-kokemus oli sinulle positiivinen! ^^ Kiitos hurjasti kommentista!!

Orenji: Jep, nyt se loppu! Hahah, aikaa on tosiaan mennyt. Hups :'D Ehkä kuullaan, ehkä ei. Tämä raapalesarja on niin laaja osittain siksi, koska kun koin tarvetta kirjoittaa näistä, minulla oli aina tämä enkä tarvinnut sen enempää. Nyt kun tämä on päätetty, en tiedä enää, mitä tekisin näillä hahmoilla. Toki kerrottavaa löytyisi aina, mutta katellaan. Kenties joskus vielä :> Aww, Tatu onkin saanut yllättävän paljon rakkautta, mikä on tietenkin ihanaa, koska onhan se kyynisyydessään vallan ihana ^^ Kaikenlainen hömppä on parasta, eikös vaan? Oi, hyvä, että lopetus oli tyydyttävä ja sai hymyilemään! Se olikin tarkoitus :3 Kiitos sulle, että olet kommentoinut niin ahkeraan ja pysynyt matkassa mukana, vaikka se olikin pitkä! ♥