Nimi - IhmissusipsykologiaaKirjoittaja - BristeIkäraja - SallittuPairing - Sirius Musta/Remus LupinDisclaimer - Esiintyvät hahmot kuuluvat J.K. Rowlingille. En saa rahallista korvausta.Haasteet - RANDOM10 vol. 2FinFanFun1000 sanalle täysikuu
Ihmissusipsykologiaa
Taivaalla kirkkaasti loimuava täysikuu peitti alleen kaiken hiljaisella nummella. Edes pieninkään tuulenvire ei kietoutunut avomaalla oleviin kitukasvuisiin puihin tai kanervikkoihin. Tunnelma oli haudanhiljainen, mutta sekös sopi Siriukselle. Suurikokoinen musta koira viritti kuulonsa aivan äärimmilleen yrittäessään havaita pienintäkin merkkiä jossakin lymyävästä pedosta,
hänen omasta rakkaasta Remuksestaan. Oli taas se aika kuusta, kun Remus koki kivuliaan muodonmuutoksen ja otti omakseen ihmissuden hahmon. Siriusta ei pelottanut niin kuin monia muita olisi pelottanut, sillä hän tiesi läsnäolonsa vain rauhoittavan levotonta ja tuskissaan olevaa Remusta. "
Monet luulevat, että ihmissudet ovat vihaisia ja julmia hirviöitä, mutta oikeasti me olemme peloissamme ja kivusta suunniltamme. Mitä tekee pelokas ja loukkaantunut koira, jos se kokee olevansa uhattu? Se hyökkää kimppuun. Samalla tavalla mekin käyttäydymme, kun koemme turvattomuutta." Remuksen sanat pyörivät Siriuksen päässä. Moni tosiaankin luuli, että ihmissudet hyökkäsivät tahallaan kimppuun ja raatelivat uhrinsa hengiltä, mutta tosiasiassa muodonmuutos ihmissudeksi ja ylipäätään siinä tilassa oleminen oli äärimmäisen kivuliasta ja pelottavaa. Lukuunottamatta Fenrir Harmaaselkää, tunnettua pahamaineista ihmissutta ja pimeyden voimien kannattajaa, Sirius tiesi, että ihmissudet nimenomaa pelkäsivät satuttavansa susimuodossaan muita ihmisiä. Sutena ollessaan heidän mielensä kuitenkin laski villieläimen tasolle ja tekoja oli vaikeaa hallita, kun luontainen "tapa tai tule tapetuksi"-vietti valtasi ajatukset.
Jostakin kuului hädin tuskin erotettava rasahdus, mutta Siriuksen animaagimuodossa terävöityneet aistit pystyivät jo sekunnin murto-osassa kertomaan, että se tuli hänen takaansa. Takkuinen koira käännähti salamannopeasti ympäri ja kohtasi silmästä silmään ainakin seitsemän jalkaa maasta kohoavan olennon. Hetkeksi Sirius jännitti jokaisen lihaksen kehossaan, kunnes kuu valaisi kirkkaana olennon kasvot ja Sirius pystyi tunnistamaan arvet samanlaisiksi kuin Remuksella. Hän päästi lyhyen korkealta tulevan haukahduksen tervehdykseksi ja antoi ihmissuden sitten lähestyä itseään vapaasti. Remus kävi kuitenkin maahan makaamaan heikon oloisena.
Sirius tiesi sen johtuvan nälästä. Hänen ei tarvinnut kuin vilkaista Remuksen suun ympäristöä nähdäkseen, että tämä ei ollut syönyt mitään koko yönä. Se oli hyvä asia, mutta teki samalla Remuksesta hyvin uupuneen ja korosti vain enemmän vatsan seudulla pilkottavia kylkiluita. Sirius tassutteli hitaasti hänen viereensä ja laskeutui itsekin maan tasalle ruohikon ja varpukasvien sekaan. Kiintymyksen eleenä Sirius puski hellästi päällään Remusta ja nuolaisi tämän suuta. Ihmissusi loi koiran pikimustiin silmiin pitkän katseen, ja vaikka Remus ei varsinaisesti ollutkaan läsnä hetkessä, Sirius näki silti jotakin tuttua ja turvallista tuossa tutkimattomassa katseessa. Täysikuun laskettua hän taas kantaisi väsyneen Remuksen heidän nummen laidalla sijaitsevaan kotiinsa ja keittäisi tälle aamupuuroa.