Mopoilu ei ikinä ole ollut osa elämääni, mutta olen aina ollut kiinnostunut siitä ilmiönä. Se, kun vetää itsensä äärelle niin paljon poikia ja tyttöjä, ja niitä mopokokouksia järkkäillään ja kauhea lauma mopopoppoota (ihana sanahirviö, keksin sen juuri) vetää risteyksistä loputtomana ketjuna moottorit huutaen. Että mikä niissä mopoissa on niin vetävää, että niiden ympärille syntyy ihan oma nuorisokulttuuri.
Tässäkin tekstissä oli nähtävissä se yhteisöllisyys, että mopoilu on yhdistävä tekijä, ja se yhteisöllisyys merkitsee myös läheisyyttä, niin henkistä kuin fyysistäkin. Ehkä se antaa kertojalle turvallisen ympäristön ja ilmapiirin myös osoittaa välittämisen tunteita vähän avoimemmin, se kun on meille suomalaisille vaikeaa.
Raapaleesta välittyi ihana nuoruuden hetkellisyys ja haikeus. Kiitos mopofiilistelyistä, pidin!
