Nimi: Noituuksia
Kirjoittaja: Munis
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: Drama, romance, one-shot
Paritus: Lily Evans/Dorcas Meadowes
Summary:
Dorcas tunnettiin killassa paitsi jästi-Lontoon yökerhojen pöydillä tanssimisesta, myös suorasanaisuudesta, joka kilpaili jopa Siriuksen kanssa.Vastuuvapaus: Rowling omistaa kaiken, minkä voi tunnistaa hänelle kuuluvaksi.
Vapaa sana: Kappas, kirjoitin femmeä ekaa kertaa vuosiin. Ja vielä rarefemmeä! Piti lukea tenttiin, mutta jostain mieleeni tuli Dorcas, ja aattelin, että jos Voldemortin piti tappaa hänet henkilökohtaisesti, niin ei voinut olla mikään ihan turha muija. Sitten tää ficci vaati tulla kirjoitetuksi. Toivottavasti tykkäätte.
Noituuksia
Dorcas oli nukahtanut kylvyn jälkeen lakanasotkuun. Uni oli vetäissyt hänet mukanaan, ja vasta Lilyn voimakas koputus hänen asuntonsa oveen herätti hänet.
”Perkeleen perkele”, Dorcas mutisi noustessaan sängystä. Hän osoitti taikasauvallaan eteisen ovea ja päästi Lilyn sisään. Hän oli jo kääntynyt selin oveen ja poiminut rintaliivinsä lattialta Lilyn astuessa huoneeseen. Dorcas pukeutui vikkelästi. Hänen vetäessä päälleen mustaa hihatonta Lily ehti piilottaa hämmennyksen kasvoiltaan ja kääntää katseensa Dorcasin kalpeasta ihosta ja sen alla luikertelevasta selkärangasta.
”Sori hei, nukahdin”, Dorcas sanoi hypähtäessään kulahtaneisiin samettihousuihin. Hän oli kyllä käynyt kylvyssä, mutta unohtanut pestä silmämeikkinsä: hänen silmänympäryksensä näyttivät savuisilta. Hän käytti kättään ruskeassa, sotkuisessa polkkatukassaan ja paljasti olkavartensa sisäpinnalla olevan uuden tatuoinnin, jota Lily ei ollut aiemmin nähnyt. Kuva oli musta, kuten kaikki Dorcasin tatuoinnit. Tämän käsivarsissa oli koristeellisiä kuvia eläimistä: oli korppi ja lohikäärme, naakkaparvi ja häijynnäköinen kissa. Uusin kuva esitti pöllöä, ja suurin tatuointi Dorcasin kyynärvarressa oli naisen suojelius, pesukarhu.
Dorcas oli yksi lahjakkaimmista kaksintaistelijoista, joita Lily tiesi. Paras oli tietysti Dumbledore, mutta Lily ei osannut päättää, pitikö toiseksi parhaana Dorcasia vai Vauhkomieltä. Lilystä oli aina ollut hassua, että Dorcas oli niin uskomattoman taitava ja huolellinen kaksintaistelussa, mutta muuten tämä tuntui usein olevan huolettomasti vähän eksyksissä, meikit pitkin poskia, naurukohtausten kourissa iltapäivähumalassa, kerta kaikkiaan kaikin tavoin täysin erilainen kuin esimerkiksi Vauhkomieli.
”Otatko kahvit ennen kuin mennään?” Dorcas kysyi. Lily ravisti päätään. Hänen tukkansa oli sähköinen, ja yksittäisiä hiussuortuvia sojotti minne sattui.
”Ota edes lakritsitaikasauva mukaan, sain niitä mun broidilta”, Dorcas kehotti. Hän solmi kirsikanpunaiset maihinnousukenkänsä ja nappasi kuluneen villatakin naulakosta. Lily laittoi hymyillen makeistaikasauvan viittansa taskuun.
”Kaikki okei, Lee Lee?” Dorcas kysyi. Hän kutsui melkein kaikkia kiltalaisia sukunimillään. Poikkeuksia olivat Prewettit, jotka olivat Dorcasin parhaita ystäviä ja vanhoja vuosikurssilaisia ja joita tämä kutsui etunimillä tai joskus pelkillä alkukirjaimilla, sekä Lily, joka jostain syystä oli aina ollut Lee Lee.
Lily nyökkäsi, ja Dorcas piti hänelle ovea auki heidän astuessaan rappukäytävään, minne asunnon kaikkoontumisen estävät loitsut eivät yltäneet. Dorcas tarttui Lilyä tiukasti kädestä ja käännähti kannoillaan.
Vuotavaan noidankattilaan saavuttuaan Dorcas ei päästänyt irti Lilyn kädestä heti kun saattoi, vaan vasta kohottaessaan sauvakätensä naputtamaan Viistokujalle vievää tiiliseinää. Naiset puristivat taikasauvojaan viittojensa taskuissa pujotellessaan ostoksia tekevien noitien ja velhojen väleistä kohti Iskunkiertokujaa. Tuuli sotki heidän hiuksiaan ja puhalsi kylmää ilmaa niskoihin ja hihoihin. Yhtäkkiä Dorcas pysähtyi ja Lily meinasi kävellä hänen päälleen.
”Venaa hetki. Tai voit säkin tulla, tää tuuli on aika ilkee. Mä en taida selviytyä ilman kahvia”, Dorcas sanoi ja veti Lilyn perässään vasta avattuun puotiin, joka oli sisustettu ametistin sävyillä ja joka myi erilaisia kahveja kupeissa jotka katosivat itsekseen juoman loputtua.
Dorcas tilasi itselleen suurimman mahdollisimman kupillisen tumminta mahdollista paahtoa ja Lilylle keskikokoisen kahvin maidolla. Lily kiitti hymyillen, Dorcas huiskautti kiitoksen menemään kädellään.
”Kuule, pitäiskö meidän muuttaa vähän sun ulkonäköä?” Dorcas sanoi hiljaa heidän kävellessään taas raastavassa tuulessa, ”ei sillä, ettetkö olis aika kuuma noin, mutta Iskunkiertokuja nyt ei ehkä oo fiksuin paikka oleskella, kun sun vanhemmat on jästejä.” Lily laski pahvisen mukin huuliltaan ja kohotti aavistuksen kulmiaan. Dorcas tunnettiin killassa paitsi jästi-Lontoon yökerhojen pöydillä tanssimisesta, myös suorasanaisuudesta, joka kilpaili jopa Siriuksen kanssa. Dorcas arvosteli ihmisiä avoimesti, sekä hyvässä että pahassa, eikä muutenkaan turhaan suutaan siivoillut. Lily ja muut killan naiset olivat tottuneet Dorcasin heittoihin, jotka olivat tämän tapa kertoa heille, että hän piti heistä kaikista.
”Nah. Mä olen kuitenkin maan todennäköisesti taitavimman kaksintaistelijanaisen seurassa”, Lily totesi. Dorcasin kasvoilla kävi hymy.
”Kiitti vaan, Lee Lee, mutta en mäkään kovin montaa kuolonsyöjää kerralla pysty rökittämään”, hän sanoi, ”ja sitä paitsi mitä oon pannut merkille, niin Lestrange on aika kova myös. Mutta ihan miten haluut.”
He kääntyivät Iskunkiertokujalle, missä ilma tuntui kylmemmältä ja likaisemmalta. Dorcas harppoi maihinnousukengissään, Lily ruskeissa reikäkuvioiduissa nahkakengissä. Dorcasin viitassa oli palaneita kohtia jonkin menneen kahakan jäljiltä, Lilyn uusi takki hohkasi punaisena ja tappeli hänen tukkansa kanssa. He suuntasivat kohti kujan päässä olevaa syvennystä, joka oli täynnä ruosteisia roskalavoja. Siellä heidän oli määrä tavata Frank ja Alice, ja jatkaa vahtivuoroa heidän lähtiessä. Longbottomeilta he saivat Vauhkomielen näkymättömyysviitan, jonka alle olisi mahtunut varmaan kuusi ihmistä.
”Sori kun ollaan myöhässä, mä nukahdin”, Dorcas sanoi tervehdyksen sijasta. Hän virnisti Frankille ja iski silmää Alicelle pitäen samalla näkymättömyysviittaa ylhäällä Lilyn astuessa sen alle. Frank ja Alice räsähtivät kadoksiin, ja samaan aikaan Dorcasin kahvikuppi menetti värinsä ja liukeni olemattomiin.
Ilma viileni nopeasti pimeyden laskeutuessa, ja uloshengitys muuttui näkyväksi. Kahvin lämmittävä vaikutus oli sekin kulunut jo loppuun.
”Paleleeko?” Dorcas kuiskasi jossain vaiheessa. He eivät olleet nähneet mitään tavallisuudesta poikkeavaa kierrellessään pitkin kujaa. He olivat nojailleet pitkään erään nuhjuisen pubin seinään. Baari tiedettiin monien kuolonsyöjien kantapaikaksi, ja kiltalaiset pitivät sitä silmällä säännöllisesti.
”Joo”, Lily myönsi. Dorcas vei kätensä viittansa taskuun ja otti esiin taskumatin. Hän tarjosi sitä Lilylle, joka naurahti hiljaa avatessaan korkin. Pian hän kuitenkin joutui yskimään hihaansa.
”Merlin, kuinka vahvaa tämä oikein on?” Lily kysyi. Neste oli tuntunut kärventävän ruokatorven, vaikka se kieltämättä lämmittikin tehokkaasti.
”No ei se mitään pikkutyttöjen juomaa oo”, Dorcas naurahti ja taputti Lilyä selkään.
Vahtivuoro kului loppuun. Lily hörppi välillä tuliviskiä pitääkseen vilun loitolla. Siinä auttoi myös se, että Dorcas oli jossain vaiheessa tarttunut häntä takin vyölenkeistä ja vetänyt itseään vasten. Dorcas nojaili seinään ja Lily häneen, ja niin he saattoivat jakaa ruumiinlämpönsä. Dorcas hengitti Lilyn hiusten karamellimaista tuoksua. Yhden jälkeen yöllä he palasivat roskalavojen luokse ja siirsivät näkymättömyysviitan eteenpäin Remukselle ja Peterille.
”Et lähtis yksille vielä?” Dorcas ehdotti. Lily kohautti olkiaan ja lähti Dorcasin kanssa takaisin Vuotavaan noidankattilaan. Kadut olivat autioituneet. He katselivat rakennusten yläkertojen ikkunoihin, joiden verhoja yhä valvovat asukkaat eivät olleet tajunneet sulkea. Dorcas päästi Lilyn edellään pubiin avattuaan jälleen tiilimuurin Viistokujan päässä.
”Mitä sä otat?” Dorcas kysyi riisuessaan viittansa ja nakatessaan sen huolimattomasti nurkkapöydälle.
”Kyllä mä maksan itse…” Lily aloitti.
”Paskat, mähän sut tänne pyysin”, Dorcas totesi.
”No okei. Äh, en mä osaa päättää. Mitä vaan paitsi portviiniä”, Lily sanoi ja istui alas. Dorcas virnisti pahaenteisesti ja meni käymään baaritiskillä.
”Voi ei”, Lily naurahti nähdessään Dorcasin käsissä kaksi Avada kedavraa. Dorcas laski kirkkaanvihreät, savuavat juomat pöydälle ja istahti Lilyn viereen.
”Pitkää ikää”, hän naurahti kohottaessaan lasiaan ja kolauttaessaan sen vasten Lilyn pikaria.
Lilyn herätessä pieni asunto oli täynnä kahvintuoksua. Lakanat olivat vielä enemmän sotkussa kuin hän oli nähnyt ne edellisenä iltapäivänä, ja suussa maistui vanha viina. Lilyn kaula oli arka siitä kohtaa, mihin Dorcas oli upottanut hampaansa, ja hänen leimuava tukkansa oli hujan hajan Dorcasin tyynyllä.
Dorcas seisoi keittiössä paistamassa kananmunia pelkissä repaleisissa shortseissa ja rintaliiveissä. Ikkunoista puskeva auringonvalo nosti esiin hänen tatuointiensa pienimmätkin yksityiskohdat. Lily veti pussilakanan paljaan ihonsa peitoksi. Dorcas huomasi hänen heränneen ja virnisti leveästi.
”Vähän myöhäistä nyt. Oon tässä katsellut puoli tuntia. Ihan yhtä hyvältä näyttää kuin eilenkin”, Dorcas naurahti. Lily ei voinut olla vastaamatta virneeseen.
