Kuin kadota vieraisiin vesiin | K-11 | Fleur/Charlie (Fleur/Bill)

[Daran]

Nimi: Kuin kadota vieraisiin vesiin
Kirjoittaja: Daran
Ikäraja: K-11
Paritus: Fleur/Charlie (Fleur/Bill)

A/N: Osallistuu rarepari10 haasteeseen
----




Billin kuoleman jälkeen viikonloput ovat pahimpia. Kun Victoire on lähtenyt Kotikoloon yökylään, jotta Fleur saisi levätä, vaikka ei osaa. Ensimmäinen kerta oli vaikein. Fleur ei voinut nukkua, ei osannut rauhoittua. Tutut huoneet muuttuivat vieraiksi, kun kaksi ihmistä puuttui niiden seinien sisältä. Huonekalut muistuttivat siitä miten ne oli hankittu. Bill oli halunnut olohuoneeseen ison, muhkuraisen sohvan. Fleurin mielestä se oli hirveä. Epämukava. Kuten hänen olonsa nyt. Tuttuus palasi vasta lapsen tultua kotiin. Taaperon kanssa oli pysyttävä valppaana, ei voinut hukuttaa itseään muistoihin, oli edes nykyhetki vaikka tulevaisuutta ei vielä voinut ajatella. Tai uskaltanut.

Seuraava kerta oli vain astetta parempi. Fleur oli ennakoinut ja hankkinut pullon tuliviskiä tiskialtaan alle kaapin nurkkaan. Kun ulko-ovi sulkeutui Mollyn ja Victoiren perässä, aukesi tiskikaapin ovi. Fleur oppi lähtemään kotoa. Yöelämä sai veren sykkimään. Joka perjantai hän punasi huulensa, tuliviski suonissa sai turtumaan. Vieraat kasvot tanssilattialla muuttuivat tutuiksi, tummat ja vaaleat hiukset punertuivat diskovalojen välkkeessä, toisten kädet naisen lantioilla tuntuivat Billin käsiltä, huulet suutelivat Billin suulla, oudot äänet korvissa sumenivat erottamattomasti muistojen sokkeloihin. Vasta aamulla vieraus hiipi sisään lattianraoista, seinälautojen välistä, ovista, ikkunoista, hengityksestä viereisellä tyynyllä, vääristä kengistä eteisen naulakon alla.

Tänään on vielä pahemmin. Fleur ei tunne toisen lämpöä vieressään. Muistikuvat eilisillalta ovat epätarkkoja, sumeita, vääristyneitä, kuten aikakin. Ehkä on jo päivä tai vielä aamuyö. Alakerran peili ei sano mitään, mutta Fleur näkee itsekin: eiliset meikit poskilla, hiukset pystyssä. Kaukana veelasta, lähempänä syöjätärtä, miestennielijää, epätoivoista nuorta leskeä joka ei osaa kunnioittaa miehensä muistoa. Syyllisyys tulvii kasvoille pekonintuoksuisena keittiöstä. Puhdistusloitsu kasvoille ja Fleur on valmis kohtaamaan vieraan, kertomaan että on aika poistua. Illan ja yön hohkaavan kuuma noita on poissa, tilalla kylmän kaunis nainen, jolla ei ole enää mitään annettavaa.

Keittiön ovella sydän lähes pysähtyy. Hellan äärellä heiluvat hartiat, pitkä selkä ja  punainen tukka ovat kaukana vieraasta, kuuluvat taloon. Vaikka hartiat ovat hieman muistikuvia leveämmät, ja vasemman olkavarren halki kulkee pitkä paloarpi. Miehen kääntyessä Fleur saa nähdä silmienkin olevan tutut, ja hymyn, vaikka eivät Billin. Charlie nauraa ja huomauttaa olohuoneen sohvan olevan nukkumista ajatellen sopimattoman muhkurainen ja lyhytkin. Fleurin vastaushymy on jo aito ja ulottuu silmiin, sillä mikään ei ole väärin ja on ollut oikein jo yölläkin. Pekoni on turhan käristynyttä ja kananmunan kuoret narskuvat hampaiden välissä kun he istuvat pöydän ääressä molemmat haluten sanoa jotain mutta myös vaieta. Charlie väittää olevansa Romaniassa huippukokin maineessa ja Fleur kikattaa ensi  kertaa iäisyyteen.

Illalla Victoire palaa kotiin eikä halua päästää setäänsä lähtemään. Muhkurainen sohva saa välttää seuraavan yön.  Seuraavalla viikolla Charlie on Mollyn mukana hakemassa tyttöä ja päätyy auttamaan Fleuria puutarhatöissä. Oikeastaan ei huvita lähteä minnekään, vain valvoa aamuun yhteisen surun heijasteissa, valokuvien äärellä, tonttuviiniä lasissa. Sohvatyynyt väistyvät jälleen miehen tieltä, kuukauden kuluttua siinä nukkuu jo kaksi, ja silloin kaikki on oikein eikä tunnu väärältä. Vielä vähemmän seuraavana kesänä, kun sänky on vaihtunut uuteen eikä sen toinen puoli ole tyhjä eikä kylmä tai kädet vieraat.

[Sokerisiipi]

Olen lukenut aiempia Fleur/Charlie-ficcejäsi ja pitänyt niistä kovasti. Tykkään muutenkin siitä, miten kirjoitat Fleurista, kuvauksellisesti ja inhimillisesti. Kirjoitustyylisi iskee muutenkin. Kauniita lauseita, kivoja yksityiskohtia ja sujuvaa kerrontaa.

Tämän asetelma ensin hätkähdytti, että ohhoh, Bill on kuollut! Mutta pidin lopulta siitä, miten suru, menetys ja yksinäisyys vaikuttivat Fleuriin ja saivat naisen hakeutumaan ihmisten pariin. Fleur kuulostaa juuri sellaiselta, joka ahdistuu kotinsa seinistä ollessaan yksin, koska kaikki muistuttaa hänestä ja Billistä, ja nainen tarvitsee jotakin muuta, jotta elämä olisi edes yhden illan/yön siedettävämpää.

Pidin kovasti tunteiden hienovaraisesta kuvauksesta, jossa teot kertovat enemmän Fleurin sisäisestä maailmasta kuin kerronnassa käytetyt tunteiden ilmaisut.

Illan ja yön hohkaavan kuuma noita on poissa, tilalla kylmän kaunis nainen, jolla ei ole enää mitään annettavaa.

Etenkin tämä vertaus yön ja päivän välillä on todella upea.

Hyvin uskottavaa on myös se, että lohtu/pelastus löytyy lopulta Charliesta, joka on tarpeeksi tuttu, mutta silti aivan oma persoonansa, ja uskon Billinkin mieluummin halunneen veljensä Fleurin vierelle kuin jonkun tuntemattoman baarihoidon. Ja juuri sellainen kodikas epätäydellisyys on se jokin, joka vie tämän ranskattaren sydämen: se muhkurainen sohva ja Charlien ruuanlaittotaidot. Ja kaksikkoa kuitenkin yhdistää myös se sama suru Billin kuolemasta, ja sekin vetää heitä lähemmäs.

Kaunis, uskottava kuvaus suuresta elämänmuutoksesta ja uusista aluista. Kiitän!

[Daran]

Oi, kommentti Mukava kuulla että pidät Fleuristani.

Itsekin jotenkin ajattelen, että Bill kyllä haluaisi mieluummin Fleurin löytävän onnen jonkun tutun ja turvallisen luota kuin vieraan sylistä...

Ja kiitokset kauniista kommentistasi

[Odo]

Tulin vilkuilemaan tätä parituksen takia. Olen vannoutunut Bill/Fleur-fani, mutta pitihän tämä siitä huolimatta tietyllä varauksella tulla vilkaisemaan ja pidin tästä!

Pidin siitä, että Bill oli kuollut, eikä kyseessä ollut syrjähyppy. Ja siitä miten vahvasti Bill oli tässä esillä siitä huolimatta, että oli poissa. Se, että tunne oli oikeasta läsnä voimakkaana ikävänä. Se, miten Fleur kärsi ikävästään oli surullista luettavaa ja erityisesti se, että hän oli suudellut vieraita ja esiin nousi se, että hän ei osannut kunnioittaa miehensä pois menoa oli aika riipaiseva.

Se, että Charlien kanssa ei ollut yöllä tapahtunut mitään tuli minulle positiivisena yllätyksenä. Se olisi ollut väärin ja minun mielestäni vastoin Charlien luontoa (vaikka hahmosta ei paljoa tiedetäkään). Jotenkin se, että Charlie oli huolehtinut Fleurin kotiin ja tehnyt tälle aamiaista oli tosi herttaista ja hahmolle sopivaa. Ja siitä sitten muotoutui alku jollekin suuremmalle, mikä oli hyvä.

Oli siis oikein maittava ficci, josta tykkäsin paljon. Tästä olisi kyllä saanut pidemmänkin, mutta hyvin tämä toimi tällaisessa tiiviissä paketissa. Kuvailu oli tasapainoista ja mukavaa luettavaa, eikä mitään virheitäkään tullut huomattua. Kiitän siis tästä! Nyt uskallan varmaan paremmin tämän parin puoleen toistekin.

[Daran]

Kiitos Odo kommentistasi

Se, että Charlien kanssa ei ollut yöllä tapahtunut mitään tuli minulle positiivisena yllätyksenä. Se olisi ollut väärin ja minun mielestäni vastoin Charlien luontoa (vaikka hahmosta ei paljoa tiedetäkään). Jotenkin se, että Charlie oli huolehtinut Fleurin kotiin ja tehnyt tälle aamiaista oli tosi herttaista ja hahmolle sopivaa. Ja siitä sitten muotoutui alku jollekin suuremmalle, mikä oli hyvä.

-- Näin itsekin ajattelen, vaikkakin olen kyllä kirjoittanut varsin erilaisiakin tulkintoja tästä kolmikosta..

[Kiirsu]

Oi, tämä on tosi hieno!! Hirmuisen kauniisti kirjoitettu, ihan kulki kylmiä väreitä tätä lukiessa. Hui!!

Fleurista kirjoitetaan kauhean vähän, enkä itsekään ole koskaan sen kummemmin innostunut tästä hahmosta, mutta tässä hän on todella hieno! Fleurin ja Billin suhde on kiinnostava, vaikka sitä kirjoissa kuvataankin aika vähän. Siitäkin saa jo kuitenkin sen käsityksen, että heillä on vahva side ja Bill merkitsee Fleurille todella paljon. Hänen menettämisensä olisikin varmasti kova kolaus, varsinkin jos on lapsikin tuloillaan. Ei siis ihme, jos kaipaa lohtua jostain tutusta ja turvallisesta ja Charlie olisi varmasti täydellinen sitä lohtua tuomaan.

Pidän paljon tästä rakenteesta ja tekstin kulusta. Siitä kuinka kaikki on askel askeleelta pahempaa ja elämä on lähellä lähteä hallinnasta. Mutta sitten tulee Charlie ja taas askel askeleelta ei olekaan enää niin pahaa. Ei mitään liian nopeaa ja dramaattista vaan luontevaa asteittaista muutosta suuntaan ja toiseen. Pidän myös tästä tyylistä, koska olen vannoutunnut pilkunvihaaja ja minua ilostutti se, että niitä tuntui olevan tässä tekstissä ihan fiilispohjalta. Niin pilkkuja pitäisikin käyttää!! Ei niitä ole joka väliin pakko survoa hyi.

Oikeastaan ei huvita lähteä minnekään, vain valvoa aamuun yhteisen surun heijasteissa, valokuvien äärellä, tonttuviiniä lasissa. Sohvatyynyt väistyvät jälleen miehen tieltä, kuukauden kuluttua siinä nukkuu jo kaksi, ja silloin kaikki on oikein eikä tunnu väärältä.

Tämä <3 Täydellinen epätäydellisyys on tässä parasta!! Yhteinen yhdistävä suru on ehkä paras klisee ja pidän hirveästi siitä, että koko tilannne on vähän vinksallaan mutta silti oikein. Ja se tuntuu alkuun vähän väärältä mikä on ehkä hyväkin, koska elämän realiteetit pysyvät mielessä. Eikä Charlie voi kuitenkaan koskaan korvata Billiä vaikka heissä paljon samaa onkin.

Todella kaunis ja koskettava teksti, joka avasi Fleurista ihan uuden puolen ja tykästyin häneen tässä kovasti. Kiitos paljon tästä <3

[Daran]

Kiitos Kiirsu kommentistasi

Fleurista kyllä saisikin kirjoittaa enemmän, minun mielestäni ainakin.

Pidän myös tästä tyylistä, koska olen vannoutunnut pilkunvihaaja ja minua ilostutti se, että niitä tuntui olevan tässä tekstissä ihan fiilispohjalta. Niin pilkkuja pitäisikin käyttää!! Ei niitä ole joka väliin pakko survoa hyi.

Olet oikeassa, aika fiilispohjalta välillä tulee niitä käytettyä, tosin itse yritän siitä tavasta päästä eroon Ja sitten siinä on sekin, että toisinaan olen kovin, kovin pilkullisella tuulella...