Hämillään ja onnellinen | S, oneshot (melkein triplaraapale)

[Moray]

Nimi Hämillään ja onnellinen
Kirjoittaja Moray
Genre Itsetutkiskelu draamatunnelmointi?
Ikäraja S
A/N Tässähän on huimat 292 sanaa, wow. Olisin voinut muokata tän siis helposti triplaraapaleeksi, mutta kirjotin tämän joskus marraskuussa enkä halua enää muuttaa juttuja, kun tuntuu että rikkoisin tunnelman tai jotain. Tämän oli siis alunperin tarkoitus olla jonkin suuren alku, mutta en ollutkaan tyytyväinen ja siksi julkaisen tämän niin myöhään.

Hämillään ja onnellinen

Sinä aamuna lauloin kuin minulla olisi ollut joutsen sisälläni. Siltä se ainakin tuntui, rääyin vain rääkymästä päästyäni ja sitten jossain vaiheessa lopetin.

Sellainen on elämäntarinani runolliseen metaforamuotoon tiivistettynä. Onko se totta? No, tiedä häntä. Kauniilta se silti kuulostaa ja se riittää minulle. Ei kaiken tarvitse olla niin todenmukaista minun mielestäni. On niitä muitakin arvoja kuin totuus. Kauneus. Rakkaus. Taide.

Mitä sinä aamuna sitten oikein tapahtui?

Sinä aamuna minä synnyin. Enkä nyt tarkoita sitä hetkeä kun ensimmäisen kerran vetäisin happea keuhkoini ja tunsin maailman kylmyyden, vaikka silloinkin eittämättä rääyin aivan liian pitkään. Nyt tarkoitan sitä aamua kun ymmärsin ja osasin ja kykenin, ensimmäistä kertaa.

Sen ajatteleminen sekoittaa päätäni. Mielikuvani siitä ovat yhtä aikaa teräväpiirtolaatua ja sumeaa sotkua. Yksi asia on varmaa - värit ovat kirkkaat. Ne loistavat minusta yhä kauas, räiskyen räikeinä ja rohkeina.

Ensimmäinen väri, jonka mielessäni näen, on sininen. Se on kuulas, puhdas ja kaunis, aika lailla kaikkea sitä mitä minä tahtoisin olla, ehkä olenkin. Jos tämä tarina olisi elokuva, julisteen taustaväri olisi se sininen ja jokainen, joka sen julisteen näkisi, joutuisi kuin juopuneena katsomaan sen elokuvan. Se on hurmaava sininen se sininen.

Sinä aamuna kun nousin ylös ja kiskaisin verhot auki, näin sillä sinisellä täytetyn taivaan. Tunsin kummallista isänmaallisuutta, ehkä siitä syystä joutsenvertauskin. Tunsin olevani kotona ja samalla kaipasin jotain. Kai se oli sitä nostalgiaa. Kaipasin tyhjälle moottoritielle auringonnousun aikaan.

Sininen sävytti koko aamua. Kauluspaitani oli taivaansininen, samoin kuin vasen sukkani. Aamuteeni join sinisestä mukista. Ulkona kuvittelin näkeväni harvinaisen monta sinistä autoa.

Mikä siinä sinisessä sitten on? Mitä se nyt kuvastaa? En minä tiedä, en sitten ollenkaan. Niin se vain meni. Sininen oli sinä aamuna vaikuttava väri. Pidin sitä erityisen kauniina. Joskus joku pieni asia vain kurkottaa ja ylettää koskettamaan jotain paikaa syvällä sisällä. Sitten sitä vain on hämillään ja onnellinen.