Nimi: Hieno homma, isoveli
Ikäraja: Sallittu
Yhteenveto: Mikaelilla on uutisia Aleksille ja Niilolle.
Oma sana: Ootte varmaan huomanneet, että mulla on aivan jäätävä inspiraatio nykyään Aleksin ja muiden tarinoihin, niiltä ajatuksilta tämäkin one-shot syntyi. Toivottavasti tykkäätte!
Hieno homma, isoveli Mikael PoVMe maattiin Tiian kanssa mun sängyllä, Tiia makasi mun kainalossa ja puoliksi mun päällä. Sen jalat oli heitettynä rennosti mun jalkojen ylitse.
”Mitä sä mietit?” Tiia kysyi.
”Siljan kuolemasta tulee kohta puoli vuotta”, mä huokaisin. ”Miten tämmösen voi kestää?”
”Sä oot selvinny hyvin”, Tiia sanoi. Se nousi sen verran, että pystyi katsomaan muhun ja kun mä näin sen katseen, mä tiesin sen olevan oikeassa. ”Ja on tosi hyvä, että pystyit unohtamaan ne riidat Aleksin kanssa, koska nyt te pystytte paremmin auttamaan toisianne.”
”Nikonkin paluu oli hyvä”, mä lisäsin. ”Mut en mä olis selvinnyt puoliksikaan näin hyvin ilman sua”, jatkoin ja vedin Tiiaa lähemmäs itseäni. Se hymyili ja suukotti mua poskelle, mutta mä yllätin sen täydellisesti vaihtamalla poskipusun suudelmaan.
Me oltiin jaettu keskenämme niin pitkän aikaa kaikki, että tuntui oudolta edes nukkua sängyssä ilman Tiiaa. Joidenkin mielestä viisi kuukautta ei ehkä ollut pitkä aika, mutta mun suhteissa se oli. Ja oudointa oli, että yhä vieläkin mä halusin herätä joka aamu sen vierestä ja tuntea sen lämmön mun vartaloa vasten.
”Mikael”, Tiia sanoi hiljaa suudelman jälkeen. ”Mä tein eilen raskaustestin. Se näytti positiivista.”
****
Aleksi PoV
”Mitähän asiaa Mikaelilla mulle voi olla nyt?” mä kysyin Niilolta, joka pudisteli päätään. ”Se kuulosti kiireiseltä puhelimessa, mutta ei suostunut sanomaan sen enempää. Käski meidän vain tulla nopeasti paikalle.”
”Tuskin mitään pahaa on sattunut, muutenhan Mikke olisi sen jo kertonut”, Niilo huomautti. Mä hymyilin, se tunsi mut jo niin hyvin, että tiesi, mitä mä ajattelin ilman, että mä edes kertoisin sitä.
”Joo, mut outoo, ettei Mikke sanonut mitään”, mä sanoin ja tein porraskäytävässä voltin. Niilo katseli sitä vierestä virnuillen ja nappasi mut syleilyynsä ennen kuin mä ehdin tehdä toista. Se painoi mua seinää vasten ja vaikka kaiteen kylmä rauta osui vasten mun selkää, mua ei haitannut. Päinvastoin; mua hymyilytti suudelman aikana niin, että tuntui, ettei posket riittäneet.
”Mennäänpä katsomaan, mitä asiaa sun broidillas oikein oli”, Niilo totesi muina miehinä suudelman jälkeen, tarttui mua kädestä ja lähti kävelemään kohti kolmatta kerrosta, jossa Mikael edelleen asui.
Mikael oli soittanut mulle aamusta ja kuulostanut siltä, että asia oli todella tärkeä. Me ei oltu nähty muutamaan viikkoon, koska mulla oli alkanut jo ylioppilaskirjoitukset ja niihin piti lukea ja valmistautua myös henkisesti ja fyysisesti esimerkiksi penkkareihin. Mä olin vähän kateellinen Niilolle, joka otti rennosti ammattikoulun kolmannen vuoden, se oli vain työssäoppimassa yhdessä rekkafirmassa, ajeli päivät pitkät rekkaa ja kävi aina välillä vain koulussa puhumassa siitä, kuinka hyvin sen asiat oli. Sen ei tarvinnut stressata esimerkiksi keskeenjääneistä tai suorittamattomista kursseista, koska se oli yksinkertaisesti koulunsa parhaimpia oppilaita, mitä mä en olisi yläasteella ikinä uskonut. Yläasteella mä olin ollut se huippu oppilas.
Joka tapauksessa Mikaelin äänensävystä oli kuitenkin sen verran pystynyt päättelemään, että se oli innoissaan siitä uudesta asiasta, joka oli tulossa tai jo tullut sen elämään. Vuosien aikana mä olin oppinut tuntemaan veljeni hyvin, tiesin jo puhelimen äänestä, milloin sillä oli hyviä uutisia ja milloin huonoja. Tämä oli hyvä uutinen, sen takia mä en jaksanut edes stressata sitä, mikä uutinen olisi.
Niilo otti mun kädestä kotiavaimet ja avasi oven mun puolesta. Me huudeltiin tervehdyksiä, mutta asunto oli oudon hiljainen. Jätettiin kengät ja takit eteiseen ja mentiin olohuoneeseen.
Tiia istui sohvalla hymyillen ja Mikael oli kietonut toisen kätensä sen ympärille. Ne näytti onnellisilta, mikä vain vahvistu mun oletusta siitä hyvästä uutisesta.
”Sulla oli jotain asiaa?” mä sanoin ja kohotin kulmakarvojani kysyvästi.
”Joo”, Mikael sanoi ja nousi parempaan asentoon. ”Tiia on raskaana. Mulle. Me saadaan lapsi.”
”Mitä?”
”Kakara vai?” Niilo kysyi kuulostaen kauhistuneelta. Mua nauratti mun poikaystävän tahdikkuus. En itse pystynyt oikein sisäistämään asiaa. Mikael isänä? Se oli ollut mulle kuin isä jo pitkään, mutta silti oli vaikeaa kuvitella sille oma lapsi.
”Tiia teki testin pari viikkoa sitten”, Mikael sanoi kuulostaen onnelliselta. ”Jos se on poika, sen nimeksi tulee Jesse Jesper, Jessen ja isän mukaan. Jos se on tyttö, se on Silja Anna, äidin ja Siljan mukaan.”
Vasta sillä hetkellä mä oikeastaan tajusin koko asian. Mikael saisi lapsen, pala sitä, pala äitiä ja isää ja ehkä jopa pala Siljaa tulisi takaisin. Musta tulisi… mikä? Setä? Kuulostipa vanhalta.
”Onneks olkoon”, mä sanoin ja halasin Mikaelia. ”Mä tiiän, miten paljon sä oot aina unelmoinu perheestä. Nyt sun unelmasta tulee totta.”
”Mulla olisi sulle yksi kysymys”, Mikael sanoi ja irrotti samalla otteensa musta. Se katsoi mua suoraan silmiin. ”Sen lisäksi että sä olet tän tulevan lapsen setä niin suostuisitko sä myös lisäämään siihen sanan alkuun liitteen kummi?”
”Mä olen vähän pettynyt, ettet sä kysynyt tota multa”, Niilo virnuili mun vierestä. Mä en pystynyt sanomaan mitään. Kummisetä? Musta? Miten mä osaisin ottaa sellaisen vastuun harteilleni? Toisaalta, mä mietin samalla huvittuneena, kun se kakara olisi teini-iässä niin mä tietäisin parhaiten omien kokemuksien takia, miten Mikaelia kannattaisi kohdella.
”No? Mitä sä sanot? Onko tää susta huono idea? Ei sun tietenkään oo pakko jos et halua, mutta –”, Mikael kuulosti kärsimättömältä ja jo valmiiksi pettyneeltä.
”Totta helvetissä mä haluan”, mä sanoin. ”Sehän on kunnia.”
”Älä ainakaan opeta sille lapselle kaikkia tuntemiasi kirosanoja”, Mikael sanoi ja vasta sillä hetkellä mä muistin, että olin kiroillut edellisessä lauseessa. Mä aina unohdin, ettei Mikael pitänyt siitä.
”Nyt sä et ainakaan voi väittää olevasi vanhentumassa”, mä virnuilin Mikaelille. ”Nimitys isäpappa ei oikein käy yhteen nuorekkaan ja komean kanssa.”
”Mä olen silti aina sua komeempi, vaikka olisin kuinka vanha, muista se, pikkuveli”, Mikael heitti hyväntuulisesti takaisin. Tiian käsi oli alavatsalla, vaikka se ei ollut vielä edes pyöristynyt.
”Ainakin sä olet yhtä innoissasi kuin lapsi jouluostoksilla”, mä sanoin ja pyörittelin silmiäni. ”Varmaan lähdet jo kohta kaupoille etsimään kaikenlaisia tarvikkeita.”’
”Totta kai mä olen innoissani”, Mikael tuhahti ja heilautti samalla kättään. ”Tää lapsi voi olla osa meitä kaikkia. Ja jos mä edes pienellä mahdollisella tavalla voin tuoda vähän Siljaa, äitiä ja isää takaisin, niin mä teen sen. Ja se puolestaan tekee tästä kaikesta taas vähän siedettävämpää.”
”No”, mä sanoin hiljaa, ”yhteenvetona voin sanoa, että hieno homma, isoveli. Susta tulee loistava isä.”
