Minäkin havaitsin tässä varsin tuttuja tunnetiloja, suorastaan hämmästyttävää!
Osaat kyllä todella lahjakkaasti näin pieneen sanamäärään saamaan niin paljon tunnetta, etten voi muuta kun tuijottaa silmät pyöreänä
. Se ei kuitenkaan ole hermoille käyvää ja ärsyttävää alakuloisuudessa vellomista, vaan se on sellaista aitoa ja todentuntuista, sellaista mihin pystyy ihan oikeasti samaistumaan.
Mutta kyllä, päähenkilön tunteet ovat tosiaan hyvinkin tuttuja. Juuri sellaisia että haluaisi kovasti olla jotain, tekisi mieli kertoa omista ajatuksistaan jollekin mutta ne sitten kuitenkin pitää itsellään syystä tai toisesta. Ja vaikka on juuri kaikki tarvittava välineistö piirustuskynistä tietokoneen kirjoitusohjelmaan ja soittimesta vesivärisiveltimiin, inspiraatio ei aina siltikään ota tullakseen, vaikka ehkä tekisikin mieli tehdä jotain luovaa. Sitä vain huomaa tuijottavansa tyhjää paperia ihmetellen, miksi se on edelleenkin tyhjä. Itse olen huomaannut monta kertaa vain ikään kuin odottavani, että saisin aikaan jotain ihailtavaa tai kunnioitettavaa
.
Ja sitten juuri tuo muiden ihailu ja heidän kykyjensä ihmettely, se on jotain niin totta. Sitä vain kummastelee, kuinka muut saavat kaikkea aikaiseksi, mutta tuntuu ettei itse saa oikein mitään.
Tämä oli minusta pysäyttävä pätkä, joka herätti mielessäni monenlaisia ajatuksia. Osasit mielettömän hyvin saamaan pieneen sanamäärään paljon tunteita ja ajatuksia. Tykkäsin tästä, tämä oli aito, mielenkiintoinen ja mainiosti kirjoitettu!
Kiitos tästä, kirjoita tällaisia ihmeessä lisää!
-DH58