Ikäraja: S
Tyylilaji: hiljainen romantiikka, hurt/comfort
Paritus: Harry/Ron
Sateen sanoja
Talvi on kurja. Sataa aina vain. Puut ja pensaat ovat paljaita ja ruoho lannistavan kellanruskeaa. Menetys leijuu kaikkialla. Päivät ovat harmaita ja illat pimeitä. Kalmanhanaukio 12 tuntuu enemmän vankilalta kuin kodilta. Joka huoneessa on raskas ja painostava tunnelma. Muistot täällä kerran asuneista läheisistä piinaavat heitä molempia. Verhotkin ovat alkaneet taas kuhista hutsuja.
Kun he eivät enää kestä talon kolkkoutta, he pakenevat maalle. Talo on pieni, melkein kuin mökki, mutta juuri sopiva heille kahdelle. Se kuului aikoinaan Ronin isoenolle vai kenties pikkuserkulle? Harry ei muista enää. Ron pitää maaseudusta. Onhan hän kasvanut vastaavanlaisissa olosuhteissa. Harrykin nauttii tilasta ja hiljaisuudesta ympärillään. Siinä ei ole mitään pakotettua. Täällä on tilaa hengittää.
Aamut hidastuvat. Heidän tekee yhä useammin mieli jäädä sänkyyn sylikkäin. Harryn sormet laskevat Ronin pisamia. Harry sekoaa laskuissaan tämän tästä, koska hänen silmälasinsa ovat yhä yöpöydällä. Hyväilystä tulee loppu, koska Ron kutiaa helposti. Kun Harryn käsistä tulee taas levottomat, Ron nappaa hänet lusikkaan ja murisee varsin kiihottavia uhkauksia Harryn niskaan. Harry kiepsahtaa ympäri ja painaa Ronin alleen. Hän pitää huolen, että Ron toteuttaa uhkauksistaan jok’ikisen.
Ron opettelee laittamaan ruokaa. Siitä ei selvitä ilman maustesekaannuksia ja rasvapaloja, mutta Harrylle on tärkeintä se, että Ron yrittää. Ja lopulta Ron onnistuu valmistamaan läjän pannukakkuja, joista vain puolet on kärähtäneet pinnoiltaan mustiksi.
”No?” Ron tiedustelee hermostuneena ja näplää lehmäkuvioisen essunsa helmaa. ”Onko niistä mihinkään?”
Harry ei sano mitään, hymyilee vain leveästi ja nousee. Ronin kulmat ovat edelleen huolestuneesti kurtussa. Harry kehystää Ronin hämmentyneet kasvot kämmentensä väliin ja suutelee häntä. Suudelma on syvä ja rakastava. Harry on maistavinaan häivähdyksen mustaherukkaa Ronin huulilta. He löysivät eilen kellarista tusinoittain hillopurkkeja.
Ronin kädet kietoutuvat Harryn ympärille. Hän rentoutuu Harrya vasten. Ron hymyilee, kun he erkanevat. Harryn silmälasit ovat hullunkurisesti vinossa.
”Ei ne nyt noin hyvältä voineet maistua”, Ron tuhahtaa ja suoristaa Harryn lasit tämän nenällä.
”Parhaita pannukakkuja, mitä olen ikinä syönyt”, Harry inttää ja tarkoittaa sanojaan. Mikä voisi vetää vertoja ruualle, jonka rakastettusi on valmistanut sinulle?
Ron pudistelee epäuskoisesti päätään, mutta sinisten silmien sädehtivä katse paljastaa, miten mielissään hän on. Harryn on aivan pakko suudella häntä uudestaan.
Harry painaa Ronin hellan nuppeja vasten. Hän melkein sytyttää Ronin paidanhelman liekkeihin, kun sininen kaasuliekki leimahtaa. Ronilta pääsee kiljahdus, ja heidän päänsä kolahtavat kipeästi yhteen. Kun vaara osoittautuu turhaksi, he purskahtavat rajuun nauruun ja ottavat tukea toistensa olkapäistä.
Ulkona sataa taas. Päivä on raskas ja riippuvan harmaa. Harry ei sitä kuitenkaan huomaa, sillä sisällä on valoisaa ja Ronin sylissä lämmin.