Ficin nimi: Onko myöhäistä pyytää anteeksi?
Kirjoittaja(t): Minä eli Sitruunasiipi14
Oikolukija/Beta: -
Fandom: Twilight
Tyylilaji/Genre: Draama, ripaus angstia ja humoria
Ikäraja: K-11
Paritus/Päähenkilöt: Bella + Normiparit ja OC/OC
Yhteenveto/Tiivistelmä/Summary: Bella on muuttunut vampyyriksi. Hän on aloittanut uuden elämän uuden perheensä kanssa ja on nykyään Isabella Dwyer. Hän on koko vampyyri-ikänsä yrittänyt unohtaa Cullenit mutta kun he lopulta käyvät samaa koulua, ei kohtaamisia voi välttää.
Varoitukset:TULOSSA kiroilua, väkivaltaa ja verta.
Vastuunvapaus: Cullenit ja Bella kuuluvat Meyerille, muut hahmot ja juoni minulle. Voi kunpa saisinkin tästä rahaa koska se olisi hauskin työ ikinä mutta en saa joten...
Bpov
Olin vastustanut lähtöä viimeiseen asti. Olin tehnyt kaikkeni, ehdottanut mitä tahansa muuta mutta perheeni oli sitä mieltä että minun olisi aika päästä yli muistoistani. Edward Cullenista nimittäin. Nykyään hän oli vain haamu menneisyydestäni. Ihmisajoiltani. Olisin tehnyt mitä vain jotta saisin hänet takaisin mutta minkäs minä sille voin että hän tajusi etten ole tarpeeksi hyvä hänelle. En halunnut kuitenkaan avata haavoja muutamalla takaisin Forksiin. Mutten voinut jättää perhettäni. Varsinkin Christian ja Susan tarvitsivat minua. En voi vain hylätä heitä. Olen heille sen velkaa.
Joten täällä minä nyt olin. Olympian niemimaassa, Forksin sateisessa pikkukaupungissa. 150 vuoden jälkeen muistot eivät olleet vieläkään haalistuneet. Olin astumassa uuden koulumme ovista sisään valmiina kohtaamaan kaikkien tuijotuksen. Eivätkä uudet koulutoverini pettäneet minua. Vannon että ainakin yhden poikajoukon leuat loksahtivat apposen ammolleen. Kuulin tyttöjen kateellisen kuiskuttelun kun lähdin kävelemään kohti kansliaa sisarusteni kanssa hakemaan meille lukujärjestykset.
Sisarukseni ovat kaikki upeita persoonia ja olen etuoikeutettu kun saan tuntea heidät. No, minähän heidät muutinkin mutta ei heidän olisi ollut pakko jäädä luokseni. Ja kaikilla paitsi Christianilla ja Susanilla on jokin lahja. Ei se kuulema heitä haitannut mutta he ovat nuorimpia perheessämme ja ainoat ilman kykyä joten heitä kohdellaan kuin kuninkaallisia. No ei nyt ihan mutta kyllä he useimmiten saavat tahtonsa läpi.
Evelynillä on kyky muunnella toisten mielipiteitä ja Jonathanilla kyky muokata toisten näkökulmaa. He ovat sisaruksia kaikilla mahdollisilla tavoilla. Minun kykyni taas on kilpi. Pystyn suojautumaan mentaalisilta hyökkäyksiltä ja suojaamaan myös muita. Joka tapauksessa, perheeni on ainutlaatuinen.
Astelin kanslistin eteen joka vilkaisi minua. "Isabella Dwyer?" Hän kysyi. "Kyllä. Ja tässä ovat sisarukseni. Tarvitsemme lukujärjestyksemme." Sanoin ja jäin odottamaan kun hän näpytteli tietokoneelleen jotain.
"Isabella, Evelyn, Jonathan, Christian ja Susan Dwyer?" Hän luetteli ja sai meiltä nyökkäykset. Hän klikkasi jotain ja tulostin alkoi jäkättää hänen vierellään. Kohta sieltä sujahti 5 paperilappua jotka hän jakoi meille.
"Tervetuloa!" Hän sanoi vielä ja me lähdimme. Minulla ja Jonathanilla oli ensimmäinen tunti matikkaa, Evelynillä terveystietoa ja Christianilla ja Susanilla liikuntaa. Hymyilin heille rohkaisevasti. "Onnea! Nähdään ruokailussa."
Sanoin kaikille ja lähdin kohti luokkaa 173.
Hetken päästä löysin sen ja astelin luokkaan sisälle. Siellä ei ollut muita kuin pieni ryhmä joka jutusteli keskenään. Olin pidättänyt henkeä varmuuden vuoksi mutta kun verta ei ollut näkynyt niin uskalsin hengittää. Vetäisin henkeä ja vampyyrin makea tuoksu pöllähti kasvoilleni. Katsahdin joukkoa ja samaan aikaan vaaleahiuksinen tyttö käännähti katsomaan minua.
Jos olisin yhä ihminen olisin pyörtynyt. Se vaaleahiuksinen tyttö oli Rosalie. Hän katsoi minuun silmät levällään, hieman säihkähtäneen ja hämmentyneen oloisena. Minä katsoin häntä ja muita jotka nyt tunnistin Culleneiksi. Ed... Erästä tiettyä en kuitenkaan nähnyt. Olin iloinen nähdessäni rakkaat ystäväni mutten vain voinut aloittaa puhtaalta pöydältä.Mitä ihmettä Cullenit täällä tekivät? Rosalie tönäisi Emmettiä joka kääntyi. Katseemme kohtasivat ja hänkin näytti järkyttyneeltä. Hän kääntyi sanomaan jotain muille. Olin pelkuri ja pakenin sinä aikana.
Nojasin tyttöjenvessan seinään. En voi käydä samaa koulua E... En 150 vuoden jälkeenkään pysty sanomaan sitä nimeä. En voi käydä samaa koulua kuin Cullenit. Sitten minulla välähti. Heidän ei tarvitsisi tietää että käyn tätä koulua. Tottakai he tunnistavat minut jos näkevät mutta jos en näyttäisi itseltäni...
Menin erääseen tyhjään käytävään. "Jonathan?" Sanoin. Tottakai hän kuulisi vaikka olisikin koulun toisessa päässä. Ei hän tainnut olla sillä hän käveli nurkan takaa ihmisvauhtia. "Sisko?" Hän virnisti. Huokaisin syvään ja aloin selittää koko juttua.
Jonathan tiesi kyllä Culleneistä ja minusta. Olin kertonut perheelleni kaiken ihmisajastani. Jon siis ymmärsi miksi halusin naamioitua. Ja pystyi auttamaan minua. Hänellä oli lahja, jonka avulla hän pystyi vääristämään jonkun tai joittenkin ihmisten näkökulmaa. Tässä tapauksessa Cullenit näkisivät minua katsoessaan jonkun ventovieraan. Täydellistä.
Jonathan keskittyi hetken ja tunsin pientä kihelmöintiä vatsanpohjassani mutta se kuului asiaan. Katsoin Jonathania kun hän rentoutui ja nyökkäsi. "Kiitos." Sanoin ja halasin häntä nopeasti.
Kävelimme matikanluokkaan. "Herra ja neiti Dwyer, olette myöhässä." Vihaisen näköinen miesopettaja paasasi meille. "Emme löytäneet luokkaa, onhan tämä täysin vieras paikka meille." Valehtelin viattoman näköisenä. Opettaja heltyi ja ojensi meille kirjamme.
Olimme jo istumassa vierekkäin kun opettaja sanoi että meille oli määrätty jo paikat. Hän määräsi Jonathanin jonkun urheilullisen näköisen pojan viereen ja minut... ALICEN VIEREEN! Ei voi olla totta! Istuin varovasti tuolin reunalle ja yritin keskittyä opetukseen.
Hetken päästä pulpetilleni sujahti lappu. Avasin sen.
Hei. Olen Alice Cullen.
Nappasin kynän pulpetiltani ja kirjoitin lappuun vastauksen.
Mukava tavata Alice.
Hetken päästä lappu sujahti takaisin.
Mikä sinun nimesi on?
Lapussa luki Alicen kauniilla käsialalla. Nielaisin. Alicelle ei hyödyttäisi valehdella. Niinpä kirjoitin totuuden. Ainakin suurin piirtein.
Olen Isabella Dwyer. Muutin tänne äskettäin Lontoosta.
Sujautin lapun takaisin ja jäin kauhulla odottamaan mitä hän vastaisi. Vastaus tuli hetken päästä.
Parhaan ystäväni nimi oli Isabella.
Jos voisin itkeä niin itkisin juuri nyt. Minun piti kuitenkin pitää näytelmää yllä joten alleviivasin sanan oli ja piirsin kysymysmerkin.
Lappu sujahti takaisin vasta viiden minuutin jälkeen. Vilkaisin salaa Alicea ja hän katseli surullisena ikkunasta ulos.
Hän kuoli jokin aika sitten.
Mieleni teki halata Alicea ja kertoa kaikki hänelle. Tahdon parhaan ystäväni takaisin! Mutten ole valmis ottamaan kaikkia Culleneita takaisin elämääni. "Otan osaa." Kuiskasin. "Kiitos." Alice kuiskasi surullisesti.
"Juotteko vain eläimistä?" Alice kuiskasi hetken päästä. Tietenkin hän haistoi että olin vampyyri ja heidän velvollisuutensa oli varmistaa ettei meistä uusista olisi haittaa heille. "Kyllä. Juomme perheeni kanssa kaikki eläimistä mutta matkustamme tarpeeksi kauas metsästämään joten ei tarvitse huolehtia." Kuiskasin.
Hän nyökkäsi ja katsoimme molemmat opettajaa. Kello soi tunnin päättymisen merkiksi. Kiiruhdin ulos luokasta ja nappasin Jonathania ranteesta ja vedin hänet mukaani. "Sisko hei, varo ettet revi kättäni irti." Jonathan sanoi vitsaillen. Päästin hänen kädestään irti. "Sori." Mutisin ja huomasin Alicen lähestyvän meitä Jasper käsikynkässään.
"Hei." Sanoin ja loihdit kasvoilleni hymyn. "Hei. Haluatteko istua kanssamme ruokatunnilla?" Alice kysyi. Vilkaisin Jasperia. Hän hymyili hieman. Nyt vasta tajusin miten olinkaan ikävöinyt Culleneita. En silti vaihtaisi perhettäni mistään hinnasta.
"Mikäs siinä." Sanoin ja hymyilin. "Alice taputti käsiään ja pomppi riemuissaan. "Mahtavaa! Voimme samalla puhua säännöt selviksi." Hän sanoi ja lähti Jasper vierellään. "Nähdään!" Hän vilkutti.
Vilkutin heidän peräänsä ja hymyilin aidosti. Ehkä Cullenit olivat hylänneet Bella Swanin silloin joskus vuosia sitten. Mutta Isabella Dwyer oli eri henkilö jonka Cullenit voisivat hyväksyä. Tämä lohduttava ajatus mielessäni kävelin kohti äidinkielen luokkaa.
//Kertokaa ihmeessä mitä olisi syytä parantaa?
