Nimi: Outo ja erilainen
Ikäraja: S
Genre: drama, fluffy, ficlet
Paritus: Ginny/Luna
A/N:
Juhannustaika to
lotus, hyvää kesää!
Osallistuu myös FinFanFun1000 sanalla
245. Oranssi. Tämä on spontaania söpöilymössöä, koska teki yhtäkkiä mieli kirjoittaa pätkä kevyttä höttöä.
”On eri asia olla erilainen kuin olla
outo”, Ginny kuuli Ronin mutisevan Harryn suuntaan heidän ohittaessaan käytävällä Lunan, jonka retiisikorvakorut pomppivat samaan tahtiin hänen hyppelevien askeltensa kanssa. Jos Ginny ei olisi ollut liian keskittynyt vastaamaan Lunan leveään hymyyn, joka sai vielä lämpimämmän pilkahduksen vain häntä varten heidän nopeassa kohtaamisessaan, olisi hän kivahtanut veljelleen jotain takaisin, mutta kun Lunan hymyn lämpö kipristeli hänen alavatsaansa, ei hänen otteessaan pysynyt mitään negatiivista.
Sitä paitsi, Ginny ajatteli, Luna
oli outo. Hän letitti hiuksiinsa kukkasia ja keittojuureksia, hänen vaatteensa olivat silmiin särkevän erivärisiä, hän hymyili kaikelle ikävälle kuten maanantaille ja kotitehtäville, hän vastasi keskusteluissa asioihin joita ei kysytty ja jätti vastaamatta niihin joita kysyttiin, mutisi itsekseen latinan kieltä ja uskoi mitä kummallisimpiin asioihin, kuten siihen että Ginny oli mukamas suloinen. Ginny taasen piti Lunaa kaikessa ihanassa outoudessaan varsin valloittavana ja mielenkiintoisena ihmisenä, paljon mielenkiintoisempana kuin hänen ahdasmielistä hölmöä veljeään. Mitä enemmän Ginny vietti aikaa Lunan kanssa, sitä enemmän hän alkoi kokea kaiken tavallisen aivan tavattoman tylsänä. Luna näytti hänelle, kuinka löytää jotain erikoista tavallisesta, iloista surullisesta, värikästä tummanpuhuvasta ja kaunista rumasta. Lunan nurinkurinen tapa katsoa maailmaa opetti Ginnyä näkemään, kuinka koko muu maailma olikin nurinpäin. Luna oli sellainen ihminen, joka oli juuri niin outo, että hänellä saattaisi olla vaikka pinkki basiliski tatuoituna selkärankaansa (ei hänellä ollut, Ginny tiesi, koska oli käynyt joka tuuman Lunan ihoa läpi sormenpäillään) tai sinisen sävyisiä raitoja hiuksissaan. Niitä itse asiassa oli kerran ollutkin parin viikon ajan tytön pyyhkäistyä villinä leijuvia hiuksiaan maalatessaan vahingossa väreihin, mitä hän ei ollut huomannut laisinkaan ennen kuin Ginny huomautti siitä hänelle parin päivän kuluttua tämän imeskellessä mietteissään lettinsä latvaa huulet sinisinä. Myöhemmin samana päivänä Hermione kysyi Ginnyltä huolissaan oliko tämä kylmissään, kun hänen huulensa sinersivät niin, ja Ginny punastui.
Ginny oli aina kokenut olevansa erilainen. Hän ei osannut puhua hiljaa tai niiata hameessa kuten kunnon hyvätapainen tyttö, vaan oli äitinsä opastuksesta huolimatta rääväsuinen villi, jolla oli multaa kynsien alla ja pää silti pilvissä kaukana maankamaralta. Hänen hiuksensa olivat räiskyvän oranssit ja hänen persoonallisuutensa yhtä räiskyvä, hän oli kuin värityskirjan kuva jota oli väritetty hiukan reunojen yli, ei aivan sopiva yleisön määrittelemään muottiinsa. Luna nauroi, kun hän röyhtäisi ja kuunteli, kun hän kertoi oppimastaan uudesta loitsusta, jota kukaan muu hänen vuosikurssillaan ei vielä tuntenut. Kun Ginny oli hermostuneena näpertänyt puseronhihaansa reiän, ompeli Luna sen hyräillen umpeen kirkkaan oranssilla langalla, koska hänen mielestään se sopi niin hyvin Ginnyn hiusten väriin. Ginny ei tohtinut huomauttaa, että oranssi herätti huomiota harmaassa paidassa, sillä Luna ei koskaan vaikuttanut huomaavan sellaisia asioita, kuinka jokin oli erilaista tai joukkoon kuulumatonta. Hän vain hymyili kättensä jäljelle ja Ginny piti paikattua paitaa päällään tyytyväisenä.
Vuodet vierivät, ja aikuisena Ginny oli yhä erilainen ja Luna oli yhä outo, ja he rakastivat toisiaan erilaisuuksissaan ja outouksissaan edelleen. Kun Lunan vasen käsi kietoutui lämmittelemään teekupposen ympärille oikean heiluttaessa sauvaa, joka loihti sivellintä levittämään värejään vaaleutta huutavalle tyhjälle taululle, kilahti hänen nimettömässään oleva sormus vasten kupin posliinista pintaa. Auringonsäteet kimaltelivat kilpaa Lunan vaaleissa kutreissa ja sormuksen oranssissa kivessä.
