Albuksen silmin (Albus Dumbledore, S, ficlet)

[Vendela]

Nimi: Albuksen silmin
Ikäraja: S
Kirjoittaja: Vendela
Oikolukija: Merrique Marauder
Tyylilaji: Draama, pohdinta
Pituus: Ficlet ~ 550 sanaa
Vastuuvapaus: Hahmot ja universumi ovat Rowlingin, minä lainaan.

Tiivistelmä: Miltä rakkaus näyttää Albus Dumbledoren silmin?

Vapaa sana: Tämä osallistuu 12 hahmoa -haasteeseen. Tarkoituksena on rakentaa sarja, jossa kuvataan ’miltä rakkaus näyttää’ haasteen hahmojen silmin. Tammikuun hahmo on Albus Dumbledore.


Miltä rakkaus näyttää -sarja
Tammikuu: Albuksen silmin, S
Helmikuu: Dracon silmin, S
Maaliskuu: Nevillen silmin, S
Huhtikuu: Luciuksen silmin, S
Toukokuu: Fleurin silmin, K-11
Kesäkuu: Minervan silmin, S
Heinäkuu: Lilyn silmin, S
Elokuu: Rolfin silmin, S
Syyskuu: Minervan silmin, osa 2, S
Lokakuu: Oliverin silmin, S
Marraskuu: Harryn silmin, S
Joulukuu: Fredin silmin, S

Miltä rakkaus näyttää ALBUKSEN SILMIN

Albus Dumbledore oli nähnyt ja kuullut paljon elämänsä aikana. Vuodet ensin Tylypahkan professorina ja myöhemmin rehtorina olivat päästäneet hänet aitiopaikalle katselemaan nuorten oppilaidensa kasvamista lapsista aikuisiksi, ja tärkein siirtymäriitti hänen mielestään oli ehdottomasti rakastuminen.

Ensirakkaus oli jotain niin kaunista, että Albuksen omaa sydäntä särki joka kerta kun hän kohtasi vastarakastuneen nuoren. Kuinka kaikki oli tuossa vaiheessa vielä mahdollista, koko maailma oli avoimena ja päässä olivat vaaleanpunaiset lasit, joiden läpi kaikki näytti paljon totuutta kauniimmalta. Vaikka Albus tiesi, ettei rakkauden huuma voinut jatkua loputtomiin, hän ei koskaan tahtonut riistää julmaa totuutta oppilailtaan. Näiden oli itse huomattava rakkauden varjopuolet ja opittava taistelemaan niitä vastaan. Sillä jos joku oli rakastamisen arvoista, sen eteen oli oltava valmis tekemään töitä.

Joskus oli kuitenkin pakko luovuttaa, ja sekin jokaisen täytyi oppia itse. Albus ei ollut oikea ihminen neuvomaan, milloin oli annettava periksi, sillä hän pohti edelleen joka päivä, oliko hän itse luovuttanut sittenkin liian helpolla. Hänen rakkautensa oli ollut väkevää ja sokeaa. Hän oli rakastanut koko nuoren sydämensä voimalla, intohimoisesti ja tulisesti ja ollut varma, että hänen rakkautensa pelastaisi niin hänet kuin Gellertinkin. Niin ei ollut käynyt, ja totuuden myöntäminen oli ollut ehkä vaikeinta, mitä Albus oli elämässään tehnyt.

Ei ollut päivääkään, etteikö Albus olisi ajatellut rakastaan. Mitä tämä tunsi ja ajatteli? Muisteliko tämä koskaan sitä mitä heillä oli ollut? Kaipasiko tämä Albusta?

Ettei Albuksen pää olisi täyttynyt liikaa menneiden muistelemisella, hän oli kääntänyt katseensa toisiin. Niihin joiden elämä oli vasta aluillaan ja koko tunteiden kirjo nupullaan. Heitä Albus tarkkaili, kannusti ja toivoi jokaiselle parasta.

Vuosien varrella oli ollut monta tulista rakastumista. Albus muisti kuinka Arthur Weasley oli piirittänyt Molly Prewettiä monta kuukautta, ennen kuin Molly oli viimein suostunut ensimmäisille treffeille. Sen jälkeen loppu olikin historiaa, kun rakkauden kipinät olivat sinkoilleet parin välillä.

Entä sitten James Potter, joka oli tehnyt kaikkensa saadakseen Lily Evansin huomion. Albuksen omaa sydäntä oli särkenyt katsella Lilyn kipuilua, kun tämä oli koettanut valita rakkaan ystävän ja innokkaan ihailijan väliltä. Lopulta James oli voittanut ja sekin loppu oli jäänyt historiaan. Tosin tavalla, jota Albus ei olisi koskaan toivonut.

Nyt, puristaessaan kuolettunutta kättä sylissään, Albus seurasi Harryn kamppailua oman rakkautensa parissa. Nuori Malfoy ei ehken ollut se kumppani, joka Albus olisi ensisijaisesti Harrylle toivonut. Ei, ennen kuin hän katsoi asiaa toisesta näkökulmasta, Dracon näkökulmasta.

Mikäli olisi olemassa pienikin mahdollisuus, että Harry saisi vedettyä Dracon pois siltä epämääräiseltä tieltä jonne tämä oli eksynyt, Albus siunaisi heidän rakkautensa. Harryn itsepintaisuus ja luja tahto kutsui seireenin lailla Dracoa luokseen. Albus saattoi vain toivoa, että Harryn rakkaus olisi riittävän vahva osoittamaan Dracolle, että tämä voisi valita toisin, että tällä oli mahdollisuus valita toisin.

Tietenkin Albus tiesi kaiken Dracon tehtävästä. He olivat yhdessä Severuksen kanssa yrittäneet koko vuoden saada Dracon avautumaan, luottamaan heihin, uskotumaan. Mutta kumpikaan heistä ei ollut onnistunut. Nyt Albus saattoi luottaa enää Harryyn sekä siihen, että sitten kun hänen oma elämänsä päättyisi, Draco olisi se, jonka rakkaus auttaisi Harryn pahimman surun yli.

Toukokuun aurinko siivilöityi ikkunasta ja valaisi pölyisiä muotokuvakehyksiä. Albus katseli hellästi rakkaita ystäviään ja toivoi, että hänellä olisi sittenkin ollut vielä hieman enemmän aikaa. Hän oli yrittänyt selittää Harrylle kaiken minkä pystyi, mutta entä jos kaikki menisi sittenkin pieleen. Ajan hiekka valui kuitenkin tiimalasissa yhä kiihtyvämmällä tahdilla.

Albus sulki silmänsä ja nosti mieleensä kaikkein rakkaimman muistonsa, hän ei tarvinnut ajatuseulaa tehdäkseen sen. Hymy huulillaan hän uppoutui siihen kesäiseen päivään, siihen hetkeen jolloin hän oli itse oivaltanut mitä rakkaus oikeastaan oli. Yksinäinen kyynel vierähti ryppyiselle poskelle, mutta hymy säilyi. Pian olisi aika.

[Elfmaiden]

Wow, tämä oli todella hieno! Nyt kun olen nähnyt 2. Ihmeotukset, tämä oli helpompi myös visualisoida mielessäni - välillä oli vaikea muistaa ajatella Albusta tekstin nykyhetkessä. Tämä on kaunista pohdintaa. Tykkäsin myös paljon siitä, miten hän mietti myös muita näkemiään pareja, ja hän tuntuu tietäneen varsin paljon - mutta se ei varsinaisesti yllätä. Ihanaa, kun toit Harryn ja Draconkin tähän!
P.s. Olipa hassua ajatella Dumbledorea etunimellään - ja olla ajattelematta ensimmäisenä Albus Severus Potteria...

[FractaAnima]

Oivoi, olipa tämä hieno, pohtelias ja silti vähän kaihoisan surkuisakin. Paljon monenlaista kovin pienessä paketissa. Hienohienohieno. Ja pakko kyllä sanoa, että taitoa se vaatii sekin, että saa Albuksesta kertovan ficletin salakavalasti kertomaan myös drarryn tarinaa. Mutta siis, pidin tästä. Dumbledoren pohdinnasta, siitä hänen omasta rakkaudestaan ja muidenkin. Ihanan erilainen ficci! <3

- Frac

[Rowena]

Apua, miten mahtava idea tekstisarjalle! Siis todella! Mietin tuon 12 hahmoa -haasteen alkaessa, että olisi kiva kirjoittaa henkilöistä jokin yhtenäinen sarja, olisi hauska aina jännittää, että kuka hahmo seuraavaksi tulee kirjoitettavaksi. Se sit multa jäi, mut hauskaa, että sä oot tekemässä sarjaa! Ja vielä näin kivalla idealla.

Albus on mun mielestä ficcien kannalta yks kiehtovimmista henkilöistä. Tähän  tuokiokuvaan vangitset hänet tosi hyvin ja koskettavasti, oli ilo lukea!

[Vendela]

Rae, ihanaa kuulla, että pidit tästä Mietin olisinko ottanut tähän enemmänkin noita parituksia, mutta ajattelin sitten ettei se anna tekstille lopulta mitään lisäarvoa. Harry ja Draco tahtoivat päästä mukaan, sillä ovathan he sentään minun OTP:ni. Näen itse Dumbledoren varsinaisena rakkauden lähettiläänä, onhan hän jauhanut siitä kirjoissa niin paljon, joten hienoa että se toimi tässä. Kiitos kun kommentoit!

Elfmaiden, kivaa että tykkäsit En malttanut olla ottamatta Harrya ja Dracoa mukaan, sillä olisin niin toivonut että tilanne olisi mennyt kirjoissakin noin, että Harry saa vedettyä Dracon pois pimeältä tieltä. Mutta kun Row ei sitä kirjoittanut, niin sitten piti tehdä se itse Kiitos kommentista!

Frac, hienoa että tämä toimi ja pidit Tuo Drarryn mukana oleminen oli vähän niin kuin pakko juttu kun tahdoin ne sinne En ehkä osaa kirjoittaa tai edes ajatella tätä fandomia ilman H/D:tä Pitäisi kyllä yrittää! Mutta kiva, että Albuksen pohdinta toimi. Kiitos kommentista!

Rowena, jee, kivaa kun jollakin muullakin on ollut sama ajatus tuota haasteesta Se, kun ei tiedä hahmoa etukäteen tuo kivaa jännitystä ja haastaa vielä vähän eritavalla. Mutta vielä ehdit mukaan, tammikuuta on vielä jäljellä Mukavaa kuulla, että tämä ensimmäinen osa Albuksesta toimi. Kiitos kun kommentoit!

[Ilomiete]

Ah Albus, ja rakkauden seuraaminen ja muistelot! "oh to be young and feel love's first keen sting"  Muistui mieleen tuo lause tätä lukiessa  Oon aina jollain jännällä tavalla samaistunut Albuksen haikeuteen rakkaudessa, oon nähnyt kun monet eri kaverini ovat rakastuneet ja seurustelleet ja eronneet ja toiset sitten ovat menneet naimisiinkin saakka. Itse olen autuaan tietämätön Dumppiksen tavoin aidosta molemminpuolisesta rakkaudesta. Tämä teksti sai siis minut muisteloimaan Albuksen tavoin vaikken yhtä vanha olekaan  En tosin tiedä oliko tässä ficissä albuksella ja gellertillä suhdetta, sain sen käsityksen ettei.

Myös Drarry pääsi yllättämään minutkin, aina mietin miten heidän suhteensa toimisi puoliverisessä prinssissä jos kirjoittaja tahtoisi seurata mahdollisimman paljon canonia.

Summa summarum: kiva lukukokemus!

[Vendela]

Pahoittelut Ilomiete että olet joutunut odottamaan vastausta kommenttiisi näin pitkään!

Itse ajattelin tässä tarinassa niin, että Albuksella ja Gellertillä on ollut suhde, mutta hyvin lyhyt sellainen. Ja suhde on kariutunut kun heidän ajatusmaailmansa ovat erkautuneet, aivan kuten canonissakin. Kivaa jos Drarry yllätti En malttanut olla kirjoittamatta sitä sinne koska se on kuitenkin se oma otp:ni

Kiitos kommentistasi

[Waulish]

Minun teki mieli jatkaa tätä sinun sarjaasi, ja rakkaus Albuksen silmin tuntui hyvältä tutustumiskohteelta juuri tähän hetkeen.

Voi että! Albuksen ikä, kokemus ja monet vaiheet Tylypahkassa niin professorin kuin rehtorinkin saappaissa välittyvät heti ensimmäisistä sanoista lähtien. Albus on toden totta päässyt seuraamaan monenlaista rakkautta elämänsä varrella, ja tarkkasilmäisyytensä ja terävien vaistojensa avulla hän vaikuttaa huomanneen paljon, vaikka onkin ollut ikään kuin sivustaseuraajana. Minusta on mielettömän ihanaa ja ennen kaikkea kunnioitettavaa, miten lämmöllä ja kannustavasti Albus suhtautuu nuoreen rakkauteen, vaikka hänen oma ensirakkautensa päättyikin melko murheellisesti. Jos on kokenut saman kuin Albus, olisi helppoa katkeroitua ja suhtautua negatiivisesti nuorten onneen, nuorten joilla on vielä pitkä elämä edessään, mutta Albus on tuttuun tapaansa lempeä ja viisas ja tietää, ettei toisten onni ole itseltä pois. Sydämeni sulaa ajatukselle Tylypahkan rehtorista, joka hiljaa myhäillen seuraa sivusta linnan käytävillä kukkivia romansseja, vaikka samalla tietääkin, että rakastamisella on myös nurjat puolensa. On riipaisevaa, että Albus yhä ajattelee Gellertiä ja sitä, olisiko kaikki voinut mennä toisin. Se on myös hyvin inhimillistä ja ymmärrettävää, sillä onhan Gellert selvästi hyvin merkityksellinen ihminen Albuksen elämässä.

Tässä tarinassa on minusta erityisen koskettavaa se, että Albus tiedostaa vääjäämättömästi lähestyvän kuolemansa. Sekin ehkä kääntää hänen ajatuksiaan menneeseen, niin omaansa kuin muidenkin. Pidän hurjasti myös siitä, miten kaanonin tapahtumat nivoutuvat Harryn ja Dracon suhteeseen ja Albuksen orastavaan toivoon siitä, että hänen ja Severuksen epäonnistuttua Harrylla olisi kuitenkin yhä mahdollisuus onnistua. On kaunis ja lohdullinen ajatus, että Harry saisi Dracon valitsemaan toisin. Olet mielestäni todella onnistuneesti ja uskottavasti saanut H/D:n tuotua myös tähän sarjan osaan, ja nostan siitä sinulle hattua! Onkin mielenkiintoista nähdä, millä tavoin Harry ja Draco missäkin osassa esiintyvät.

Tämä oli niin kaunista ja puhuttelevaa luettavaa tähän yöhön. Lämpimät kiitokset! -Walle

[Vendela]

Kiitos paljon kommentistasi Walle ja ihanaa, että olet tämän sarjan parissa jatkanut
Luin tämän itsekin pitkästä aikaa läpi, sillä muistikuvat tekstistä olivat varsin hämärät. Silloin kun tämän sarjan aloitin, en tiennyt mihin se johtaisi mutta mitään en kyllä tästä ensimmäisestä osasta muuttaisi Albuksen tapauksessa oli tosiaan varmasti helppoa vaipua synkkyyteen ja myös vähätellä muiden rakkautta. Mutta minusta Albus on siinä mielessä jännä tyyppi, että kaikkien nuoruudessaan tekemiensä virheiden jälkeen hän on oppinut ja myös ottanut opikseen. Siksi halusin myös kirjoittaa tässä hänestä tämmöisen lempeän ja ymmärtäväisen. Harryn ja Dracon suhde nousee tosiaan esiin, sillä halusin tämän oman OTP:ni tunkea (vaikka sitten väkisin ) tähän tarinaan. Siitä sitten lähtikin kehittymään kokonaisuus, jonka jokaisessa osassa nämä hahmot ovat mukana vaikka päähenkilö olisikin joku toinen Ihanaa kun kommentoit, kiitos vielä!

[Angelina]

Krhm... Onneksi hienovaraisesti vihjasit ja potkit mut tänne, koska kauhukseni ja häpeäkseni huomasin, että mulla on näitä useampikin kommentoimatta. Aika korjata vääryydet siis ja kommentoida nämäkin pätkät, joista en ole mitään vielä sanonut! Kaikki oon kyllä mielestäni lukenut heti niiden tultua, en tiiä mikä kooma on iskenyt kun en oo kommentoinut. Shame on me!

Tää oli jotenkin todella dumbledoremainen! Toi alun toteamus siitä, miten rakastuminen on se tärkein siirtymäriitti, se miten ajatuskin ensirakkaudesta särkee sydäntä ja miten Albus päivittäin mietti Gellertiä. Pidin myös kauheesti tuosta, miten Albus muisteli vanhoja pareja, erityisesti tuo ajatus Mollya piirittävästä Arthurista oli söpö :'3 Ja tietenkin tuo tärkein - miten Albus miettii Harrya ja Dracoa ja miten heidän mahdollinen rakkautensa voi muuttaa vaikka mitä.

Tää oli tosi hieno, tietenkin <3

[Vendela]

Hienovaraisesti potkin, niin no, voihan sen noinkin ilmaista Mutta ihanaa, että kommentoit Angie Ja kivaa myös, että pidit. Tuo Mollyn ja Arthurin homma on kyllä sellainen mistä olisi kiva kirjoittaa joskus ihan kunnon fluffya ja jonkun tosi ihanan ficin olen kyllä niistä joskus lukenutkin. Tietenkin Albus miettii Harrya ja Dracoa, aivan kuten jokaisen pitäisi miettiä Sillä niiden rakkaus on kuitenkin se juttu mikä siirtää vaikka vuoria!

[Meldis]

Olen lukenut ihan hirveästi sinulta hoodeetä, joten vaihtelun vuoksi otin arpajaisiin jotain muuta. Minä tykkään tosi paljon Dumbledoren hahmosta ja minua aina harmittaa, kun seiskan jälkeen tuntui, että monien mielestä hän olikin äkkiä hirviö, mikä ei minusta ole totta. Hän on ihminen. Tässä oli kohdallaan tosi moni asia, miten itsekin ajattelen Albuksesta ja tosi hyvin sanoitit hänen asenteensa rakkauteen. Ihanasti sanottu, että rakkaus on siirtymäriitti ja hyvin albustamaista!

Näiden oli itse huomattava rakkauden varjopuolet ja opittava taistelemaan niitä vastaan. Sillä jos joku oli rakastamisen arvoista, sen eteen oli oltava valmis tekemään töitä.

Tykkäsin tosi paljon, miten Albus koki oppilaidensa kautta rakkauden tuntemuksia, mutta ei silti nähnyt tarpeelliseksi mennä neuvomaan heidän elämäänsä. Välillä voi vähän kulkea rinnalla, mutta epäonnistumiset ja takaiskut pitää kokea itse. Koska Albus ei oikein hirveän hyvin asetu siihen "vanha viisas mies" stereotypiaan, hän tiedostaa tehneensä virheitä, eikä todellakaan tiedä parhaiten. Minusta oli hienoa, miten Albus tässäkin epäröi monessa kohtaa, miten olisi paras toimia. Albuksen suunnitelmat kirjoissa tuntuvat välillä ihan mahdottomilta ja jos ei näe tätä puolta hänestä, joka oikeasti ei ole varma onko hän oikeassa, voi herkästi sortua ajattelemaan häntä ylimielisenä jumaolentona. Koska hänhän vasta virheen tekikin Gellertin kohdalla.

Hän oli rakastanut koko nuoren sydämensä voimalla, intohimoisesti ja tulisesti ja ollut varma, että hänen rakkautensa pelastaisi niin hänet kuin Gellertinkin.

Vihaan sitä, kun tarinoissa herkästi sorrutaan trouppiin, että ihmisen voisi pelastaa, jos häntä vain rakastaa oikein ja ihanasti kuvasit, miten se ei todellakaan pidä paikkaansa. Rakkaus voi olla voima, mutta ketään ei voi pelastaa omilta demoneiltaan rakastamalla häntä. Gellertin olisi pitänyt itse uskaltaa jättää omat tavoitteensa taakseen, sille Albus ei voinut mitään, ei edes hänen tulenpalava rakkautensa. Ahh, kun särkee ajatella koko Albuksen ja Gellertin elämää. Minä haluan ajatella, että Gellertin tunteissa oli myös rakkautta, eikä hän pelkästään käyttänyt Albusta hyväkseen.

Harryn itsepintaisuus ja luja tahto kutsui seireenin lailla Dracoa luokseen.

Oi miten kivaa, että tässä kuitenkin oli pikkuinen Harry/Draco! Kiva, miten tässä oli tuo sama asetelma kuin Albuksen ja Gellertin välillä, mutta Draco tämän ihastuttavan kuvauksen kautta oli se aktiivinen toimija. Hän näki Harryn luonteessa jotain sellaista, joka saisi hänet muuttamaan omaa itseäänkin, ei niin, että Harry muuttaisi häntä konkreettisesti. Tuo oli aivan ihana kohta. <3

En jotenkin ole erityisesti ajatellut sitä, miten Albus tiesi koko vuoden ajan kuolevansa ja miten se vaikutti häneen. Harryn näkökulmasta mikään ei ole toisin, mutta Albus kun nyt on ihan vain ihminen, on kamalaa ajatella, miten hän on joutunut odottamaan kuolemaa yksin, voimatta kertoa kenellekään (paitsi Kalkarokselle) mistään mitään. Toisaalta ihanan rauhallinen ajatus, että Albus oli hyvin sinut kuoleman kanssa. Se on jotain, mitä toivoisi itsellekin. :'')
Kiitos tästä kauniista tarinasta tosi paljon, kommentti meni jotenkin epäselväksi tajunnanvirraksi. Jos ei nyt saanut selvää niin nautin tästä tosi paljon, tämä oli hyvin ajatuksia herättävä ja oli ihanaa lukea sinulta Albuksesta! <3

[Vendela]

Kiitos todella paljon ihanasta kommentistasi Meldis, eikö huolta, ei ollut lainkaan tajunnanvirtaa! Albus on tosiaan ihana hahmo ja mukavaa kuulla, että pidit tästä tulkinnasta. Albuksen ja Gellertin tarina on kyllä tosiaan sydäntäsärkevä, harmi että se päättyi miten päättyi. Mutta kyllähän tähän piti pieni H/D-vivahde saada, sen verran sydäntä lähellä tuo paritus on Kiva kuitenkin, ettei se haitannut liikaa Lämmin kiitos kommentista!