Nimi: Oikea
by: rmv
Ikäraja: S
Genre: Fluffy, Rom, oneshot
DC: en omista mitään
Summary: Liisa palaa ihmemaahan
Fandom: Liisa Ihmemaassa
Oikea
Liisa käveli hitain askelin kohti tuttua mökkiä. Aurinko oli noussut korkealle ja kukat hänen takanaan kuiskuttivat ja kikattivat hiljaisesti. Naisella oli hyvä olla, aivan kuin hän olisi pitkän matkan päätteeksi tullut kotiin. Pihaportti aukesi ja sanoi muutaman kohteliaisuuden nuorelle naiselle. Liisa niiasi kohteliaasti ja sulki sen varovasti. Aidalla nökötti rivi hattuja.
Liisa toivoi että siinä olisi yksi hattu hänellekin. Jännittyneenä neitokainen sipsutti pihatietä pitkin pienen talon ovelle. Oven lähelle, pihatien viereen oli katettu pyöreä pöytä. Posliininen teepannu seisoi keskellä pöytää ja hopealusikat välkehtivät iltapäivän auringon osuessa niihin. Liisa ei ollut varma millaista vastaanottoa odottaa. Käsi täristen hän koputti oveen, joka avautui saman tien.
Ensimmäinen asia jonka Liisa tajusi oli että hänet oli nostettu ilmaan. Hullu Hatuntekijä pyöritti naista niin että Liisa kopautti päänsä vahingossa räystääseen. Hatuntekijä laski tytön alas ja puhalsi kipeään paikkaan, sitten hän halasi lujasti vierastaan.
”Siinähän sinä olet Oikea Liisa! Minä odottelinkin sinua jo teelle! Melkein myöhästyit kello kuuden teeltä!”
Nuori nainen nyökkäsi, hymyillen pitkän huiskealle miehelle, joka virnisteli vihreät silmät loistaen. Sirosti nainen istuutui miehen tarjoamalle tuolille ja laski lautasliinan syliinsä. Hatuntekijä kaatoi teetä ja ojensi sokeria ja kermaa. Kysyvästi neito kohotti katseensa Hatuntekijään ja uteli:
”Eikö Jänis tule tänään?”
Hatuntekijä tirskahti hermostuneesti ja laski kätensä nuoren naisen pään päälle. Hitaasti hän liu’utti sormiaan vaalean hiuspilven läpi ja alkoi avata pientä takkua näppärillä sormillaan. Samalla hän kuitenkin puhui:
”Irvikissa vei heidät linnaan, minä lupasin tehdä kaikille kesähatut. Mallykunilla tosin on jo, joten hän saa syyshatun, sellaisen vihreän jossa on neljä sinistä raitaa. Pieniä hattuja on joskus vaikea tehdä. Sinusta on taas tullut oikean kokoinen.”
Liisa katseli pää kallellaan Hullun Hatuntekijän kasvoja, miehen silmät olivat muuttaneet väriään. Aivan kuin niihin olisi tullut pieni ripaus lisää hulluutta. Liisa rakasti Hatuntekijän silmiä, ne olivat kuin arvoitukset, joihin sai joka kerta kuvitella uuden vastauksen. Joskus vastauksia ei tarvittu ollenkaan, tämä oli yksi niitä kertoja. Naista värisytti tuntea miehen sormet hiuksissaan. Tuuli kuljetti kukkien tirskunat selvästi teepöytään. Liisa nielaisi kulauksen makeaa teetä, se maistui mansikoille ja kermalle.
”Milloin he tulevat? Mitä sinä tarkoitat sillä että olen oikean kokoinen? Jollekin hatullekko?”
Hullu Hatuntekijä laski kätensä syliinsä ja pyöritti päätään. Hän avasi suunsa ja sulki sen taas, sitten hän suoristi suurta vaaleansinistä rusettia kaulassaan.
”Kuulehan Oikea Liisa, sinähän puhut ihan hulluja. Minähän juuri sanoin että Irvikissa vei Jäniksen ja Hiiren linnaan. Eiväthän he voi tulla jos he menivät jo. Enkä minä voi antaa sinua hatullekaan, sillä vastahan sinä tulit hatuntekijälle. Hatuntekijä on aina ennen hattua.”
Puhuessaan Hatuntekijä oli kaatanut lisää teetä kummallekin ja vetänyt oman tuolinsa aivan kiinni Liisan tuoliin. Mies nosti naisen kädet omiinsa ja kumartui niin lähelle että heidän nenänsä koskettivat. Liisa henkäisi ja rypisti kulmiaan. Hatuntekijä kohotti omiaan ja mumisi:
”Sinä olet Oikea Liisa minulle, Oikean Liisan kokoinen ja aivan yhtä hullu kuin minäkin.”
Mies painoi pehmeästi huulensa naisen huulia vasten. Liisa sai kuiskattua miehen suuhun yhden sanan:
”Kiitos.”
He suutelivat ja suutelivat. Tuntikausia he vain istuivat teepöydän ääressä ja katselivat toisiaan silmiin. Lopulta Aika keskeytti heidät hienotunteisesti kertomalla että kello lähestyi puolta yötä ja pimeys oli laskeutumassa. Hatuntekijä huokaisi ja upotti taskukellonsa puoliksi syötyyn hyytelöön. Aika lähti loukkaantuneena pois. Se päätti jättää tuoreen pariskunnan pariksi viikkoa kello kahteentoista. Heillä on koko ajan nukkumaanmenoaika, se hymähteli ilkikurisesti, haukotteleville kukkasille.
Liisa ja Hatuntekijä eivät näyttäneet edes huomaavan ajan kulkemattomuutta. Kaikki oli niin ihanasti vinksallaan.