Nimi: Väittelyn mestarit
Kirjoittaja: DragonHeart58
Fandom: Hobitti
Ikäraja: Sallittu
Genre: Draama (ehkä?), Humor (tai no, tällaista veljesten huumoria, en tiedä naurattaako se edes
)
Henkilöt: Kili ja Fili
Vastuunvapaus: tarinassa esiintyvät hahmot ja tapahtumapaikat kuuluvat Tolkienille, minä vain lainailen niitä
En saa tästä minkäänlaisia korvauksia.
A/N: Ensimmäinen Tolkienin hahmoihin perustuva ficcini. Kovin taianomaista tekstiä tämä tuskin on, eikä mitenkään kuvauksellisesti tai tarinallisesti kovinkaan kummoinen. Tällainen parissa tunnissa kyhätty teksti, jonka päätin sitten laittaa tänne. Hiukan pelottaa, koska Tolkien maailmoineen ja hahmoineen ovat minulle jotain käsittämättömän suurta ja arvostettua. Toivon vain että tämä kyhäelmä on riittävä hänen mielikuvituksensa tuotteiden käyttämiseen
. Huhhuh, lörpötinpä taas paljon, taidanpa sulkea suuni ja päästää teidät lukemaan, kommentteja otetaan avosylin vastaan
Väittelyn mestarit
Kili istuskeli Repunpään hiljaisessa salongissa katsellen oranssina kipinöivää takkatulta. Bilbon talo oli hänestä kodikas ja idyllinen, eteenkin kun muut ovat poistuneet Konnun joulumarkkinoille. Hän taas jäi mieluimmin takkatulen ääreen lämpimään. Samassa Kili kuuli jonkun avaavan oven ja astelevan reippain askelin häntä kohti. Pian hän huomasikin veljensä, joka oli tuonut roppakaupalla lunta sisätiloihin. Filin ohrankeltaiset hiukset ja parta olivat kuurassa, ja pakkanen oli nipistellyt hänen poskensa ja nenänpäänsä joulunpunaiseksi.
”Veliseni!” Fili tervehti veljeään tuttavalliseen tapaansa. Kili käänsi katseensa iloisesti tanssahtelevan takkatulen räiskyvistä liekeistä veljeensä. Samassa hänen huulilleen nousi ilkikurinen hymy.
”Siskoseni!” Kili vastasi veljensä tervehdykseen ja virnisti.
”Oletko vain hyvin tyhmä vai oletko ehtinyt sokeutua ennen tänne tuloani?” Fili murahti huvittuneena veljensä taidolle keksiä jotain hauskaa sanottavaa.
”Ei, minähän sokeuduin kauneudestasi, kun olet tuollainen Kultakutri”, Kili vastasi ja päästi pienen naurunpoikasen karkaamaan huuliltaan.
”Uskallapas ärsyttää minua, senkin apina!” Fili sanoi uhmakkaasti, mutta hänestä näki, että hän piti näistä heidän leikkisistä väittelyistään.
”Anteeksi neiti”, Kili letkautti ja puhkesi nauruun.
”Oliko tuo haaste? Täältä pesee!” Fili huudahti ja syöksyi veljensä päälle kaataen tämän kumoon maahan. Pian veljeksillä olikin meneillään leikkimielinen paini keskellä Repunpään olohuonetta.
”Sinä huijasit! Sääntöihin ei kuulunut viattoman kääpiön kaataminen lattialle!” Kili ähkäisi veljesten painin lomasta.
”Ensinnäkään sinä et ollut viaton. Toiseksi, mietin oletko kääpiö lainkaan kun olet noin tyhmä. Höntiksi peikoksi minä sinut luokittelisin”, Fili naurahti vastaukseksi.
”En minä ole läheskään yhtä ruma kuin peikko”, Kili sanoi mutristellen huuliaan.
”Totta. Olet paljon rumempi. Ja etenkin paljon tyhmempi”, Fili sanoi ja loi veljelleen anteeksipyytävän, säälivän hymyn.
”Tuosta sinä saat maksaa!” Kili uhkasi nauraen ja mäjäytti veljeään leikkimielisesti päähän.
”Nyt nostit tämän aivan uudelle tasolle!” Fili ähkäisi hymyillen, nousi yllättäen veljensä päältä ja juoksi ripein askelin ulos. Kili jäi makaamaan maahan ja tuijotti hölmistyneenä veljensä jälkeen. Eihän painia voinut vain lopettaa kesken kaiken! Kili nousi ylös ja kurkisti varoen ulos.
”Mitä sinä oikein…”, Kili ehti kysyä ennen kuin valtava lumipallo läsähti hänen kasvoilleen. Kylmää, jäistä lunta valui hänen kaula-aukostaan sisään. Hän pyyhkäisi lunta kämmenselällään kasvoistaan ja tuijotti kostonhimoisena nauruun tikahtuvaa veljeään.
”Siitäs sait!” Fili mylväisi naurunsa lomasta.
”Pelaat näköjään likaista peliä! Selvä, itsepähän tätä kerjäsit!” Kili huudahti hymyillen kuitenkin siitä ilosta, että sai yhdessä veljensä kanssa tehdä typeryyksiä. Kili nappasi kourallisen lunta ja pyöritteli siitä käsissään, ja pallon ollessa tarpeeksi pyöreä ja tiivis hän heitti sillä veljeään päähän. Fili tuijotti hölmistyneenä nauravaa Kiliä.
”Vai sillä lailla”, Fili tokaisi pyyhkäisten lunta naamaltaan. Ennen kuin Kili ehti huomatakaan, oli Fili kaatanut hänet jo toistamiseen kumoon.
”Olepa hyvä!” Fili sanoi ja antoi kunnon lumipesun veljelleen. Lumipesun päätyttyä Kili ravisteli päätään lumesta. Jälleen kylmää, valkeaa lunta oli livahtanut hänen paitansa ja saappaittensa sisään.
”Kiitos kovasti! Ole iloinen, etten antanut sinulle samalla mitalla takaisin, sillä en tunnetusti lyö itseäni heikompia”, Kili sanoi virnistäen puistellen samalla vaatteitaan lumesta. Fili tuijotti häntä huvittuneesti.
”Näköjään viimeinenkin järjenhiven on haihtunut luisesta pääkopastasi pois”, Fili nauroi.
”Tähkäpää hiljaa”, Kili vastasi ja naurahti osuvalle sanavalinnalleen. Tämän vuoksi hän saikin uuden lumipallon päähänsä.
”Mistä ihmeestä revit noin älyttömiä juttuja?” Fili kysyi nauraen Kilin irrottaessa takertuneita lumimöykkyjä mullanruskeista hiuksistaan.
”Osaan käyttää aivojani”, Kili sanoi ylpeästi hymyillen.
”Minä kun luulin sinun olevan aivoton”, Fili vastasi.
”Kiitos kaunis”, Kili sanoi ja katsoi veljeään ”Mitäpä jos jättäisimme tämän nyt sikseen ja painuisimme sisälle juomaan olutta takkatulen ääreen? Minä olen niin jäässä, että varpaani varmaan putoavat pian.”
Fili tarkasteli veljeään ja yritti etsiä hänestä jotain huijaamiseen tai salakavalaan juoneen viittaavaa, mutta huomatessaan veljensä hiukan sinertävät huulet Fili uskoi Kilin puhuvan totta. Silti pieni epäilys esti häntä täysin uskomasta veljeään.
”Mistäs nyt tuulee? Sinä et ikinä luovuta näin helpolla”, Fili sanoi. Kili kääntyi hänen puoleensa hymyillen arvoituksellisesti.
”Kuka puhui luovuttamisesta? Minähän ehdotin aselepoa”, Kili sanoi. Fili huokaisi ja kohotti tyytyväisen hymyn huulilleen.
”Aselepo hyväksytty. Mennäänpä nyt sisälle, sillä minäkin olen jo jäätymispisteessä”, Fili naurahti ja palasi yhdessä veljensä rinnalla sisälle lämmittelemään takkatulen loimuun.