Nimi: Hyvää syntymäpäivää Dean
Kirjoittaja: Crysted
Ikäraja: K-11
Fandom: Supernatural
Genre: Angst
Yhteenveto: John jättää Dean vastuuseen Samista jälleen kerran
Varoitukset: Lapseen kohdistuva väkivalta
A/N: Deanin 37. syntymäpäivän kunniaksi tällainen angstinen teksti. Dean ja Sam on siis lapsia tässä, Dean noin yhdeksän ja Sammy noin viisi. Ikärajasta en ollut ihan sataprosenttisen varma, mutta laitoin nyt angstisuuden ja väkivallan takia noin. Osallistuu haasteisiin
Parikseettomushaaste #3 ja ff100 sanalla syntymäpäivä
“Tiedäthän sinä nyt varmasti mitä tehdä?” John kysyi Deanilta heittäessä asekassinsa impalan perälle.
”Kyllä, sir”, Dean vastasi kuuliaisesti. ”Pidän huolen Sammysta ja jos joku yrittää sisään, ammun ensin ja kysyn kysymykset sitten”, hän luetteli ulkomuistista.
”Hyvä poika”, John sanoi, katsomatta kuitenkaan tämän suuntaan, läimäyttäessään takaluukun kiinni. Sam kiiruhti motellihuoneen ovesta pihalle ja melkein kompastui pienine jalkoineen porstuaan. Tällä oli päällään raidallinen ja kulunut unipuku, sama jota tämä oli käyttänyt jo siitä lähtien kun oli täyttänyt neljä. ”Sam”, John sanoi hymyillen ja kyykistyi, jotta Sam ylettyisi halaamaan häntä. ”Olethan kiltti poika, kun olen poissa?”
”Tietysti isi”, Sam sanoi ja irrottautui halauksesta. ”Joko sinä lähdet nyt? Entäpä se illallinen, jonka lupasit?”
”Lupasinko?” John sanoi hajamielisesti. ”Sen täytyy odottaa, minulla on valtavasti töitä. Dean tekee sinulle ruokaa.” John pörrötti Samin hennosti kiharoita hiuksia.
Sam nyökkäsi pettyneesti. ”Hei sitten isi.”
”Hei vain, tulen pian takaisin”, John lupasi hymyillen ja nousi sitten ylös. Hän kääntyi Deanin puoleen, kasvoillaan vakavampi ilme. ”Dean”, hän nyökkäsi.
”Sir”, Dean vastasi ja suoristi selkänsä automaattisesti. Isä ei pitänyt siitä kun hän seisoi selkä kumarassa.
John kiersi auton ympäri ja istui kuljettajanpenkille. Hän vilkaisi vielä peilistä poikiaan, ennen kuin starttasi moottorin ja lähti ajamaan.
”Milloin isi tulee takaisin?” Sam kysyi hapuillessaan isoveljensä kättä. Hän katsahti Deania silmät ammollaan. Hän ei ymmärtänyt, miksei isä voinut ottaa heitä mukaan töihin. Telkkarissa isät tulivat aina työpäivän jälkeen hyväntuulisina kotiin ja toivat tuliaisina keksejä. Samin isä oli joskus viikkojakin poissa ja tuli kotiin ärtyneenä ja pahan hajuisena, mukanaan vain asekassi, jossa oli seassa tyhjiä pulloja. Dean oli kertonut, että isä oli kiltti kun siivosi muiden pulloja pois lojumasta, vaikka tämä työskentelikin vartijana eikä siivoojana.
”Ihan pian”, Dean vastasi ja ohjasi Samin sisälle. Niin hän sanoi Sammylle aina kun tämä kysyi ja aina hän tiesi valehtelevansa. Mutta eivät valkoiset valheet ketään satuttaneet. Päinvastoin. Ne suojelivat Sammya totuudelta, jota Dean usein toivoi, ettei itsekään tietäisi. Sam nukkuisi yönsä paljon paremmin kun kuvitteli, ettei sängyn alla ollut monstereita.
Sam kiipesi sängylleen ja otti käteensä pyöreän pöydän ritareista kertovan kirjan, jota Dean oli ollut lukemassa hänelle. Hän yritti kovasti opetella lukemaan itse, mutta joutui pyytämään apua Deanilta yhtenään. Toisaalta hän kyllä piti siitä kun veli luki hänelle. Tämä osasi tehdä erilaisia hassuja ääniä. Sam katseli Deania, kun tämä laittoi kattilalle kiehumaan vettä. Veli hädin tuskin yletti liedelle, mutta onnistui silti tekemään aina hyvää puuroa, vaikka Sam alkoikin hieman kyllästymään siihen, että he söivät aina puuroa. Mutta hän ei valittanut, koska Dean oli hänelle kiltti ja auttoi Samia aina lukemisessa kun hän pyysi.
Sam laski kirjan peitolle ja nappasi reppunsa sängyn alta. Hän kaivoi sieltä muutaman kolikon, joita hän oli säästänyt erikoistilanteita varten. Tämä ilta täyttäisi ne kriteerit. Hän liukui alas sängyltä, nappasi takkinsa sängyn päältä ja käveli ovelle hiljaa. Dean oli keskittynyt lukemaan puuropaketin kylkeä, eikä huomannut kun Sam luikahti ulos ovesta, jonka Dean oli unohtanut lukita.
Kun vesi alkoi kuplia, Dean kaatoi joukkoon kaksi desiä puurojauhetta. Hän sekoitteli sitä ajatuksiinsa vaipuneena. Jonain päivänä isä ehkä ottaisi hänet mukaansa taistelemaan demoneja vastaan. Silloin hän voisi näyttää isälle mihin pystyi ja isä olisi ylpeä hänestä. Sam kasvaisi vanhemmaksi ja osaisi huolehtia itsestään ja Dean voisi ruveta metsästämään demoneja ihan niin kuin isä. Puuro valmistui, ja Dean kantoi kattilan kaksin käsin pöytään. Hän kääntyi ottamaan kulhot kaapista. ”Syömään, Sam”, hän sanoi samalla ja laski kulhot pöytään. Hän kohotti katseensa, mutta näki sängyn tyhjänä. Hänen sydämensä jätti lyönnin väliin. Dean kiiruhti kylpyhuoneeseen, mutta sekin oli tyhjä.
”Sam!” Dean huusi ääni vapisten. Miten Sam oli ehtinyt karata? Hän avasi huoneen kaikki kaapit sen varalta, että Sam oli päättänyt leikkiä kuurupiiloa, mutta jokainen kaappi oli tyhjä. Dean huomasi ulko-oven hieman raollaan ja nielaisi. Hän oli jättänyt oven lukitsematta.
Dean syöksyi ulos. ”Sam!” hän huusi autiolle motellin parkkipaikalle. Oli jo tullut hämärää. He olivat saapuneet tänne vasta sinä päivänä, eikä Sam siis tuntenut aluetta. Dean lähti rivakasti kävelemään ympäriinsä, huudellen samalla pikkuveljensä nimeä. Ehkäpä tämä oli mennyt puistoon, jonka ohi he olivat aikaisemmin ajaneet? Deanin sisuskalut tuntuivat olevan kuin jäässä. Entä jos hän ei löytäisi Samia? Entä jos jotain kävisi tälle? Mitä isä siihen sanoisi? Dean taisteli kyyneliä vastaan ja pakotti jalkansa kulkemaan nopeammin. Isä huutaisi ja löisi. Isä sanoisi, että Dean oli huonoin poika koko maailmassa. Ehkä tämä jopa kieltäisi hänet kokonaan.
Kerran aikaisemmin, noin vuosi sitten, Sam oli kadonnut kun isä oli ollut kaupassa ja Deanin oli ollut tarkoitus vahtia tätä. He olivat olleet puistossa ja Dean oli lukenut kirjaa pahaa aavistamattomana. Kun Dean oli kohottanut katseensa, ei Sammya ollut näkynyt missään. Dean oli juossut ympäriinsä ihan niin kuin nytkin, ja isä oli kuullut hänen huutonsa.
”Minä pyysin sinua tekemään yhden asian ja sinä päästit Samin pois silmistäsi! Tiedätkö sinä mitä tottelemattomille koirille tehdään?” isä oli huutanut ja muuttunut punaiseksi kasvoistaan. Ihmiset olivat kääntyneet katsomaan ja isä oli pienentänyt äänenvoimakkuuttaan. ”Etsimme Samin nyt, mutta auta armias jos emme häntä löydä…”, isä oli uhkaillut ja passittanut Deanin haravoimaan rannanlähistön. Kymmenen minuutin kuluttua isä oli tullut vastaan Samin kanssa, joka oli kuulemma huomannut koiria ja seurannut niitä koirapuistoon asti. Sam oli puhua pälpättänyt innoissaan koirista ja pyytänyt isältä jospa hekin voisivat hankkia koiran. Isä oli sanonut vakavalla äänellä, että yhdessäkin oli tarpeeksi tekemistä. Sam ei ollut ymmärtänyt mitä isä oli tarkoittanut, mutta Dean oli.
Kun he olivat tulleet motellille, isä oli passittanut Samin iltapesulle ja kääntynyt Deanin puoleen. Tämä oli tarttunut Deanin puseroon ja painanut hänet seinää vasten.
”Sinä tiedät mitä kaikkea tuolla ulkona oikeasti on ja silti sinä päästit Samin silmistäsi?” tämä oli syyttänyt jäätävällä äänellä.
”A-anteeksi… sir”, Dean oli änkyttänyt kyyneleet silmissä.
Isä oli läimäissyt häntä kasvoihin. Dean muisti vieläkin miten isku oli saanut posken kihelmöimään ja poltteltmaan. ”Noin isot pojat eivät saa itkeä.”
”Anteeksi”, Dean oli pyytänyt uudestaan, muttei ollut pystynyt estämään kyyneliä. Isä oli päästänyt hänestä irti ja mennyt avaamaan oven.
”Sinun pitää olla vahva Samin takia, ymmärrätkö?” isä oli käskenyt vakavasti ja jatkanut kun Dean ei sanonut mitään. ”Mene ulos äläkä tule takaisin ennen kuin olet saanut itsesi kokoon.”
Dean oli kävellyt ulos ja hätkähtänyt kun isä oli läimäissyt oven kiinni hänen takanaan. Hän oli istunut parkkipaikan penkillä puoli tuntia itkien, kunnes hän oli väsyneenä raahautunut koputtamaan heidän oveensa ja pyytänyt jospa hän saisi tulla sisälle. Isä oli päästänyt hänet sisään sillä ehdolla, että Dean oli vannonut, ettei ikinä päästäisi Sammya silmistään.
Mutta nyt hän oli päästänyt. Hän oli rikkonut lupauksensa. Dean havahtui tajutessaan tuijottavansa tyhjää leikkikenttää ja jatkoi matkaa ripeästi juosten. Hän ei antaisi isän vihastua hänelle uudestaan.
Tunnissa Dean oli tutkinut koko kylän läpi, kunnes hän kyyneleet silmissä palasi takaisin motellille. Vapisevana ja kylmissään hän avasi motellihuoneen oven ja huomasi Sammyn nukkumassa pimeässä, omalla sängyllään. Tällä oli yhä unipuvun päälle vedetty takki yllään. Pöydällä oli kylmettyneen puuron lisäksi piirakka, johon oli tökätty puoliksi palanut kynttilä. Dean käveli pöydän luo ja otti käteensä piirustuksen, johon oli piirretty vihreän ruohon sekaan seisomaan kolme leveästi hymyilevää tikku-ukkoa, jotka esittivät häntä, Sammya ja isää. Dean ja Sammy pitivät isän käsistä kiinni ja toisissa käsissään heillä oli siniset ilmapallot. Taivaalla pilven päällä vilkutti äidiksi nimetty hahmo enkelisiipineen.
Hyvää syntmäpävää DeanDean naurahti ja pyyhkäisi kuivuneet kyyneleet poskiltaan. Sam olikin vain mennyt kauppaan ostamaan hänelle syntymäpäivälahjaksi piirakan. Tämä oli muistanut, toisin kuin isä. Dean istui pöydän ääreen, varoen herättämästä Sammyä. Hän painoi piirustuksen rintaansa vasten ja tuijotti pimeydessä steariinin valumista piirakan päälle.
”Hyvää syntymäpäivää Dean”, hän toisti hiljaa ja kuvitteli isän sanoneen sen.
