Kirjoittaja: Deathless
Ikäraja: S
Paritus: Remus/Sirius
Genre: AU, fluffy, humour, Remus on vähän angstangst
Vastuuvapaus: osa, jossa totean etten omista Rowlingin luomaa maailmaa, hahmoja tai tapahtumia enkä saa teksteistäni rahaa.
Yhteenveto: On Remuksen ja Siriuksen hääpäivä, ettekä varmaan arvaa kummalla riemu repeää ja ketä vähän jännittää.
“Sirius.”
“Remus”, Sirius virnisti ja oikaisi miehensä solmiota. Remus huokaisi.
“Tämä oli huono idea, miksi kutsuit noin paljon ihmisiä? En edes tunne kaikkia.” Remus vilkaisi hermostuneena juhlatelttaan, joka oli täynnä pöliseviä noitia ja velhoja.
Sirius nauroi, kuten aina, kun jokin hänen tempauksensa sai Remuksen huolestumaan. Sirius oli sanonut, että heidän vastaanottonsa oli pieni, vain kaikkein lähimmät kutsuttaisiin. Heitä on ainakin sata, Remus ajatteli kauhuissaan. Eikä minulla ole edes uusia kenkiä.
“Remus hei, rauhoitu vähän, oletko sinä ihmissusi vai hiiri?”
Remus tyytyi pyöräyttämään silmiään.
“Näkyykö Teddy-poikaa?” Sirius kysyi huolettomaan sävyyn. Remus tunsi jännittyvän entisestään kurkkiessaan telttakankaan raosta. Kiharahiuksista poikaa ei kuitenkaan näkynyt missään.
“Ei”, Remus sanoi vetäytyessään verhoista.
“Älä hänestä huolehdi. Hän tottuu. Kyllä minäkin karsastaisin jos oman kummisetäni kummisetä menisi naimisiin isäni kanssa.” Sirius nauroi makeasti päälle. Remus ei tajunnut, mitä hauskaa jutussa oli. Teddy ei ollut ottanut ollenkaan hyvin hänen ja Siriuksen suhdetta.
Samassa Molly pölähti paikalle naama helottaen kuin Naantalin aurinko.
“Olen niin odottanut tätä päivää!” Molly sanoi ja ojensi heille pienet vaaleat keksit. “Onnea tuomaan.” Noita vinkkasi silmää. “Ja viisi minuuttia aikaa h-hetkeen!” Hän lähti yhtä nopeasti paikalta kuin oli ilmestynytkin. Remus tuijotti lahjaansa epäluuloisena ja vilkaisi Siriusta, joka haisteli keksiä varovasti.
“Haisee… kanelilta.”
“Uskaltaako tätä syödä?”
“Miksi ei?” Sirius kohautti olkiaan ja viskasi keksin suuhunsa. Siriuksen ilme oli ensin neutraali, mutta samassa hänen silmänsä laajenivat ja hän kävi kakomassa parin metrin päässä. Mies tuli takaisin pyyhkien suupieliään.
“Järkyttävää”, Sirius puistelehti. “Ihan kuin Molly olisi pyöritellyt Kalkarosta tai jotain taikinassa.”
Remus laittoi keksin taskuunsa.
Remus ei tiennyt, miksi jännitti tilaisuutta niin kovin. Sirius oli kuin elementissään järjestellessään juhlia, joihin tulisi ilotulitusshow, joka jättäisi Gandalfin tekeleet kiistatta varjoonsa. Ihmisiä kutsuttaisiin kaikista maailman kolkista, heille tarjoiltaisiin viisitoistakerroksista kakkua ja heillä olisi teemavärinä punainen ja kulta Rohkelikon kunniaksi.
Remuksesta oli ikävää olla aina se, joka laittoi kapuloita rattaisiin. Hän joutui sanomaan, etteivät he voineet ammuskella aivan kauheasti jästiasutuksen lähellä, heidän kakkunsa ei voinut olla liian korkea, jotta se mahtui telttaan ja he eivät tunteneet ketään esimerkiksi Australiasta, joten maailman joka ikinen kolkka jäisi kutsumatta. Ja he eivät todellakaan kutsuisi ketään ventovierasta, ja olisi hiukan töykeää hehkuttaa Rohkelikkoa, kun muidenkin tupien edustajia oli paikalla.
Sirius oli vain pyöritellyt silmiään ja sanonut hoitavansa asiat. Remuksen ei tarvitsisi huolehtia. Ihmissusi ei aina ymmärtänyt, miten Sirius jaksoi häntä.
Ehkä minä kaadun, Remus ajatteli sillä samalla hetkellä, kun he astuivat Siriuksen kanssa käsikynkässä telttaan. He kävelivät käytävällä, joka oli muodostettu tuoleista, alttaria kohti, jossa vanha noita seisoi taikasauva valmiina. Remus nieleksi.
Siunaus oli nopeasti ohi ja juhlat alkoivat rytinällä. Sirius loihti kulkemaan ympäriinsä punaisia, keltaisia, hopeaisia ja sinisiä lintuja ja perhosia.
“Katsopas nyt, rakas mieheni. Kaikki tuvat”, Sirius sanoi ylpeänä ja levitti kätensä lintuparveen. Remus suikkasi nopean suukon Siriuksen poskelle.
“Ai, siinäkö kaikki? Ja minä kun toteutin kaikki toiveesi!” Sirius tuhahti mukaloukkaantuneena. Remus pyöritteli silmiään.
“Ai miten niin? Ei minulla ole toiveita.”
“No tuli niitä minusta kyllä aimo lista; telttaa isommaksi, kaikki tuvat mukaan kemuihin, jästit piiloon ja joku vieras Australiasta, jotta saisimme joka maailman kolkasta edes jonkun puolitutun kun herralle ei kelvannut ihan ventovieraat.”
Remus tuijotti Siriuksen paasausta silmät laajeten.
“Öh, Sirius, en minä kyllä ihan-”
“Ja siinä tulee kakku!” Sirius helähti riemukkaana ja juoksi teltan suuaukolle. “Joo, tänne vaan, eikun odotas, meinasin unohtaa...” Sirius veti juhlaviittansa taskusta sauvan, heilautti sitä ja kattoon repesi aukko.
“No niin, pojat, yrittäkää pitää tuo linja. On vähän ikävää, jos kuorrutetta jää teltanliepeisiin.”
Juhlavieraat tuijottivat, kun viisitoistakerroksista kakkua tuotiin hitaasti leijuttaen sisälle telttaan. Remus ei voinut uskoa tätä.
“Etkö sinä yhtään hillinnyt Siriusta? Hän on ihan kaista”, Harry tuli hänen viereensä nauraen, silmät ilosta säkeinöiden. Oli ihanaa nähdä Potterin poika nykyisin niin elämäniloisena; ensimmäiset sodan jälkeiset vuodet olivat olleet kovaa mielen kanssa kamppailua.
“Kyllä minä yritin”, Remus sanoi. “Mutta Sirius tulkitsi sanomiseni hiukan väärin.”
“Oletko nähnyt Teddyä?” Harry kysyi. “Minulla on hänelle pieni tuliainen.”
“Ei sinun tarvitse lelliä häntä piloille.”
“Äh, vain pientä lisää hänen työkalupakkiinsa.”
“Älä nyt innosta häntä yhtään enempää moottoripyöräharrastukseensa. Unohtaa koulun kohta ihan kokonaan”, Remus sanoi, vaikka samalla hän oli mielissään siitä, että Teddyllä oli jokin intohimo. Hän oli itse nuoruusvuosinaan vaellellut liikaa, vailla päämäärää.
“Tuletteko milloin taas käymään?”
“Kunhan saadaan vähän rahaa, näihin juhliin on tainnut mennä enemmän kuin minä olen tietoinen.” Remus ja Harry jäivät hetkeksi tuijottamaan kakun juurella hulluna nauravaa Siriusta.
“Mutta, onnea vielä kerran”, Harry sanoi ja taputti Remusta selkään. “Ginny sanoi, että on minun vuoroni vahtia Jamesia ja Albusta. Ne kaksi eivät pysy hetkeäkään paikallaan.”
“Aivan kuten isänsä ja isoisänsäkin”, Remus naurahti silmät tuikkien. Harry kohautti olkiaan hymynkare huulillaan ja häipyi sitten. Sirius palasi samassa kermaa poskellaan.
“Haluatko palan?” Ja vastausta kysymättä hän työnsi kakkupalan suoraan Remuksen naamaan. Sirius pinkaisi karkuun hillittömästi hihittäen, kun Remus pyyhki kermaa naamastaan. Hän tähtäsi Siriuksen pitkään lettiin ja osui kohteeseensa. Juhlaväestä kuului naurua.
***
Illalla, kun suurin osa vieraista oli lähtenyt, he istuivat rannalla tuijotellen laskevaa aurinkoa.
“Olipahan päivä”, Sirius mumisi ja hymyili.
“Olit ihan ulapalla. Aivan kuin olisit vetänyt jotain jästiainetta”, Remus pyöritteli päätään, mutta ei voinut olla hymyilemättä. Sellainen oli hänen Siriuksensa, ikilapsi.
“Piti ottaa ilo irti. Sai vähän tuuletella”, Sirius sanoi. “Olin vain velho elämäni onnellisimpana päivänä, silloin ei kukaan katso kieroon. Mutta olihan sinulla mukavaa?”
“Oli, oikein leppoisaa. Loppujen lopuksi”, Remus sanoi Siriuksen nojautuessa häneen. Remus sulki silmänsä ja miehestä hohkava lämpö sai hänet rentoutumaan.
“Öh”, kuului heidän takanaan. Remus ja Sirius säpsähtivät irti toisistaan ja kääntyivät katsomaan poikaa, joka oli puketunut nahkarotsiin ja löysiin farkkuihin, jotka olivat täynnä öljytahroja. Teddyn naamakin oli melkein musta. Hän ojensi pientä ohutta kirjettä kädessään.
“Öh”, poika sanoi taas. “Tuota, onnea nyt teille… sitten nyt...”
Remus tuijotti poikansa vaivaantunutta olemusta. Sirius nappasi kirjeen Teddyn kädestä.
“Kiitos”, Sirius sanoi hymyillen. Ted hymyili epävarmana takaisin.
“Ja… tuota...” Ted hieroi niskaansa vaivaantuneena. “Sori kun en ilmestynyt sinne teidän häihinne, mutta… ne ei oo hirveemmin minun juttuni… ja no, niin. Minulla vähän venähti moponi kanssa… ja silleen...”
“Ei se mitään, ihan oikeasti. Ymmärrän täysin”, Remus sanoi täydestä sydämestään. Jos hänkin olisi saanut valita, ei hänkään välttämättä olisi mennyt häihin.
“Tuota… tuletko monelta kotiin?” Ted kysyi vielä. “Ajattelin käydä kaupassa ja laittaa jotain iltapalaa… meille kolmelle.”
Sirius oli aukaisemassa suutaan, mutta Remus ehätti sen;
“Tuota, me tulemme aivan pian. Kiitos vielä, Teddy!”
“Eipä mitään, onnea!” Ja niin poika lähti. Samalla hetkellä Sirius repäisi kirjeen auki ja sieltä paljastui pieni kortti, jonka kulmat olivat täynnä öljyisiä sormenjälkiä.
Isälle ja Siriukselle
Onnea!
Tiedän, että olen ollut aika törkeä teille. Minulla on vain kestänyt aikaa tottua tähän tilanteeseen. En ole paras puhumaan, joten ajattelin sitten kirjoittaa. Isä, se, että sinä olet onnellinen, on minulle ihan helvetin tärkeää. Ja toivon, että Sirius voi antaa sinulle sen onnen, jota kaipaat. Älä anna minun työntää kapuloita rattaisiin. Ja Sirius, älä välitä siitä, jos joskus mulkaisen sinua pahasti. Se johtuu vain siitä, että minulla on huono päivä. Olet oikeasti aika siisti tyyppi.
Ted “Luitko? Luitko?! Hänestä olen siisti isäpuoli!” Sirius hihkui ja nauroi sitten päälle. “Mahtavaa, aivan mahtavaa!”
Remus tuijotti korttia purren samalla huultaan. Hän oli liikuttunut. Ted oli kertonut juuri, että isän onni oli hänelle tärkeää, ja 15-vuotias, uhmaikäinen poika oli kertonut, että hyväksyi heidät, vaikkei aina siltä tuntunut. Remus ei tiennyt, mitä muuta siltä hetkeltä pystyi pyytämään. Hän tunsi raskaan kiven vierivän sydämeltään ja helpotus pääsi huokauksena hänestä ulos.
Sen takia hän oli ollut koko päivän niin kireä. Hän oli pelännyt, ettei Ted hyväksyisi hänen miestään. Että heidän välinsä menisivät poikki, koska Remus ei enää rakastanut Tonksia. Remus kyllä rakasti Tonksia, mutta nykyään nainen oli enää suloinen, vaaleanpunainen muisto, joka välillä viilsi kovaa ja kivuliaasti, kun taas välillä se toi hymyn synkkään hetkeen. Siriusta hän rakasti eri tavalla kuin Tonksia. Siriuksen rakastamiseen tarvittiin aivan erilainen lähtökohta.
“Mitä?” Sirius kurtisti kulmiaan, kun Remus vain tuijotti häneen autuaallinen ilme naamallaan. Remus nousi ylös ja ojensi kätensä, jotta Sirius tarttuisi siihen.
“Tanssitaanko hiukan? Ennen kuin lähdetään?” Remus kysyi. Sirius katsoi häntä lievästi yllättyneenä, mutta tarttui kutsuun. Sitten he tanssivat, kunnes aurinko laski horisontin taa.
