Fandom: One Piece
Disclaimer: En omista hahmoja enkä maailmaa, enkä saa leikkimisestä muuta kuin hyvää mieltä.
Otsikko: Lupaus
Kirjoittaja: Pics
Paritus: Law/Luffy
Ikäraja: K-11
Genre: draama
Summary: Allianssi oli ohi ja Law olisi vihdoin vapaa leveästi hymyilevästä piinasta, jolla oli olkihattu.
A/N: Tällainen pikkuteksti syntyi Kaiken maailman ficlettejä IV -haasteen aiheesta Lupaus. Idea oli ollut jo jonkin aikaa mielessä, ja pitihän se lopulta saada kirjoitetuksi, koska Law in-denial on jotain niin söpöä. Sijoittunee johonkin hamaan tulevaisuuteen sen jälkeen, mitä mangassa sitten ikinä keksiikään tapahtua.
Lupaus
Allianssi oli ohi ja Law olisi vihdoin vapaa leveästi hymyilevästä piinasta, jolla oli olkihattu. Enää tarvitsi sanoa hyvästit, lopulliset hyvästit – kiitos yhteistyöstä, se ei ollut hauskaa, toivottavasti ei törmätä enää, hermoni ovat riekaleina ettäs tiedätte.
Heidän aluksensa kelluivat vieretysten saaren liepeillä, muonavarastot täydennettyinä ja valmiina jatkamaan matkaansa eri suuntiin. Molempien miehistöjen kaikki jäsenet olivat kansilla katselemassa sekä heittämässä hyvästejään, ja minkä ihmeen takia kaikki näyttivät olevan niin pahoillaan? Law oli sanonut miljoona kertaa miehistölleen, ettei heidän pitäisi kiintyä olkihattuihin liiaksi, koska allianssi oli vain väliaikainen ja sen jälkeen heistä tulisi taas kilpailijoita. Hän itse ei malttanut odottaa, että pääsisi pinnan alle mihin Luffy ei taatusti seuraisi.
Ei enää ikinä niitä tukalia hetkiä, joina Luffy hivuttautui hänen kylkeensä hänen lukiessaan kirjaa ja kehtasi nukahtaa käytännöllisesti katsottuna hänen syliinsä niin, ettei hän voinut liikkua tunteihin. Ei enää ikinä absurdisti venyviä sormia närkkimässä ruokaa hänen lautaseltaan kielloista huolimatta, niin varomattomia läimäytyksiä selkään että niiden voima tiputti hänet kaiteen yli mereen, ei ketään läikyttämässä kahvia hänen syliinsä tai peittämässä hänen silmiään, kun hän yritti lukea.
Ei enää ikinä hänelle suunnattuja valtavia hymyjä tai niitä hiljaisia hetkiä, joina hän yllätti Luffyn katselemasta häntä ja heidän katseensa lukkiutuivat yhteen, kunnes hän lopulta onnistui riuhtaisemaan itsensä irti sydän hulluna takoen ja ihmetellen, millaista olisi suudella Luffya.
Law ei todellakaan jäisi kaipaamaan niitä aikoja. Ei yhtään!
Luffy seisoi hymyillen hänen edessään, hänen sukellusveneensä kannella, ja ilmeisesti odotti hänen sanovan jotain.
"Öm, taitaa olla aika mennä", hän sanoi.
"Jep." Luffy nyökkäsi painokkaasti. "Törmätään taas pian, vai mitä?"
"Ei helvetissä."
"Joopas. Tykkään sinusta ja haluan nähdä sinut taas, Traffy."
Law ei saanut sanaakaan suustaan, kuka muka ikinä sanoi mitään tuollaista?
"Luvataan?" Luffy ojensi kättään pikkusormi koukistettuna.
Law vain tuijotti. Ei kai Luffy todellakaan kuvitellut, että hän tekisi tuon miehistönsä edessä? Pikkulapset tekivät lupauksia tällä tavalla! Puhumattakaan sitten siitä, ettei hän edes halunnut nähdä Luffya enää ikinä, joten miksi ihmeessä hän lupaisi tehdä niin?
Luffyn silmät näyttivät todella isoilta ja pyytäviltä.
Vittu.
Law ojensi kätensä ja kiersi pikkusormensa yhteen Luffyn pikkusormen kanssa, ja niin he sitten lupasivat tavata taas jossain vaiheessa seikkailujaan.
Hän yritti nykäistä kätensä kauemmas mahdollisimman pian, mutta Luffyn sormi venyi ja venyi ja venyi, kunnes oli tehnyt kokonaisen kiepin Lawin ranteen ympärille ja piti hänet tehokkaasti paikallaan.
"Tulee ikävä", Luffy sanoi.
Law nielaisi tyhjää. Kaikki tuntui olevan niin... kesken, ja nyt hän tosissaan pelkäsi mitä typerää tekisi, jahka he tapaisivat uudelleen. Ehkä antaisi periksi sille absurdille halulle kokeilla suutelemista.
Ajatuskin raivostutti. "Lupasin tavata uudelleen kuten halusit, nyt ala painua omalle laivallesi ellet halua hukkua! Hoi, miehistö – me sukellamme nyt!"
Luffy virnisti entistäkin leveämmin, huikkasi "Nähdään!" ja loikkasi Thousand Sunnyn kannelle.
"Aww, kapu, se oli tosi suloista", Shachi kommentoi.
"Oikein sydän herkistyi", Penguin säesti.
"Päät kiinni, vai haluatteko että pilkon teidät kappaleiksi?" Law marssi sisään ovesta ja kohti ohjaamoa, ja potkaisi pari kertaa seinää matkan varrella. "Se vitun idiootti, minkä takia hän aina – en halua enää ikinä – se vitun torvi – millä oikeudella –"
"Mutta kapu..." Penguin aloitti.
"... sinä hymyilet", Shachi täydensi.
