Title: Absurdi
Author: JekkuDragon
Beta: Gaylord120/Yatsura-sama
Genre: angst, slash
Pairing: Harry Potter/Severus Snape
Rating: K-11
Summary: Harry herää järkyttävän kipeänä armaansa viereltä, eikä mikään näytä hyvältä.
Disclaimer: Hahmot kuuluvat Rowlingille, minä vain lainasin niitä.
Challenge: 12+ virkettäA/N: Ensimmäinen julkaistu Potter-ficcini, aikaisemmin olen kyllä kirjoitellut kaikennäköistä (omilla hahmoilla ja mm. Naruto-ficcejä). Sanavalintojen kanssa kyllä tuli ongelmia, mutta itse olen varsin tyytyväinen tähän. Nimi muuten tulee siitä, että kirjoittamisen ajan miulla on ollut hurjan absurdi olo ja jotenkin tuntui, että se sopisi tähän. Tai sitten ei.
---
Absurdi”Kettu juoksee pitkin poikin, isoin askelin, suurin loikin, mutta vihreä valo välähtää, ketun sielu räjähtää.” Severus juoksutti sormiaan Harryn paljaalla selällä ja kuiski tämän korvaan ikivanhaa lorua koettaen saada nuoren miehen ajatukset pois koko vartaloa jäytävästä särystä. Harryn naama alkoi taas vihertää ja Severus painoi kevyesti tämän päätä sängynreunalta sankoa kohti.
Annettuaan sisuksiensa valua suun kautta ulos, Harry ei tuntenut vähään aikaan sisällään enää mitään – sielu oli kadonnut jo aikaa sitten ja nyt hän yritti turtana, tyhjänä ja ennen kaikkea sokeana vain löytää lasinsa jostain. Severus kiskoi nuorempaa takaisin sängylle ja raivo hiipi Harryn mieleen ja kiskoi itseään irti toisen otteesta. ”Harry, koeta rauhoittua, liikkuminen ei tee sinulle hyvää ja anna niiden lasien olla,” Severus kuiski venyttelevällä äänellään ja hieroi kevyesti Harryn selkää, joiden julmannäköiset arvet olivat orjantappuraruoskan jättämiä.
Ikkunassa huurre alkoi sulaa, aamu oli alkanut edetä pitemmälle ja ilma lämmetä. Kirsikkapuisen sängyn päädystä tukea ottaen Harry nousi istuma-asentoon ja koetti riuhtoa itseään peittojen sekamelskasta pois. Harryn oli pakko tarttua ainoaan tarjolla olevaan oljenkorteen - raivoon antaen sen puskea esille. Mitään ajattelematta hän nappasi sakset yöpöydältä sidetarpeiden ja laastareiden sekamelskasta. ”Harry, älä,” Severus murahti, mutta Harryn käsi ojentui tökäten sakset Severuksen käsivarteen ja sängylle läikähti verta. ”Ei luoja, ei luoja, Sev, anteeksi,” avoin hämmästys raivon voimasta kuulsi Harrystä, ”En minä tarkoittanut.”
Verta valui haavasta lisää sängylle ja Severus painoi sitä yöpöydältä otetulla nenäliinalla. Harryn suu tuntui tahmealta ja makealta, kuin jäätelönsyönnin jälkeen, mutta Severus veti Harrya vain lähemmäs.
Tällä päivällä, huomisella ja tulevaisuudella ei ole väliä, vain eilisellä sekä tällä hetkellä ja vaikka kumpikaan ei sanonut sitä ääneen, heidän tulevaisuutensa kuihtuisi samanlaiseksi kuin näivettynyt omenanraato. Kuivaksi, laihaksi, rujoksi ja pikkuhiljaa mädäksi, jolloin he olisivat toisilleen vain liian paljon hiekkaa sisältävää sementtiä joka romahtaa liian suuresta painosta.
Severus tiesi mikä valta hänellä on Harryyn ja sitä hyväksikäyttäen hän painoi Harryn takaisin sängylle ja kävi pitkäkseen tämän viereen kuiskien tämän korvaan: ”Tämä kipu hellittää, kaikki kääntyy hyvin.” Molemmat tiesivät hyvin että todellisuudessa alkaisi pian viikatemies korjata satoaan, näivettyneitä omenanraatoja, niitä sisältä pikkuhiljaa kuolevia tappokoneita.
Jännite virtasi miesten välillä ja Severus veti Harrya lähemmäs, iho ihoa vasten. Harryn hiukset ja iho olivat muuttuneet ajan kuluessa samanlaiseksi kuin Severuksella, hiukset mustat ja elottomat, iho kelmeä, mutta silti Severus oli arkistoinut aivojensa mappiin viisisataa kolmekymmentäkuusi ja puoli Harryn ihon ja hiukset elinvoimaisina ja nuorena.
Severus otti Harryn ranteesta kiinni ja käänsi tämän alleen.
---
A/N2: Rakentavasta kommentista olisin kiitollinen.