Nimi: Vierellä ei ketään
Ikäraja: K11
Paritukset: Yksipuolinen Aleksi/Rasmus, Silja/Kuisma ja ehkä viittaus Silja/Rasmukseen
Yhteenveto:
Rasmus oli liian suloinen. Mutta en mä voinut olla ihastunut siihen! Se oli mun paras kaveri ja kaiken lisäksi vielä poika. En mä ollut tuntenut ketään muuta kohtaan samalla tavalla kuin sitä ja se ärsytti mua suunnattomasti. Tiesin kyllä, mitä mieltä Rasmus oli homoista ja se vain lisäsi mun ärsytystä. Miksi kaiken piti aina olla niin monimutkaista?Oma sana: Mainitsin jossakin Aleksiin ja sen sisaruksiin liittyvässä one-shotissa Rasmuksesta ja oikeastaan jo silloin tuli sellainen Tosta hahmosta haluan kertoa enemmän - fiilis, mutta vasta nyt sain aikaiseksi toteuttaa mun fiilikset. Tässä sitä ollaan, uuden one-shotin parissa ja toivottavasti pidätte!
Vierellä ei ketään Erisävyiset valot loistivat joka puolella kun mä astuin koulun liikuntasaliin sisälle. Sinne oli järjestetty disko niin kuin joka vuosi siihen aikaan. Katselin hetken aikaa salin ovelta tuttuja ihmisiä tanssimassa ja mua hymyilytti vähäsen. Oli ollut työn takana, että olin edes päässyt koko diskoon, mun ylihuolehtiva isoveljeni ei ollut meinannut päästää. Eikä olisikaan ellei mun vuotta nuorempi pikkusiskoni olisi puhunut sitä ympäri. Silja oli taitava sellaisissa.
”Mitä sä täällä ovella seisot?”
Mä käännyin ympäri ja näin mun parhaan kaverin, Rasmuksen seisovan mun nenän edessä. Se oli panostanut iltaa varten, laittanut ylleen mustat löysät farkut ja sinisen hupparin ja selvästikin tehnyt jotain tavallisesti sotkuiselle vaalealle tukalleen, koska sillä hetkellä se oli kammattu nätisti taakse.
”Kunhan katselen. Mä vasta tulin”, sanoin ja Rasmus nojasi ovenpieleen rennosti.
”Hyvä, että tulit. Täällä olikin tylsää ilman sua”, se virnisti vilpittömästi ja mäkin hymyilin ja tunsin samalla tutun kihelmöivän tunteen vatsassa. Ei taas, ajattelin vihaisesti.
Rasmus oli liian suloinen. Mutta en mä voinut olla ihastunut siihen! Se oli mun paras kaveri ja kaiken lisäksi vielä poika. En mä ollut tuntenut ketään muuta kohtaan samalla tavalla kuin sitä ja se ärsytti mua suunnattomasti. Tiesin kyllä, mitä mieltä Rasmus oli homoista ja se vain lisäsi mun ärsytystä. Miksi kaiken piti aina olla niin monimutkaista?
”Toi sun pikkusiskos on kyllä harvinaisen hyvännäköinen pakkaus”, Rasmus sanoi ja katseli ystäviensä kanssa tanssivaa Siljaa.
Mä vilkaisin myös Siljaa. Se oli mennyt eri kyydillä, koska sen poikaystävä Kuisma oli tullut hakemaan sitä aikaisemmin, mutta se oli myöskin panostanut iltaa varten. Sen ruskeat hiukset valui nätteinä kiharina rintojen alapuolelle ja sillä oli yllään tiukka, musta mekko. Mikael oli yrittänyt saada sen vaihtamaan sen mekon, mutta Siljan päätä ei niin vain käännetty. Mä toivoin joskus, et olisin saanut samanlaisen luonteen sen sijaan, että halusin aina, että kaikilla oli kaikki hyvin eikä kukaan ollut riidoissa keskenään. Olin liian kiltti, niin kuin Silja oli mua monesti muistuttanut.
”Sillä on poikaystävä”, mä sanoin ja vilkaisin Rasmusta, joka ei meinannut saada katsettaan irti Siljasta. Sitä ei myöskään näyttänyt kiinnostavan Siljan poikaystävä.
”Ei se ole este”, poika tokaisi. ”Vaan hidaste. Mitä luulet, lähtiskö se mun kanssa tanssimaan jos kysyisin?”
”Kuismaa ei näy”, mä rohkaisin ja mun pettymyksekseni Rasmus otti mun vinkistä vaarin ja lähti kävelemään kohti Siljaa. Se pysäytti Siljan toisella kädellään ja Silja nauroi jollekin sen sanoille, vilkaisi mua ja heilautti hiuksiaan taakse. Sitten se tarttui Rasmusta kädestä ja Rasmus lähti viemään sitä kohti tanssilattiaa.
Tietystikin juuri samalla hetkellä alkoi soimaan hidas kappale ja Rasmus kietoi kätensä Siljan ympärille ja veti sitä lähemmäs itseään ja musta tuntui, että jokainen veto vei sitä kauemmaksi musta. Ei mulla ollut mahdollisuuksia enkä halunnut kilpailla samasta pojasta mun pikkusiskon kanssa. Sitä paitsi tiesin, että Silja sai aina, mitä se halusi.
Tanssin jälkeen Rasmus tuli takas mun luokse.
”Vau”, se sanoi ja näytti olevan ihan onnesta sekaisin. ”Sun pikkusisko todellakin osaa tanssia!”
”Joo, niin mä oon kuullut”, sanoin vain takas innottomana. Rasmus ei edes huomannut mun outoa asennetta, vaan tuuletti edelleen sen täydellistä tanssia mun siskon kanssa ja mun teki mieli käydä lyömässä Siljaa turpaan, koska sille ei kelvannut vain yksi jätkä. Mitä helvetin peliä se oikein pelasi?
”Oonks mä koskaan kiittänyt sua tarpeeks sun ystävyydestä?” Rasmus kysyi äkkiä ja mä havahduin hereille ajatuksistani. Kohotin mun parhaalle ystävälle kulmiani kysyvästi. ”Siis kun tosi harva jaksais mua näin pitkään, en oo mikään maailman helpoin ihminen.”
Eikä Rasmus ollutkaan. Se oli aina härnäämässä jotakuta, se halusi kulkea massan mukana ja inhosi kaikkea erilaista. Sillä oli paljon kavereita, mutta vähän todellisia ystäviä, koska se suuttui tosi helposti, mutta harva tiesi, että se myös leppyi salamaakin nopeammin. Elämä sen kanssa ei koskaan tuntunut liian tylsältä ja sen elämässä tuntui koko ajan tapahtuvan jotakin.
”Kyl mä susta välitän silti”, mä virnistin ja päätin sitten toimia, koska jokin Rasmuksen katseessa antoi mulle toivoa siitä, että sekin vain feikkasi. Niinpä mä halasin sitä, se vastas halaukseen ja sen jälkeen sydän pomppaillen mä suutelin sitä.
Rasmus yllättyi suudelmasta niin, että ensin automaattisesti vastasi siihen, mutta sen jälkeen työnsi mut pois kovakouraisesti.
”Mitä hittoa sä meinaat?” se kysyi ja kaikki aikaisempi kiitollisuus sen silmistä oli kadonnut ja tilalla vain vihaa. ”Jos mä oisin tienny ton aikasemmin niin -”
Mä en aikonut jäädä kuuntelemaan enempää. Käännyin ja lähdin kävelemään nopeutettujen askeleiden turvin kauemmaksi. Pian mun nopeutetut askeleet muuttui juoksuaskeleiksi ja mä työnsin ihmisiä pois tieltäni ja kirosin itseäni, maailmaa ja Rasmusta. Jotain märkää valui mun kasvoille, mutta mua ei kiinnostanut, ainoa ajatus oli vain, että mun oli päästävä pois.
Mä juoksin toiseen kerrokseen, joka oli onneksi tyhjä, koska liikuntasali oli ensimmäisessä kerroksessa eikä kukaan halunnut lähteä seikkailemaan kesken hyvän diskon toiseen kerrokseen. Menin kaappirivistön taakse, istahdin alas ja vedin polvet lähelle. Mua itketti.
Miksi mun oli pitänyt mennä pilamaan kaikki? Olinhan mä tiennyt, mitä mieltä Rasmus oli homoista. Mutta jotenkin sen katse sen kertoessa, miten tärkeä mä sille olin, oli herättänyt mussa ylimääräisiä toiveita.
***
Myöhemmin kotona iltapalapöydässä Silja puhui diskosta, mutta mä lapoin leipää suuhuni niin kiireellä, etten ehtinyt vastaamaan Mikaelin kysyessä, miten mun ilta oli mennyt. Silja ei ollut nähnyt mun ja Rasmuksen suudelmaa, mutta mä tiesin, että huhu siitä leviäisi pian ympäri koulun ja mä olisin kaikkien mustalla listalla sen jälkeen.
”Mä olen valmis, voinko mä mennä?” kysyin Mikaelilta, joka vain nyökkäsi, mutta mä huomasin kyllä sen otsalla olevat huolestuneet rypyt. Se arvasi, ettei mulla ollut kaikki hyvin.
”Etkö sä aio kertoo sun illasta?” Silja kysyi, mutta mä vain mulkaisin sitä vihaisesti. Mun pikkusisko tuntui kutistuvan mun katseen alla ja Mikaelkin aisti pöydän äkkiä muuttuneen ilmapiirin.
”Ehkä on tosiaan hyvä vain käydä nukkumaan”, se sanoi nopeasti ennen kuin Silja ehti avata suutaan. ”Huomenna on koulupäivä.”
”Hyvää yötä”, mä huikkasin vielä keittiöön päin ennen kuin kävelin omaan huoneeseeni, avasin oven, pujahdin sisälle ja painoin oven takas kiinni. Laskeuduin ovea vasten lattialle istumaan, vedin taas polvet lähelle ja annoin kyyneleiden valua.
Miksi, miksi, miksi? Mä kysyin itseltäni, mutta en saanut vastausta.
Koska vierellä ei ollut ketään, joka olisi voinut vastata.
