Nimi: Piparminttuteetä
Kirjoittaja: roxy
Beta: Mixiuu
Genre: Fluff
Ikäraja: S
Paritus: Neville/Luna
Summary: En ollut lainkaan ajatellut sitä mahdollisuutta, että Luna tulisi itse avaamaan oven, ennen kuin hänen vaalea hiuspehkonsa ilmestyi oven rakoon hymyilevien kasvojen seuratessa perässä.
Disclaimer: Potter kuuluu Rowlingille, minä vain vähän leikin. En saa tästä minkäänlaista korvausta.
A/N: Osallistuu
Paritusketjuhaasteeseen.
PiparminttuteetäKuulin keittiöstä teekannun pihinää, joka kertoi minulle, että tee oli valmista. Nousin resuisesta nojatuolista ja laskin Saivartelijan uusimman numeron pöydälle, ennen kuin lähdin keittiöön. Lattia tuntui viileältä paljaita jalkojani vasten ja pienet vilunväristykset kulkivat kehoni lävitse. Nostin kannun liedeltä ja kaadoin vettä pieneen teekuppiin, jonka koristelut olin itse maalannut 2-vuotiaana. Isä oli pitänyt siitä. Nostin kaapista punaisen ja kuluneen rasian ja avasin sen pöydälle. Rasia sisälsi erilaisia teepusseja. Valitsin niiden joukosta piparminttuteepussin ja laskin sen teekuppiini hautumaan. Samassa kuulin jonkun koputtavan oveen ja riensin avaamaan sitä. Yleensä isä hoiti oven avaamisen, mutta tänään hän oli Taikaministeriössä etsimässä tietoa Ruttusarvisista niistaisikeista. Tähän mennessä hän ei ollut löytänyt mitään.
***
Yritin hermostuksissani oikoa kaapuni helmaa, mutta se ei suostunut laskeutumaan siististi, vaan pysytteli itsepintaisesti rypyssä sojottaen hieman sivulle. Vaihdoin painoa jalalta toiselle niin tiheään tahtiin, että minulla olisi voinut luulla olevan kamala vessahätä. Tosiasiassa minua vain hermostutti. Minua hermostutti aina, mutta tämä oli aivan erilainen tilanne. Seison keskellä portaita ja vilkaisin pensasta, jossa luki
'ei saa koskea ohjattaviin luumuihin'. Hengitin syvään keräten rohkeutta ja koputin tornin muotoisen talon oveen. Olin miettinyt valmiiksi mitä sanoisin Ksenofiliukselle, Lunan isälle, joka avasi aina oven. En ollut lainkaan ajatellut sitä mahdollisuutta, että Luna tulisi itse avaamaan oven, ennen kuin hänen vaalea hiuspehkonsa ilmestyi oven rakoon hymyilevien kasvojen seuratessa perässä.
***
”Hei!” sanoin iloisena tunnistaessani pojan, joka odotti oven takana. ”Tule sisään”, jatkoin ja avasin oven niin, että hän mahtui kulkemaan siitä. Neville käveli sisään ja suljin oven hänen perässään. Katsoin yllätysvierastani. Hän oli kasvanut pituutta viime vuoden jälkeen. Silloin olimme tavanneet toisemme viimeisen kerran, sillä Nevillen mummo ei ollut suostunut siihen, että hänen lapsenlapsensa menisi töihin Tylypahkaan. Neville oli suuttunut mummolleen, kun tämä pakotti hänet opiskelemaan auroriksi, mutta hän ei voinut muuta kuin totella. Neville oli näköjään päättänyt tulla käymään luonani kesälomalla. Olin iloinen, että hän oli päättänyt tulla juuri minun luokseni, eikä esimerkiksi Harryn.
Nevillellä oli ollut jotain tärkeää asiaa Tylypahkan taistelussa. Hän ei ehtinyt sanoa asiaansa, kun kuolonsyöjä, jonka olin tunnistianut Antonin Dolohoviksi, keskeytti hänet räjäyttämällä portaikon, jolla istuimme. Hänen päähänsä oli tullut haava kohtaan mistä hiukset alkavat. Olin pyytänyt saada korjata sen, mutta hän oli sanonut, että siitä tulisi muisto, joka kulkisi aina hänen mukanaan. Hymyilin leveästi muistellessani tapahtumaa.
***
Katsoin kun leveä hymy valtasi Lunan kauniit kasvot ja tyttö näytti aivan enkeliltä, joka oli karannut taivaasta tuomaan iloa mailmaan. En uskonut että olisin koskaan nähnyt mitään kauniimpaa. Mitään sanomatta Luna käveli keittiöön, nosti pöydällä olevasta kupista teepussin pois ja heitti sen roskikseen. Tyttö otti teekupin ja käveli olohuoneeseen. Kävelin nopeasti hänen peräänsä ja olin kompastua lattialla lojuvaan tyynyyn.
Luna viittasi minut istumaan viereiseen nojatuoliin. Istuuduin ja jäin epähuomiossa tuijottamaan tyttöä, tai no, tyttöä ja tyttöä, hänhän oli jo seitsemäntoista. Havahduin kun Luna avasi suunsa ja ilmeisesti sanoi jotain.
”Öh. Mitä sanoit?” kysyin ja Luna hymyili taas. Tuntui ikuisuudelta kun olin viimeksi nähnyt hänen hymyilevän.
”Kysyin, että mitä teet täällä”, Luna naurahti.
”Tuota -” aloitin. Yhtäkkiä pelko iski minuun kuin kirves. Pelko siitä, miten hän reagoisi, mitä hän sanoisi, mitä hän ajattelisi. Tähän asti olin ollut varma ja nyt... En tiennyt pystyisinkö siihen.
***
Huomasin miten epävarmuus hiipi hitaasti hänen kasvoilleen. Mitä tein väärin, kysyin itseltäni. Olin varma, että tämä johtui minusta. Ehkä hän oli vain tullut käymään ja nyt hän odotti, että haluaisin hänen tekevän jotain. Halusinhan minä hänen tekevän jotain, mutta en painostettuna. Hän saisi itse valita hetken.
”Anteeksi, otatko teetä?” kysyin. Huomasin Nevillen ällistyneen ilmeen. Sitten hän pudisti päätään ja käveli luokseni.
”Olen halunnut sanoa tämän jo pitkään. Olisin sanonut sen jo silloin, mutta tiedäthän - se portaikko”, hän vetäisi henkeä. ”Rakastan sinua.”
Hän näytti epävarmalta, mutta minä säteilin ilosta.
”Niin minäkin sinua”, sanoin ja painauduin kiinni häneen, kun huulemme kohtasivat toisensa. Piparminttutee putosi lattialle ja särkyi tuhansiksi sirpaleiksi. Aivan kuten kaikki murheeni ja huoleni, jotka jostain syystä olivat kertyneet pääni sisälle huomaamattani.
