Hannibal: Syviin vesiin, K-11

[Violetu]

Title: Syviin vesiin
Kirjoittaja: Violetu
Fandom: NBC:n Hannibal
Ikäraja: K-11
Genre: Synkistely? Ahdistava sekasotku?
Hahmot: Will Graham
Summary: "Sinun on saavutettava tasapaino."

A/N: Sain pari päivää sitten NBC:n Hannibalin ekan kauden postissa ja ah, olin melkein unohtanut miten ihanan häiritsevä ja kaunis sarja tämä on.
Ai niin, ja tämä tekstihän osallistuu siis 12+ virkettä XI -haasteeseen.


***

Syviin vesiin


Paidanhiha on verestä märkä. Värttinäluu pirstaleina.
Will Graham makaa lattialla kuumeisena vapisten, maailma punaisen usvan peitossa.
Sylkivaahto valuu suupielestä poskea pitkin alas, sekin tuntuu polttavan kuumalta.
Pyjamahousut ovat kylmästä hiestä nihkeät ja liimautuvat reisiin ja pohkeisiin.
Rappio on joku kaivertanut hänen kylkeensä.
"Sinun on saavutettava tasapaino", huohottaa paikantamaton ääni jostain päin huonetta, murhaajan ääni.
Vastapäinen seinä on halkeillut, ja halkeamista kasvaa sieniä. Seinä, jossa kuuluisi olla ikkunoita, on tyhjä.
Will on ehkä kivusta sekaisin, mutta hänen päänsä sisällä on käynyt moni psykologian ammattilainen ja tutkija.
Äkillinen, kuurouttava hiljaisuus paljastaa, että kaikki on unta.

Will nytkähtää hereille sängystään ja pudottaa vesilasin yöpöydältä.
Sirpaleet leviävät pitkin lattiaa jäljitellen jotain suurta taideteosta, jonka nimeä Will ei muista.
Hän huomaa tyynyssään vielä jäljet Alanan ripsiväristä ja kääntää tyynyn toisin päin.
Yksi Willin lukuisista koirista on luikahtanut makuuhuoneeseen, ja Will taputtaa vuodetta, kutsuu.
Winstonin silmissä näkyy häivähdys epäröintiä ennen kuin koira tulee lähemmäs ja hyppää isäntänsä viereen sängylle.
Winston istuu siinä vakavannäköisenä, ja Willin huulilta karkaa odottamaton naurunpyrskähdys, kun hän kuvittelee koiran päähän silinterin.
"Kaikkien pitää maksaa laskunsa ennemmin tai myöhemmin", Will juttelee koiralle matalalla äänellä ja muisto edellisviikon kulttimurhista saa hänet värähtämään. Hän suorastaan tuntee mielensä muurien heikkenevän, kun routa pureutuu niihin tapaus tapaukselta syvemmälle. Hänen elämänsä on kuin noppapeliä, jos heität pienemmän kuin neljä, sekoat.
Makuuhuoneen ikkuna antaa itään, taivaanrannassa alkaa näkyä aamu.
Taas yksi päivä, joka vie hänet ehkä liian syviin vesiin.
Tarpeeksi monta, ja Will on pian kyvytön enää nousemaan painajaisistaan ja olemaan hyödyllinen ihminen.


***
 Palautetta?

[Verinen Paronitar]

Hei jee, Hannibal!!

Sanalista upposi tuonne tekstiin kyllä niin hemmetin sujuvasti, ettei paljon paremmasta väliä. Tunnelma oli fandomiin sopivan unenomainen ja tukahduttava, tämä oli tosi tiivis. Silinterin toteutus nyt tuntui ehkä vähän hassulta, vaikka kaikenlaistahan se Will halluilee ja visioi, eli sinänsä sekin toimi.

Hitsi, en nyt oikein osaa sanoa mitään sen ihmeempiä kuin että luin ja pidin.  Kiitoksia, tää fandom on ihan aliedustettuna Finissä.

[Sokerisiipi]

Kaikessa ahdistavuudessaan ja sekavuudessaan tämä jäljitteli taitavasti sarjan henkeä ja tunnelmaa. Hannibal aiheuttaa itsessäni vähän ristiriitaisia fiiliksiä (en ole saanut katsottua 1. kautta vieläkään loppuun) juuri sillä häiritsevyydellään ja ahdistavalla ilmapiirillään. Se on kyllä varsinkin visuaalisesti todella vaikuttava, ja minusta tässä ficissä kuvastuu se kielen ja sanavalintojen kautta. Olen Verisen Paronittaren kanssa samaa mieltä, että sanalista tekee tälle fandomille oikeutta.

Fyysisyyden elementti toi tämän lähelle itseä ja pidin sen dominoivasta olemuksesta. Ruumillisuus, se kuvaisi tätä ficciä hyvin. Varmaan sen takia näin tämän hyvin elävästi mielessäni kaikkine visuaalisine hienouksineen. Oli just kylmää hikeä, verta, sylkivaahtoa ja kuumeisuutta. Ei ollut vain sellaista mielen abstraktia sekopäisyyttä vaan koko ruumis oli siinä mukana.

Nuo sienet tuolla olivat oiva laukaisija, tavallaan jos muu teksti ei vielä klikkautunut täysin fandomiin, sienet hoitivat homman kotiin.

Mielestäni sanat sulautuvat ensimmäiseen kappaleeseen paremmin kuin toiseen, jossa lasku ja silinterihattu vähän mursivat tekstin eheyttä. Mutta tässä haasteessa on kuitenkin omat hankaluutensa ja sanat on hyvin vaikea saada sulautettua tarinaan sillä tavoin kuin ei olisi koskaan mitään listaa ollutkaan.

Kahden viimeisen rivin lisäksi suosikkini oli tämä kohta:

Sirpaleet leviävät pitkin lattiaa jäljitellen jotain suurta taideteosta, jonka nimeä Will ei muista.

Perustelun selittäminen onkin huomattavasti hankalampaa, ehkä pidän tästä taiteellisuuden ironiasta vasten arjen kömpelyyttä ja Willin kuumehoureita.

Todella vaikuttava ja hyvin rakennettu, elävyydessään oikein maukas teksti, kiitos.