Hei!
Kiitokset vielä kerran kaikille
Koska salaisia NorFin -shippareita tuntui olevan Fini täynnä niin mä intouduin viimein kirjoittamaan tämän one-shotin jonka aloitin hyvin pian edellisen jälkeen, mutta joka sitten jäi kesken.
Jos intoa löytyy niin kirjoittelen näitä NorFini -shotteja lisääkin, joten nyt kaikki ahkerasti kommaamaan, jos haluatte nähdä niitä! Päätin tälleen kätevästi laittaa nämä kaikki samaan ketjuun, kun nämä nyt kuitenkin liittyvät toisiinsa ja näin on sitten niiden jotka eivät Norfinistä pidä helpompi vältellä tätä. Jes.
Nimi: Kuinka vakoillaan Ikäraja: Sallittu
Varoitukset:
NorFin, mutta vihjataa myös Sufiniin ja Dennoriin
”Siirry nyt vähän”, ensimmäinen miehenääni mutisi äkäisesti ja toinen kiirehti hyssyttelemään, ”siirry. En näe mitään.”
”Ei ole minun ongelma”, vastaus kuului.
”Minä teen siitä sinun ongelmasi”, ensimmäinen ääni totesi taas. Siinä vaiheessa Islanti päätti, että hän oli jo nähnyt kaiken ja hän voisi ihan hyvin palata takaisin saarelleen teeskentelemään, ettei koko asiaa ollut tapahtunut.
Mutta jostain syystä, jota hän myöhemmin todella ihmetteli, hän ei lähtenyt. Hän kallisti päätään ja avasi suunsa. Se oli ensimmäinen virhe sinä päivänä.
”Mitä te teette?” Islannin ääni sai Tanskan ja Ruotsin pysähtymään hetkeksi. He vilkaisivat toisiaan ja käänsivät sitten yhtä aikaa katseensa alas islantilaista kohti. Islanti tuijotti takaisin ja mietti hiljaa mielessään, että miten se yksi puunoksa pystyi kannattelemaan kahden täysikasvuisen miehen painoa niin hyvin.
”Mitä sinä teet siellä?” Tanska kysyi takaisin ja Islanti kallisti päätään kummastuneena. Eikö hän ollut tässä se, joka käyttäytyi normaalisti? Ainakin hänen oman käsityksensä mukaan oli täysin normaalia seistä kävelykadulla, mutta puussa istuminen oli hieman siinä rajoilla oliko se enää normaalia vai ei. Varsinkin, kun puusta istuvat näyttivät vakoilevan. Tosin täytyi ottaa myös huomioon se, että he vakoilivat omaa taloaan joten oliko se todellakin vakoilua vai jotain muuta. Islanti ei todellakaan halunnut pohtia näitä asioita.
”Seison”, hän vastasi, ”mitä te teette siellä?”
”Istumme”, Ruotsi vastasi aivan kuin asiassa ei olisi mitään outoa.
”Okei”, Islanti sanoi hitaasti ja epäilevällä sävyllä. Hän ei kuitenkaan ehtinyt kysyä enempää, koska Tanska alkoi heilua paikoillaan ja viittoi ikkunaa kohti.
”Sve, Sve, he aikovat suudella”, hän sanoi innostuneella sävyllä, jonka onnistui juuri ja juuri pitämään äänensä tarpeeksi matalana jotta heidän vakoilunsa kohteet eivät huomanneet heitä. Ruotsin katse kiinnittyi heti ikkunaan ja kumpikin mies katsoi lähes pelottavan tarkasti jotain, mikä jäi Islannilta huomaamatta.
”Okei, minä taidan tästä mennä”, hän mutisi ja kääntyi kävelläkseen sisälle. Häntä ei kiinnostanut tietää, miksi Tanska ja Ruotsi istuivat puussa ulkona sen sijaan että menisivät sisälle myös. Hän halusi vain rentoutua pitkän päivän jälkeen ja syödä jotain hyvää välipalaksi.
”Sve, jos Is menee sisälle, he lopettavat”, Tanska yhtäkkiä huomautti tajuttuaan islantilaisen aikeet. Ruotsi tajusi asian samoin hyvin nopeasti.
”Pysäytä hänet”, ruotsalainen käski ja kerrankin mies totteli. Sulavasti ja lähes äänettömästi Tanska hypähti alas puusta ja taklasi Islannin maahan. Kuten kaikki järkevät valtiot tanskalaisten hyökkäyksen kohteena, myös Islanti pisti vastaan ja olisi huutanut jos Tanska ei olisi järkevästi painanut kättään hänen suulleen. Pienen nahistelun ja Ruotsin tarjoaman avun jälkeen Islanti löysi itsensä puusta kahden muun valtion välistä. Kumpikin piti kiinni hänen käsivarrestaan ja Tanskan käsi oli silti hänen suullaan vaikka hän oli purrut miestä jo kerran.
”Lupaatko olla hiljaa, jos päästän irti?” Tanska kysyi kuiskaten, ”pahus, hän puri minua. Sve, ovatko islantilaiset myrkyllisiä?” Ruotsi ja Islanti loivat kumpikin häneen pitkän katseen.
”Ei”, Ruotsi sanoi samaan aikaan, kun Islanti mutisi ”kyllä” kättä vasten. Tanska kuitenkin oletti hänen tarkoittavan sitä että käyttäytyisi hyvin eikä sitä että olisi myrkyllinen, joten mies laski kätensä alas. Islanti oli lopettanut rimpuilun jo hetki sitten tajuttuaan että ehkä puunoksa ei ollutkaan aivan tarpeeksi vahva heille kolmelle ja aivan aloillaan pysyminen voisi olla hyvä idea.
”Saanko nyt tietää, mikä on niin tärkeää että…”
”Hysh, he tekevät sitä taas”, Tanska käski ja jähmettyi tuijottamaan ikkunaa. Ruotsin huomio oli kiinnittynyt samoin samaan suuntaan, joten hitaasti Islanti antoi periksi uteliaisuudelleen ja kääntyi itsekin katsomaan. Se oli sen päivän toinen virhe.
Hän näki Suomen ja Norjan istuvan vierekkäin sängynlaidalla. Muutoin siinä ei olisi ollut mitään ihmeellistä, sillä he olivat ystäviä ja oli luonnollista nähdä heidät samassa tilassa silloin tällöin, mutta koskaan ennen Islanti ei ollut nähnyt heidän suutelevan. Miehet pitelivät toisiaan kädestä ja jakoivat pieniä, helliä suudelmia nauraen ja vaihtaen välillä muutamia sanoja jotka kuitenkin jäivät tarkkailijoilta kuulematta ikkunalasin läpi. Kuka tahansa muu olisi ajatellut tilanteen olevan hyvin suloinen kahden rakastavaisen jakama hetki, mutta Islanti oli lähinnä järkyttynyt. Hitaasti hän kääntyi katsomaan miehiä vierellään.
”Minun veljeni?” hän kysyi, ”ja Suomi?”
”Jep”, Tanska vastasi lyhyesti.
”Eikö teidän kahden pitäisi olla todella, todella mustasukkaisia?”
”Miksi? Tämä on suloisinta sitten sen kun Ned hankki sataviisikymmentäseitsemän pupunpoikasta ja vapautti ne kaikki kokoushuoneeseen”, Tanska vastasi ja Ruotsi nyökkäsi merkiksi siitä että hän oli yllättävä kyllä samaa mieltä tanskalaisen kanssa. Islanti katsoi heitä epäuskoisena.
”Poikaystävänne ovat tuolla suutelemassa toisiaan ja teidän mielestä se on vain söpöä?” hän varmisti ja kumpikin mies nyökkäsi.
”Norja on okei”, Ruotsi totesi.
”Minä en ymmärrä teitä”, Islanti myönsi.
”Katsos”, Tanska sanoi ja malttoi kääntää katseensa ikkunasta kun Norja ja Suomi olivat jo hetken vain jutelleet keskenään, ”joo myönnetään, olin aluksi todella mustasukkainen ja halusin Norjan vain itselleni, mutta sitten tajusin että se on kuin leikkiä. He pitävät hieman hauskaa keskenään ja tulevat sitten takaisin meidän luo.”
”He ovat ystäviä”, Ruotsi jatkoi, ”jotka pitävät toistensa suutelusta.”
”Mutta he silti rakastavat meitä”, Tanska totesi, ”ja heidän pienet temppunsa ovat niin suloista! Yrittävät niin kovasti keksiä keinoja saada meidät kummatkin ulos talosta yhtä aikaa.”
”Suloista”, Ruotsi myönsi. Islanti vältteli katsomasta ikkunaa taas, mutta hän alkoi kuitenkin jo rauhoittua.
”No, jos te kaikki kerta olette okei asian kanssa”, hän mutisi sillä häntä ei oikeastaan kiinnostanut millaisen suhdesolmun muut olivat saaneet aikaan, ”hetkinen… Tietäväkö he, että te vakoilette heitä?”
”Eivät tietenkään”, Ruotsi totesi tyynesti.
”Jos tietäisivät, minä olisin tuolla sisällä popcornin kanssa kannustamassa”, Tanska totesi ja Ruotsi läimäytti häntä käsivarteen puolihuolimattomasti. Islanti katsoi heitä kumpaakin vakava ilme kasvoillaan.
”Minä en halua edes ymmärtää teitä”, hän totesi, ”saanko nyt mennä jo sisälle?”
”Et!” Tanska huudahti ja kurottautui tarttumaan kiinni islantilaisesta. Ikävä kyllä äkillinen painon siirtyminen oli liikaa jo koville joutuneelle puunoksalle, joten he ehtivät juuri ja juuri kuulla varoittavan räsähdyksen ennen kuin painovoima vei voiton ja he kaikki kolme tipahtivat maahan.
Sisällä talossa Suomi pysähtyi kesken lauseen ja vilkaisi epäillen kohti ikkunaa.
”Kuulitko jotain?” hän kysyi Norjalta, ”aivan kun jokin olisi tipahtanut juuri maahan ulkona.” Norja hymähti ja hänen sormensa sivelivät suomalaisen käsivartta.
”Se vanha puu vain viimein petti vakoilijamme”, hän totesi, ”älä välitä siitä.”
”Olivatko he taas katselemassa meitä salaa?” Suomi kysyi huvittuneena ja Norja nyökkäsi, ”eikö olekin suloista, että he menevät niin pitkälle luullessaan että me emme tiedä?”
”Kyllä”, norjalainen vastasi kuulostaen samoin huvittuneelta. Suomi nauroi ja norjalainen nosti kätensä hänen poskelleen sipaisten samalla vaaleita hiuksia sormillaan.
”Vielä muutama suudelma ennen kuin he tulevat sisälle?” hän kysyi. Suomalainen nyökkäsi ja nojautui lähemmäs norjalaista, jonka pehmeät huulet tuntuivat lämpimiltä hänen omiaan vasten.
A/N: Tämä on oudoin suhdekuvio, jonka oon koskaan kirjoittanut, mutta toisaalta olen aina ajatellut että jokainen tyylillään niin kauan kun se ei loukkaa ketään muuta joten... no...
Islantia en tosin aatellut parittaa kenellekään (vieläkään).
Toivottavasti kukaan ei nyt oo ihan järkyttynyt.
//typo-fail korjattu. muahahha haa...köh.